lauantai 5. marraskuuta 2016

Ilo ja suru

Istun hämäränhyssyssä hiljaisessa talossa. Pieni viikonikäinen tyttäreni tuhisee uniaan omassa pesässään.

On pyhäinpäivä. Kynttilät syttyvät haudoille. Moni muistelee edesmenneitä rakkaitaan.


Eivät katoa he, jotka sydämissämme elävät. Halki varjojen, unien, vuosien he hiljaa säilyvät meissä.

Minäkin muistan yhä. Pienen tytön alun, josta ei koskaan tullut valmista. Meidän perheessämme olisi nyt naisvalta - lapsia kaksi tyttöä ja poika. Toisaalta ilman keskenmenoa ei olisi Alvaria, tuota ihanaa äidinnäköistä poikaa.

 

Tunnen niin syvää kiitollisuutta elävistä lapsistani. Tunnetta on vaikea selittää muille. Samalla kaipaan sitä pientä, jota silitin vain hetken. Syvä ilo ja suru kulminoituvat tähän pyhään hetkeen.

Ja kuitenkin - näin jälkikäteen ajatellen me pääsimme helpolla. Pieni elää sydämissämme. Kynttilän veimme eräälle toiselle haudalle.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Elämän kaksi ääripäätä vastasynnyttäneen äidin mielessä ja sydämessä.

Olen ihan sanaton. <3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, täynnä tunnetta oleva postaus. Vaikka on suruakin niin ilo voittaa kuitenkin.

Vakkari

Outi Olbert kirjoitti...

Kaunis kirjoitus. Kiitos ♡ Outi

Tuire kirjoitti...

<3 Onnea vastasyntyneelle ja koko teidän perheelle! Ihana kuulla, että sinun sydämeesi mahtuu kaikki lapsesi. <3