perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kuvausopissa

Tervehdys!

Viime sunnuntai oli erikoinen päivä. 

Olin saanut aiemmin blogiini tiedustelun, kiinnostaisiko minua osallistua turkulaisen JAS Kamerakaupan ja Canon oy:n järjestämälle päivän mittaiselle valokuvauskurssille, jonka pitäisi maankuulu valokuvaaja ja valokuvakouluttaja Tiina Puputti. Tarkoitus olisi saada vinkkejä siihen, kuinka ottaa blogiin visuaalisempia ja kuvauksellisempia kuvia ihmisistä, vaatteista, asusteista ja tuotteista erilaisissa ympäristöissä. 


Ai, vetäjänä Tiina Puputti! Että kiinnostaisiko? :D

Olimme muutama kuukausi aiemmin hankkineet lähinnä mieheni kuvailuja silmällä pitäen kyseisen daamin  Pose - Mallin asento ja ohjaaminen henkilökuvauksessa -teoksen, joten en kauan odotellut. Ryntäsin äkkiä koneelle, jotta varmasti mahtuisin kurssille ;)
 

Ennen varsinaisia kuvausdemoja ja työpajoja pääsimme tutustumaan JAS Kamerakaupan tiloihin. Koska olin ostanut nykyisen kamerani liikkeestä ja mieheni on paikan vakituinen asiakas, tiesin itse asiassa, että liikkeessä sijaitsee kameramuseo. En kuitenkaan ollut sen tarkemmin tutustunut tuohon kokoelmaan. Nyt saimme siihen mahdollisuuden.


Voi hyvät hyssykät, mikä vintagekokoelma! Suosittelen lämpimästi vierailua liikkeessä, museo on avoin ihan kaikille. Lisäksi JAS Kamerakauppa ostaa vanhoja filmikameroita ja optiikoita sisään. Jos sellaisia tarpeettomia löytyy vielä nurkista, niin kannattaa kiikuttaa näytille.


Liikkeestä kerrottiin, että filmille kuvaaminen on yhä suositumpaa. Jos perinteinen kuvaaminen kiinnostaa, sopiva vehje löytyy varmasti heidän valikoimistaan. Toki JAS Kamerakauppa myy myös uudenkarheaa ja käytettyä digikuvaamiseen sopivaa välineistöä niin pokkarina kuin järjestelmäkameran muodossa. Lisäksi JAS järjestää kuvauskursseja, kuten Lightroom-kuvankäsittelykursseja.


Aamupalan jälkeen siirryimme Ravintola Koulun tiloihin kuvailemaan. Tiina Puputti opasti demojen avulla, mitä kannattaa huomioida ihmistä kuvattaessa. Workshopeissa pääsimme itse testaamaan kuultua ja nähtyä. Omana kuvausparinani toimi ihana Luonnollisempi nimistä luonnonkosmetiikka-blogia pitävä Riikka, joka on valovuoden minua edellä järjestelmäkameran käytössä.

Sain Riikalta luvan käyttää hänen minusta ottamiaan kuvia esimerkkeinä kuvausnikseistä. Saimme ottamistamme kuvista Tiina Puputilta nimittäin rakentavan kriittistä ja inspiroivaa palautetta kuvasessioiden jälkeen.

Muutama sananen vielä minusta ja kuvaajasta. Usein tutut, jotka tietävät  blogistani, olettavat poseeraamisen olevan jotenkin luontaista minulle. Haha. No ei todellakaan! En osaa poseerata lainkaan muiden katsellessa. Menen ihan jäihin ja puihin. Ajastetuista jalustimella otetuista kuvista selviän, kun otan niitä vähintään sen 20 kpl, mutta liveposeeraukset ovat pahin painajaiseni. Varmaan pari snapsia suomalaisittain saisi jännityksen kuin jännityksen laukeamaan, mutta enpä taida alkoholisoida itseäni nyt tämän harrastuksen takia.

Riikka taas kertoi keskittyneensä lähinnä tuotekuvaukseen tätä ennen eli elävän mallin kuvaus oli uusi haaste. Kaiken kaikkiaan totesimme molemmat, että mallin ohjailu kuvaustilanteessa on todella haasteellista, varsinkin, jos malli on jäässä.

No, joka tapauksessa, enköhän kuvien myötä pysty kuitnekin havainnollistamaan joitakin sellaisia ideoita, joista saattaa olla hyötyä kenelle tahansa kuvaajalle. Kuvauksiin valitsin tori.fi:stä löytämäni erittäin leveän a-linjaisen 60-luvun mekon, sillä toivoin koulutuksesta vinkkejä nimenomaan odotusaikaisiin asukuviin.


Kuinka saada muotokuvasta valokuvauksellisempi:

1. Päätä kuvan pääkohde

Mikään ei ole niin rasittavaa kuin huomaa tulleensa kuvatuksi esim matkakuvassa seitsemän muun tuntemattoman kanssa (nimimerkki "älä luota turistina japanilaiseen vain sen takia, että sillä roikkuu kaulassa kalliin näköinen Nikonin kamera")...


2. Tutki tausta

Yksinkertainen tausta on paras. Tämä ei tarkoita välttämättä taustakangasta yms., mutta kannattaa varmistaa, ettei esimerkiksi kuvattavan päästä kasva mitään palkkeja, puita tai pylväitä.



3. Vajoa kuvaajana vähän

Tämä vinkki on paikallaan useammastakin eri syystä. Ensinnäkin useampi meistä näyttää vähän paremmalta (pidemmältä) alaviistosta kuvattuna. Toisaalta jos horisontti on kuvan keskialalla, on se tylsin mahdollinen vaihtoehto. Horisontin paikaksi kannattaa kokeilla 1/3 tai 2/3 korkeutta kuvan pinta-alasta.

Horisonttia ei kannata muuten sijoittaa liikkuvien nivelten kuten nilkkojen, ranteiden, polvien yms tasolle!



4. Hyödynnä diagonaalisia linjoja

Kuvaan saa helposti jujua hyödyntämällä vinoja linjoja, jotka rikkovat vallitsevat linjat. Parhaita kohtia ovat 1/3 ja 2/3 kuvasta.


5. Mieti, mistä kohtaa rajaat kuvattavan kehoa

Eräs merkittävimmistä henkilökuvauksen säännöistä on se, että henkilöä ei pidä rajata liikkuvasta nivelestä (ranne, kyynärpää, polvi, nilkka, lantio), sillä muuten syntyy amputoitu vaikutelma. Parempi vaihtoehto on, että esimerkiksi kädestä on näkyvissä edes pieni viipale. Näin olisi pitänyt toimia esim. ylläolevan kuvan suhteen, mutta en vain tajunnut, minne pistää sen ;)

 


6. Kierrä, käännä, kallista

Mallille onnistuneen luontevan ilmeen ohella vaikeinta on varmaan järkevän asennon löytäminen.

Usein kuvattavana näyttää parhaimmalta siten, että vartalo on jonkin verran kierteellä. Helpoiten tämä onnistuu siirtämällä painoa jalalta toiselle. Tärkeää on kuitenkin pitää keskivartalo kasassa.

Tämän jälkeen yläkroppaa voi kiertää kameran suuntaan. Naisella näyttää usein hyvältä nk. c-kaarre eli se, että pää ja rinnat ovat eri suuntiin.

Liikkuviin niveliin kannattaa aina tehdä kulma, jotta esim. käsi näyttää oikealta kädeltä eikä tyngältä.



7. Valaise kuvattava vaalealla valolla

Jos mahdollista, hyödynnä luonnonvaloa kuvauksessa. Valon suunnalla on kuitenkin merkitystä. Paras olisi, jos se tulisi etuviistosti/ yläviistosti mallin kasvoille (45 asteen kulmassa).



8. Hyödynnä vaakakuvaa

Me bloggarit saimme Tiina Puputilta vielä vinkin hyödyntää aiempaa enemmän vaakakuvia postauksissa. Ensinnäkin kuvien skrollaaminen on lukijoille työlästä, mutta toisaalta vaakakuva mahdollistaa pystykuvaa suuremman kerronnallisuuden. 

Kuvan kerroksellisuutta lisää mukavasti puolestaan se, että sijoittaa etualalle jotakin epäterävää.



Näitä, kuten myös edellä tulleita vinkkejä lupaan kokeilla mahdollisuuksieni mukaan tulevissa postauksissa.

Kiitos vielä Tiina Puputille, JAS Kamerakaupalle ja Canonille mahtavasta ja opettavaisesta päivästä! Sekä Riikalle kivoista kuvista :)

Ps. Saitko mitään ahaa-elämyksiä näistä jakamistani vinkeistä?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näytät kyllä todella upealta, säteilevältä ja onnelliselta! Ihanaa odotusta <3

Anonyymi kirjoitti...

Kuvat ovat ihania, mutta eniten ihalin tuota värikästä mekkoa ylläsi.


Vakkarilukija

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä ja mielenkiintoisia vinkkejä tällaisellekin harrastelijakuvaajalle, jolla ei ole blogia. Toivottavasti joskus saisi aikaan yhtä hienoja kuvia, kuin nämä ovat!

Kiinnostaisi myös tietää, pitääkö kuvien tiedostokokoa pienentää blogia varten, ja jos niin miten se tehdään.

Karkkis kirjoitti...

Hyviä kuvia ja vinkkejä. Nuo vartalon asennot olivatkin mielenkiintoista luettavaa. En ole koskaan miettinyt asiaa. Mekko sopii ihanasti odotusaikaan!

Celia C kirjoitti...

Kiitos vinkeistä - tässähän oli pienellä kurssilla itsekin!
Hyviä kuvia ja kaunis mekko. Onnea odotukseen :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: No kiitos kaunis! Kyllä meikki piristää katsetta (ainakin, kun sitä käyttää keskimäärin kaksi kertaa kuussa ;))

vakkari: Kiitos! Merkki on muuten Chixpuku Jyväskylä. Klänninki on kyllä huikean värinen, muttei kauhean miellyttävä päällä. Ennen 70-luvun öljykriisiä mekot taidettiin tehdä mustasta kullasta ;)

anonyymi: Kiva kuulla! Kuvausvinkit olivat ensisijainen syy tehdä tämä postaus! Kuvat olisi toki hyvä pienentää, mutten ole siinä itse kovin hyvä. Todennäköisesti Riikka pienensi näitä tämän postauksen kuvia, mutta itseltäni se jää usein tekemättä (Toistaiseksi ei ole tullut palautetta, etteivät kuvani aukeaisi, mutta mies siitä kyllä varoittaa). Uskoisin, että visuaalisesti ammattitaitoisesti tehdyissä blogeissa kuvia pienennetään. Voin tehdä tästäkin jutun, kun hieman edistyn. :)

Karkkis: Kiva kuulla! Masu mahtunee hyvän tovin tänne alle piiloon ;)

Celia C: Tosi kiva kuulla ja kiitos toivotuksista! Halusin laittaa hyvät vinkit kiertoon :)

Augusti kirjoitti...

Pakko sanoa, että itse en ihan kaikkia vinkkejä ymmärtänyt, mutta se saattaa tietty johtua vieläkin osittain väsymystilassa olevasta päästäni. Ja en toki ole niin harrastunut kuvausasioissa kuin te. Mielelläni kyllä opin uutta!

Unknown kirjoitti...

Hei,


Nyt vasta bongasin blogisi kurssista :) Hauska kirjoitus, ja kun vinkitkin on kirjoitettu siihen, niin ovat varmasti jääneet mieleen! Eikös oppiminen etenene näkemällä, kuulemassa, tekemällä... ja kyllä minusta kirjoittaminen selkeyttää vielä asiaa lisää.

Aurinkoista kevättä! Ja kuvausintoa!