sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän erikoispostaus: Foodora

Tervehdys!

Tänään tässä blogissa tehdään historiaa. Sen sijaan, että postailisin itse, annankin ohjakset vierailevalla tähdelle. Turun kantakaupungin alueella asuva ystäväni lupautui nimittäin toimimaan puolestani koekaniinina eräässä yhteistyökuviossa. ;)

Siis ystävänpäivän kunniaksi, tästä eteenpäin jatkaa Tildan ystävä:

Maukasta ravintolaruokaa suoraan kotiovelle kuljetettuna? Kyllä kiitos! Kun Tilda tiedusteli halukkuuttani testata Turussa tällä viikolla aloittanutta ruoan kotiinkuljetuspalvelu Foodoraa, ei minun tarvinnut miettiä vastaustani kahdesti. Pienten lasten äitinä minua viehätti erityisesti ajatus ravintolaherkkujen nauttimisesta rennosti kotona, sillä kahden alle kouluikäisen kanssa ravintolakäynti on yleensä sekä aikaa että hermoja vaativa operaatio.

 

Berliinissä puolitoista vuotta sitten perustettu Foodora laajeni Helsinkiin kesäkuussa 2015 ja tällä viikolla vuorossa oli Turku. Mukana olevien ravintoloiden määrä on vielä melko pieni, mutta uusia ravintoloita tulee mukaan koko ajan. Foodora toimii toistaiseksi Turun keskusta-alueella, mutta toimitusalue laajenee vähitellen uusien ravintoloiden mukaantulon myötä. Palvelu on käytettävissä sekä Foodoran nettisivujen että mobiilisovelluksen kautta, ja tällä kertaa tein tilauksen ensin mainitulla tavalla kotikoneeltani.
 

Tilaaminen Foodorasta oli varsin vaivatonta. Palvelun nettisivuilta oli helppo löytää mukana olevat ravintolat ja niiden ruokalistat.  Valittavissa oli ravintoloiden pienestä määrästä huolimatta ruokaa moneen makuun: kasvisruokaa, kiinalaista, meksikolaista, italialaista, bistroruokaa ynnä muuta. Sushiravintolan puuttumisesta annan alapeukkua, mutta oletettavasti tämä puute korjaantuu ennemmin tai myöhemmin.
 

Foodora lupaa toimittaa ruoat keskimäärin 35 minuutissa tilauksen tekemisestä. Itse valitsin tällä kertaa kuitenkin ennakkotilauksen parin tunnin päähän ja klikkasin ruoan toimitusajaksi klo 16–16.30. Viisihenkinen seurueemme päätyi tilaamaan ruoat Paninin listalta ja poimimme ostoskoriimme pizzaa, pastaa ja ranskalaisia. Ruoan toimitusmaksu Foodoralla on kiinteä 3,90 euroa per tilaus, mikä on mielestäni edullinen diili. Koko tilausprosessi maksamisineen oli yksinkertainen, ainoan miinuksen annan siitä, etten päässyt tarkastelemaan tilaustani enää sen lähetettyäni.
 

Tasan kello 16 ovikello pirahti ja sisään astui Foodoran hyväntuulinen pyörälähetti pinkkeine lämpölaukkuineen. Tilauksessamme oli kaikki juuri niin kuin piti ja nostelimme ruoat pöytään. Pizzat toimitettiin tavanomaisissa pizzalaatikoissa, pasta ja ranskalaiset pyöreissä muovikannellisissa pahvirasioissa. Minkä nopeudessa ja helppoudessa voittaa, sen estetiikassa luonnollisesti menettää, mutta mikä tärkeintä, ruokien maku oli yhtä herkullinen kuin itse ravintolassa. Ruokien lämpötila jätti aikuisten mielestä hieman toivomisen varaa, mutta lapset olivat mielissään, kun ruoka oli kerrankin sopivan lämpöistä syötäväksi ilman jäähdyttelyä.

Kokonaisuudessaan Foodora oli selvästi positiivinen kokemus ja tulen varmasti käyttämään sitä myöhemminkin. Ainakin sitten, kun se sushiravintola vielä saataisiin mukaan!

Niin se menee  - hyvä ruoka, parempi mieli!

Iloista ja rentoa ystävänpäivän iltaa kaikille lukijoilleni myös minun (Tildan) puolesta :)

2 kommenttia:

Ystävä kirjoitti...

Kiitokset Tildalle puheenvuorosta! Unohtui mainita tuossa alkuperäisessä jutussa, että Foodora toimii nettisivujen lisäksi myös mobiiliappin muodossa. Nyt tuli tosiaan tehtyä tilaus kotikoneelta, mutta ehkä seuraavaksi suoraan puhelimesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mukava postaus - kiitos! Puhelimen sovelluksessa omat vanhat tilaukset jäävät muistiin ja myös tilauksen etenemistä on helppo seurata. Sushivajekin saadaan toivottavasti hyvin pian korjattua :)

T. Robert foodoralta