tiistai 8. syyskuuta 2015

Alvarin Body Awards


Tervehdys!

Tässä noin yhden vuoden kokemuksella Alvari ja hänen äitinsä ajattelivat jakaa kokemuksiaan vauvojen perusvaatekappaleista eli bodyista.

Alvari on ollut koko pienen ikänsä henkeen ja vereen body-vauva. Kaikenlaista puseroa ja paitaa on saatu aika ajoin lahjaksi, mutta tämän ryömijän kohdalla ne ovat jääneet kaapin pohjille lojumaan. Muutenkin bodyt pysyvät mukavan napakasti matkassa ja kunhan malli ei ole ollut liian piukka, on poika niissä myös viihtynyt.

Haasteellisin elementti bodyjen käyttöön Alvarin kohdalla on liittynyt - no, ryömimiseen. Silloin, kun 11 kuinen ryömii pitkin tikkuisia patioita ja terasseja on kulutusjäljet myös sen mukaisia. Toisaalta tästä on nyt teille lukijoille se hyöty, että saatte kuulla oikein asiantuntijataholta, millainen materiaali on kestänyt kulutusta. Alvari on testannut asian kaikkien puolesta ;D

Tässä Alvarin Top3 bodyjen osalta ja muutamia muita huomioita:


3. sija 

Noshin kankaasta tehty body

Ystäväni Hanna ompeli Alvarille muutaman kesäisen bodyn. Aluksi tuntui siltä, ettei tällaisille lyhythihaisille bodyille tulisi mitään käyttöä koko kesänä. Onneksi elokuu korjasi tilanteen! Noshin Ilves-kangas on ihanan paksua materiaalia, sertifikoitua luomupuuvillaa. Joukossa on 5 % elastaania, mikä tekee kankaasta erittäin miellyttävän tuntuisen. Ilves-body joutui ehkä tavallistakin kovempaa testiin, sillä sen käyttö ajoittuui kauteen, jolloin Alvarin meno oli jo erittäin kovaa - ryömimällä mentiin hetkessä kymmeniä metrejä, mutta konttaamisasennosta ei ollut tietoakaan.... Jonkin verran ulkonevaa pesunukkaa on tullut, mutta lieko materiaalin ja väriyhdistelmän ansiota, se ei hirveästi haittaa esteettistäkään silmääni.

Vakuutuin Nosh-laadusta sen verran, että tilasin alesta samassa kuosissa kokoa suuremman Noshin valmisbodyn. Monet tuntuvat tykänneen siitä, että merkin bodyissa on haarassa jatkopala. Se vaikuttaa fiksulta idealta ja olisi suotavaa ottaa käyttöön muillakin merkeillä!

Noshin pisteitä nostaa myös se, että vaatteet suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Portugalissa. Tämä tarkoittaa, että EU:n sisäiset turvallisuusstandardit koskevat Noshin tuotteita.


Nosh olis varmaan ollut korkeammallakin palkintopallilla tässä kisassa, jos minulla olisi ollut enemmän kokemusta merkistä. Nyt käyttöä on kuitenkin onneksi odottamassa muutama ihanuus... ;)

2. sija 

Lindexin bodyt

Meidän taloutemme ykkönen halvemmista ketjuvaatemerkeistä on ollut ehdottomasti Lindex. Tykkään ensinnäkin ihan mahdottomasti merkin designista - siinä yhdistää jotenkin ihanalla tavalla leikkisyys jonkin asteiseen trendikkyyteen. 


Ohimainintana on todettava ensiksi se, että Lindexin collegepöksyt ja ribbihousut (joita saa kolme kahden hinnalla) ovat ihan huippuja: kestäviä ja hyvin yhdisteltäviä. Bodyt kestävät hyvin jatkuvaa pesua ja kuivausrumpua. Suosin tältäkin merkiltä sellaisia bodyja, joissa on joukossa elastaania.

Miinusta tulee valitettavasti ei-eurooppalaisesta tuotannosta.

1. sija 

Me & I-bodyt

Tiedän, että kärkivalintani saattaa jakaa mielipiteitä. Nostan kuitenkin Me & I-merkin bodyt tässä skapassa ykkösiksi. Tässä muutamia syitä:


Keväällä ostin 6-7 euron kappale hintaan muutaman käytetyn Me & I bodyn. Voi olla, ettei edellinen omistaja ollut ehtinyt niitä liiemmin käyttää; ainakin ne olivat moitteettomassa kunnossa. Uskomattominta on, että ne ovat nyt kolmen kuukauden käytön jälkeen EDELLEEN moitteettomassa kunnossa: ei pesunukkaa, ehkä ihan vähän hahtuvaa.

Kyseessä ovat Me & I:n yrmysammakko ja sammakkoprinssi bodyt, jotka sisältävät elastaania. Ehkä tämä on se merkittävin tieto, sillä merkin elastaanittomat bodyt (esim. eräs kuumailmapallobody) eivät ole kestäneet kulutusta samalla tavoin. Jatkossa aionkin suosia Me & I:lta vain noita joustobodyja. Mutta jos löydätte jostakin käytetyn yrmybodyn, ostakaa ehdottomasti pois!


Kivaa Me & I:n bodyissa on myös se, että ne ovat kaksoiskokoja. Tämä pidentää niiden elinkaarta. Alvarikin on tosiaan käyttänyt noita kahta mainitsemaani bodya reilusti yli kolme kuukautta. Nyt kaapissa on odottamassa Alvaria samainen Yrmy-sammakko kokoa suuremmassa koossa :)

Alvarin kaikki Me & I-bodyt on ostettu käytettyinä. Vaikka olenkin pääasiallisesti tykännyt Me & I-tuotteista, miinusta voisi antaa joillekin myyjille: jotkut kuvittelevat, että toiset ovat valmiita maksamaan merkkibodysta mitä vain, vaikka siinä olisi esimerkiksi tahroja. Kohdalleni on valitettavasti sattunut yksi ikävänpuoleinen tori-fi kauppa ja toisaalta kirppareilla olen ihmetellyt hinnoittelutasoa tahraisten bodyjen suhteen.


Plussaa Me & I saa myös siitä, että bodyt ovat valmistettu Euroopassa. Merkin vaatteilla on myös  OEKO-TEX-laatusertifiointi. 


Muista merkeistä voisin antaa positiiviset mainninnat esimerkiksi merkeille Molo ja Pomp de Lux. Valitettavasti en vain tykkää suurimasta osasta ensin mainitun kuoseista... Alla oleva dalmatialaiskeko oli ihan jees ja matkaostos Tanskan-maalta eli Molon kotimaasta. Pompin kutsuilla taas kiukustun usein siitä, että tyttöjen mallisto on niin paljon laajempi ja kekseliäämpi kuin poikien... Yleensä lohduttaudun merkin kutsuilla syömällä, juomalla tai ostamalla itselleni jotain (esim. tänä syksynä ostin yhden neuletakin)...



Kokemuksemme kyseisistä merkeistä ei ole kuitenkaan kovin pitkä, sillä olemme siirtyneet Alvarin vaatteissa juuri kokoon 80 cm, ja Alvarin edellä mainittujen merkkien ovat tätä kokoa.

Halpamerkeistä on muuten iloisesti yllättänyt Lidlin Lupilu-merkki, jonka bodyja poitsullamme on ollut muutamia. Kestävät kokonsa puolesta käytössä tosi pitkään! Parhaat sukat taas valmistaa Polarn o. Pyret, jonka bodytkin ovat kyllä laadukkaita myös käytettyinä! Mulla ei tainnut nyt vaan olla kuvia niistä ;)

Olisiko teillä huomioita tai kommetteja aiheeseen? Ainakin esikosten odottajat kuulisivat mielellään kokemuksianne vauvojenvaatteista :)

Kuulemisiin taas!

Ps. Olen vastannut nyt edellisen postauksen kommetteihin. Te, jotka olette seuranneet keskustelua, käykääpä vilkaisemassa, sillä sinne tuli erittäin mielenkiintoisia kommetteja myös tässä parin päivän viiveellä :)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noshin elastaanitrikoolle peukut tulee täältä, huippulaatua. Plus Noshin valmisvaatteet ovat tyypillisesti pitkäikäistä mallia. Esim. a-linjainen paita (kokoa 98/104) otettiin käyttöön 90cm tytöllä tunikana hihat taitettuna ja edelleen toimii paitana kun pituutta on metri ja risat (tämä paita on myös joutunut aikamoiseen kulutustestiin, kun käyttöaika on ollut pitkälti yli vuoden.

Sellainen vinkki tuli mieleen, että ei kannata hamstrata ihan hirveästi bodyja 92cm->, meillä ainakin kävi niin, että kun tyttö alkoi kävellä, niin bodyjen käyttö jäi (vaikeampi saada päälle kuin paita touhottajan kanssa ja erityisesti kun potalla käyminen alkoi, niin bodyt ei toimi)...niinpä sain kiikuttaa kirpparille ison kasan (onneksi käytettynä ostettuja) bodeja, joita ei meillä pidettykään.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana, hyvän tuulen postaus. :)

Meillä myös bodyt olleet kovassa käytössä ja edelleen suosin niitä etenkin öisin, vaikka poika 20 kk. Pitää vaipan hyvin paikallaan.

Elina kirjoitti...

Höpöliinan parhaat bodyt ovat proosallisesti Lindexiltä. Niissä on usein kivoja kuoseja, ja ovat kohtuuhyvin kestävää, vaikka melko ohutta trikoota. Niitä myös löytää todella helposti käytettyinä, koska Lindex on joka kaupungissa! Mallikin on laiheliinin vartalolle sopiva. Eri merkkien koot todellakin vaihtelevat, ja vain kokeilemalla selviää, mikä millekin vauvalle on se oikea. Kalliita merkkejä en juuri ole kokeillut, sillä kirppikselläkin ne ovat usein liian kalliita kukkarolleni. Molo Kidsillä on kivoja kuoseja, mutta mitenkähän mahtavat kestää käytössä - kirppiksellä näkee välillä ihan hailakoiksi pestyjä versioita.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus! Hyvin samanlaisia kokemuksia meilläkin, Lindexin elastaanibodeissa on hinta-laatusuhde tosiaan kohdallaan! Ovat kestäneet kuudessakympissä hurruttelua kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kahden lapsen käytössä, ja ovat edelleen vailla isompia vikoja. Vaaleasävyisissä ei värien haalistuminenkaan näy :) Me&I:n tuplakokoisista annan kyllä miinusta siitä ettei haarassa ole kahta riviä neppejä - meidän pitkäselkäisillä lapsilla selän mitta loppuu niissä kesken ennen kuin (hyvillä kääntövaroilla varustetut) hihat tulevat lyhyiksi. PoPin elastaanilliset on kans tosi laadukkaita. Elastaanittomat merkiltä kuin merkiltä ovat menettäneet muotonsa meidän käytössä hyvin pian, eli ostan vain elastaanillisia nykyään. -martta

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa lukea näitä postauksia vaikkei perheessä ole enää vappaikäisiä. Meillä suosittiin myös bodeja ennen kävelyikää ja Lindeksin lastenvaatteet olivat kovassa käytössä. On kivaa nähdä, että pitkä vauvanodotusaika on saanut palkkionsa ja elämä täyttyy vauva arjesta sen iloineen ja murheineen.

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi1: Kiitos nosh-kokemusten jakamisesta! Tässähän voi käydä niin, että minusta tulee ajan kassa oikein Nosh-fani :) Kuulostaa järkeenkäyvältä myös tuo vinkkisi, ettei noita isoja bodykokoja kannata hamstrata!

anonyymi2: Bodyt on parhaita <3 Kiitos kommentista :)

Elina: Olen huomannut kanssa, että kirppari-molot (heh, kuulostaapa kauhealta...) ovat olleet aika loppuunkulutettuja. Toivottavasti kyse on ahkerasta käytöstä eikä nopeasta kulumisesta!

Martta: Kiito skokemusten jakamisesta! Aika samansuuntaisia kuin meillä!

anonyymi3: Kiitos suloisesta kommentista <3

nina kirjoitti...

Täältäkin ääni me&i:lle sekä POPille. Lindexistä tykkäisin kanssa, mutta malli ei meidän makkarareidelle oikein sovi.

Karkkis kirjoitti...

Hyviä bodyvinkkejä! Minäkin olen tykännyt lindexin bodyista. Ne ovat aivan ihanan pehmeitä! Marimekon bodyt olivat pettymys: kuosit ihania, mutta 62 oli heti melkein liian lyhyt, vaikka leveyttä riitti ja hankkimassani bodyn jatkopalassa oli väärän kokoiset nepit.

Meillä on tuo dalmisbody, mutta ei vielä käytössä. Se on niin söpö, että toivottavasti kestää käytössä!