perjantai 12. kesäkuuta 2015

Vähän magna, vähän kaikkea


Olipa kerran nuori historianopettaja, joka väsäsi gradua useamman vuoden ja turhaantui elämänsä teoreettisuuteen. Kauppareissulta Citymarketista hän osti perus-Singerin, jotta saisi elämäänsä jotakin käytännöllistä.

Viisi vuotta myöhemmin tuon historianopettajan ystävä, eräs käsityönopettaja, kaivoi tuon edelleen korkkaamattoman koneen kaapista. Hän opetti kädestä pitäen, miten langat laitetaan, miten puolataan. Siistit sivusaumat saa, kun malttaa mitata ja höyryttää taitoksen silitysraudalla.


Näin meidän poika sai viimein verhot!

Ei muuten ollut lainkaan vaikeaa ja seuraavat verhot osaan ommella ihan itse. Tajusin kuitenkin, että ihminen osaa kehittää kummallisia henkisiä lukkoja itselleen, kun ei muka osaa. Ja kun on muka tietynlainen.

Minulle naurettiin kolmannella luokalla, kun leikkasin farkkurepun etutaskun siitä kankaasta, joka oli tarkoitettu repun muihin osiin. Minulle naurettiin koko luokan voimin. Tai ehkä muistan väärin. Olen kyllä hieman hajamielinen, mutta olenko sittenkään niin kömpelö kuin tuosta hetkestä lähtien ajattelin käsityön tunneilla? Oliko kyseessä kuitenkaan perustavanlaatuinen luoteenpiirre vaan ehkä hetkellinen katkos ajatuksissa? Ehken uskaltanut pyytää apua opettajalta?


Niin minä kuitenkin itsenin määrittelin ja polttoleimasin. Onneksi eheyttävän käsityökokemuksen voi saada vielä aikuisiällä. Olisipa kaikilla käsityönopettaja lähipiirissä!


Kun tämä vihoviimeinen teoreettinen pakkopulla valmistuu, en haluaisi opiskella enää yhtään. Tietysti toki päivittää osaamistani ammatisssa, mutta kolmas tutkinto olisi liikaa.

Joskus muuten erehdyin "kömpelyyteni" takia kuvittelemaan, että olisin kovinkin teoreettinen. No, en ole.  Masennuin tietysti, kun sain esimerkiksi gradusta magnan. Siis minä, joka olen luotu teoreetikoksi!

No en ole. Olen sellainen välimallityyppi. Vähän teoreettinen, vähän luova - jopa käytännöllinenkin pakon edessä. Arka, mutta rohkea - ihmistyöhönkin sopiva.

Sellainen olen. Olen magna (myös kooltani) ja siihen oikeastaan ihan tyytyväinen :)

Erinomaista viikonloppua!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas hyvä kirjoitus :) Minustakin tuntuu, että olen vähän välimallin tyyppi. Se on ihan ok.

Metsäntyttö kirjoitti...

Sillä voi tosiaan olla yllättävän kauaskantoiset seuraukset, miten tulee lapsena kohdelluksi. Ja ihan käsityötunteihin liittyen, minulla oli tässä taannoin blogissani kuva vanhasta koulukäsityöstäni ja siitä virisi hieman keskustelua minun ja luokkatoverieni 70-luvun käsityötunneista. Jos huvittaa katsoa niin teksti löytyy: Metsäntyttö/toukokuu/vanha koulukäsityö

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kirjoitus! Itse tuskailin oman "välimallisuuteni" kanssa vuosikaudet (en esimerkiksi ensin pystynyt päättämään, lähteäkö lukion jälkeen opiskelemaan teoreettista vai käytännön alaa), kunnes ymmärsin, että tuollainen "semiluovuus", kuten sitä itse kutsun, on suuri ilo ja vahvuus ja mahdollistaa monipuolisen osaamisen. Tutkijalle se on erinomainen ominaisuus. Luulenpa, että gradusi m johtui lähinnä käytännön seikoista... Osaat ajatella ja kirjoittaa. Olen joskus joutunut antamaan opiskelijalle magnan, vaikka olen selvästi nähnyt, että hän olisi päässyt vaikka laudaturiin, jos aika ja jaksaminen olisi loppuvaiheessa riittänyt. - Lotta.

Anonyymi kirjoitti...


Noh, eihän magna ole mitenkään huono! Riippuu toki oppiaineen kulttuurista millaisia numeroita annetaan, valtio-opissa magnan gradun tehneet ystäväni ovat väitelleet ja kilpailevat EU-hankkeista. Vaikka gradu olisi millainen läpyskä vain, niin ratkaisevaa on sitten tutkimussuunnitelma. Tutkijan urallakin vaaditaan monenlaista, kiteyttämistä, sujuvaselkoisuutta, sosiaalisia verkostoja... vähän kaikkea.
Emma