Ensimmäinen erä ylppäreitä on korjattu, joten voin harrastaa hetken bloggailua;)
Luin jo tammikuun puolella mielenkiintoisen ja ajatuksia herättäneen Rinna Saramäen teoksen Hyvän mielen vaatekaappi. Saramäki on opiskellut vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa ja julkaissut jo aiemmin muutaman käsityöaiheisen kirjan. Itse asiassa kirjan luettuani huomasin, että Rinnalla on blogikin ja se on löytynytkin jo muutaman kuukauden omalta blogilistaltanikin.
Vinkin Hyvän mielen vaatekaapin lukemiseen sain kollegaystävältäni, mutta kyllähän tuo Saramäen kirja esiintyi vuoden vaihteessa mediassa muutenkin ja oli kiinnittänyt huomioni.
Teoksen lukemisesta on kulunut jo tovi, enkä kaikkia sen hienoja yksityiskohtia enää ehkä muistakaan, mutta toisaalta pieni ajan kuluminen on ollut ehkä vain hyväksi ja kristallisoinut ne kirjan parhaimmat ideat ja havainnot. Hyvän mielenvaatekaappi ei tosin päästänyt lukijaansa helpolla. Jouduin toteamaan useampaan otteeseen, että Kierrätyskeijuprojekti on ollut ihan hyvä lähtökohta valistuneemmalle kuluttajuudelle, mutta faktahan on, että omistan ihan liikaa vaatteita ja asusteita.
Mutta ihan alkuun hieman kirjan rakenteesta. Saramäen kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen osaan, jotka ovat nimetty pahan mielen vaatekaapiksi sekä tieksi kohti hyvän mielen vaatekaappia.
Pahan mielen vaatekaappi sisältää hätkähdyttävää tietoutta nykypäivän globaalista vaatebisneksestä. Sinänsä, jotakin tuon kaltaista osasin odottaa, mutta silti esimerkki vaatteen hinnanmuodostuksesta oli karmivaa luettavaa. Faktahan on, että nykypäivän länsimainen kuluttaja haluaa saada vaihtuvat ja muodikkaat t-paitansa tai biletoppinsa 15-25 euron hintaan (tai jopa halvemmalla). Me pidämme sitä oikeutenamme. Tämä johtaa siihen, että monikansalliset yritykset, jotka hoitavat lähinnä suunnittelun ja tuotteen markkinoinnin pistävät alihankintaketjunsa todella tiukoille. Tuote, esim. paljettitoppi, on saatava mahdollisimman halvalla ja nopeasti markkinoille. Kehittyvän maan tehtaiden omistajat eivät voi kieltäytyä alistavista ehdoista, sillä naapurimaasta löytyy toisia tehtaita, jotka suostuvat vähintäänkin yhtä huonoihin, jollei huonompiin ehtoihin. Voi olla, että loppujen lopuksi niitä paljetteja eivät käsin ompelekaan tämän virallisen sopimustehtaan naiset, vaan jonkin hämäräperäisemmän työpajan työntekijät.
Hätkähdyttävintä pahan mielen vaatekaappia käsittelevässä osioissa oli Saramäen esittelemät laskelmat siitä, kuinka paljon kalliimmaksi tulisi t-paita, jos ompelijan palkka nostettaisiin elinkelpoiselle tasolle. Saramäki sai summaksi vain 2,48 e tai vaihtoehtoisesti 8 euroa, jos huomioitaisiin vielä luomupuuvillan viljelijän kohtuullinen korvaus ynnä muut tuotantoprosessin alkupään työläiset. Samalla vaate tulisi tehtyä ekologisemmasta materiaalistakin!
Ongelma ei ole kuitenkaan kovin helposti korjattavissa. Ensinnäkin, tuotantoketjun ylemmät toimijat eivät kukaan suostuisi tietenkään siihen, että vain alimpien toimijoiden tulotasoa nostetaan; sehän olisi pois heidän omasta voitostaan. Toiseksi, uudenlainen tuotanto vaatii ensisijaisesti muutosta nimenomaan länsimaisten kuluttajien päänuppien sisällä. Kyllähän jo nyt suurillakin monikansallisilla yrityksillä (ainakin H&M) on olemassa erilaisia reilumman kaupan projekteja. Ne jäävät kuitenkin kuriositeeteiksi ja kallliimmiksi niin kauan kuin niiden tuotantomäärät ovat pieniä. Kuluttajien on uskallettava vaatia muutosta, jotta yritykset uskaltavat kunnolla muuttaa linjaansa.
Olo voi tuntua pieneltä ja mitättömältä valtavien globaalien rakenteiden rinnalla, mutta Saramäki rohkaisee silti pientä pisaraakin meressä: Mitä kuluttaja voi henkilökohtaisen harkitsevan kuluttajuuden ohella tehdä, on ottaa yhteyttä suosikkivaatemerkkiinsä sähköpostitse ja kysyä heiltä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Saramäki helpottaa tätä tehtävää listaamalla näitä kysymyksiä, joita voisivat olla esimerkiksi tiedustelu puuvillan alkuperästä, vaarallisten kemikaalien käytöstä, sekä siitä, miten yritys valitsee käyttämänsä tehtaat ja valvooko jokin ulkopuolinen taho näiden toimintaa. Saramäen kirjasta vinkannut ystäväni oli itse asiassa jo ottanut erääseen tanskalaiseen vähän luksuksempaa vaatetta valmistavaan yhtiöön yhteyttä ja ollut pettynyt, kun asiaan ei oltu reagoitu. Olettaisin, että jos kuluttajat usemmin ja rohkeammin ottaisivat yhteyttä vaatetusalan yrityksiin, tällaiselle ylimielisyydelle ei olisi varaa ja yritysten olisi pakko satsata imagoonsa tältäkin osin.
Hyvän mielen vaatekaapin toinen osio käsittelee taas toimivan, oman tyylisen ja eettisesti kestävän garderoopin luomista. Voi veljet, miten inspiroiva tämä osio oli ja osittain huomasin kyllä noudattavanikin useimpia Saramäen suosittelemia periaatteita!
Saramäki antaa esimerkiksi vinkkejä laadukkaisiin materiaalivalintoihin, sillä eettistä kulutusta on laadukkaiden tuotteiden ostaminen. Kuulostaapa tutulta :) Toinen Saramäen vinkki on oman tyylin tunnistaminen. Sitä varten Hyvän mielen vaatekaapista löytyy oivallinen tyylitaulukko, jota täytellä. Olennaista on myös tietää, mitä ylipäätään yleisimmin tekee ja millaisissa vaatteissa. On turha hankkia jakkupukuja, jos niitä ei tarvitse arjessaan!
Hyvän mielen vaatekaapin haastavin aihe allekirjoittaneen kohdalla oli ehdottomasti Saramäen esittelemä P333. Se perustuu Courtney Carverin (bemorewithless.com) ideaan. P333 tarkoittaa, että henkilö valitsee vaatekaapistaan 33 vaatekappaletta, joihin pukeutuu kolmen kuukauden ajan. Muut vaatteet suljetaan visusti varastoon pois silmistä. Projektin tiukkuuden voi säätää itse. Esimerkiksi asusteita, sukkiksia ja kenkiä ei ole pakko ottaa huomioon tuon 33 vaatekappaleen valinnassa.
Saramäen mukaan P333 on ollut hänen omalla kohdallaan mullistava vaikutus. Projektin myötä käyttöön tulee valittua niitä kaikista laadukkaimpia vaatteita ja vaatekappaleet ovat hitsautuneet paremmin tyylillisesti yhteen. Samalla myös harhashoppailu on vähentynyt. Kaupasta tulee ostettua vain sitä, mitä oikeasti tarvitsee. Sama koskee myös kirpparilöytöjä. Saramäen mukaan asetelma kääntyy päälaelleen: kun ennen jokin ihanuus vaati tulla ostetuksi, koska se on NIIN ihana, nyt hän esittääkin tiukkoja kysymyksiä vaatekappaleelle - miksi se ansaitsisi päästä osaksi hänen garderoopiaan :) Pikkuhiljaa Saramäki on myös luopunut varastoon kuskaamistaaan ylijäämävaatteista. P333:sta on ollut myös se hyöty, että vanhoja laatuvaatteita on tullut korjattua ahkerammin ja myös tuunattua/ tuunautettua.
Täytyy myöntää, että P333 herätti minussa monenlaisia tunteita, eikä vain positiivisia. Minulle tuli suorastaan epämukava olo ja huono omatunto, sillä omistan kyllä varmasti triplasti tai enemmänkin vaatteita P333:n nähden. Vastareaktio oli, että aloin heti keksiä syitä, miksi P333 ei toimisi ainakaan omalla kohdallani. Ensinnäkään en usko, että samojen vaatteiden käyttö useampana päivänä viikon aikana toimii. Edelleenkin olen hieman sitä mieltä, että mitkään vaatteet eivät ole niin kestäviä, että kestäisivät jatkuvaa kulutusta. En yksinkertaisesti uskaltaisi uhrata rakkaimpia vaatteitani P333: alttarille! Tiedän, että Rinna on tästä eri mieltä, joten jatkan pohdintaani. Eihän tässä tarvitse heti mitään päätöksiä tehdäkään. Toisaalta, ehkäpä voisin sallia 50 vaatekappaletta kolmelle kuukaudelle, eh?
Sitten aloin miettiä Kierrätyskeijuprojektin miellekkyyttä. Nythän saan ostaa edelleen mielin määrin vaatteita, jos ne ovat kirpparilta tai muuten käytettyjä. Hyvän mielen vaatekaappi ei arvota tällaista toimintaakaan kovin korkealle. Olennaista olisi saada siivottua garderoopi toimivaksi ja turhasta pois. Toisaalta visioinkin vuoden 2014 olevan omalla kohdallani tällainen välivuosi. Jättämällä nettishoppailut ja perusputiikkivierailut väliin, voisin oikeasti oppia hahmottamaan, mitä todellisuudessa tarvitse ja miten usein. Tietyllä tapaa ajattelussani oli sama päämäärä kuin P333:lla.
Erään loistokkaan ajatuksen Hyvän mielen vaatekaapin P333 kuitenkin tarjosi: vaikka ostaa harvoin, se ei tarkoita, että kohtuulliseksi laadittua budjettia tarvitsisi sen enempää rajoitella. Jos esimerkki henkilö on aiemmin käyttänyt esimerkiksi 1000 e vuodessa halppisrääsyjen ostamiseen, voi hän P333 aikana ostaa edelleen 1000 euron edestä, mutta nytpä onkin yllättäen varaa siihen Balmuirin villahuiviin tai Canada Goosen -untuvatoppikseen! Saramäki esittelee kirjassaaan muuten esimerkin vaateostosten viisivuotissuunnitelmasta (ah, kuinka hissanope nauttii, kun voi tunkea vaatepostaukseen tällaisen termin...). Kirjailija muun muassa itse ostaa vuodessa keskimäärin kolmet kengät. Kun kiintiö tulee täyteen, sitä ei ylitetä!
Minulle Hyvän mielen vaatekaappi oli tarpeellinen lukukokemus, vaikken ehkä vielä ollutkaan täysin kypsä sen kaikille ideoille. Luulen silti, että se jää tekemään alitajuntaista työtään mielessäni. Suosittelen kirjaan tutustumista lämpimästi!
Oletko lukenut Hyvän mielen vaatekaapin? Millaisia ajatuksia se ja P333 sinussa herättivät?
Ps. Kirjan herkullisista anekdooteista täytyy vielä mainita erään tyyli-idolini Wallis Simpsonin noudattamaa 14 pisteen sääntöä. Sen mukaan jokaisesta vaatekappaleesta ja niiden silmiinpistävistä ominaisuuksista saa yhden pisteen eikä noiden pisteiden yhteenlaskettu arvo saa ylittää lukua 14. Windsorin herttuattarella pistemäärä oli aina 12!
kuvalähteet: 1
12 kommenttia:
33 vaatekappaletta taitaa maximissaan olla vaatekaapissa jos jätän sukat ja alusvaatteet pois laskuista. Onko kaikilla ihmisillä nykyään muka ihan hirveästi vaatteita?
anonyymi: No, en voi tietenkään puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä minulla on vaatekaapissani 30 mekkoa ja 20 hametta. Housuja onkin sitten murto-osa tuosta. Osa on tietysti enemmän talvikäyttöön ja osa kesäkäyttöön.
En usko, että Saramäen kirjalle olisi käyttöä, jos tilanne olisi maailmassa jo toisin.
Hienoa, jos sinulla on noin minimalistinen vaatekaappi!
anonyymi: Ja rehellisyyden nimissä oikaisu, mekkoja taitaa ollakin yli 40, HUI!
Luin itse myös tammikuussa kys. kirjan, ja minustakin se oli oikein hyvä, mutta en usko pystyväni niin radikaaleihin ratkaisuihin ja suunnitelmallisuuteen kuin kirjassa ehdotetaan. Minulla on tosi paljon vaatteita, huiveja ja kenkiä (voit varmaan kertoa omat lukusi vähintään kolmella...) eikä minun kannata missään mielessä isosta osasta niitä luopua (mahtuvat hyvin päälle ja ovat hyväkuntoisia, pidän niistä ja ovat tyylini mukaisia). Tilaa vievät kyllä, mutta minulle järkevintä tässä vaiheessa koittaa keskittyä siihen, etten ostaisi uutta...Ja siihen kirja antaa kyllä vinkkejä eli tarkempaa harkintaa vain! :)
Anonyymi tuossa kysäisi, onko kaikilla ihmisillä nykyään hirveästi vaatteita. Monilla on, esimerkiksi eräs haastattelemani ammattijärjestäjä kertoi, että vaatteiden mahtumattomuus kaappeihin on yleisin syy, miksi hänet kutsutaan hätiin! Minulla on muuten varmasti sata mekkoa, nyt jos ihan raa'asti määristä puhutaan. :) P333 ei ole minunkaan juttuni, mutta kukin tyylillään ja ajatus tuntuu monilla toimivan.
Mitä tulee kierrätyskeijuiluun, ainakin minulla siinä on tullut luonnollisena sivutuotteena myös kirppisostosten väheneminen, syystä jota en ihan tarkkaan tiedä. Hahmotan paremmin mielessäni, mitä tarvitsen (esimerkiksi minulle oikeanlaisia yksivärisiä yläosia), ja niitä sitten kirppiksiltäkin haeskelen, en vain "mitä tahansa ihanaa", jota jos rehellisiä ollaan löytyy aika harvoin, koska tällä hetkellä ei oikein ole varaa asioida vintagen erikoisliikkeissä.
En minä ainakaan jaksaisi miettiä joka päiväksi eri vaatteita. :) Ehkä, jos olisin parempi päättämään. Ja minusta on ihan ok omistaa yli 40 mekkoa, jos kerran kaikki ovat mieluisia! Sitä on hyvä olla, mitä käyttääkin. Noin hyvällä valinnanvaralla pärjää pitkälle, ja voi käydä shoppailemassa omassa vaatekaapissaan. :)
Kiva kun kirjoitit tästä aiheesta! Mä luin kirjan myös tässä vähän aikaa sitten ja kirja kyllä teki minuun myös vaikutuksen.
Pidin esimerkiksi juurikin tuosta tyylitaulukosta. Vaikka oon jo aikaisemmin tehnyt tyylistäni havaintoja sellaisista yksityiskohdista, jotka eivät minulle sovi (esim. paidoissa resorit jotka tulee just lantiolle), uskon että sen avulla pystyn myös tulevaisuudessa analysoimaan paremmin, mitä vaatekaappiin kannattaa ostaa. Myös kirppareilla iskevän "jotain ihanaa mulle nyt"- kiertelyä olin vähentänyt jo aiemmin ja sain vahvistuksen sille, että siellä on parempi käydä vain jotain tiettyä etsimässä. Kirjan myötä vein myös kierrätykseen joitakin ehjiä "kyllä mä näitä sen 2 kertaa vuodessa käytän tai sit myyn nää kirpparilla"- vaatteita, kun sain kirjasta inspiraation.
Mun mielestä Saramäellä on kyllä hyviä pointteja mutta en kyllä itsekään pystyisi samanlaiseen karsimiseen kuin hän. En esimerkiksi haluaisi joka viikko käyttää töissä vain pari mekkoa ja paitaa ja yhtä hametta. Tai musta on ihan ok omistaa 3 "biletoppia", vaikka niitä vähän harvemmin käyttääkin, jos käyttöikä niillä on kuitenkin useamman vuoden pituinen. Ja kyllä mä nyt joitakin uusia vaatteita haluan ostaa vuodessa, jos ihan totuudenmukainen olen. Vaikka kaikkea ihanaa ei ole pakko omistaa, on kiva omistaa jotain. :)
Oon miettinyt, että ihmiset käyttää rahansa erilaisiin asioihin ja on intohimoisia eri jutuista. Itse tykkään vaatteista ja se on kyllä ihan okei. Pitää vaan osata ostaa niitä juttuja, joita sitten oikeasti käyttää. Tähän kyllä koen saaneeni ohjeita kirjasta :)
Ja Tilda, mulla on myös joku 40 mekkoa. Et siis ole yksin :D Mutta kyllä mä koen, että se on ihan okei, jos se myös on pääasiallinen vaatetusmuoto :D Mulla ainakin on näin ja ilmeisesti myös sulla aika lailla..? :)
En ole lukenut kirjaa, mutta jossain vaiheessa olisi varmaan kiva se lukeakin. Minusta tämäntyyppisten aiheiden parissa käyty keskustelu kiteytyy pitkälti siihen kysymykseen, miksi koko ajan tarvitsee ostaa jotain uutta. Suurin osa meistä ei osta tarpeeseen, ts. vanhoilla vaatteillakin pärjäisi noin pääsääntöisesti.
Tästä tullaankin siihen, että kuinka mielekästä kirpparilla shoppailu ylipäätään on: onhan se sinällään hyvä asia, mutta ei sieltäkään ole järkevää ostaa mitään miettimättä samoja kysymyksiä (tarvitsenko, mihin tarvitsen, vaikuttaako kestävältä jne.) kuin normaalissa kaupassakin. Kirpparilta ostetaan kuitenkin helpommin, koska siinä ei tule samalla tavalla huonoa omatuntoa (siis että esimerkiksi käyttää liikaa rahaa, ostaa turhaan uutta jne.), vaikka kuluttamistahan sekin on.
Kuten huomaat, olen pohtinut tätä aihetta useampaan kertaan. :) Kyllä silti itse haluaisin käydä ostoksilla kirppareilla (en tosin ole ehtinyt harrastaa sitä kiireen takia ainakaan kahdeksaan kuukauteen, hui), vaikka suhtaudun, tai ainakin yritän suhtautua, myös käytetyn ostoon kriittisesti.
P 333 ei kuulosta ollenkaan hassummalta ja aika helpolta toteuttaakin. Matkalle lähtiessä tulee valittua mukaan ne vaatteet, joista eniten tykkää ja joissa viihtyy. Kannattaa siis miettiä, mikä matkalaukkuvaatteissa miellyttää. En ymmärrä ollenkaan maanista kirppisostelua; kuka haluaa turhaa, vanhaa krääsää kaappiinsa, vain siksi, että "halvalla sain". Ihmiset voisivat tutustua omaan vartalotyyppiinsä (ks. esim. Tyyliä vai ei ja Trinny&Susannah, kirjoittaneet myös kirjoja). Näin tulee ostettua omaa vartaloa imartelevia vaatteita, joissa viihtyy, päivästä toiseen.
Wau, kiitos kirjan esittelystä!
KOrjaan kutenkin, että P333 ei ole omaa keksintöäni, vaan mahtavan Courtney Carverin (bemorewithless.com) idea - olen hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa.
Mikä se tanskalainen firma oli, joka ei vastannut mitän kyselyyn eettisyydestä? Minusta ei tarvitse mitenkään kainostella nimen mainitsemista, itsehän he ovat päättäneet olla hiljaa. Tietääpähän sitten kuluttaja suhtautua yhtä yliolkaisesti heidän houkutuksiinsa.
Tähän asti minulle on vastattu kaikkiin eettisyyskyselyihin, paitsi Shock absorber sporttiliivifirma ei ole kahdesta kyselystä huolimatta pihahtanutkaan mitään (vaikka sieltä ensin tuli automaattinen "vastaamme mahdollisiman pian" -viesti, eli viestini oli kyllä mennyt perille). Helkkarin ärsyttävää, ja voi vain arvata mitä kulissien takana tapahtuu jos ei ole yh-tään mi-tään sanottavaa tuotannon ihmisoikeus- ja eettisyysasioista.
14 pisteen sääntö on aivan mahtava, olen huomannut sen erittäin toimivaksi pukeutumisen apukeinoksi. Jos tuntuu että jokin ei ihan toimi asussa, ja laskee pisteet, niin joka kerta niitä on liikaa. itten vain ottaa jotain pois tai vaihtaa yksiväriseksi, ja heti tyylikkyys laskeutuu.
Tinat: Ajattelen samantapaisesti kuin sinä. Tarpeellinen havainto on, että jos on paljon hyvää ja käyttökelposta vaatetta ja asusteita, niitä pitäisi hyödyntää eikä ostaa uutta. enemmän vain erilaisia yhdistelmiä ja jos huomaa jonkin puuttuvan lenkin, niin shoppailee sellaisen analyyttisesti ;)
Elina: Hih, ihanaa, että sulla on enemmän mekkoja kuin mulla :)Itse on ole vielä päässyt tuohon kriittisen kirpparishoppailun vaiheesee, mutta huomaan jo siirtymää tapahtuneen. Ja en tarkoita, että olisin nyt ehdoin tahdoin ostanut kaiken maailman lummpuja kirppiksiltä, lähinnä olen vain helposti sortunut ostamaan, jos juttu on ollut kelpo laatua ja omaa kokani... Mutta toivottavaa on, että analyyttisempi vaihe seuraa piakkoin...
Suotar: Minusta on lampaiden laskemisen sijaan kiva miettiä seuraavan päivän asukokonaisutta. Jos mietinnän aloitta, aamulla, ihan varmasti ahdistuisi... Mutta kuten sanoit, shoppalu omalla vaatekaapilla on suositeltavaa, jos mekkoja on yli kuukauden tarpeisiin :)
Sra: VOi kiitos, että toit esille, että tällaiset postaukset ovat toivottavia. Bloggaajalle, joka pitää blogia oman työnsä ohella ilman korvausta, joutuu miettimään välillä onko järkeä käyttää resursseja tällaisten pitempien ja syvällisempää perehtymistä vaativien postausten tekemiseen.
Hyvä ajatuksia sinulla muutenkin, olen aik atavalla samoilla linjoilla. Kyllä munkin tekesi mieli justiinsa jotakin ostaa uutena kaupasta, kunhan se on harkittua ja kohtuullista. Ja mekot ovat mun pääasiallisin pukeutumismuoto. kÄyttöhousuja omista neljät + yhdet pellavaiset kesällä ;)
Augusti: Voihan ihmisellä olla kahdenlaisia ambitoita samanaikasesti vai mitä ;) Olen kanssasi samaa mieltä tuosta tarpeettomasta kirpparishoppailusta. bloginpitäminen on siinä mielessä vaarrlista, kun tulee olo, että ai, kun utosta mekosta saisi kivan postauksen ja sitä voisi kyllä käyttää muutenkin runsaasti :)
anonyymi: Kiitti Trinny & Susannah-vinkistä :)
Rinna: Eipä kestä; toivottavasti ei mennyt liikaa referoinniksi. Toisaalta kirjasi oli niin kattava, että lukijoille riittää paljon tutustuttavaa itse kirjan myötä!
Kiitos korjaustiedosta, muutan sen tuohon varsinaiseen postaukseen.
En maininnut tuota tanskalaisen firman nimeä, koska en tiedä, onko sieltä nyt myöhemmin tullutkin yhteydenottoa/ onko ystäväni ottanut vielä uudemman kerran yhteyttä. Asia tuli vain keskusteluissamme esille muutama kuukausi sitten. Voisin tiedustella asiaa uudemman kerran, ja sitten vaikka julkaista firman nimen.
Tuo P333 on kiintoisa juttu. Olen omaan vaatekaappiini tehnyt tuollaisen isomman järjestelyn jo vuosi pari sitten, mutta tuo 33 vaatetta 3 kuukaudeksi voisi olla mielenkiintoinen kokeilu. Ammatiltani olen maanviljelijä, joten erityisesti jalkineita ja ulko(työ)vaatteita minulla on moneen eri keliin ja kaikkiin vuodenaikoihin. Vaatetarpeeni sisältää haalareita, takkeja, lämmintä välivaatetta kylmille vuodeajoille ja kevyempää vaatetta kesäkäyttöön; ja kulutus raskaampaa, kuin konttorityössä. Siistejä kyläily- ja juhlavaatteita minulla kuluu todella vähän, joten niiden suhteen taitaa 33 kappaletta riittää koko vuoden tarpeiksi -etenkin jos alusvaatteet (sukat, pöksyt, rintsikat), asusteet (huivit,pipot,hanskat, villasukat) ja jalkineet eivät sisälly tuohon lukuun. Mutta nämä arkiset vaatteet tässä kotona ja työn parissa... Niiden suhteen voisi olla mielenkiintoista tuo 33 vaatetta 3 kuukaudeksi-kokeilu.
Lähetä kommentti