torstai 6. helmikuuta 2014

Toistoa päällä ja kuulokkeissa

Torstaista!

Lauloikos se Apulanta jotain siihen tyyliin, että "koneeseen kadonnut"? No, meikäläinen on ollut tämän viikon puolestaan totaalisesti kokeisiin kadonnut!


Helpotus ei häämötä vieläkään, vaan todennäköisesti ensi viikonkin korjailen erinäisiä irtorästijuttuja. Mutta ei se mitään, tämähän on ammatinvalintakysymys;) Yritän olla purnaamatta täällä blogin puolella tällaisista työn perusjutuista, mutta tiedätte vain, että jos en ehdi kommentoida kommenttejanne, se johtuu taas siitä. Lupaan kyllä julkaista kommenttejanne esim. edelliseen postaukseen liittyen, jos teillä on jotakin kommentoitavaa toisillenne. Kiitoksia muutenkin edellisen postauksen ajatuksista, monella oli hyvää perusteltua sanottavaa.

Päivän asu on alkuviikosta ja muutama ajatus tältä päivältä. Kuuntelen usein kokeita korjatessani sellaista turhanpäiväistä poppia. Kappalevalikoima ei voi olla liian laaja, sillä liiallinen nyansseihin keskittyminen häiritsee. Yleensä kuuntelun alla on jokin 5-6 kappaletta, joita saatan soittaa ihan monta kertaa putkeen. Tänään (ja monena muuna päivänä) korjaus sujui Ellie Gouldingin Burn-kappaleen tehosoitolla. Muita keskeisiä kappaleita Miley Cyrusin "Wrecking Ball" ja "We Can´t Stop". Lopulliseen pisteiden yhteenlaskeminen sujuikin sitten Lady Gagan "Alejandron" tahdissa.


Täsmennetään vielä, että en pysty kuuntelemaan musaa yleensä lukioesseepinon tarkastamisen alkupuolella syväluvun vaiheessa. Lähinnä pistän musan päälle sitten, kun lopuksi vielä luen esseet pisteytysjärjestyksessä ja katson, että kaikki on linjassa. En tiedä, luenko yksittäisen esseen vähän liiankin monta kertaa läpi, yleensä 3-4 kertaa. Aluksi siis nopea luku, sitten syväluku ja lopuksi vastausten linjauttaminen. Miltäs tällainen kuulostaa muut lukion reaaliaineiden opettajat?

Juu, ja loppuun muutama sana päivän työasusta. Eli tämä on nähty monta kertaa just tällaisena täällä blogissa. Joko alkaa kyllästyttämään? Hame on loistoesimerkki kirpparihamelöydöstä. Laadukasta ryhdikästä villasekoitetta 80-luvulta. Tällaisia kannattaa metsästää! Paita on taas niitä yllättävän hyviä löytäjä Gina Tricotista. 25 euron hintainen paituli on varmasti kustantanut itsensä moneen otteeseen, eikä kyllästymisen merkkejä näy (paitsi napilla, joka päätti tippua juuri kuvien ottamisen jälkeen ;) )

Kuulemisiin vielä ihan varmasti ennen Lontoon matkaa! Ei ole muuten ehtinyt tehdä mitään selvityksiä/ valmisteluja matkaa varten. Taitaa käydä niin, että melko sokkoina lähdetään...

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä lukion kielten ope lukee ainakin aineet yhtä monta kertaa läpi. Toiveissa olisi, että karttuvat työvuodet toisivat ainakin jonkin verran nopeutta lisää arviointiin ja päätöksentekoon. Jaksojen vaihtuminen on rasittava vaihe, kun hommat on kesken vanhaan ja uuteen. Mutta hyvät biisit kyllä auttaa! Voimia!

Hanneli

Anonyymi kirjoitti...

Kokenut enkunope tässä. Luen yo-aineet kaksi kertaa ja annan molemmilla kerroilla "sokkona" arvosanan. Jos toisella lukemisella tulee kovin eri arvosana, luen kolmannen kerran. Se kyllä yleensä vaan sekoittaa pakkaa entisestään. Aineessa on silloin jotain hyvää ja jotain huonoa ja on vaikea päättää mitä arvostelussa painottaa.

Vakkari

Tähtimö kirjoitti...

Minä opetan lukiossa äidinkieltä ja kirjallisuutta. Luen tarkistettavat tekstit yleensä kaksi kertaa peräkkäin ja annan heti arvosanan. Joskus täytyy tietysti silmäillä tekstiä useampaankin kertaan. Minulla ei riittäisi aika lukea tekstejä useampaa kertaa, kun on isot opetusryhmät.

Rinna Pitsiunelma kirjoitti...

Onpa ihana pitsikaulus! Ei sentään varmaan Gina Tricoosta?

Turun Tilda kirjoitti...

Hanneli: Hih, taidan muistaa sinut jo joskus bloginpidon alkuvuosilta. Korjaustsempit myös sinne!

Vakkari:Kiitos vinkistä, kuulostaa varteenotettavalta piteytysvaihtoehdolta :)

Tähtimö: varmaan pitää paikkansa. Pienempien ryhmien kanssa tulee nyhrättyä liikaa. Pitäisi vain luottaa omaan arvostelukykyynsä.

Rinna: On se! Neljän vuoden takaa. Ihan moitteettomassa kunnossa ja kohtuu paljon ylläpidettynä :) Gina Tricot on mun musta hevonen. Olen löytänyt sieltä 4-5 loistotuotetta vuosien myötä, mikä tuntuu ihan hätkähdyttävältä, kun ajattelee liikkeen konsepita muuten ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Mielenkiintoinen asia tuo kokeiden korjaus, itsekin olen sitä miettinyt. Olen lukiossa historian ja yhteiskuntaopin opettajana, ja luen aina vastauksen kahteen kertaan yhteenmenoon, ja annan nopeasti sen jälkeen pisteet. Olen monesti miettinyt, pitäisikö tämän ensiluvun jälkeen vielä palata vastauksen pariin, vähän huono omatunto siitä välillä jää kun näin nopeasti tarkastaa. Mutta koitan aina selitellä, että kun on aina viisi yli kolmenkymmenen oppilaan ryhmää niin vaan saa enää palata niihin, muuten tulisin entistäkin hullummaksi. Mutta ihailen Sinun jaksavuuttasi tässäkin asiassa! Kaikkea hyvää!

Yksi epäsäännöllinen vakkarilukija

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen bige-ope lukiossa ja luen myöskin yleensä kaksi kertaa esseet läpi. Isot opetusryhmät ja jotenkin vain yritän luottaa siihen vaikutelmaan, joka ensimmäisellä lukukerralla tulee. Joskus teen niin, että luen kerran kaikki esseet ja hahmottelen pisteet ja sitten yhden lukukerran jälkeen luen ajatuksella ja summailen mielessäni vastauksen ansioita. Yleensä merkkailen punakynällä kohdat, joista pisteet muodostuu - siis suunnilleen. Ja loppuun kommentti liittyen esseen jäsentelyyn ja aiheen käsittelyn kyspyyteen. Näin pisteytykselle on perusteet näkyvillä.

Käyn kurkkimassa blogiasi silloin tällöin, tykkään tyylistäsi! Itsekin pukeudun mielelläni vähän vanhahtavasti ja kirppareilta ja itse tehden suurin osa vaatteista löytyy.