sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tilda vinkkaa - uusi turkulainen laatuvaatedivari Sifonki


Sunnuntaista!

Kierrätyskeijukamppajan vuoksi pyrin vinkkaamaan teille aina, kun mahdollista varteenotettavista second hand-liikkeistä. Pääasiassa vinkkini ovat olleet joko kirpputoreja tai vintagen myyntiin erikoistuneita liikkeitä, mutta nyt haaviin jäi jotakin poikkeavaa ja kaivattuakin! Otaksun, että osa lukijoistani kammoksuu suoranaisia kirppiksiä, mutta voisi kuvitella ostavansa hyväkuntoista käytettyä laatuvaattetta.

No, nyt vuorossa on juuri tällainen vinkki!


Sifonki on miellyttävän vanhenmman ladyn Liisa Kalkarin pitämä laatuvaatedivari, jossa myytävät vaatteet ja asusteet ovat huolella valittua nykydesignia. Joukossa on kalliimpia merkkejä kuten Louis Vuittonia, mutta myös kohtuuhintaisempia laatumerkkejä. Itse olen löytänyt putiikista mm. lähes käyttämättömät Marco Polon villajakun ja nahkalaukun, jotka molemmat kustansivat n. 50 euroa.



Laatuvaatedivari oli Kalkarin pitkäaikainen haave, jonka hän toteutti jäätyään leipätyöstään eläkkeelle. Parissa vuodessa divari on saavuttanut ihan puskaradion ja laajojen tutttavapiirien kautta vakituisen vaatteita myyntiin tuovan ja ostavan asiakaspiirin. Toivottavasti nyt sitten tämän vinkkauksen myötä Liisan putiikkiin eksyy muutama uusi kasvokin; kertokaapa vaikaka Turun Tildalta samalla terveisiä :) Kehotan varaamaan visiitille aikaa - valikoimaa on sen verran paljon, että yhdellä kertaa tuskin ehtii putiikin koko valikoimaa tsekata ;)


Sifonki sijaitsee ihan Turun keskustan ytimessä osoitteessa Aurakatu 9. Vieressä on Naantalin Aurinkoisen kahvila ja vähän matkan päässä lääkärikeskus Mehiläinen. Kauppatorilta putiikkiin on matkaa siis alle 200 metriä!

Sifonki on auki ti-pe klo 11-17.30.

Jos olet kiinnistunut itse viemään vaatteitasi liikkeeseen myyntiin, kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä ja kysellä, millainen tavara erityisesti kyseisellä hetkellä liikkuu.

Sifongilla on Facebook-sivut, käykääpä vilkaisemassa!


Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :)

7 kommenttia:

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Tilda hyvästä vinkistä! Sifonkiin vievät askeleeni jonain lähipäivänä. Kerron terveisiä Tildalta. Valoisaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Tuolla on seuraavalla Turkureissulla käytävä. Samoin Ihana-kirppiksellä, josta myös olet vinkannut :)
Aurinkoista työviikkoa Tildalle :)

Turun Tilda kirjoitti...

Tuulia ja anonyymi: Kiva, jos vinkit ovat olleet kohdillaan :) Mukavaa viikkoa myös teille !

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Hieman OT, mutta joko olet valmistunut opo-opinnoista, onko niitä enää paljon jäljellä? Haetko opon töitä ensi syksyksi?

Ihanaa uutta vuotta, huippu kampanja!

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: En ole valmistunut viimesyksyisen elämäntilanteeni vuoksi. Suoraan sanottuna opinnot ovat olleet edelleenkin telakalla. Tarkoitus olisi kyllä suoritella opintoja ja valmistua toivon mukaan viimeistään ensi syksynä, mutta näillä näkymin ei ole mahkuja hakea opopaikkojakaan...

Tessa kirjoitti...

Ihanan näköinen paikka, mahtavaa että pitäjä vielä eläkkeellä jaksoi aloittaa tuollaisen "harrastuksen" :D.

Lady of The Mess kirjoitti...

Kiitos vinkistä - ilman muuta käväisen kertomassa sinulta terveisiä;)