tiistai 19. marraskuuta 2013

Maailman mukavimmat kokeenkorjaushousut!

Hellurei!

Eipä täällä blogosfäärissä ole viime aikoina paljoakaan ehtinyt heiluskella, sillä koeviikko on käynnissä. Tunne "mikään ei riitä" yrittää jälleen kerran hiipiä sisuskaluihin, mutta kerta toisensa jälken pyrin sen myös karkottamaan. Jos korjaan illassa yhdet aineet ja suunnittelen lukiopreppauksen, se saa luvan riittää! Onhan huominen jälleen päivä uus, ja sen askareet hoituvat varmasti paremmin, jos en näännytä itseäni jo tänään loppuun.

Kokeenkorjausurakkaa helpottaa mukavat kokeenkorjauspöksyt. Olen täysin myyty Me & I-merkin veluurikotipöksyille. Ne ovat niin pehmeät ja samettiset! Suhtautumiseni Me & I-merkkiin (tai näin lapsettomana oikeastaan merkin kotikutsuihin) on ollut kahtiajakoinen: tuttuja on kiva nähdä, mutta jutut pyörii lähes aina lasten ympärillä, jolloin itsensä tuntee auttamattomasti ulkopuoliseksi. Tiedän, etten ole edes ainut, joka kyseenomaisien kutsujen jälkeen on kyyneleitään nieleskellyt. Oma lapsettomuus saattaa tuntua kipeältä tuollaisina hetkinä. Toivon kuitenkin saavani edelleenkin kutsuja kyseisille kutsuille... Tapaamisten edut ovat siis ehdottomasti haittoja suuremmat:) Toivottavasti sielun nahka myös ajan myötä kasvaa...


Toinen ostokseni oli kuvissa näkyvä Awesome Dress,  joka on osoittautunut monikäyttöiseksi työvaatteeksi pitkien neuletakkien ja legginssien kanssa.

Nonniin! Tämä ilta on tästeteen päin pyhitetty Downton Abbeylle. Morjens :)

Kuvat on lainattu Me & I:n sivuilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen alkanut hiljalleen seurata blogiasi säännöllisesti, ja alan koko ajan pitää siitä enemmän.

Minäkin olen nuori opettaja - valmistuin äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi tänä syksynä, se varmasti on tehnyt blogisi entistä enemmän oman kuuloisekseni. Kiitos siitä, että kirjoitat myös opettajan arjesta. Olisit aivan ihana työtoveri!

t. P

Turun Tilda kirjoitti...

P: Voi että! Kiitos tosi ihanasta kommentista P. Tällaiset tunnustukset ovat bloginpidon suola. Onnea työnhakuun!