maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vihdoinkin se oikea?


Maanantaista!

Olimme palaamassa kauppareissulta Ravattulan Citymarketista, kun päätimme fiiliksen vuoksi ajella ohikulkutien sijaan Littoisten pikkuteitä.


Kotiin oli jo hieman kiire, Madeleinen häitä kun ei sopinut jättää väliin ;)

Häät kuitenkin unohtuivat, kun näimme yllättäen meille uuden mielenkiintoisen näköisen vanhan tavaran putiikin.  Pihalla oli puulaaatikoita, vanhoja ikkunanpokia, sinkkisoikkoja sekä eräs pöytä, jonka kohdalla aivoni alkoivat kiivaasti raksuttaa.... Josko tästä olisi kauan kaivatuksi olohuoneen pöydäksi...


1930-luvun talonpoikaispöytä lähti lopulta 50 eurolla. Kotona siitä nipsaistiin jalat poikki, vähän hiomakonetta ja tassut pohjaan.


Putiikissa juttelin myyjälle, että aion maalata pöydän ehdottomasti valkoiseksi. Kotona aloin kuitenkin miettiä, että mustikansiniset jalat ja (sinänsä kamottava) okranruskea sointuvat kohtuullisen hyvin sohvan pariksi sellaisenaankin.


Onko pöytä mielestäsi hitti vai huti olohuoneemme sohvapöydäksi? Millaista tuunausta ehdottaisit pöydän viimeistelemiseksi?

Kerron myöhemmin lisää löytämästämme liikkeestä. Ihan huippupaikka huippuhinnoin!

7 kommenttia:

Kate kirjoitti...

Näyttää ainakin kuvissa tosi kivalta ihan noinkin. Odotan innolla tietoja liikkeestä!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivan kokoinen ja mallinen. Itse harkitsisin maalaamista mutta en valkoiseksi vaan jotain sohvan sävyä ehkä ja mustat tai tummansiniset jalat.

Vakkari

Arya kirjoitti...

Ihana! Minäkään en varmaan täysin valkoiseksi maalaisi, näyttää tosi yhteensopivalta juuri noin ja näin ilman kokonaiskuvaa huoneesta valkoinen tuntuisi vähän eripariselta?

Petriina kirjoitti...

Mä en tekisi pöydälle mitään, enkä ainakaan missään tapauksessa maalaisi sitä valkoiseksi. Näyttää tosi hyvältä juuri tuollaisena ja sopii sohvan kanssa just eikä melkein.

Mua kiinnostaa kovasti tuo putiikki :) Viimeisin löytö on Paattisilta ( Pimeä Vintti ), mutta kaikki vastaavat putiikit laitetaan korvan taakse !

Anonyymi kirjoitti...

hyvä just noin, älä maalaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana pöytä! <3

Turun Tilda kirjoitti...

Kate: Huomasitkin varmaan uudemman postaukset eli PIlipalipaja on kyseessä :)

vakkari: Laitetaan vinkki korvan taakse

Arya: Olet oikeassa, ehkäpä poistan maalin vain tuosta päällispinnasta ja jätän jalat tuollaisiksi tummiksi.

Petriina: Kiitti vinkeistä, täytyypä tsekata tuo Pimeä vintti!

anonyymit: ok ja kiitti!