sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Elämää pellossa (ihan sivistyneesti)


Juhannusvieraat lähtivät ja talo tyhjeni. Mieskin reissasi vaihteeksi Saksaan.

Jotenkin oli todella nostalginen juhannus. Vanha poppoo oli paikalla, eräs ystävä tosin vain muistojen muodossa. Uusia pieniä ihmeitä oli kuitenkin mukana syleissä ja masuissa. Se on sitä elämän kiertokulkua.


Raparperipiirakkaa syötiin ja ihailtiin autiotalojen puutarhoja. Juhannuskuviakin otettiin, mutta ne jäivät miehen kameraan. Ehkä onkin paras niin, jotenkin tämä blogi on muodostunut enemmän tällaiseksi hiljaisempien hetkien kuvaajaksi.  Stressailin tosin, että pitäisi saada edes kerran kuva täydellisestä kattauksesta, mutta eihän se onnistu - porukkamme tuntee toisensa niin hyvin, ettei muodollisuuksissta viitsitä välittää - kun pöytä katetaan, sieltä joku on jo jotakin hakenut ja kaikki on jo vähän vinksin vonksin. Täydellistä blogikattausta tärkeämpää onkin hetki ja läsnäolo, se toisten seurassa olo, joka on ollut niin harvinaista herkkua viime kuukausia, että on ollut jo lähes paha olo.


Nyt on taas hiljaisempaa. Nautin kesäolohuoneessamme (terassilla) viikonlopun tähteitä ja elelen niin kuin huvittaa. Syön vähän liian hienoilta lautasilta ja nautin siivouspuuskan vallassa uudelleen löydetyistä Maalaisunelma-lehdistä. Tuota kolmen vuoden ajan kartutettua kokoelmaa en heitä varmaan koskaan pois! Saan inspiraatiota noista lehdistä jokaikinen lukukerta!


Brunssille koottu salaatti maistui hyvältä, mutta sitäkin paremmalta vanha lempparini tomaattisoppa valkosipulipatongin kera. Raikas helteisten kelien janojuoma on miksaus karpalomehua ja vissyä.


Mutta siitä pellossa elämisestä - viikko tuonee mukanaan jotakin ennen kokematonta, ihania hellepäivän lukuhetkiä, pitkiä aamiaisia Hesarin kera ja kokkiystäväni, joka lupasi opettaa minulle muutaman uuden ruokareseptin. Ehkäpä niistä saadaan jotakin juttua tänne bloginkin puolelle :)


En tainnut muuten vielä mainita, että RAKASTAN noita tämän vuotisia kesäkukkiamme. Sinisen ja punaisen yhdistelmä on vain niin raikas...


Mukavaa illanjatkoa ja uutta viikkoa. Taitaa muuten olla menossa viimeinen vuorokausi tuon sivupalkissa olevan kyselyn suhteen. Osallistukaapa, jos ette vielä aiemmin sitä huomanneet :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kukkien väriyhdistelmä on todellakin kaunis. Minulla on joka vuosi joku uusi väriteema pihakukissa. Se muodostuu ihan sattumalta riippuen siitä mitkä kukat minua sattuvat miellyttämään kukkakaupassa. Ja pitkin kesää sitten lisäilen kukkia vähän joka puolelle. Tänä kesänä olen jostain syystä ostanut paljon pinkkiä ja vaaleanpunaista.

Vakkarilukija