Viimeisin viikonloppu kului monenlaisen mukavan merkeissä, mutta ehdottoman hienon aloituksen se sai jo perjantai-iltana, kun suuntasimme mieheni kanssa Turkuun ravintolaillalliselle.
Minulta oltiin aiemmin tiedustelu, haluaisinko tulla tutustumaan Bistro Julienneen, ja kertoa sitten illalliskokemuksesta blogissani. No, kukapa tällaisesta mahdollisuudesta voisi kieltäytyä! Vaihdoimme pitkän työpäivän jälkeen päälle vähän parempaa ja lähdimme miehen kanssa treffeille Turkuun :)
Bistro Julienne on siis Scandic-hotelli Julian ranskalaishenkinen ravintola. Se sijaitsee osoitteessa Eerikinkatu 4 eli tuttavallisemmin siinä talossa, jossa ennen oli elokuvateateri Julia. En ollut käynyt rakennuksessa useampaan vuoteen, joten hämmästyin kovasti muutosta - koko talo oli remontoitu ja hotellia laajennettu toisessa kerroksessa sijainneen elokuvateatterin tiloihin. Noissa vastaanottokerroksen tiloissa on myös Bistro Julienne. Illallistamisen ohella ravintolassa voi nauttia aamiaista ja lounasta. Mielestäni mahdollisten arkilounastajien kannattaakin huomioida Juliennen erinomainen sijainti lähellä Turun keskustan virastotaloja.
Sitten ruokaan! Valitsimme ruokalistalta sekä kanaa että punaista lihaa. Erityisesti mieheni tilaama Bistecca Fiorentina eli härän ulkofileepihvi vuohenjuustolla ja rucolalla oli todella maittava! Annoksiin kuului yksi lisäke. Päädyimme molemmat uuniperunaan & yrittismetanaan ja olimme tyytyväisiä. Kaiken kaikkiaan annokset olivat kooltaan runsaita ja höyryävän kuumia. Ruokaa ei myöskään tarvinnut odotella liian pitkiä aikoja.
Jälkiruuaksi mies otti pistaasijäätelöä. Minä puolestani valitsin lämpimän suklaafondantin kahvisiirapilla, vaniljajäätelöllä ja tuoreilla marjoilla. Tarjoilija kertoi, että ruokalistaa uusitaan aika ajoin. Toivottavasti Scandicin johtoporras jättää tämän jälkiruuan valikoimaan, sillä se oli taivaallisen hyvää!
11 kommenttia:
Herkullisen näköiset annokset. Voisn käydä tässä paikassa kirjoituksesi perusteella.
Satunnainen lukija
Aika mukavan näköinen ravintola :)
Tuollaista helmikaulusta olen itsekin ajatellut tehdä, nythän niitä on paljon näkynyt niin blogeissa kuin muotisivuillakin ja onkin vaikea päättää minkä mallinen olisi se kaikkein kaunein :)
Satunnainen lukija: Voin suositella lämpimästi :)
Wee Piglet: Kaupoissa iskee runsaudenpula! Tämä on Lindexistä, mutta houkutaisi vielä hankkia eräs H&M:n valikoimista...
Pitänee sitten varmaan käydä kaupoissa kiertämässä ja katselemassa minkälaisia kauluksia niistä löytyy :)
Käyn niin harvakseltaan vaatekaupoissa tai koruliikkeissä että en ole vielä livenä tainnut nähdä yhtäkään, netistä vain katsellut kuvia.
En oikeen ymmärrä. Haetko jonkinlaista sääliä tällä blogilla ihmisiltä?miksi teet työtäsi jos se on sinusta niin rankkaa?varmasti sinun asemasta joku olisi paljon kiitollisempi kuin sinä. Miksi tuhlata elämä työhön josta näännyttää itsensä? elämä on aivan liian lyhyt siihen että on työssä jossa kokeen olevansa uupunut.
Heippa sinä edellinen anonyymi: puhun nyt omasta puolestani, en Tildan, mutta mielestäni työn rankkuus ja antoisuus eivät sulje pois toisiaan. Ei ole kiittämättömyyttä kertoa myös opettajan työn negatiivista puolista, joista yksi ihan työterveyshuollon tilastojenkin mukaan on sen henkinen kuormittavuus. Usein intohimoisesti työhönsä suhtautuvat ihmiset ovat juuri niitä jotka uupuvat (enkä nyt väitä, että opettaja joka ei koskaan ole uupunut, ei suhtautuisi työhönsä suurella innolla) ja näissä ns. kutsumusammateissa (joihin opettajatyökin usein luetaan) väsyminen on yleistä. Toki omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta pitää huolehtia, rakasti työtänsä kuinka paljon tahansa, mutta osa työssäjaksamista voi olla se, että saa välillä vähän kitistäkin eikä tarvitse aina hehkua onnea, iloa ja kiitollisuutta työtä kohtaan.
Heippa! Blogistani löytyy sinulle pieni tunnustus :)
Wee Piglet: Suosittelen kiertelemistä. Löytyy varmasti monta kivaa!
anonyymi: Ensinnäkin toivoisin, että kommentoijat kommentoisivat aina sellaiseen postaukseen, johon kommentti ylipäätään viittaa. Olin aluksi ihan äimänkäkenä kommenttisi suhteen - en nimittäin mielestäni ole puhunut pitkään aikaan työstäni yhtikäs mitään! Ehkä googletuksella törmäsit johonkin koulumaailmaan liittyvään pohdintaani, mutta ei kai tämä blogi oikeasti ole pelkkää säälin kerjäämistä? Teen kirjallisuuskatsauksia, annan vintage-putiikkivinkkejä, jaan ruokareseptejä ja kerron elämänpienistä ihanuuksista ilmeisesti vain ihan sääliä kerjätäksenii? koulumaailmaan liittyviä postauksia teen lähinnä jakaakseni kokemuksia muiden aloittelevien opettajien kanssa, mutta eipä taida jatkossa enää kiinnostaa. VOit jatkaa tästä lukemalla Miss_Marjorien kommentin tässä komemnttiboksissa. Jaan hänen tuntemuksensa. Kiitos ja piste.
Miss_ Marjorie: Kiitos kommentist. Jaan ajatuksesi täysin.
AnnaS: Kiitos, kummarrus ja palkinnon pokkaus! Tämäpä on suuri kunnia :D
Tilda murunen, neuvo vanhalta tädiltä: Anna kiukun anonyymin kommentista nousta mieleesi ihan rauhassa noin sata kertaa (tai vähän enemmän) ja ole kiukkuinen joka kerta. Ja sitten huomaat, ettei kiukuta enää ihan niin paljon. Ja jatka kirjoittamista ihan just niin kuin ennenkin. Jos yksi lukemattomista lukijoistasi on tuota mieltä, niin älä rankaise meitä muita muuttamalla aihepiiriäsi :-)
En aliarvioi mielipahaasi. Itse sain just wilma-viestin eräältä oppilaan vanhemmalta, joka perustui oppilaan kotiin välittämään täysin virheelliseen tietoon. Sinänsä tapaus ei ollut kovin kummoinen, mutta sattui osumaan hyvin olennaiseen kohtaan opefilosofiassani. Minulta meni kolme päivää niin, että puolentunnin välein asia nousi mieleen. Tämä mieleennostatusmetodi kuitenkin toimii kokemukseni mukaan hyvin, kun suhtautuu siihen rauhallisesti (hih, hiukan ristiriitaista: suhtaudun rauhallisesti siihen, että raivostun puolentunnin välein.. tarkoitan, että annan itseni rauhassa raivostua enkä yritä estää, koska tiedän, että vähitellen menee ohi)
Ja siihen voi myös yhdistää puhumisen. Kun olen neljä kertaa kertonut nolon/raivostuttavan asian ääneen, jo etukäteen tiedän, että viidennellä kerralla se ei nostatakaan enää mitään tunteita. (Myös blogissa kirjoitettu teksti on yksi tapa lausua ääneen!)
"Koirat haukkuvat, karavaani kulkee"
Heips!
Asiasta kolmanteen: Sinulla on ihana dhurrie(?)-matto. Mistä olet sen hankkinut? Tykkään näistä matoistaaivan kauheasti ja nykyään en ole löytänyt kauniita.
Blogin ystävä
Vanhempi valtiomies: Kiitos kommentistasi! Oikeastaan se jo helpotti kiukkuani. Tosin en ole varma, kuinka paljon haluan jatkossa enää postailla varsinaisesta leipätyöstäni. Viime aikoina itsesuojeluvaisto on taas voimistunut. Tietysti, sama kai se, kirjoitanko jostakin teemasta vaikka Opettaja-lehden palstalle vai ilmaisenko kantani täällä; vaikuttamista kaikki tyynni. Totuus vain on, että olen ehkä hieman väsähtänyt ammatillisesti. Hoidan toki työni tunnollisesti, mutta se ei enää sytytä niin paljon kuin ennen. Siksi en oikein jaksa kirjoitella täälläkään. Odotan, että opokoulutus toisi uutta puhtia ja mielenkiintoa uralle :)
Blogin ystävä: Voi kiitos kehusta! jos tarkoitat noita harmaita kuviollisia, ne ovat ihan Ikesta. Kuulema niitä ei kuitenkaan enää valmisteta :(
Lähetä kommentti