Eilen itkin silmäni punaisiksi ja puin nyrkkiä seinään. Tänään päätä jomottaa ja koepino tuntuu edelleen vuorelta. Kaikki se uurastus, hampaiden kiristys kuin tuhkaa tuulessa... Nelonen on aina nelonen, ei hän pääse palkintokorokkeelle. Saati sitten viidenneksi tullut. Häviö kirvelee silloin eniten, kun se on pienin.
Vai onko toinen varasija sittenkin voitto? Jospa etäopiskelu olisi verottanut liikaa niitä tärkeimpiä ihmissuhteita. Rautatie Joensuuhun ja oman läpärin sisältö olisi tullut tutummaksi ja tärkeämmäksi kuin se, mitä ympärillä tapahtuu.
Tänään en kuitenkaan valitettavasti vielä jaksa ajatella positiivisesti, tarkistan tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ja painun pehkuihin. Ehkä huomenna ei enää särje päätä ja sunnuntaina odotan jo Keski-Suomen koitosta. Keskiviikkona alkaa vihdoin loma.
5 kommenttia:
Muistan kuinka pääsykoehylkäyspaperini jälkeen minua lohdutti tuttu vanhempi nainen ajatuksella:
Älä välitä, sinulla on jotain tärkeämpää ja sinulle osuvampaa tulossa. Siellä se odottaa, et vain vielä tiedä mitä se on. Olen lämmöllä useissa elämäntilanteissa miettinyt niitä sanoja. Tarvitsin juuri ne siinä hetkessä. Tarvitsin luottoa elämään ja oman tien löytymiseen.
Loppuen lopuksi pääsin juuri siihen opiskelupaikkaan peruutuspaikalta.
Meillä tilanne on nyt niin, että asumme satojen kilometrien päässä pääkaupungista ja mies sai eilen kutsun opiskelemaan aineenopettajaksi Helsinkiin. Hirvittää, miten saamme järjestettyä asian nelilapsesen perheen kanssa. Onko opiskelu taloudellisesti mahdollista, kun eestaas muuttelemaankaan en halua pikkukoululaisten kanssa lähteä?! Jos taas ei ota opiskelupaikkaa vastaan, pääseekö ikinä uudelleen sisään ja joutuu roikkumaan epäpätevän epävarmuudessa vuosikausia?
Vaikeita tilanteita voivat olla siis sekä hylätyksi että hyväksytyksi tulemiset. Riippuu niin monesta asiasta. Nyt tarvitaan luottoa tulevaisuuteen meillä ja teillä. :)
-maria
Maria: Kiitos kokemuksenne jakamisesta! Tilanne on aina monimutkikkaampi, mitä useampi jäsen (varsinkin niitä pienempiä) perheeseen kuuluu. Täytyy luottaa tuohon vanhaan viisauteen. nyt harmittaa, mutta eiköhän elämä uusia käänteitä tuo tielle.
Voi, tiedän valitettavasti tuon tunteen:( Itellä meni kans suunnitelmat uusiksi kun tulin raskaaksi ja siinäpä jäi sitte menemättä sinne luokanopepääsykokkeisiin...Kerkesin hakia pariin paikkaan hissanopeksi ja molemmista tuli ei kiitos-viesti. Olisin taatusti ollut ihan paskana epäonnistuneista työhakemuksistani ilman tätä raskaustilaani (tokihan olisin pistelly hakemuksia usiampiinkin paikkoihin), mutta nyt aattelen niin, että keskityn tähän hautomiseen:) Syksyksi kyllä toivoisin sijaisuutta, marraskuun lopulla jouvun jo sitte mammalomalle. Kyllä sullekki niitä mahollisuuksia vielä tullee, vaan taatusti tympäsee tuommonen nippanappa rannalle jääminen. Ihanaa kesälommaa kuitenki, leppää ja nauti! :D
Pupu: Kiitos tsempistä! Sitä kanssa sinulle, leppoisaa ja rauhaisaa odotusaikaa :) Noista paikkojen hakemisista - oletko huomannut sellaista pikkujuttua, että hyvin usein virkaan valitaaan mies? Tilanne taitaa olla erityisesti meidän naishistorianopettajien riesa - Opettajisto, kun on hyvin usein naisvaltaista ja historianopettajissa miehiä vielä piisaa, niin mututuntuman (saamieni ei kiitos-viestien, joissa on kerrottu, kuka virkaan on valittu) perusteella väitän, että miehiä valitaan virkoihin, vaikka vähemmällä työkokemuksella :(
Myös matemaattisissa aineissa virat tuppaavat menemään miehille. Tuntuu naurettavalta, kun on vaikkapa haastateltu viis hakijaa ja paikan saa ainoa mies.
Lähetä kommentti