tiistai 1. marraskuuta 2011

Sandin army-mekko

Kuten ehkä edellä olevasta lempivaatepostauksestani voi päätellä, en ole harrastanut kovin kalliita vaatehankintoja. Yksinkertaisesti sellaisiin ei ole ollut varaa ja on tuskin jatkossakaan, vaikka sitten joskus pätevöitymiseni jälkeen tienaan ensimmäisen kerran sen yli kaksi tonnia bruttona (tämä olkoon nyt sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun viittaan blogissani näin tarkasti palkkatasooni ). En yksinkertaisesti myöskään luota siihen, että kalliit merkkituotteet välttämättä olisivat sen laadukkaampia kuin halvemmat.

Joka tapauksessa tämänpäiväinen asu on pieni poikkeus edellä mainittuun. Ostin taannoin erään turkulaisen pikkuputiikin joulualesta Sandin armeijahenkisen kapeasiluettisen trikoomekon, joka oli alehintaisenakin budjettini ylärajoilla, mutta toisaalta se oli materiaaliltaan laadukkaan tuntuinen. Malli oli myös vartalolleni erittäin sopiva, sillä pienet vekit antavat tilaa alavartalolle samalla, samalla kun vyötärönpaikka osuu uuman oikealle kohdalle. Ainut, jonka olisin halunnut ehkä vaihtaa, on mekon väri. Oliivinvihertävän harmaa ei nimittäin ole se sopivin väri minulle. Toisaalta kyseinen sävy on kuitenkin sopivan kameleonttimainen ja monikäyttöinen.

Asusta tuli yllättäen myös oppilaitteni suosikki - olen ollut kuulema erityisen "viimeistellyn" näköinen ;D Ehkäpä se johtui mekon ohella väsäämästäni nutturasta ja kerrankin jalassa olevista korkeakorkoisista saapikkaista...

Vaikka olin kehuista iloinen, olen kuitenkin taas pohtinut, että pukeudunko töihin liikaa ja aiheutan siten kasvavassa iässä oleville tytöille liikaa paineita? Harvoin nimittäin käytän kahtena päivänä samoja vaatteita tai ihan kuussakaan...

Mitä mieltä te olette? Voiko opettaja aiheuttaa pukeutumisellaan ulkonäköpaineita?
Ps. Vastailin nyt viimein myös eräisiin aiempiin kommentteihinne. Älkää ottako itseenne, jos jätän välillä kommentoimatta. Se johtuu yksinkertaisesti kiireestä ja sitten lopulta saatan unohtaa ne...

13 kommenttia:

piparminttu kirjoitti...

Enpäs olekaan tuolta kantilta ajatellut, että omat vaatehömpötykseni aiheuttaisivat paineita. Ennemminkin olen ajatellut, että näytän esimerkkiä siitä kuinka aikuiset pukeutuvat töihin. Pari vuotta sitten meillä näkyi ihan liikaa tissivakoa ja pelkkiä legginssejä joillakin opiskelijoilla -siitä taidettiin ihan jutellakin, varsinkin työharjoitteluun lähdettäessä. Itse olen siis vetänyt "ei liian avaraa, ei liian lyhyttä/tiukkaa, mutta silti kivannäköistä" -linjaa. Enkä pue samoja vaatteita perättäisinä päivinä. Kierto on kyllä niin nopeaa, että kyllä mulla samoja asukokonaisuuksia kuukauden sisään tulee :)

En usko, että sinäkään paineita aiheutat.
Toisaalta kasvavassa mielessä ulkoisia paineita saattaa aiheuttaa vaikka se, että joku on aina iloinen eikä tunnu ikinä väsyvän... Tai joku muu asia, jota ei osaa heti aavistaa.

Ihana mekko muuten! Sopii varmasti mainiosti teemastailaukseen -sotien käsittelyyn jne. ;)

titta kirjoitti...

Moikka Tilda! Ei minusta hyvin pukeutuva opettaja ole huono asia ollenkaan. Se että opettaja on siististi pukeutunut ja muutenkin huoliteltu osoittaa kunnioitusta työtään, oppilaitaan ja itseään kohtaan. Toivottavasti esimerkki tarttuu myös oppilaisiin.

Onneli kirjoitti...

Ihana, istuu sulle täydellisesti! En usko että onnistut aiheuttamaan paineita, korkeintaan vaan syvää ihailua ja oppilaille aatoksen että noin kivasti minäkin haluan aikuisena pukeutua. Oppilaat todnäk ovat vain otettuja että ope panostaa eikä tule töihin kombossa liian lyhyet viisnollaykköset+iso villapaita+terveyssandaalit ;D

Alma kirjoitti...

Minusta oli ihanaa kun jotkut opettajista pukeutuivat. Eli et voi! Mielestäni tyylikäs ope on uskottava.:)

Anonyymi kirjoitti...

luulisin, että ennemmin aiheutat muille opettajille paineita siitä, etteivät he pukeudu joka päivä eri vaatteisiin, ja tuskin heillekään loppupeleissä. Kyllä pukeutumiseen saa panostaa, eihän sitä ole missään virkaehtosopimuksessa kielletty.
Elä siis Tilda huoli tästäkään asiasta.

terv. Hanneli, jolla kyllä voi olla kahtena perättäisenä päivänä samat vaatteet (varsinkaan raskaana ollessa ei viitsinyt ostaa niin paljon uusia vaatteita ja täten oppilaat joutuivat kyllä kärsimään samoista asuista melko monesti...)

Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta gradua väsäävänä (tosin luokanopettajien ja alakoulun oppilaiden näkökulmasta) voin sanoa, että haastattelemani oppilaat olivat vahvasti sitä mieltä, että luokanopettaja saa panostaa pukeutumiseen. Oppilaat tuijottavat opettajaansa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 25 tuntia viikossa, joten vaihtelu on enemmän kuin suotavaa, ja katkerimmat kommentit kirvoitti opettaja, joka käyttää samoja vaatteita päivästä ja viikosta toiseen.

Aineiston perusteella voisin siis sanoa, että panostusta ja vaihtelua kehiin vaan.

Amalia kirjoitti...

Ihana mekko, sopii noihin saapikkaisiin aivan täydellisesti. Hieno kokonaisuus! Äläkä pelkää aiheuttavasi paineita. Oppilaana muistan ainakin itse vain ihailleeni tyylikkäitä opettajia - edustat kuitenkin heille eri sukupolvea kuin mitä he itse ajattelevat olevansa :) Ulkonäköön panostaminen ja omissa vaatteissaan viihtyminen tuo itsevarmuutta. Jatka siis samaan malliin!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana mekko ja koko asu!

Ulkonäköpaineet tulevat nuorille varmasti ikätovereilta. Opettajan pukeutuminen on aivan eri juttu. Ja tärkeintähän on kuitenkin, mitä open suusta tulee. Hyvä vaan, että tytöt näkevät naisia, jotka ovat sekä fiksuja että kauniita fiksulla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Olet monelle nuorelle tytölle esikuva ja luot varmasti heille mielikuvia siitä, millainen aikuisen, menestyneen nuoren naisen tulee olla. Ehkä he pitävät sitä tavoiteltavana, että tulisi olla vaatetta jos jonkinlaista joka päivälle ollakseen hyvä ja kaunis. Tyylisi on kuitenkin sen verran kaukana teinimuodista, että tuskin siitä osaavat samanlailla paineita ottaa kuin ikätovereistaan.

Merenhelmi kirjoitti...

Todella kiva asu! :)

Nti Nokkela kirjoitti...

Komppailen muita, eli en usko että aiheutat paineita vaan olet enemmän sellainen hyvä esimerkki aikuisesta, työssäkäyvästä naisesta, joka haluaa pitää huolta itsestään ja ulkonäöstään. Meillä oli lukiossa nuori ruotsinopettaja, jonka tyyliä ihailin aina, hänellä oli kivoja vaatteita ja hiuksetkin niin nätisti aina :))

t. Vakkarilukija

Turun Tilda kirjoitti...

Kaikille yhteisesti: Kiitos kommenteista. Taisin kysellä samasta teemasta aiemminkin, ja olitte silloinkin hyvin samanmielisiä.

Pohdintani lähti liikkeelle luultavasti siitä, että olen välillä hieman häpäissäni siitä, pukeudun vaihtelevammin kuin muut opettajat. Eli annan sellaisen kuvan, että olen tuhlannut kaikki rahani vaatteisiin. Mietin siis sitä, mitä kollegat minusta ajattelevat. On totta, että perheettömänä (ilman lapsiperheen kuluja) olen voinut panostaa pukeutumiseeni, mutta toisaaalta käytän mielestäni vaatteita kuitenkin kohtuu arvostaen. Käytössäni on yhä vuosien takaisia vaatelöytöjä. Kaiken ei tarvitse olla koko ajan uutta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kerroin tuossa aiemmin aihetta käsittelevästä gradustani. Ainakin luokanopettajat päinvastoin ihailevat, miten jollakulla riittää aikaa ja energiaa panostaa pukeutumiseensa. Huoli siitä, että leimautuisit turhamaiseksi on ainakin oman aineistoni perusteella aivan turha.