Tervehdys!
Pidin viime viikon tarkoituksellisesti taukoa tästä blogista. Keskityin lähinnä suukottamaan isoa ja pienempää ukkoani, kahta arvokkainta aarrettani. Tänään mies lähti uudelleen ulkomaankomennukselle ja olemme loppuviikon pojan kanssa kahden. Tällä kertaa reissu on onneksi vain kolmanneksen edellisen pituudesta ja näemme toivon mukaan ennen kuin kuu taas vaihtuu.
Mutta onneksi on nämä kelit! Onhan niitä taas vuoden odotettu ;)
Odottajana olen siinä kaiketi onnekas, että raskauskuukaudet myötäilevät Alvarin odotuksen vaiheita.
Viimeksi olin paksuimmillani kesällä ja taas on niin pienellä viiveellä. Saatan tarvita jotakin syksyisempää loppukuukausiksi, mutta melko samoilla kesäkamppeilla mennään.
Toki voi käydä niin, että tämän raskauden jälkeen jotkin möhömahavaatteista poltetaan iloisesti roviolla, kun saan yliannostuksen niiden käytöstä. Todennäköisesti näin käy ainakin kahdelle Vero Modan maksimekolle, joita tehokäytin imettessäni vielä viime kesänäkin. Aion kyllä käyttää niitä vielä uudestaan, ainakin kotioloissa, mutta pahimman refluksin välttämäseksi hankin yhden uuden maksinkin - toki käytettynä. :)
Löysin kevättalvella kuvissa näkyvän Noshin maksimekon Tori.fi:sta. Noshin vaatteethan säilyttävät pääsääntöisesti melko hyvin arvonsa ja ainakin Facebookin Nosh-kirppiksellä saattaa joutua pulittamaan tietyistä suosituimmista malleista jopa saman verran kuin uutena. Tämä pari kertaa edellisen omistajan yllä ollut maksimekko on jotakin parin vuoden takaista mallistoa, joka ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta ihastuin raikkaaseen kukkakuosiin välittömästi. Yleensä Noshin vaatteet ovat kai melko reiluja tai kokoaan vastaavia, mutta tämä M-kokoinen mekko oli kaiketi kutistunut, sillä se on kyllä maksimissaan 38 kokoinen.
Aion käyttää tätä mekkoa vähän sellaisena siistimpänä "ihmisten ilmoilla"-mekkona erotuksena niille mainitsemilleni rönttömakseille.
Monasti kuulee muuten puhuttavan, ettei maksimekot muka sopisi lyhyille. Katinkontit, sanon minä! Varsinkin, jos omaa jonkin sortin vyötärön ja ryhdin, pitkät mekot ovat varsin kelvollisia lyhyenlännällekin. Parasta näissä hulmuhelmoissa on se, ettei tarvitse esitellä minkään sortin raskausarpia, hyttysenpuremia, suonikohjuja yms. Rohkeasti maksimekkoja käyttämään siis pituudesta riippumatta! Ja niin, minä käytän maksimekkoja, vaikken omaa edes vyötäröä tällä hetkellä. Otollisten kuvakulmien löytäminen on toki vähän haasteellista, mutta se on sitten bloggaajan ongelma ;)
Mutta sitten päivän odotuspohdintoihin. Rakenneultramme lähestyy. Olemme mieheni kanssa jo päättäneet, että kysymme pienokaisen sukupuolen. Jotenkin, koska ensimmäisessä raskaudessa saimme siinä tuskan ja murheen keskellä selville ensimmäisen pienen sukupuolen, hävisi sellainen tarve pantata tulevienkaan vauvojen ominaislaatua. Siksi kysyimme Alvarin sukupuolen ja nyt varmaan sitten tämän uusimman tulokkaankin.
No, kumpi sitten olisi mieleemme? No, ihan kumpi vaan! Viime aikoina on erinäisistä syistä tuntunut entistä turhemmalle stressata saati sitten pettyä ja pahoittaa mielensä sellaisesta tekijästä kuin vauvan sukupuoli.
Joskus eräs tuttavani, tyttölapsen äiti, kysyi minulta, eikö jokaisen naisen unelma ole saada oma tytär. En näe asiaa näin. Muistanette toki, että kerroin itkeskelleeni Alvarin rakenneultran jälkeen hieman sitä, että poika oli tulossa. Tämä johtui varsinaista tytön kaipuuta enemmin siitä, että se meidän ensimmäinen pieni oli tyttö ja jotenkin olin asennoitunut siihen, että nyt hän tulee meille tämän uuden lapsen muodossa. Hyvin nopeasti kuitnekin tajusin, että oli äärimmäisen hyvä juttu, että seuraava lapseni oli eri sukupuolta, jollon hän oli oma itsensä, ei kenenkään korvike.
Nyt, kun olemassa oleva lapseni on poika, koen voittavani kumman tahansa kohdalla. Jos tuleva vauva on poika, saa Alvari oman veljen, jonka kanssa leikkiä. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen omasta siskostani ja olen iloinen jos poikani saa kokea samaa sukupuolta olevan välisen sisaruuden. Toisaalta, jos tulokas on tyttö, riemuitsen siitäkin. Sitten perheessämme on tasajako, ja mieheni saa kokea vastakkaista sukupuolta olevan lapsen kasvattamisen ja toiset isovanhemmat, joilla ei ole ollut omaa tytärtä, tyttölapsen kasvamisen.
Itseä ei tietenkään haittaa yhtään se, että saan sitten lopulta ostella niitä vauvan mekkojakin. Mutta jos näin ei käy, saanpa olla perheen prinsessa omine vintagemekkoineni :D
Millaisia ajatuksia ja pohdintoja sinulla on/on ollut lapsen mahdollisesta sukupuolesta?
Mukavaa viikonalkua kaikille!
:)
