Poropäivä ja toivonkipinä

Tänään oli poropäivä. Pakkastahan on kuin napapiirillä, joten asu oli sen mukainen ;)

Toiveikkuus on ihana asia. Tällä hetkellä toivonkipinäni liittyy erääseen jatkokoulutusmahdollisuuteen. Sen kipinällä jaksan läpi harmaiden päivien. Haluaisin niin kovin kehittyä, työllistyä paremmin ja saada ehkä jonakin päivänä vakituisen työn. Olla siis ylipäätään hyödyllinen yhteiskunnan jäsen! Tiedostan, että ilman tuota kipinää en ehkä jaksaisi hommiani. Siksi pelkäänkin sitä hetkeä, jolloin joudu kohtaamaan mahdollisen pettymyksen.

Toisaalta tiedän, että eräs positiivinen ominaisuuteni on sinnikkyys. Välillä sitä silti toivoo, että toteutuisipa haaveet kerrankin ensi yrittämällä.

Kiva, että edelliseen postaukseen tuli noin paljon kommentteja. Asioissa on puolensa, kuten jälleen kerran saattoi kommenttiboksin perusteella huomata. Perusteltu mielipide on aina hyvä mielipide. Kunhan sillä ei loukata ketään.

Ajatuksia vaalien lähestyessä

Näin vaalien lähestyessä moni bloggaaja on kertonut mielipiteensä tulevasta presidenttisuosikistaan. Sosiaalinen media, myös blogit, on ollut kanava vaikuttaa oman ehdokkaansa puolesta. Hyvä niin.


Olen pohtinut viime viikkoina kovasti yhteiskuntaopin ja toki samalla myös muiden opettajien merkitystä mielipidevaikuttajina. On valitettavan tunnettua, että erityisesti nuorimmat äänestäjäluokat luisuvat helposti sinne "nukkuviin" eikä politiikka kiinnosta heitä lainkaan. Demokratiakasvatus onkin eräs koululaitoksen merkittävimmistä tehtävistä. Jo kouluyhteisössä olisi hyvä saada luotua vaikuttamisen ilmapiiri. Tähän pyritäänkin esimerkiksi oppilaskuntatoiminnan kautta; koulun oppilaat ja opiskelijathan muodostavat sen. Tärkeää olisi, että nuoret kokisivat, että heidänkin äänellään olisi merkitystä ja oppilaiden ehdottamia ideoita toteutettaisiin. Ihannekoulussa vuorovaikutus on arkipäivää.

Varsinainen yhteiskunnallinen kasvatus on tietysti eniten yhteiskuntaopin opettajan harteilla. Kyseisen aineen tunneilla käydään läpi vaikuttamisen keinot ruohonjuuritasolta ylikansalliseen osallistumiseen asti. Vaalien, valtiollisten elinten ja niiden tehtävien selvittäminen kuuluu yhteiskuntaopin opettajalle. Tietysti esimerkiksi äidinkielessä sitten käytännössä harjoitellaan, mitä yhteiskuntaopin tunnilla on opittu esim. mielipidekirjoitusten ja puheiden pitämisen muodossa.

Myös poliittisen kentän hahmottaminen, puolueiden historian ja niiden erojen läpikäyminen tapahtuu historian ja yhteiskuntaopin tunneilla. Tässä yhteydessä samoin kuin ajankohtaisten kiinnostavien tapahtumien kynnyksellä moni historian ja yhteiskuntaopin opettaja kohtaa kysymyksiä omasta poliittisesta kannastaan ynnä siitä ketä tai mitä puoluetta hän on äänestänyt. Tässä tilanteessa opettaja joutuu päättämään, kertooko hän kantansa vai vaikeneeko hän siitä.

Olettaisin, että kollegani reagoivat näihin kysymyksiin sekä kertomalla että vaikenemalla. Joku on kertonut, onhan meillä eduskunnassa kaksi historianopettajataustaista sosiaalidemokraattia. Itse olen tähän mennessä vaiennut. En ole vielä kertaakaan kertonut millekään opettamalleni ryhmälle poliittista kantaani tai sitä, ketä olen vaaleissa äänestänyt. Tähän on useita syitä: mielestäni tehtäväni on ensisijaisesti jakaa tasapuolisesti tietoa koko poliittisesta kentästä, kertoa eri puolueiden arvoja sekä miksi kyseiset ihmisryhmät ajattelevat niinkuin he ajattelevat. Vaikka oppilaiden orastaviin poliittisiin kantoihin vaikuttavat vahvasti monet muutkin aikuiset kuten erityisesti omat vanhemmat, katson oppiaineeni auktoriteettina arveluttavaksi sen, että alkaisin ottaa kantaa jonkin tietyn aatteen puolesta. Näen ensisijaiseksi tehtäväkseni juuri demokratiakasvatuksen. Usein viljelemäni lause onkin, että mikä tahansa hyvin perusteltu mielipide on oikea.

Tietysti toimintamalliani voi haastaa kysymyllä, onko kukaan opettaja täysin neutraali, arvoistaan ja asenteistaan vapaa. Eikö oma kanta kuitenkin tule jollakin tapaa sivulauseissa tai lauseiden välissä esille? Tähän vastaan, että luonnollisesti näin on. Ihminen elää ja toimii yhteiskunnassa, joka luonnollisesti muokkaa arvostuksia ja asenteita. Silti varon ottamasta aktiivisesti kantaa minkään tahon puolesta. Ylipäätään katson, että omien arvojen ja maailmankatsomuksen tuputtamien ei sovi historian ja yhteiskuntaopin tunneille. Toivon, että tämä ei vähennä opetukseni elämänmakuisuutta. Tähän asti olen kylläkin havainnut, että elämänmakuisuutta voi luoda myös muilla tavoin, esimerkiksi näin ;)

Mitä mieltä sinä olet? Oletko ottanut kantaa opettajana (kerro mieluusti myös että kolleganani vai jonkin muun aineen opettajana) politiikkaan?

Ps. Heitänpä tähän lopppun vielä avoimen kysymyksen. Moni opettaja suvaitsevaisena kertoo äänestävänsä suvaitsevaisia puolueita. Entäpä, jos opettaja kertoisikin äänestävänsä perussuomalaisia. Miten siihen suhtauduttaisiin? Haluttaisiinko sellaista kuulla?

kuva täältä

Nostalgiapromenaadilla

Viikonloppuna oli aikaa nostalgisoida entisillä kotiseuduilla. Ensin teimme promenaadi npirteässä pakkasessa Aura-joen rannoilla. Sen jälkeen suutasimme Tintåån kakkupalalle ja kahville. Pitäisi vissiin käydä siellä illastamassakin, sen verran tunnelmallinen paikka on kyseessä! Tintån lounaspöytään olenkin jo aiemmin tutustunut ,ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille :)


Muutama kuva tuli napsaistua myös Tildan talvieleganssista. Lyhyehkö talvitakki löytyi kaapin perukoilta hameen kaveriksi ja jalassa puolestaan kiilakorkoiset nyörikengät Andiamon talvialesta. Olisivat saaneet olla vieläkin enemmän luistinmaiset, mutta menevät näinkin :)


Voimia loppuviikkoon!

Minä, Katariina

Olen aina ollut kiinnostunut Venäjän historiasta. Jos olisin ollut lahjakkaampi kielissä, niin olisin kenties halunnut opiskella venäjän kieltä ja erikoistua Venäjän historiaan. Tuossa maassa minua kiinnostaa kaikki: kulttuuri, mentaliteetti, hallitsijasuvut ja maan toimiminen erään kuuluisan ideologian laboratoriona.

Lukion opettajana tulee vuosittain jaettua lähinnä tiedon murusia ja katkelmia Venäjästä ja Neuvostoliitosta eri kurssien yhteydessä, esimerkiksi näin:

1. Pähkinäsaaren rauhan raja ja Novgorod (Äläkä kirjoita koevastaukseen, että Venäjä), Iivanan ruikutus erään Katariina Jagellonicaan perään, Pietari Suuri, joka rakensi kaupunginsa suomalaiselle suolle ja pätkäisi venäläisaatelin parrat, Pultavaan hupeneva Ruotsin suuruuden kausi...

2. Tämän jälkeen Tilsitin sopimus Euroopan virallisen pienen miehen ja komean Aleksanteri I kesken, Suomen sodan ruotsalaiset lusmut ja suoraselkäiset venäläiset, sielut (musikat), korttipeli ja vapauttajatsaari, Romanovien puvuista kimpoilevat luodit Jekaterinburgin yössä. - Älä vain muuten kirjoita koevastaukseen, että Neuvostoliitto!

3. Sitten hyvä (paha) Lenin ja pahempi Stalin, Trostkillahan oli suhde Frida kahlon kanssa, Nep-kausi ja stahanovilaiset työnsankarit, Siperia opetti aina vain suomalaisia loikkareita, virolaisia kyyditettyjä ja ylipäätään bolsevismin moninaisia vihollisia....

4. Viimein - Hruštšovin kenkä, Brežnevin kulmakarvat ja Gorbatsovin otsaluomi... niin, ja älä vaan kirjoita koevastaukseen, että VENÄJÄ!

5. Horjahteleva Jeltsin ja pullisteleva Putin - muista kirjoittaa sittenkin se Venäjä!

Välillä siis oikein ärsyttää! Niinhän se on, että suuria linjoja painottaessa (ideologiat, aatteet, yhteiskuntien yleinen kehitys, poliittiset järjestelmät) yksittäisten kulttuurien historioille ei jää paljonkaan sijaa. Välillä kaipaisi syvällisempää syventymistä esimerkiksi juuri Venäjän historiaan; aiheeseen liittyvien tenttikirjojen luvustakin on jo kymmenisen vuotta.

Lepoa kiireen keskellä oli syventyminen historialliseen, viihdyttävästi ja sujuvasti kirjoitettuun romaaniin. Laila Hirvisaaren uusinta kirjaa Minä, Katariina lukiessa huomasin, että taidanpa sittenkin tietää Euroopan historiasta enemmän kuin luulin. Siltikin se jätti myös uusia haasteita eteen. Heräsin teoksen myötä pohtimaan tarkemmin esimerkiksi Romanovien sukupuuta, Venäjän hallitsijasuvun pitkäaikaisia yhteyksiä Saksaan, Puolan jakoa ja vallinneita aatevirtauksia; erityisesti valistusta.

Laila Hirvisaaren teos kertoo takaumien kautta Venäjän 1700-luvun merkittävimmän naisvaikuttajan elämänvaiheista. Jalkansa loukannut vanheneva keisarinna kutsuu ystävänsä ja uskottunsa Leonin laatimaan kanssaan mahdollisimman rehellisiä muistelmia. Leon saakin toimia monta kertaa Katariinan omatuntona sen suhteen, miten tapahtumat todellisuudessa etenivät ja miten valistuskeisarinnana tunnettu nainen todellisuudessa toimi.

Kirjassa käydään läpi Katariinan elämänvaiheet lapsuudesta hänen vallananastukseensa asti. Äidilleen vieras, mutta isälleen rakas Sophie Auguste Friedrike varttui Stettinin linnassa Pommerissa, kunnes hänen elämänsä muuttui täydellisesti Venäjän silloisen hallitsijan "Pietari Suuren tytär" Elisabethin kutsuessa hänet Venäjän hoviin tutustumaan suurruhtinas Pietariin. Tavoitteena oli leipoa Sophiesta Venäjän tulevan hallitsijan puoliso. Vastenmielinen Pietari ei miellytä nuorta tyttöä, mutta hän aavisti suuren tulevaisuuden kutsuvan häntä. Luterilaisesta saksalaisesta Sophie Auguste Friedrikesta tulee ortodoksinen Katariina, mutta sydämessään hän säilyttää isiensä uskon ja hovitavat.

Ensimmäiset elinvuodet Venäjän hovissa paljastavat karun totuuden - hoviväki juonittelee ja on sivistymättömän moukkamaista (ja haisee pahalle). Lisäksi Elisabeth-keisarinnan julmuus ja puolison vuosi vuodelta syvenevä hulluus ovat monta kertaa murentaa nuoren naisen. Sivistyneisyydellään ja rautaisella tahdollaan hän kuitenkin luovii tiensä eteenpäin. Tähän tarvittiin tietysti myös oikeita suhteita oikeaan aikaan. Muutenkin Katariina oli erittäin perso miehille...

Mielestäni Hirvisaaren kirjan kiinnostavinta antia on kirjoittajan tarkka paneutuminen aikauden miljööseen ja taustatapahtumiin. Kirjailija osaa myös kirjoittaa mukaansatempaavasti ja aidosti henkilökuvauksia, vaikkei yksittäisiä lauseita jäisikään ihailemaan. Erityisesti keisarinna Elisabethia ja suurruhtinas Pietaria koskevat kuvaukset ovat hersyviä! Olisin ehkä kaivannut, että teos olisi kattanut myös varsinaiset keisarinna-vuodet; varsinkin kirjeenvaihto valistusfilosofien kanssa jäi mietityttämään. Ehkäpä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että joskus saamme käsiimme teoksen jatko-osan.


Kaiken kaikkiaan oli mukava palata pitkän tauon jälkeen tämän suomalaisen painoskuningattaren teoksen pariin. Mitähän pahaa siinä oikeastaan on, että joku on painoskuningatar? Olisikohan kateellisten panettelua? Kyllä kansa nimittäin tietää ;)

Mitä mieltä sinä olit kyseisestä teoksesta?

kuvat 1, 2 ja 3

Päivän mummo

Joku viisas on todennut, että on olemassa kolmenlaisia mummoja:

1. Mummoja, jotka ovat kiltejä ja aina tuoksuvat pullalle - ei sovi meikäläiseen

2. Mummoja, jotka ovat inhottavia - ei kai nyt sentään ;)

3. Ja mummoja, joita ei yhtään kiinnosta - terkkuja vaan tässä samalla kaikille mummotyylini ihailijoille ja vihailijoille :D Hilpeämpää päivänjatkoa!