torstai 23. huhtikuuta 2015

Tilda vinkkaa: Fabriikki 8:n kirpputori on taas tulevana sunnuntaina!

 Tervehdys!

Ensimmäisen kirpputoritapahtuman suosion innoittamana Osuuskunta Fabriikki 8 järjestää jälleen kirpputorin. Paikka on osuuskunnan valoisa sali Turun keskustassa osoitteessa Nahkurinkatu 8, aika sunnuntaina 26.4. kello 12-16. Tervetuloa ostamaan kaikkea kaunista, ihanaa, turhaa ja tarpeellista. Muista varata käteistä mukaan!

Kirpputorilla mukana myymässä myös Retromies. Converseja, t-paitoja, collegeja ja ysärihenkeä, kurkkaa tarkemmin valikoimaa: www.facebook.com/retromies


Tällä kertaa pääsen itsekin myymään hieman pyntteitäni ja romppeitani. Myynnissä on ainakin vintagea, Nansoa sekä kesävaatteita. :)
 
Kirpparilla ei tarvitse muuten nähdä nälkää, kahvit ja kakut voi käydä nappaamassa osuuskunnan pop up -kahvilasta.

Huom! Fabriiki 8:n kirppari sijaitsee Nahkurinkatu 8:n sisäpihalla toisessa kerroksessa, eli perille päästäkseen täytyy nousta portaita. Sisäpiha on kuitenkin suojaisa, eli esimerkiksi lastenvaunut voi hyvin jättää pihalle. Sekä myyjien että asiakkaiden toivotaan jättävän kengät eteisen telineeseen.

Nähdään sunnuntaina :)

5 kommenttia:

Augusti kirjoitti...

Minäkin taas aktivoidun, kun työsuma hieman helpottaa. Kommentoin sohvapostausta. Minä säilyttäisin ehdottomasti viininpunaisen tai jonkin vastaavan sävyn. Se on ollut todella kiva! Ja koska se on ollut teillä jo niin kauan eikä kyllästymistä ole (kai) ilmennyt, on se siinäkin mielessä turvallinen valinta. Harmaa tai muu "värittömämpi" väri olisi kovin tylsä, kun on noin upeaan väriin tottunut.

Terveisiä täältä toisaalta!

Nimetön kirjoitti...

Voi ei, en pääse tuonne millään :(
Mitä oikein myyt? Voisitko harkita joskus blogikirppistä?

Nimetön kirjoitti...

postaustoive: sitten kun sinulla on aikaa selvittää asiaa, niin olisi kiva tietää mitä vanhan kunnon paksulle farkkukankaalle on tapahtunut. Nykyisten farkkujen kangas on niin ohutta, että eivät käytössä montaa vuotta kestä. Niin ja jos saat selville niin kerro sekin saako paksusta farkkukankaasta tehtyjä farkkuja enää mistään muuta kuin kirppareilta. Onneksi en ole heittänyt vanhoja farkkujani menemään. Viimeiset 'kunnon' farkkuni muistan ostaneeni vuonna 2007 enkä näistä tule luopumaan pitkään pitkään aikaan.

Turun Tilda kirjoitti...

Augusti: kiitos vinkistä! Katsotaan nyt, miten käy. Sopivaa kangasta ei löytynyt verhoilijan valikoimista ja en ole saanut aikaiseksi sukellusta netin valikoimiin. On varmaan loputon suo... Tsemppiä työhaasteisiin :)

anonyymi: Periaatteessa voisin, mutten ole varma, onko lukijoilla kiinnostusta maksaa postikuluja vielä kirpparihinnan päälle. Jos myyn jonkin asian vaikka kuudella eurolla, hinta on postikulujen kanssa helposti 13 euroa. Jos taas saan vaivan palkaksi postituksesta ja rahojen kyttäyksestä muutaman euron, odotan mieluummnin kesän kirpputoritapauhtimia lähiseuduilla, jolloin tavarasta pääsee helpommin eroon :) Millaiset vaatteet sinua kiinnostaisivat erityisesti?

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi2: Kiitos toiveesta! on aina mukava saada sellaisia. En ole kyllä mikään farkkuasiantuntija, sillä omistan vain muutamat housut ja pukeudn lähinnä mekkoihin. Suosittelisin kysymään asiasta/ esittämään postaustoiveen esimerkiksi Pitsikirja-blogia pitävällä Rinnalle (blogi löytyy sivupalkistani). Hän tietää paljon vaatteiden laadusta ja on kirjoittanut siitä sen Hyvän mielen vaatekaappi-kirjankin :)