maanantai 16. joulukuuta 2013

Lempijoululauluja jälleen kerran

Heipä hei!

Jeejee.. Hihkut ovat vielä vaimeahkoja, sillä rästihommia riittää yhä, mutta taas muutama niistä on selätetty!

Osittain tämän etapin kunniaksi mietin tässä, josko avaisin sanaisen arkkuni kaavaillun lukion opetussuunnitelmauudistuksen suhteen, mutta en taida lähteä touhuun näin väsyneenä. Noista kouluasioista postaillessa ja mielipiteitäni nettiin heitellessäni haluan miettiä ajatukseni ja argumentointini ihan loppuun asti, ettei mitään tule tuotettua mitään sellaista, jota ei sitten allekirjoitakaan tai tulee syötyä sanat jo ennen lauseen loppua;) Ymmärtänette yskän, ainakin te jalot opettajat, jotka blogiani ehkä hömpästä (tai juuri siitä syystä) huolimatta jaksatte seurailla :)

Postaillaan sen sijaan jostakin vähemmän politisoituneesta teemasta, nimittäin joululauluista (heh, jouluradiossa on kyllä soinut se Agit-Prop-tyylinen joululaulu, jossa lauletaan Palestiinan leudoista tuulista ja joulumielestä; tietääkö kukaan sen esittäjiä & nimeä?)!



Tämä on oikeastaan väännös neljän vuoden takaisesta postauksesta; oikeastaan on ihan kiva katsoa, ovatko joululaulusuosikit pysyneet samoina. Tässäpä siis listani. Postauksen kuvat ovat valikoitu otos turkulaisilta joulumarkkinoilta ja maalaismaisesta joulunvietosta (Ps. tuo punainen kaulahuivi oli huippulöytö Art+ Design-liikkeestä.  Se maksoi 5 euroa ja on täyttä villaa. Vähän toista kuin kaikenmaailman halppisketjujen polyesterlumput!):


1. Maa on niin kaunis

Isoäitini muistolle. Tämä oli hänen lempijoululaulunsa. On ihanaa tietää joitakin yksityiskohtia ihmisestä, jota ei koskaan ehtinyt nähdä.


2. En etsi valtaa loistoa

Pakollinen Sibelius. Jospa jokainen pystyisi samaistumaan edes hetkeksi kappaleen sanoihin.

3. Kun joulu on

Tämä laulu on tietysti suomalaista melankoliaa parhaimmillaan. Siksipä ehkä rakastankin sitä...


4. Rauhaa vain rauhaa

Tämä Ahti Sonnisen säveltämä joululaulu on kohtuullisen uusi rakkauteni. Pidän siitä varsinkin Rajattomien versiona, mutta se on tärkeä minulle myös siksi, että kyseisen säveltäjän lähisukulainen oli äitini lapsuuden ystävä. Olen kuullut kaikenlaisia mielenkiintoisia tarinoita tuon kultturillisen suvun tavoista ja traditioista.

5. Tulkoon joulu

Petri Laaksosen säveltämä kappale on mielestäni paras uudehkoista suomalaisista joululauluista. Ei kuitenkaan Petri Laaksosen esittämänä... :/



6. Hiljainen joululaulu

Olen esittänyt tätä Matti Helan säveltämää erään kuoron riveissä ja ihastuin kappaleeseen tuolloin.


7. Tule joulu kultainen

Tämähän oli aikoinaan s-ketjun tunnuskappale? Onkohan noloa siis tykätä tästä ;)


8. Arki huolesi kaikki heitä

Inhosin tätä kappaletta lapsena! Se oli mielestäni tosi tylsä. Nykyään liikutun melkein kyyneliin kuullessani ensimmäisen kerran joulun alla.

9. Tuo armon valkokyyhky

Tämä saksalainen sävelmä on erittäin kaunis a capellana. Sain hurjat väristykset kappaleesta, kun se esitettiin 2000-luvun alussa ilmestyneessä Dina-elokuvassa

10. Sinivuorten yö/ Tonttu/ Tontut ja keijut

Halusin listata jonkin kepeämmän tonttulaulun tänne, mutta en osannut valita niistä rakkainta. Sinivuorten yö on ehdottomasti parempi kuin se tipetipetiptap, Tonttu taas suomalainen ikiklasikko (ehkä vähän liian pitkä sellainen...).

Tontut ja keijut on vanha suomalainen lastenlaulu, jota 93-vuotias isoäitini esitti 1920-luvulla kansakoulussa.

Extra! Happy Xmas (war is over)!

Tuskinpa tämä John Lennonin kappale esittelyitä kaipaa. Se on ollut kaupallisten radioasemien soittolistojen suosikki jo pitkään. Kuuntelin lukioikäisenä paljonkin Lennonin musiikkia ja tämä kappale toimii kesät talvet.

Extra 2! Lumiukko-piirretyn tunnuslaulu "Walking in the Air"

Ainutlaatuisin alkuperäisenä versiona...

Tähän saakka listani on sama kuin nelisen vuotta sitten. Aika kauneimmat joululaulut-painotteinen lista Tildan lista näköjään on.. Lisäisin ehkä tämän vuoden suosikkeiheni erääseen aiempaan postaukseen jo liittämäni Carola Häggqvistin "Himlen i min famnin". Ja joo, olisihan niitä ihanuuksia koko joukko lisääkin kuten "Oi, jouluyö" ja "Sylvian joululaulu"... Nyt on pakko pistää kuitenkin stoppi tälle listalle, ettei tähän mene koko yötä ;)

Kerropa vuorostasi sinä! Oliko listallani yhtään omaa suosikkiasi?

6 kommenttia:

Karkkis kirjoitti...

Tuosta listasta suosikkejani ovat En etsi valtaa loistoa ja Rauhaa vain rauhaa. Minä pidän enemmän vanhoista englantilaisista ja (vähän uudemmista) amerikkalaisista joululauluista. Jo lapsena rakastin levyä, jolla lauloivat mm. Frank Sinatra ja Bing Crosby.

Anonyymi kirjoitti...

Pidän jazzahtavista joululauluista esim. Diana Krallin tai Tony Bennetin esittämänä. Suomalaiset melankoliset laulutkin ovat kauniita, mutta joulu on itselleni iloinen juhla ja aattona haluan kuunnella vähän iloisempaa musiikkia.

Anonyymi kirjoitti...

tiiätkö, käytin taannoista opinto-ohjauskokemuksiasi käsitellyttä postausta kommentteineen lähteenä opinnoissani (muiden joukossa, mutta päälähteenä). Essee meni läpi, että heilahti. Kiitos! Ja hyvää joulua :)

Crline kirjoitti...

Pakko korjata eräs perustavanlaatuinen erhe: tulkoon joulu on Pekka Simojoen säveltämä ja sanoittama kipale! Yksi suosikeistani myös. Rakkain on varmaan Sylvian joululaulu, pidän siitä kotimaakaipauksesta ja toisaalta kaukomaisesta lisästä (Etna yms). Ulkomaisista John Lennonin kipale ja tietenkin Last Christmas ovat suosikkejani.

Elina kirjoitti...

En etsi valtaa loistoa ja Oi jouluyö ovat minunkin suosikkejani jylhyytensä takia - hienoja laulettavia molemmat. Kuuntelen mielelläni myös ns. vanhaa jouluiskelmää eli White Christmasin ja Silver Bellsin tyyppisiä biisejä vanhoina levytyksinä.

Turun Tilda kirjoitti...

Karkkis: Kyllä noissa anglosaksisissa lauluissakin on tunnelmaa. Parasta on oikeastaan sekoitus vähän kaikista = Jouluradio :)

anonyymi1: Mielenkiintoinen huomio - suomalaiset laulut ovat kyllä varmasti vähän melankolisia toisten makuun!

anonyyniopo: Heh, hauska kuulla :D Haluaisitko lähettää esseen minulle luettavaksi. S-postiosoitteeni löytyy tuosta sivupalkista :)

Crline: kiitti oikaisusta, noihan tosiaan on!

Elina: Juu, vanha jouluiskelmä on kanssa tunnelmallista :)