tiistai 17. syyskuuta 2013

Ajatuksia himoshoppailusta

Viime viikon perjantaina Hesarin Nyt-liitteessä kerrottiin shoppailua rakastavasta 24-vuotiaasta Annista. Nuori nainen piti lehdelle viikon verran ostospäiväkirjaa ja kirjattavaahan löytyi, sillä hän kuluttaa keskimäärin 800 euroa kuussa vaatteisiin ja kosmetiikkaan.

Artikkeli herätti minussa kovasti ajatuksia niin bloggajana, esteetikkona kuin opettajana. Anni ei nimittäin ole harrastuksensa kanssa yksin. Hänen ikäluokkaansa kuuluvat nuoret ovat tottuneet elämään "ruotsalaishenkisen yltäkylläisyyden keskellä" ja pitävät shoppailua hyvänä harrastuksena muiden joukossa. Valitettavasti tällä on myös seurauksensa. Ainakin osa nuorista harrastaa nk. Primark-shoppailua eli halpisliikeestä ostetaan viikonlopuksi biletoppi, jota käytetään kerran ja sitten se viskataan surutta roskikseen.

Mitä seuraksia himoshoppailusta sitten on? Ainakin monikansallisten massavaatteita tuottavien yritysten osakkeen omistajat kiittävät. Globaalin markkinatalouden nyrkkisääntö nimittäin on, että kysyntään pyritään vastaamaan tarjonnalla. Voiton maksimointi tarkoittaa ainakin osan tuotannon kohdalla kehittyvien maiden huonoja työoloja ja ympäristöongelmia. Nytin artikkelin päähenkilö Anni kyllä kertoo pysähtyvänsä shoppaillessa välillä miettimään tätä eettistä näkökohtaa, mutta ajattelevansa vahingon jo tapahtuneen. Siksi hän voi ostaa surutta. Yhteiskuntaopin opettajana huolestuin tästä katkoksesta syy-seurasusuhteiden hahmottamisessa. Jokaisen kuluttajan kyllä pitäisi ymmärtää se, että valitsemalla jonkin tietyn tuotteen lisäät samalla sen kannattavuutta ja todennäköistät tuotantomäärien kasvua.

Huonoa omatuntoa voi toki yrittää lievittää kierrättämällä vaatteita.  Ja näin suomalaiset tekevätkin: esimerkiksi kehitysyhteistyötä tekevä vaatteita keräävä UFF saa vaatelahjoituksia vuodessa 9 miljoonaa kiloa. Valitettavasti himoshoppailu ja kertakäyttökulttuuri kasvattavat kuitenkin keinokuitujätevuoria, joita ei voida hyödyntää edes teollisuudessa uudestaan. Minne nuo keinokuidut muutenkin lopulta päätyvät, on pelottava kysymys - mikrohiukkasina juomaveteemme vai syömiemme kalojen sisuksiin?

Missä menee sitten raja sen kanssa, onko himoshoppailu addiktioksi luokiteltava ongelma? Anni kertoi artikkelissa ylpeänä, ettei hän ole koskaan shoppaillut yli varojensa. Tämä on hyvä periaate, muttei valitettavasti toteudu kaikkien nuorten kohdalla - luottokortilla shoppailu ja pikavipit ovat ajaneet yhä enenevän määrän nuoria velkavankeuteen sekä stigmatisoinut heidät maksuhäiriömerkinnällä. Tällöin esimerkiksi asunnon vuokraaminen tai puhelinliittymän hankkiminen vaikeutuu.

Nytin artikkeli Annista sai minut pohtimaan omaa rooliani sekä bloggarina että opettajana. Syyni blogin perustamiseen ei ensi sijassa ollut valistaminen ja vaikuttaminen vaan arkielämän kauniiden esteettisten ilojen jakaminen toisten samanhenkisten kanssa sekä kirjoitustaidon ylläpitäminen. Matkan varrella olen kuitenkin huomannut, että bloggaajalla on ihan oikeasti vaikutusvaltaa ihmisten kulutustottumuksiin. Olen saanut yhteydenottoja ja kommentteja siitä, kuinka lukijani ovat ostaneet jonkin saman tuotteen tai kääntyneet jonkin saman palveluntarjoajan puoleen, jota itse olen käyttänyt.

Kuluttajuuteen liittyviä teemoja käsitellään opetussuunnitelman puitteissa myös yhteiskuntaopin tunneilla. Tällöin tehdään esimerkiksi budjetointiin ja säästämiseen liittyviä harjoituksia. Puhutaan kuluttajuuden eettisistä valinnoista, mainonnasta sekä velallisuuteen liittyvistä seurauksista. Usein nuo henkilökohtaiseen talouteen liittyvät oppintunnit ovat olleet hyvin hedelmällisiä ja nuoret innostuvat keskustelemaan ja tuomaan omia näkökantojansa esille. Opettajana pidänkin kovasti näidän tuntien pitämisestä, sillä koen, että niillä on suora yhteys yhteiskunnalliseen elämään ja nuorten tulevaisuuteen.

Olen kuitenkin pohtinut, liittyykö näihin rooleihini eli julkiseen bloggaukseen ja opettajana olemiseen jokin ristiriita - millaisen signaalin oma blogini antaa lukijoilleni (joiden joukossa on ehkä omia oppilaitanikin) kuluttamisesta? Puhunko siis oppitunnilla vakavana säästäväisyydestä ja eettisyydestä ja illalla kerron blogissani, mitä kaikkea kivaa olen taas hankkinut. Kuinka uskottava olen tällöin instituution edustajana ja tietynlaisena esikuvana?

Täytyy myöntää, että joskus omatunto onkin soimannut minua. Ostan välillä postimyynnistä ja ketjuliikkeistä vaatteita, alennusmyyntiaikaan varsinkin. Minulla on mekkoja kaapissa niin monta, että voin pukeutua kuukauden joka päivä eri klänninkiin. Omistan yli 50 paria kenkiä. Ostan myös kirjoja,vaikka niitä voisi ihan hyvin lainata kirjastosta.

En ole siis täydellinen esikuva, enkä varmasti niin vihreä kuin osa historian ja yhteiskuntaopin opettajista on. Omasta mielestäni olen kuitenkin saanut matkan varrella blogia pitäessäni muutaman kuluttajuuteen ja erityisesti vaatteisiin liittyvän ahaa-elämyksen ja tietyt arvoni ovat kirkastuneet. Ajattelin jakaa nuo vinkit kanssanne tässä lopuksi:

1. Osta laatua. Sitä löytyy niin halvemmista merkeistä kuin kalliimmista. Miellän laadun usein miten luonnonmateriaaleiksi. Suosi siis villaa, nahkaa, luomupuuvillaa, viskoosia ja silkkiä.

2. Jos löydät hyvin istuvan ja laadukkaan tuotteen, osta sitä useampi kappale. Olen usein löytänyt esim. alennusmyynneistä suosikkikenkäni eri värisenä. Tällöin vältät muiden turhien huonoksi osoittautuvien ostosten tekemisen.

3. Muokkauta vanhoja suosikkejasi vartalollesi paremmin istuviksi tai enemmän ajan hengen mukaisiksi. Jos peukalosi on keskellä kämmentä, käänny luotto-ompelijasi puoleen.


4. Hanki ehdottomasti luotto-ompelija! Säästät aikaa, rahaa ja vartalosi soimaamista, kun teetät mittatilauksena hameen tai housut.

5. Kierrä kirpputoreja tai vähän kalliimpia vintageliikkeitä. Löydät edullisesti persoonallisia vaatteita. Usein vintagevaatteet ovat laadukkaampia kuin massaliikkeistä löytyvät pyntteet.


Jos tämänhenkiset pohdinnat kiinnostavat, lue ihmeessä myös Hopeapeilin Elinan loistokirjoitus aiheesta.

Kommenttiboksi on vapaa teidän pohdinnoillenne aiheesta. Mukavaa päivänjatkoa!

13 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Kiitos linkityksestä! Voin allekirjoittaa lähes kaiken sinunkin tekstistäsi. Luotto-ompelija kannattaa hankkia myös siksi, että ompelutaidottomankin on helpompi tehdä hankintoja käytettynä, kun tietää, että niitä voi hiukan muokata omalle vartalolle sopiviksi. Samalla työllistää suomalaista pienyrittäjää.

Anonyymi kirjoitti...

Aamen.:)
Käväisin juuri kaupungilla vaatetarjontaa vilkaisemassa,mutta voi sitä tekokuidun ja kertakäyttövaatteiden määrää! (Ja ne hinnat! Missä vaiheessa Lindexin ja hennesin tekokuituhörpäketunikoihin on mätkäisty 44.95€-49.95€ hinnat?!) Tulinkin lopputulokseen,että taidan kaivaa ompelukoneeni varastosta ja muokata jo omistamiani vaatteita niin,että ne löytävät taas tiensä arkikäyttöön..

Kikka kirjoitti...

Kuten tiedät, ostan jatkuvasti paljon kirppareilta, ja kerran vuodessa myyn kaappia tyhjäksi omalla pöydällä. Ostan hyvin vähän uusia vaatteita. UFFin suosio hiukan ihmetyttää, sillä minusta se on kallis kirppari, jolla lisäksi on epämääräinen maine - rahat eivät suinkaan itsestään selvästi mene kehitysyhteistyöhön. Mutta vaikka yritän valita SPR:n kirppiksen UFFin sijaan mahdollisimman usein, sorrun minäkin: just kävin viikonloppuna teillä UFFilta ostetut kengät jalassa. :)

Ks. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/uff__ryysyilla_rikkauksiin_91772.html#media=91829

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos postauksesta, joka on todella herättelevä. Kiinnitän shoppaillessa huomiota vaatteen laatuun (eli ei ainakaan tekokuituja, kiitos) ja siihen, käyttäisinkö sitä todella.

Hieman aihetta sivuten: Katselin tänään H&M:n kuvastoa ja totesin jälleen kerran, että melkein kaikki (tai ainakin huomattava osa) naisten vaatteista on valmistettu pelkistä tekokuiduista. Miesten vaatteista taas suuri osa oli täyspuuvillaisia. Mitä tämä mahtaa kertoa kysynnän ja tarjonnan lain toteutumisesta..?

Tessa kirjoitti...

No, eipä sinun blogissasi niin usein uusia ostoksia esitellä, että sitä jotenkin hävetä tarvitsisi! Hämmästyin kyllä tuosta mekko- ja kenkämäärästä, jotenkin en ajatellut, että sinulla olisi niitä niin paljon... Mutta housukokoelmasi lienee esimerkiksi pienempi kuin monilla muilla.

Minä olen ulkomaille muuton takia joutunut/päässyt raivaamaan vaatekaappia rankalla kädellä, ja se on kyllä ollut vapauttava kokemus. Minulla on nykyisin vaatteita vähemmän kuin miehelläni ja silti päällepantavaa löytyy aina. Pidän sujuvasti samaa mekkoa monta kertaa yhdellä viikolla tai vaikka kaksi päivää putkeen, farkkuja omistan enää kahdet ja muita housuja (urheilukamojen lisäksi) kahdet. On jotenkin hienoa, kun ennen viikonlopun pyykkihetkeä yläosien ja alusvaatteiden hyllyt ovat suorastaan tyhjän näköiset :).

Arya kirjoitti...

Hyvä postaus! Eettisyyden, ekologisuuden ja mielihalujen kolminaisuus on hankala yhtälö välillä. Viimeksi törmäsin siihen suklaakeksejä leipoessani, kun samalla tietoisesti tuin orjatyövoimaa :(

Ja sama juttu vaatekaapilla. Tuohon laatuun haluaisin itsekin panostaa, mutta sekään ei ole usein eettisyyden tae.

Voisiko sinulta muuten saada joskus eri blogeissa kiertäneen vaateinventaariopostauksen? Niitä on ollut hauska lukea ja nähdä, kuinka erilaisilla vaatemäärillä ihmiset tulevat toimeen. Vaikka sinne kuluttamisen puolellehan tuo aihe suoraan vie.

Anonyymi kirjoitti...

Omaa ostamistani on selkiyttänyt ja vähentänyt oman tyylin löytyminen. Kun ei tarvitse joka kausi uusia koko vaatevarastoa, voi panostaa laatuun ja ostaa ajattomampia vaatekappaleita. Niitähän pystyy sitten asustamaan eri tavoin, vaikkapa sen kauden mukaan. ;)

Anonyymi kirjoitti...

hei! Minulla on liikaa ihania alusvaatteita ja täysin epäkäytännöllisiä juttuja. Ajattelen kuitenkin että ne ovat minun namejani, vilpittömästi tulen hyvälle mielelle kauniista alusvaatteista ym. Asuin kauan maassa jossa pukeudutaan.. En siis halua syyllistää ketään. Turussa asuessani olen löytänyt kirpparit. Osa niistä on ylihintaisia - mutta vaanin erityisesti laatumerkkejä. Tein juuri kaappauksen paikasta nimeltä "Laiskan kirpputori" - ihanaisia trenssejä.. Oli ihan hassua löytää kaiken keskeltä aivan täydellisesti minulle sopivia ja tarpeellisia juttuja:) Uskon että oppilaasi tykkäävät kun jaksat panostaa - minusta ei ole vintageklenninkeihin, ihan perusbenettoneilla mennään. Liisukka

Turun Tilda kirjoitti...

Elina: Eipä kestä! Tuo viimeinen mainitsemasi näkökohta on muuten tosi tärkeä. Tukekaamme suomalaista yrittäjyyttä!

anonyymi: Hieno päätös!

Kikka: Kiitos linkistä. Tieto lisää tuskaa... Onneksi on sentään jokin kanava, minne lahjoittaa ylijäämänsä, mutta enpä tajunnut, että vaatteita ei lahjoiteta vaan kaupataan kohdemaissa :/

anonyymi2: Niinpä... Eivätkö (nuoret) naiset osaa vaatia laatua? Jos vaatteet maksaisivat vaikka tuplasti enemmän, raaka-aineet olisivat ehkä parempia.

Tessa: Vaatepolitiikkasi on ihailtavaa. Itse en taida ihan moiseen pystyä, mutta pyrin pitämään vaatevalikoiman balanssissa - jotakin pois, jos uutta tulee tilalle.

Arya: Voisiha tuota haastetta harkita, mutta taidan vielä yhden erän ensin kirpparille... muuten en ehkä kehtaa liian täyttä kaappiani esitellä...

Saara: Aamen. Voi, kun kaikkia voisi auttaa samassa ongelmassa :)

Liisukka: Kiitti komemntista, se oli jotenkin tosi söpö :) Kiitti myös kirppisvinkistä :)

Rhia kirjoitti...

Tuo haastattelu Nyt-liitteessä on tainnut nostattaa aika paljon keskustelua ja voin vain hykerrellä mielessäni että keskustelu koskee nimenomaan vaatteiden laatua.
Itse ole jo pitkään puhunut laadukkaamman muodin puolesta mutta en tiedä kaikuvatko höpinäni kuuroille korville vai onko niistä oikeasti mitään hyötyä.
Toki jokainen, minäkin vaikka olen ammatiltani ompelija, joskus sortuu halpiksiin ja turhuuksiin, mutta silloin kun se ei ole mitenkään säännöllistä eikä sitä tapahdu määrissä niin en pidä pieniä hairahduksia liian pahana.
Niin tyhmältä kliseeltä kuin se kuulostaakaan, sanonta "köyhällä ei ole varaa halpaan" on lopulta täysin totta.
Halpa heikkolaatuinen vaate kestää murto-osan siitä ajasta mitä kalliimpi parempilaatuinen. Jokainen voi helposti laskea omasta vaatekaapistaan paljonko on säästänyt hankkimalla yhden hyvälaatuisen vaatteen kun se kestää vuosia ja vuosia kun halpis-kama on lähes käyttökelvotonta jo vuodessa, joskus jopa yhdessä sesongissa.

Muutos varmasti kestää kauan, mutta ehkä ihmisten asenteet vähitellen ovat muuttumassa. Ainakin lukemissani blogeissa olen huomannut muutosta siihen suuntaan että yhä enemmän ja enemmän ostopäätökseen vaikuttaa myös vaatteen (tai muun tuotteen) laatu, ei pelkästään hinta.

Itsekin intouduin aiheesta sen verran että tein oman postaukseni ja katsoin asiaa lähinnä oman ostosaddiktioni kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Minun opinkappaleeni on, ettei pidä uskoa niitä, jotka väittävät, että pitää heittää/lahjoittaa vaate pois, jos sitä ei ole vuoteen käyttänyt. Puppua. Juuri olin juhlissa, joissa laitoin päälleni 1970-luvulla ostamani puvun, jota viimeksi olen käyttänyt 1990-luvulla. Ainoastaan 1980-luvun suuret olkatoppaukset ovat aiheuttaneet sen, että (toistaiseksi) sen vuosikymmenen vaatteita en ole käyttänyt uudestaan (mutta vintillä niitä odottaa :)

Kun ostaa omanlaisiaan vaatteita, eivät muodit yleensä haittaile (noita olkatoppauksia lukuunottamatta siis).

Vanhin käytössäni aika ajoin oleva vaate on suoraan 1940-luvulta (tätini lottatakki). Jaa, yhdestä hatusta en ole varma, vaikka se olisi vanhempikin ja kaks laukkua ainakin taitaa olla 1900-luvun vaihteesta (toinen isoisäni ja toinen isoäitini)

Turun Tilda kirjoitti...

Rhia: Niin se on, maailma muuttaa sana ja teko kerrallaan. Vaikka kehitys on hidasta, on hienoa, jos blogosfäärissä on havaittavissa tämänsuuntaista kehitystä. On vain jatkettava pioneerityöntekoa :)

anonyymi: Vau! Mielettömiä aarteita sinulla! Minulla on ollut sentään isoäitini mekkoja 50-60-luvuilta, muttei mitään noin vanhaa :)

Leppis kirjoitti...

Olen Nyt-liitteeseen haastatellun naisen kanssa saman ikäinen ja siten periaatteessa samaa "ruotsalaishenkisen yltäkylläisyyden keskellä" varttunutta ikäluokkaa. Silti yletön halpavaatteiden ostaminen on minulle vierasta, ehkä siksi että vuosittainen vaatebudjettini oli pitkään maksimissaan tuon 800 euroa vuodessa (vaelluskenkiin, nahkasaappaisiin ja goretex-vaatteisiin saa halutessaan menemään rahaa). Nykyisin vaatebudjettini lienee vähemmän, sillä kaupunkilaistuneena opiskelijana ostan kuteeni lähinnä kirpputoreilta (tosin ostan niitä paljon enemmän kuin aiemmin). Vaikka tilin saldo antaisikin silloin tällöin myöten ostaa uusia vaatteita, en vain löydä kaupoista mitään. Uusien vaatteiden kun pitäisi mielestäni olla jotakuinkin täydellisiä ja tällä vartalolla se on lähes mahdotonta. Hienointa olisi, jos ehtisin käsityöihmisenä tehdä vaatteeni itse, mutta kun trikoopaidan kaavojen piirtäminen ja ompelu on ollut suunnitteluasteella pari vuotta, ei tulosta aina synny kovin sutjakkaasti.

Joka tapauksessa on erittäin tervetullutta herättää keskustelua ostamisesta ja halpamuodin taustoista.