Tiistaista!
Syksy on taas saapunut, jos ei konkreettisesti niin ainakin mielentilana. Niin se vain on, että opettaja ei oikein osaa kesää viettää sen jälkeen, kun koulu on taas alkanut - sanoi säiden herra sitten mitä tahansa.
Tämä syksy on kohdallani todennäköisesti aivan erilainen kuin aiemmat. Aloitan opinto-ohjaajan opinnot työni ohessa, mikä tarkoittanee runsaasti uusia haasteita niin opinnoissa kuin työpaikalla. Opinto-ohjaajan opinnothan voi suorittaa työn ohella puolessatoista vuodessa, jos taustalla on vähintään vuoden kokemus opettajan työstä sekä tietysti ylempi korkeakoulututkinto opettajan pedagogisine opintoineen. Aavistan, että aikataulujen yhteensovittaminen tullee olemaan paikoin hyvinkin haasteellista, mutta toisaalta olen jo kohtuullisen rautainen ammattilainen - viidessä vuodessa ehtii onneksi saamaan sen verran hyvän tiedollisen ja taidollisen pohjan perustyölleen, jotta uskaltaa hypätä tällaiseen uuteen haasteeseen. Koeviikkojen yhdistämistä opintoihin sen sijaan hieman jännitän - jos on liuta omia kirjallisia suorituksia ja useampi pino kokeita niin otsasuoni alkanee aika tavalla tykyttää... Toisaalta minulla ei ole täysiä tunteja (eräs syy uuteen koulutukseen hakeutumiselle. Pääsykokeissa vastaan tuli muutenkin useampi hissaopettajaksi opiskellut), mikä helpottaa kokonaistaakkaa jonkin verran.
Oloni on kaksijakoinen. Olen tietyssä mielessä intoa täynnä - onhan ihan mahtavaa useamman työvuoden jälkeen päästä luennoille ja pienryhmiin ajatuksia vaihtamaan. Pääsin sivuainelempivaihtoehtoani opiskelemaan. Odotan myös innolla uusia tuttavuuksia ja vaihtelua tuovia reissuja sisä-Suomeen!
Toisaalta tunnen eräänlaista haikeutta. Askel, jota olen ottamassa saattaa viedä minut kauaksi alkuperäisestä unelmasta historianopettajana. Voi olla, että alkanut kouluvuosi on jopa viimeinen tässä työssä. Olen ollut ahkera ja tunnollinen opettaja - työhuone pursuaamateriaalia. Rakastan historian ja yhteiskuntaopin tuntien pitämistä ja vuorovaikutusta näillä tiedon ja taidon osa-alueilla oppilaitteni ja opiskelijoitteni kanssa. On tietyssä mielessä kova pala luopua tästä kaikessa.
Täytyy kuitenkin vielä loppuun todeta, että tietynlainen pragmatismi on tehnyt työtä minussa. Moni kokenut opettaja on varmaankin myhäillyt aiemmin tätä blogia lukiessaan, että kyllä tuo idealismi ja yltiöpäinen oman työn rakastaminen tuostakin tytöstä vielä karisee. Voin kertoa, että jossain määrin näin on käynyt. Olen muuttunut melko kyyniseksi sen suhteen, muuttuuko allekirjoittaneen opettamien aineiden työtaakka koskaan inhimillisempään suuntaan ja todennut että ehkä sen leivän voi helpommallakin ansaita. Toisaalta on tuo ikuinen työllistymistilanne - sekään tuskin helpottuu lähivuosina reaaliaineiden opettajien kohdalla. Alan olla sen ikäinen, ettei lasten tekoakaan voi lykätä vuosikausia, joten säännöllinen leipä on tervetullut pöytään. Jos opoilu tuo sen, en valita!
Mukavaa illanjatkoa kaikille!
Ps. Edellisellä viikolla löytämäni vintage-mekko pääsi tänään tosi toimiin. Olen niin tyytyväinen tähän. Kuinka siisti ja laadukas työmekko!
5 kommenttia:
Heräsi yksi ajatus. Puen sen oman kokemukseni muotoon: olen alalla, jossa työpaikat ovat tiukassa ja äärettömän kilpailtuja. Jos itse olisin jäänyt odottamaan vakituisen työpaikan löytymistä ennen lapsentekoa, olisin luultavasti jäänyt lapsettomaksi. Nyt minulla on pian 8-vuotias poika ja toimeen on aina tultu jotenkuten, vaikka ei aina kovin leveästi. Ja edelleen on työelämää jäljellä nykyisten trendien mukaan ainakin 30 vuotta! Niin että... töitä ehtii myöhemminkin, tai mitähän tässä oikein yritän sanoa? :)
Ei ole (vielä) kertoa kokemuksia aineenopettajasta opoksi -prosessista, mutta kommentoimpa silti.:)
Valmistuin itse samaisen aineyhdistelmän aineenopettajaksi viime syksynä, mutta juurikin alan huonon työllisyyden takia työskentelen luokanopettajana (ja tykkäänkin siitä). Työllistymisen kannalta olen itsekin pallotellut luokanopettajan monialaisten opintojen suorittamisen sekä opo-opintojen välillä; vaakakuppi vaihtelee molempien välillä vähän päivästä riippuen.
Mielenkiinnolla siis odotan lukevani opo-koulutuskokemuksista, mikäli siihen lopulta itsekin kallistun! Kovasti tsemppiä työn ja opintojen yhdistämiseen!
ps. Täytyypä vielä tunnustaa, että kommentoin blogiasi ensimmäistä kertaa, vaikka olen ollut vakinainen kävijä jo aika kauan!:)
Hei, täällä yksi, joka jo opiskeluaikana koki paremmaksi ottaa sivuaineeksi opinto-ohjauksen sivuainekokonaisuuden. Niin ja pääaineena tietenkin se surullisen kuuluisa hissa:)
Itse en ole tehnyt hissan open hommia muuta kuin opiskeluaikana sijaisuuksia muodossa. Siten en ehkä ole pätevä tätä sanomaan, mutta koen ainakin omalla kohdallani opoilun huomattavasti mielekkäämpänä hommana. Uskoisin, että aineenopettajana jollain tavalla kyynistyisin nopeammin tai alkaisin nähdä oppilaat turhan yksipuolisesti ja negatiivisestsa valossa. Siis ainakin jos mietin kokemuksiani yläkoulusta. Nyt olen neljättä vuotta yläkouluopo ja pidän nimenomaan työni monipuolisuudesta. Oppilaat oppii tuntemaan moniulotteisemmin, kun kohtaamiset eivät rajoitu pääasiassa luokkatilaan. Näkee paremmin oppilaiden eri roolit, eikä vain sitä luokkaroolia, joka pidetään yllä kavereiden edessä. Opona toimii myöss laajemmalla kentällä ja eri sidosryhmien kanssa. Siten työssä tapaa paljon eri alan ammattilaisia ja vuorovaikutusta on aineenopettajaa enemmän myös aikuisten kanssa. Minulla on myös tunne siitä, että autan ja työlläni on merkitystä. Ei sillä etteikö näin voisi tuntea myös hissanmaikkanakin;)
Tsemppiä opintoihin:) siellä tulee vastaan paljon mielenkiintoista, mutta myös sitä ehkä kasvatustieteelle tyypillistä "huttua", josta ei okein tunnu saavan irti mitään järkevää...
Olet oikeassa siinä, että työllisyystilanne on huomattavasti valoisampi kuin hissan puolella. Toki olen kuunnellut jo useamman vuoden minua viisaampien opojen huokailuja siitä, miten opoja valmistuu tällä hetkellä aivan liikaa ja työpaikat eivät kaikille riitä. Trendi kai on, että ohjaus pelastaa, mutta ongelma on se, että kunnilla jne eiole varaa palkata näitä pelastajia eli työpaikat eivät välttämättä lisäänny samassa suhteessa kuin ohjauksen merkitystä suitsutetaan koulutuspolitiikassa.
Minulla on vähän samanlaisia ajatuksia tuosta haikeudesta, vaikka tilanteeni ei olekaan ihan samanlainen. Opiskelin lukion jälkeen ensin (täysin suunnitellusti) lastentarhanopettajaksi, mutta kesken opintojen keksinkin, että puheterapeutin ammatti sopisi minulle vielä paremmin. Jatkoin opintoja suoraan ja pian valmistun jo toista kertaa. En ole tehnyt lto-töitä juuri lainkaan, mutta muuten olen toiminut lapsiryhmien kanssa paljonkin. Vaikka uskon, että uusi ala sopii minulle vielä paremmin, koen jonkinlaista haikeutta välillä, että eikö minusta tullutkaan lastentarhanopettajaa. Vaikka eihän sitä tietysti tiedä teenkö päiväkotihommia vielä joskus. Jälkeenpäin ajateltuna minäkin ehkä olisin ollut liian idealistinen alalle ja näissä nykyisissä opinnoissa se idealismi on karissut (ehkä iän myötä) nopeammin.
Nooh, ei tämä tilanne nyt ehkä ole ollenkaan samanlainen kuin sinulla, mutta ainakin tekstisi sai minut miettimään asioita!
Elina: Kiitos Elina, oikein hyvä ajatus. Ei lastentekoa voikaan lykätä loputtomiin.
anonyymi: Ok! Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Kiva kuulla, että joku odottaa ajatusten ja kokemusten jakamista opokoulutuksesta. SItten vain rohkeasti kommentoimaan! Aivan tyhjille seinille en jaksa niistä todennäköisesti kohtuu työllistävän vuoden aikana kirjoitella...
anonyymi 2: Kiitos kokemuksesi ja ajatusten jakamisesta. Mainitsemasi opon työn positiiviset puolet ovat niitä, joita itsekin odotan kokevani mahdollisessa opon työssä. Ja toiveikkuutta paremman työllistymisen puolesta on pakko pitää yllä oli se tilanne todellisuudessa mikä tahansa!
Karkkis: Kiva, että jaoit kokemuksesi! Mielenkiintoista kuulla seuraamansa bloggarin elämästä jokin aivan uusi puoli :)
Lähetä kommentti