En valita ollenkaan - pääsin kesäkuussa ihanalle Kreikan matkalle, ja tutkielman työstäminen etenee mukavasti. Vaikka välillä on tuntunut, että elämässäni asiat ovat tapahtuneet hyvinkin käänteisessä järjestyksessä, loppusuora alkaa vihdoin häämöttää - jos ei vielä selvärajaisena, niin voin uskoa kumminkin jo todeksi, että jossain vaiheessa minäkin saan voitonseppeleen kaulaani.
Sen verran arkaluontoiseksi asiaksi olen tämän keskeneräisyyteni kokenut, etten ole viitsinyt tai pystynyt gradustani enää täällä blogin puolella puhumaan, sensuroinpa vuosi sitten jopa tutkimusaiheestani aiemmin kirjoittaman postauksenkin. Nyt, kun työ taas etenee, raotan taas hieman todellisuuteni verhoa.
Toiveeni on, että joulukuussa seison publiikissa muiden joukossa. Päälläni on musta mekko - ei sittenkään eräs vihreä, jonka ostin viime kesänä pikaisempien valmistujaisten toivossa. Se päässee ystävättäreni häihin parin viikon päästä.En todellakaan osannut edes kuvitella, että opintopolkuni osoittautuu tällaiseksi. Olen matkan varrella oppinut kuitenkin paljon niin opinnoista kuin työelämästäkin - ja mikä tärkeintä, elämästä ja itsestäni.
Ps. Kuvat on otettu Kreikan matkalla oliivilehtovaellukselta - sinne lähdettiin anopin innoittamana (ja vähän patistamanakin). ;)
8 kommenttia:
Aika monella toi gradu on sellanen Mörkö, joka ahdistaa ja viivästyy ja kummittelee jossain mielen taustalla silloinkin kun sitä ei aktiivisesti ajattele. Et ole mitenkään harvinainen tapaus! Itse pusersin omani ihan järkyttävässä saumassa, kun olin samalla ekaa vuotta duunissa ja kaikista maailman paikoista vielä norssissa. Tarvitseeko mainitakaan, että olin reporankakuollut sen talven jäljiltä? En ihan sitäkään suosittele, joten tämä sun hiljaa hyvää tulee -metodi on kaikin puolin ok!
Tsemppiä kovasti! Tiedän tunteen. :) Oma gradu valmistui viime syksynä muutaman kuukauden ahertamisen jälkeen. Oli se välillä tuskallista: muiden nauttiessa helteistä minä litteroin haastatteluja. Tosin syksyllä oli tyytyväinen olo, sillä en olisi millään jaksanut yhdistää gradun tekoa ja opetustyötä.
Laura
Oma lopputyöni on myös kummitellut jo reilun vuoden. Opintoni on muutenkin mennyt vähän eri polkuja kuin muilla opiskelukavereillani, koska mulla on edelleen kurssejakin kesken, mutta kyllä mäkin vielä valmistun :) Olen nyt ollut työelämässä 2 vuotta, kun eräs kesätyöpaikka natsasi ja työt ovat jatkuneet ja työpaikka on todella mieluinen ja koulutusta vastaava. Opinnot on tarkoitus viimeistellä tulevaan kevääseen mennessä.
Jos yhtään lämmittää, niin täältä löytyy kohtalontoveri! Työt alkamassa, muutto tulossa ja nyt itku kurkussa väännän työtä. ..Ei vaan, onneksi itku on yleensä kaukana.
Tein g:tä töiden ohella lukuvuoden aikana (mustakin tulee opettaja) ja täytyy sanoa, että graduun saa aivan erillaisen otteen kun saa keskittyä vain tähän. Huomaa että työ etenee silloinkin kun ei istu koneen äärellä ja vaikka huonojakin päiviä on, useimpina päivinä ei tarvitse pakottaa itseään töihin, mielellään tätä tekee.
Tsemppiä!
Ja lämmittävä (tai viilentävä ennemmin) tuo Kutrin kommentti:)
http://nelly.com/fi/designyourdress/?obj=0vvd3QDEsA16LwSRAv2vowdtQEQYsstsccLUqMYWNMSW0kn8Tfs6#Gallery Äännestä mun mekkoo :D
Minä olen sivusta seurannut niin monen graduongelmia. En enää muista, montako vuotta omaani olin tekevinäni - lopuksi se valmistui puolessa vuodessa. Kiva että alat nähdä maalin häämöttävän. Mutta muille vielä kamppaileville sanoisin, että vaihe, jolloin lakataan puhumasta aiheesta, on omien havaintojen perusteella vaarallinen. En nyt tosin tiedä, onko opintojen kesken jääminenkään niin KAMALAN vaarallista. Minulla on lähipiirissä kolme, joilta on joko gradu jäänyt kesken tai viimeiset tentit tenttimättä. Ja ihan hekin ovat eläneet ja hengittäneet ja paikkansa työelämässä löytäneet siinä missä valmistuneetkin.
Mutta näiden lähi-ihmisten ja useampien kaukaisempien tuttujen kohdalla kriittisenä hetkenä jälkikäteen olen nähnyt juuri sen ajan, jolloin opinnoista puhumisesta on tullut tabu.
Syitä voi vain arvailla. Harmittaako hössötys? Onko kysessä oman elämän hallinnan halu (ette voi pakottaa minua puhumaan) Onko takana häpeää? Sinun kohdallasi varmaan on kyse vain blogihiljaisuudesta. Ja periaatteessa ymmärrän niitäkin, jotka eivät halua puhua aiheesta "oikeassa elämässäkään". Mutta minun tutuistani ei kyllä kukaan siitä "tabuhiljaisuudesta" valmistunut.
Minulla on tapana kommentoida aina vähän asian viereswtä, kuten nytkin: ihastuin noihin oliivilehto-kuviisi! Miten oletkin saanut kuviin noin kauniin valon ja syvyysvaikutelman? Teidätkö, usein luontoa/maisemaa kuvatessa maisema näyttää upealta mutta valokuvassa se on jotenkin latistunut. Näissä voi kuvitella olevansa itse siellä oliivipuiden alla. Hyviä vinkkejä otan vastaan ;)
Kutri: Kiitos tsempistä jälleen kerran :) kuten joskus taisin mainita, en olisi edes pystynyt työstämään gradua ihan ensimmäisen opetusvuoteni aikana, sen verran esiintymiskammoinen olen ollut ja tuntisuunnitelmien työstämiseenkään ei riittänyt aikaa. Arvostan kuitenkin niitä jotka pystyvät moiseen pusertamiseen!
G-Mörkö on kuolettavan ahdistava. Nytkin, kun lomailin hieman Kreikan matkan jälkeen, oli kamalan syyllinen olo siitä, ettei tehnyt gradua. Se on vain puserrettava nyt, ja toivottava, että joskus koittaa se perinteinen opettajan pitkä kesäloma...
Laura: kiitos tsempistä! ihanaa, että ahertamisesi kannatti. Opetustyötä ja gradua on tuskallista yhdistää - mulle ainakin oikeastaan ihan mahdotonta!
Anu: Tsemppiä tulevaan! Oman alan työpaikka on kullanarvoinen ja siitä kannattaa pitää kiinni. Jossain vaiheessa tulee tietysti tilanne, että joutuu kovemmalle, kun yrittää tehdä lopputyön siinä samalla. Toivottavasti sinulla tämä prosessi ei kestä ihan yhtä kauan kuin minulla ;)
Tuuli: kiitos kohtalontoveri :) Olen kanssa ihan nauttinut tästä työstämisestä tänä kesänä. Motivaatio on todella korkealla, kun työn pystyy jo hahmottamaan. Mulla menee ainakin omalla kohdalla vähintää päivä tai pari, että pääsen katkoksen jälkeen uppoutumaan työhöni - ja jos katkos on kestänyt esim. viisi kuukautta tai puoli vuotta, niin enemmänkin.
jA tosiaan, ihana tuo Kutrin kommentti :)
Ronja: tais mennä Ronja multa ohi tuo kilpailu :)
anonyymi: Puhut asiaa! Vaikaneminen on vaarallinen merkki - se kertoo siitä, että asia alkaa olla niin ahdistava ja häpeällinen, ettei siitä pysty puhumaan. Omalla kohdallani tietysti tämä alalla ilman muodollista pätetevyyttä toimiminen ei ole lisännyt haluja puhua asiasta julkisessa blogissa. Mutta yleisesti ottaen g:sta vaikenevat tarvitsisivat ulkopuolista tukea prosessiinsa. Tämä on vaatimaton henkilökohtainen mielipiteeni.
Ilona: Kiitos Ilona!
Olen innostunut mieheni vanavedessä kuvailusta ja voin hyödyntää mieheni laadukkaita kuvausvehkeitä, jotka varmaankin edesauttavat kuvienlaatua.
kamera on Nikonin DX, mutta linsseistähän kuvan onnistumine on usein kiinni. Minä olen tainnut tuolloin käyttää Nikonin 18-200mm linssiä (AF-S Nikkor).
En osaa tällä hetkellä edes kuvata ilman puoli automaattisia säätöjä aj kuvaan yeensä asetuksella Program (P), milloin syvyysasetelmaa ja valnmäärää voi vielä muokata jälkikäteen. Halu kehittyä on kuitenkin kova :)
Lähetä kommentti