torstai 23. marraskuuta 2017

Tunnelmia viikon varrelta

Tervehdys!

Mitäpä jos tällä kertaa aloittaisin suoralla kysymyksellä: Blogini konsepti on ollut viime aikoina vähän haussa - ei ehkä sisältöjen puolelta vaan sen suhteen, miten saan aikani riittämään tälle sinänsä rakkaalle harrastukselle.

Miltä kuulostaisi tällainen toimintamalli: teen aina välillä viikkokatsauksia pääasiassa instakuvieni pohjalta ja silloin tällöin sitten laajempia teemapostauksia? Häiritsisikö tällainen systeemi erityisesti teitä, jotka seuraatte minua myös siellä instagramin puolella?

Vaikka tykkäänkin kirjoittamisesta, usein pienet kuvalliset välähdykset toimivat inspiraationa ajatuksen juoksulle. Viikoittain ei ehdi muutenkaan välttämättä ottamaan muita kuin noita instakuvia.No, tässä kuitenkin nyt ensin esimerkki tällaisesta viikkokatsauksesta:

Kotiäidin arki on ollut mukavan hektistä: mukaan on mahtunut juurihoitoa (luojan kiitos, ei niin kivuliasta kuin ensimmäisellä kerralla, kun hermo-onkaloita laaajennettiin), valvottuja öitä, kun neiti työstää vihdoin viimein kauan odottuja hampaannysiäään ja muuten vaan käsittelee kaikenlaista kiipeilyyn ja seisomiseen liittyvää viettiään.

 
 

Kotiäiteilyn hyviä puolia on toki monia: aamukahvit saa juotua oman kodin tunnelmavalaistuksessa (välillä tosin kylmänä) ja pienen torttuleipurin tohkeiluja on hauska seurata. Välillää pistetään polkaksi Rajattoman klassikkojoululevyn tahtiin. Ja kun silmiään tarpeeksi siristää näkee vain tosiaan tunnelmavalot - ei pölyisiä nurkkia ja lelujen kaaosta ;)

 

 

Perusarjesta sain viikko sitten irtioton, kun osallistuin erääseen lukio-opettajille suunnattuun koulutukseen. Itsearvioinnin kehittäminen on eräs haaste ja kiinnostukseni kohde, jota haluan ehdottomasti jatkossa työssäni kehittää.

 

Ja kun kerta Turkuun asti pääsee mukavan kirpsakassa pakkassäässä, niin pitää laittaa parhaat päälle - riemuitsen joka kerta vetäessäni tämän Ted Bakerin aleale-takin päälle. Se löytyi poistohinnoin viime joulunjälkeisalessa. Ted Baker-takithan maksavat lähtökohtaisesti yli 400 euroa, mutta tämä Hullujen Päivien jämä oli edelleen alennetussa hinnassa tuolloin sen bongatessani. 

 

Opintopäivän riemuihin kuului myös se, että 10 min pikaisella vierailulla Televisio Lifestyle Storeen (tätä pidempiä vierailuja ei tässä aikataulullisessa ja taloudellisessa tilanteessa edes kannata harkita) löysin jo kissojen ja koirien kanssa somessa metsästämäni Poola Katarynan esikot! Siinäpä koruja koko ensi vuodeksi!

Tästäpä pääsen kuitenkin siihen, mikä on tämän virtuaalisen päiväkirjani puitteissakin eniten tällä hetkellä pinnalla: vaatekaappien sisällön totaalinen läpikäyminen. Olen mielestäni onnistunut ennakkoraivauksessa jo melko hyvin. Yksi iso kassillinen vaatteita on lähdössä viikonloppuna myyntiin Lasten Seesamin Toiseen tarinaan, kasa valikoituja vintagevaatteita puolestaan myyntiin helsinkiläiseen Mekkomaniaan. Lisäksi imetysvaatteiden myynti käy kuumana. 

On mahtavaa nähdä, kun hyllytila lisääntyy vauhdilla. Kunhan vaatevarannot vielä hieman ehtyvät, on aika tarttua haastavimpiin projekteihin eli todellisten lemppareiden ja helmien seulomiseen. Odottelenkin jo innolla Caps Lookin vaatekaappikurssin alkua. 

Kuulin tänään muuten, että kyseiseen kurssiin sisältyy myös stylisti Sohvi Nymanin livewebinaari, jossa hän esitelmöi erilaisten naisten omien parhaiden puolien korostamisesta. Pitkään muotimaailmassa vaikuttanut Nyman on erikoistunut nykyään nimenomaan "tavisten" stailaamiseen ja tunnetaan "Olet ihana"-kirjan kirjoittajana.

Jos vielä mietit Caps Lookin-kurssille osallistumista, niin muistutan, että koodilla "turuntilda2017" saa kympin pois ovh:sta. Ilmoittautua voi vielä huomiseen puoleenyöhön saakka. 

Eipä muuta tällä erää. Oiekin ihanaa viikonloppua kaikille! :)

postaus sisältää affiliatenlinkin

8 kommenttia:

Kotilaituri/Kati kirjoitti...

Sohvi on ihana ja ammattilainen :) Vaatekaappikurssi kuulostaa loistavalta! Ihana takki muuten ja kuulostaa kivalta, että olet saanut irtioton arjesta <3

Turun Tilda kirjoitti...

Kati: Ihana kuulla tuo Sohvista. Nyt odotan webinaaria kahta kauheammin. :):) Kiitos muutenkin kommentistasi! Välillä on itse kunkin saatava pientä piristystä arkeen. Takki on juuri sopiva varsinaissuomalaisiin talviodosuhteisiin, kun lähes koko ajan pyöritään +/- 5 asteessa!

Lady of The Mess kirjoitti...

Vaatekaappikurssi olisi kyllä enemmän kuin tarpeen, mutta nyt ei rahkeet riitä siihen. Tuo sinun takkisi on ihana - ja itse en ole uskaltanut ollenkaan vähään aikaan poiketa Televisio Lifestylestoreen;)

Karkkis kirjoitti...

Tuo konsepti kuulostaa oikein hyvältä! Seuraan vaatekaapin muodonmuutosta erityisesti innolla. Ja minusta on aina niin lohdullista lukea, miten lapsiperhearki vaikuttaa sisustukseen. Se kun ei ihan kaikissa blogeissa näy.

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Juu, sopii vaikka millainen järjestely, kunhan vaan jotain tänne blogin puolellekin laitat. Täällä ollaan kuulolla :)
Kaunis takki!

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä nää extempore postaukset ovat ihania. Ei kaiken tarvitse olla aina niin loppuun asti mietitty ja viilattu. :)

Tuula's life kirjoitti...

Konseptisi kuulostaa hyvältä. Itsekin olen välillä postannut vikkopostauksia, niitä on kiva koota. Ja tuntuu, että seuraajatkin pitävät näistä viikon koostejutuista. Minullakin olisi tuolle vaatekaappikurssille tilaus. Ja takistasi tykkään, se on kaunis ja siinä on upea väri.
Huomenna on joulukuu. Hyvää joulukuuta sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kunhan vaan jatkat kirjoittamista! :)

Minun suosikkeja ovat kaikenlaiset vaatteisiin liittyvät jutut. Ostamiseen ja vähentämiseen.