Pikkuväen tarinoita

Tervehdys taasen!

Olen ottanut päivittäisiksi rutiineikseni napata arjestani vähintään yhden kuvan. Julkaisen näitä pääasiassa tuolla instagramin puolella, mutta koska kaikki tämän blogin lukijat eivät ole siellä, ajattelin postata niitä nyt myös täällä blogin puolella kera instailua syvempien ajatusten.

Sellainen pieni varoituksen sana, että meillä hajosi pc. En siis ole aivan varma, miltä tämä jakamani kuvamateriaali näyttää (ja jos siis hyppii liian räikeästi silmille, niin ilmoitelkaapa).

Paljon on tapahtunut, siis pikkuväen elämässä. Huonoina päivinä toki ajattelen, että kylläpä elämäni on tylsää: en näe ketään (aikuisia), syö työpaikkalounaita tai saa edes palaveriviinereitä (no ei opettajat sellaisia saa kyllä muutenkaan). Kun kerran puolessatoista kuukaudessa käyn Turussa (viemässä sairasta lasta lääkäriasemalle), ihmettelen kuinka talot ovat kasvaneet (joka puolella rakennetaan torneja).

Realistinen unelmahetkeni on, kun pääsen markettiin valmispatongille tai jättikorvapuustille. Päätinkin pitää vaatekutsut, että saan kaipailemani pikkujoulut.

Kyllähän mun elo kuulostaa varmaan aika surkuhupaiselta :D

 

Mutta onhan mulla. Nöppönen ja ensilumi. Pienet jalanpohjat synttärikortissa.

Voin havainnoida orastavaa sisaruutta. Kun Pikku Papun orkesteri laulaa toukkavauvasta, isoveli menee heti halimaan siskoaan (kesken höykytyksenkin). On uskomatonta, kuinka nämä kaksi saavat toisensa myös nauramaan; heiltä löytyy selvästi jo ihan omaa juttua!

Synttärihumuja - niitä meillä riittää sumaksi asti syksyisin. Loppuvuosi meneekin nyt sitten toipuessa.

Tyttärestä otettiin yksivuotiskuvia. Opetus oli, että pahimmat perheriidat välttää, kun  menee ammattikuvaajalle. Meillä ammattiylpeys ei antanut periksi. Kun on hieno kamera (ja toinen sitä osaa jopa käyttää), niin on ainakin yritettävä! No, kunhan yksikin onnistuisi, niin voitolla ollaan!

 

Orastavia persoonallisuuksia. En tajunnut ennen lapsia, että noin pienillä lapsilla voi olla hurjan hyvää huumoria. Mielestäni taaperot päihittävät tällä saralla monet kuiviksi silleiksi muuttuneet varttuneemmat lajitoverinsa...

 

Alvari yhtäkkiä muuttunut isommaksi pojaksi. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että hän aloitti kaksi harrastusta: jalkapallon ja seurakunnan kerhon.

Olen ollut muuten todella tyytyväinen tähän paikalliseen seurakunnan kerhoon (kirkonrotta-toiminta), vaikka lähtöasetelma oli enemmän kuin haastava: kerhoajaksi valikoitui iltapäivä, pahin päiväuniaika. Lisäksi kolmevuotiaamme ei ole ollut sosiaalisimmasta päästä. Vaikka lähdöt ja haut ovatkin menneet välillä vähän lekkeriksi, itse kerhossa nuori mies on kuulema käyttäytynyt hienosti.

Erityisen mahtavia ovat olleet muuten kerhoaskartelut. Ihanaa värikästä taidetta jääkaapin vaihtuvaan näyttelyyn! Ehkäpä ne ensimmäiset oikeat kaveritkin kohta löytyvät - mahdollisesti tosin ihan omasta pihasta :)

No, joka tapauksessa seuraus kerhoilusta on ollut tämä: kun omassa lapsuudessa Nukkumatti tuli  Pikku Kakkosen lopuksi, Alvarille hän saapuu kerhopäivänä usein ennen ohjelman puolta väliä.

Itselle sotkun ja epäesteettisyyden sietäminen on ollut paikoin hieman haasteellista. Lapsilla toki on sitä mukavampaa, mitä enemmän majatarpeita löytyy.

Välillä kuitenkin kovasti kaipailisin tuikkuja ja kimppuja sohvapöydälle sekä matkasängyn hökötyksen pois olohuoneesta... Pinnaa tämä kotiäitiys kyllä kasvattaa, pakosti.

 

 

 

Loppuun on laitettava vielä eräs ikuistus tältä päivältä.

Hehkutin vissiin jo kertaalleen seurakunnan kerhon askarteluja. Ne ovat ihan mahtavia! Viime viikolla isälle askarreltiin kortti. Siihen kiteytyy se, miksi lapsiperhearjen valitsee huonoinakin aamuina. Kortti oli kaiketi toteutettu haastattelemalla lasta.

Voin sanoa, etten ole hetkeen nähnyt miestäni niin liikuttuneena kuin tämän luettuaan. Voi mun pientä Alvariani!

Toisaalta, onhan se jopa hieman pelottavaa, miten paljon pieni ihminen imee tietoa ympäriltään (ja varmaan aistii myös vanhempiensa stressin). Kortista voinee päätellä, että pähkäilyinämme ovat olleet hajonneet koneet (hampaat) ja säästöjen hupeneminen kakkosautoon... 

Sen sijaan pinkkiä ei tarvitse vältellä. Se on selvästi miesten väri ;)

Iloa ja voimia uuteen viikkoon kaikille!