maanantai 24. lokakuuta 2016

Naisia yliaikaisuusromahduksen partaalla

Miten menee?  Ootteko jo laitoksella?

Joko, joko, joko?

Hermot menee. Ihan kaikkeen. Omaan olotilaan ennen kaikkea, mutta jatkuviin (hyvää tarkoittaviinkaan) kysymyksiin ei jaksaisi enää vastailla. Ei kuunnella yhtään vitsiä mäkijuoksusta tai ohjetta kokeilla s-alkuisia juttuja...

Ja nyt on vasta 40+4!

Ääh! Miten te, joilla on mennyt aika reilusti yli lasketun, olette saaneet aikanne kulumaan? Mä olen yrittänyt tehdä yhtä keskeneräistä Ifolor-kuvakirjaa, mutta keskittyminen ei oikein riitä saati lukemiseen. Nukun melko paljon, kun väsyttää. Tänäänkin nukuin klo 12 asti!

Olisiko teillä mitään postausehdotuksia, joita voisin tehtailla (heh, tosin nykyisen istumiskyvyn rajoissa), jos tämä piina yhä jatkuu? Ottaisin vastaan mielihyvin toiveita varsinkin muihin kuin vauva- ja perheaiheisiin postauksiin - niitä kun syntyy tässä sivutuotteena ihan huomaamatta :) Ja jos vauva sitten kuitenkin piakkoin syntyy, niin olisipa sitten varastossa postausaiheita hormoonihuurun ulkopuoleltakin :)

Loppuun kuva vielä siitä ihanasta vähän käytetystä Milkerin villamekosta, jonka löysin 30 eurolla torista (ovh 120 e). Saas tosin nähdä, mahtuuko tuo s-koko päälleni ja milloin. Luulen, että iltapäiväisellä neuvolapunnituksella se maaginen kasikymppiä menee rikki ekaa kertaa elämässäni. Uh!

 

No, joka tapauksessa mukavaa viikkoa kaikille ja ehkä se käärö vielä syliin saadaan :)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joskus viime vuosituhannella yliaikaiset käynnistettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan niin tuon, kun itse keväällä odotin esikoista syntyväksi! Yhtä odottamista ja omien tuntemusten kuulostelua se loppu kyllä oli. Itse leivoin ja laitoin ruokaa pakastimeen, kävin kävelyillä, täytin vauvakirjan ennakkotuntemuksia ja tein käsitöitä. Kunhan vain jotain keksit mistä itse nautit :) puhelin äänettömälle ja some kiinni!

Meille poika syntyi 42+3 eli neljä päivää käynnisteltiin, kunnes suostui syntymään. Tästä huolimatta synnytys oli hyvä kokemus ja kaikki meni hyvin :)

Anonyymi kirjoitti...

Tein jotain mitä en ole ennen tai sen jälkeen tehnyt. Pelasin viikot 40-42 candy crashia...siinä se aika sitten menikin käynnistykseen asti.

Anonyymi kirjoitti...

Vilpittömästi tsemppiä!

Melkein samassa veneessä ollaan, mulla la pari vkoa sun jälkeen (alkuraskaudessa johonkin postaukseen kommentoinkin, eli hei vaan taas :) ). Mitään konkreettisia vinkkejä ei ole antaa, pitkästyttää ja turhauttaa täälläkin. Sitä jännästi samaan aikaan odottaa että alkaisi tulla jo, toisaalta sitten vähän tekee mieli jarrutella "suuren tuntemattoman" edessä, kun on esikoinen kyseessä. Ihan vielä ei ole mennyt hermot joko-uteluihin, tosin lähipiiri on naamioinut ne sellaisiin yleisiin mitä sinne kuuluu-uteluihin.
Herkkuahan tämä ihan loppuvaihe ei enää niin kovin ole, mutta kummasti lohduttaa ajatus siitä että kyse on korkeintaan muutamasta viikosta. Toivottavasti sullakin on loppuajalle joku voima-ajatus minkä avulla jaksaa vielä vähäsen, kohta (kyllä!) on vauva sylissä tuhisemassa <3

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän niin tunteen. Se on kaiken järjen ja järkeilyn ulottumattomissa. Normaalitilassa pari päivää tai pari viikkoa ei tunnu missään -sitä pystyy sekä ymmärtämään, että jaksottamaan ajankulkua.

Mutta ne vikat raskausviikot...päivät lasketun ajan jälkeen...Sitä menee henkisesti pitkin seiniä. :)

Mulla toisessa raskaudessa supistelut ja kohdunsuun avautuminen alkoi rv 32. Jouduin vuodelepoon 4 viikon ajaksi. Olin niin satavarma, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa.

Kun laskettu aika tuli ja meni, keho oli jo ihan poikki 2 kk supisteluista. Olin niin kypsä raskauteen.

Perjantaina, rv 40+2, tajusin, että sunnuntaina olisi tilaisuus, minne täytyisi laittaa hame päälle. Ainoa hame, joka tuossa vaiheessa enää mahtui, oli äidiltä saatu ja alunperin kirpparilta ostettu kunnon ysäri-ribbivillahame, joka sai mut näyttämään laktoosivaivaiselta muumilta. Tämä ajatus katkaisi tältä kamelilta selän. Ajattelin, että tämäkin vielä; ei, tähän en pysty, mulla on pisara vielä arvokkuutta jäljellä.

Istuin olohuoneen lattialla ja melkein itkua vääntäen ajattelin, että en jaksa enää. En jaksa hyödyttömiä, mutta kipeitä supistuksia; jatkuvaa kehon tarkkailua synnytystä edeltäviä merkkejä kytäten; isoa mahaa ja vähiin käyviä vaatteita. Halusin synnyttäääää. Saada vauvan jo syliini.

Pari tuntia tuon epätoivon hetken jälkeen synnytys käynnistyi ja neljä tuntia siitä vauva oli sylissä. :)

Jälkikäteen sitä voi nauraa itselleen ja pyöritellä silmiä, mutta nyt on vielä totinen tosi kyseessä. ;)

Paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä näihin vikoihin päiviin tai jopa tunteihin. Synnytys voi nyt käynnistyä hetkenä minä hyvänsä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Postausvinkkejä:
Sisustus- ja puutarhajutut, maisemakuvat
Tildan lapsuus- ja nuoruuskuvat (nuoruuden aikaiset idolit tms., lapsuuden aikaiset lelut (ja kenties katsotuimmat TV-ohjelmat), nuoruus- tai lapsuusaikaisen huoneesi sisustusesittely, mieluisimmat vaatteet tuolta ajalta)
Omat tärkeimmät korusi
Hissanopen mielestä tärkeimmät asiat, jotka jokaisen suomalaisen täytyisi tietää oman maansa historiasta.
Esittele rakennus, joka on omasta mielestäsi historiallisesti tärkeä Suomessa ja/tai ulkomailla (Tähän voi valita näkökulman oman mielensä mukaan esim. tärkeä siellä tapahtuneiden asioiden vuoksi tai tärkeä rakennushistorialtaan tms.)
Esittele taiteilija/keksijä, joka ansaitsisi tulla enemmän esitellyksi (saa olla miltä aikakaudelta tahansa).

Voi olla, ettei sinulla ole aikaa/halua postata näistä aiheista, mutta ei se mitään. Ainakin olen ehdottanut, kun tilaisuus tuli :).

Mukavaa syksyn ja talven jatkoa sinulle ja perheellesi. Tsemppiä!

T: H.


Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Juu, kyllä ne käynnistetään vieläkin... Virallisestihan yliaikainen on tietysti (ainakin nykyään) vasta 42+ viikolla, joten reilun viikon verran pitäisi kärvistellä. Ja parempi tietysti, jos käynnistyy omine aikoineen :)

anonyymi2: Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Huh, aika pitkäksi teillä venyi, mutta mahtavaa että kokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi hyvä. Kivoja vinkkejä muuten annoit - täyttelinkin viime yönä Alvarin vauvakirjan rästiin jääneitä sivuja ;) Mukavaa syksynjatkoa teiden perheelle!

anonyymi3: Tähän ei voi kirjoittaa muuta kuin :D. Mukavaa syksyä sinulle!

anonyymi4: Kiitos vertaistsempistä! Toivotaan, ettei sinun kohdallasi mene pahasti yliaikaiseksi. Eihän tämä oikeasti nyt mitään vakavaa ole, kunhan vain kaikki menee lopulta hyvin synnytyksessä. Kummasti vain luonto hoitaa sen, että tiine naaras jaksa lopulta olotilaansa vaan haluaa lastistaan eroon ;) Ei enää yhtä ainutta masukuvaa, kiitos ;)

anonyymi5: Voi ei, tuo laktoosivaivainen muumi oli ihan paras:D Ehkä itkuhanat sitten käynnistivät synnytyksen sinun kohdallasi. Kiitos vertaistuesta!

H: Voi kiitos! Ihan loistavia postausehdotuksia! Näistä riittää hyväksi toviksi toteutettavia :) Ei ehkä ihan heti, mutta ajan kanssa useampikin. Mukavaa syksyä myös sinulle :)

Elina kirjoitti...

Minä käytin yliajat hyödyksi käymällä vielä vähän kirppiksillä. Olin onnekseni kävelykunnossa, vaikka taapersin aika ankkamaisesti ja hitaasti, kun vähän väliä supisti. Vielä lauantaina kävin kaupungilla, kun synnytys alkoi sunnuntaiyönä kolmelta (kuudelta oli pikku L jo tällä puolen). Voimia, tuo aika on hassusti pitkä ja lyhyt samaan aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voih, tiedän tunteen! Oma esikoiseni syntyi viikolla 42+2 ja voin kertoa, että viimeiset päivät oli todella tuskaisia! Kävimme yliaikaisuuskontrolleissa Kätilöopistolla kolmen päivän välein ja joka kerta sieltä vaan lähetettiin kotiin "kun vauvalla on kaikki hyvin". No, entäs äiti sitten? Äidillä alkoi pää hajota ja suunnittelin, että kahlitsen itseni oviin kiinni, niin että niiden on pakko ottaa mut sinne sisälle ja tehdä jotain, että vauva saadaan ulos ;)

Kehokin oli kovilla, kun olen 160cm pitkä ja muutenkin pienikokoinen, niin ei tehnyt ollenkaan hyvää kasvattaa isoa vauvaa. Vauvan kokoarvio oli synnytyspäivänä 3.8 kg mutta hän painoikin 4330g, että niin meni arvio pieleen. Viimeisellä käynnillä äitipolilla sitten todettiin, että tänään saatetaan käynnistää, ja näin sitten lopulta tehtiinkin, kalvot puhkaistiin ja siitä se homma lähti käyntiin. Mun kokemus käynnistämisestä oli huono, supistukset alkoi kuin napista painaen tosi voimakkaina, eli en kerennyt kipuun mukaan ollenkaan. Sain epiduraalin, joka ei oikein tehonnut. Ja kuitenkaan en tuntenut ponnistamisen tarvetta. Loppujen lopuksi vauva autettiin maailmaan imukupilla ja voitte kuvitella millaiset vauriot siitä seurasi mulle :(

Mutta saimme terveen pojan syliimme ukkosen saattelemana. Tuolloin elokussa 2003 oli Hkissä kova ukonilma, ja salama iski jonnekin sopivaan paikkaan ja Kätilöopistolta menivät sähköt. No varavirta hoiti sähköt takaisin sairaalaan, mutta pientä lisäjännitystä siitä tuli, kun kätilöt hermoilivat hetken, kun synnyttäjien monitorit lakkasivat vähäksi aikaa toimimasta.

Tsemppiä Tilda viime metreille!

-Charlotte

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on v. 2015 syntynyt poika. Raskaus meni sen kaksi viikkoa yliaikaiseksi (käynnistettiin ja se toimi hyvin, puolilta öin lapsi oli maailmassa). Mulla oli tietysti odottava fiilis, mutta fyysinen vointi kuitenkin niin ok että olin melkein helpottunut kun "tänäkään yönä" ei tullut lähtöä. Oli loppukesä, mies lomalla. Katsoimme kaikki Lostin kaudet läpi - mä ensimmäistä kertaa. Siitä tuli ihana pakkomielle, ajattelin etten edes voi lähteä synnyttämään ennen kuin tämä on katsottu! :D

Tiina

Karkkis kirjoitti...

Huh, tsemppiä! Minulla ei ole kokemusta yliaikaisuudesta, mutta voin kuvitella että on aika tukalaa!