keskiviikko 21. syyskuuta 2016

35 v + 35 rv

Moi!

Täällä ollaan. Trikoossa. Maha täynnä muutakin kuin pullaa (tämä lause on väännetty lainaus Alvarin Pikku Papu-levyltä)!


Juu, ajattelin joskus kesällä, että kiva palata töihin ihan siksikin, että voin ottaa ainakin muutaman kerran blogiin päivän asukuvia näin tukevasti raskaanakin. No, lopputulos oli se, että kun sain aamuisin kiskottua lääkinnälliset hoitosukat jalkaan kumihanskojen kera ( ei muuten mitään ihan yksinkertaista touhua ison mahan kanssa), totesin aika pian, etten taida jaksaa muuta. Meikkiä oli ainoastaan ekana päivänä naamassa. Hiukset sentään kampasin (lähes) joka päivä. Aika muutos sellaiselle, joka aiemmin nautti siitä, että  laittoi hiukset töihin ja vähän meikkiäkin.:D

Asujen kanssa kävi vähän samoin. Sain todeta, että lääkinnällisten hoitosukkien kanssa ei auttanut laittaa raskausfarkkuja jalkaan, kun ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet! Lisäksi klassisen tyylikään kynähame- ja mekkokokonaisuudet sai unohtaa, sillä jouduin pitämään noiden stay-up sukkien päällä nilkkasukkia, jotteivät nuo yli sadan euron terveysvälineeni hajoaisi :/ Loppujen lopuksi ei enää arvattavasti kiinnostanut koko pukeutumispuoli. Pyörin koululla löysissä mammatunikoissa (ison mahan vuoksi mekotkin olivat muuttuneet vähän sellaisiksi), ja toivoin, etten vilautellut mitään strategista liian pahasti. Jos mahdollista, laitoin kyllä mammaleggarit noiden hoitosukkien päälle "huipentamaan" asukokonaisuuteni, mutta välillä oli oikeasti niin kuumia päiviä, että olo kävi sisäisen patterini kanssa kohtuu tukalaksi.

 

No, joka tapauksessa työpäivät ovat nyt tällä erää takana! Olen ollut jo viikon verran kotosalla, mutta hulinaa on riittänyt: tiedonsiirrot sijaiselle, Alvarin kahdet 2-vee synttärit, sukulaisia yökylässä, hoitosopimuksen tekeminen päiväkodissa, mahdollinen enterorokko, omat synttärit, yllätys-Babyshowerit (kiitoksia murut!), teille tiettömille kadonneen neuvolan raskaustodistuksen metsästämistä, neljä neuvolaa neljänä arkipäivänä peräkkäin ynnä muuta mukavaa.
 


Öisin ei oikein enää nukuta, ja paikkoja kolottaa, mutta viis siitä!

Kulunut viikko oli kuitenkin 35-vuotiaalle mammalle raskausviikoilla 35 + täyttä elämää (niin sisäisesti kuin ulkoisesti). Tällä hetkellä, tässä raskaudessa, vauva on oikein päin eli väärin päin, sainpa positiiviset pikapäätökset Kelasta sekä vanhempainrahakaudesta että äitiysavustuksesta. Lisäksi Alvari sai terveyssyitteni takia täysipäiväisen hoitopaikan vauvan syntymään saakka(, josta olen syvästi kiitollinen) ja minä vihdoin tänään nukuttua ensimmäiset kunnon päikkärit sitten kesäloman!

 

Ja sitten, tietysti juuri töiden päättymisen jälkeen, saapui postissa vaihtarimekko, jota olisi voinut käyttää työasunakin - Noshin pitkähihainen raitamaksi. Uskallan väittää, ettei se veny mahankaan kohdalta ihan muodottomaksi vaan käy hyvin myös vauvan syntymän jälkeen. :)

Mutta, mitäs sitten? Mistähän sitä kirjoittelisi seuraavaksi?

Mukavaa illanjatkoa kaikille! :)

9 kommenttia:

Kati/ Kotilaituri kirjoitti...

Onnea loppuraskauteen ja muista nauttia ainakin yhdet päikkärit per päivä - huom! vähintään <3 Kiva mekko ja on taatusti toimiva (venymätön) versio myös raskauden jälkeen!

Anonyymi kirjoitti...

Näytät todella hehkeältä ainakin kuvissa ja iso mahasi on täydellisen ihana!!

Vakkari

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihana tuota pikkuista palloa...vauvamasua....♥♥

Karkkis kirjoitti...

Joo eipä näistä kuvista uskoisi, mitä kaikkia vaivoja sun muita sinulla on, kun näytät niin hehkeältä aina vaan! Mekko on nappiostos. Tsemppiä loppuraskauteen!

Anonyymi kirjoitti...

Mä tunnen niin suurta myötätuntoa sun kanssa noista lääkinnällisistä hoitosukista ja isosta mahasta! Itselläni ei ole viikkoja läheskään noin paljon (mutta mahaa vaikka ja kuinka), mutta joudun käyttämään sukkia joka päivä erinäisten vaivojen takia. (En käy niitä luettelemaan, you know...) Mulla on vain käytössä stay up- malliset hoitosukat ja pelkään kokoajan vilauttelevani jotain, kun kyykistelen töissä. En tiedä miksi erikoisliikkeessä ei suositeltu mulle vastaavia sukkahousuja - välillä meinaa mennä hermo kun sukat valuu!!! Ja komppaan tuota housuasiaa ja legginssejä legginssien päällä. Olo ei tunnu todellakaan hehkeältä noissa varuteissa. Tähän vielä kun lisään tukivyön, joka pitäisi ottaa pian käyttöön, niin seksikkyys on kaukana. Huhhuh, sanon minä... Mutta kaikki on kuitenkin kaiken tämän arvoista <3

-Silkkiperho-

Turun Tilda kirjoitti...

Kati: Kiitos, Kati! Toivotaan, ettei mekko veny liikoja ;) Ja varmasti nukun päikkäreitä niin paljon kuin sielu sietää. Mukavaa syksyä teidän poppoolle :)

vakkari: Heh, no nyt oli pitkästä aikaa meikkiäkin naamassa eikä hoitosukatkaan pahemmin pilkistä pitkän mekon alta ;)

Hannele: <3

Karkkis: No, nyt oli kuvattava vähän tuunannut itseään ;) Kiitos tsempistä!

Silkkiperho: <3 Lämmin kiitos kommentista, kohtalontoveri! Mä mietin kauan, otanko mammahoitosukat vai nämä, mutta ajattelin sitten, että nämä ovat monikäyttöisemmät. Raskaussukkiksia kun on turha käyttää sitten jälkikäteen. Tosin, lääkinnälliset hoitosukat pysyvät kuosissaan kuulema vain puolisen vuotta, mutta eiköhän näille käyttöä löydy vielä lähikuukausina... Pelkään, että kyllä näistä madoista jää osa muistoksia synnytyksen jälkeenkin.

Otaksun, että sulla on samoja nimelät mainitsemattomia vaivoja. Millaisesssa ammatissa toimit? Tiedän, että jos on fyysisesti rankka työ niin saa varmasti saikkua. Itse jaksoin yllättävän hyvin hoitosukkien kanssa viimeiset viikot, vaikka varsinkin istumisen jälkeen kirvelyn tunne oli kaamea. Nyt saa onneksi jo levätä! Voimia kovasti loppuraskauteesi! Jos palkaksi saa pienen elävän nyytin, niin on taa sen arvoista :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tilda, toimin samassa ammatissa kuin sinäkin, mutta alakoulun puolella. Saikkua saisin varmasti helposti, koska minulla myös supistelee päivän mittaan tosi herkästi. Hoitosukat on kyllä ihan must, jos meinaa jaksaa olla töissä. Toki "huijaan" itseäni välillä ja pidän hoitosukkia, jotka ovat polvisukan pituisia. En jaksa joka päivä pukeutua mekkoihin ja tunikoihin vaan kaipaan välillä myös farkkuja. (Toki tämä kostautuu sitten iltapäivästä/illasta ja sitten en jaksa tehdä yhtään mitään.) Voi, kun näistä sukista saisin jonkun kelakorvauksen, kun nyt olen jo käyttänyt niihin 140 e ja jos tukivyö lasketaan niin 200 e....

-Silkkiperho-

Johanna kirjoitti...

Täällä ollaan lähes samoissa viikoissa, huomaan vaan, että niitä vaatteita ei todellakaan ole, joissa fiksuna ja filmaattisena lähtisi ulos. Onneksi ollaan nyt Suomessa ja olen päässyt kohnaamaan vanhoja vaatteitani sekä muidenkin vaatekaappia että vielä nämä viimeisetkin viikot pysyy lämpimänä.

Turun Tilda kirjoitti...

Silkkiperho: Voimia kovasti! jää heti pois, jos alkaa tuntua liian raskaalta. Tiedän muuten tuskasi, rahaa on palanut täälläkin... Minä hölmö ostin ensin instrun ja apteekin sukkia yli satasella ennen kuin ymmärsin tilata lääkinnälliset hoitosukat. Kyselin neuvolalääkäriltä maksusitoumusta, mutta niitä annetaan kuulema meidän kunnassa vain toisen kompressioluokan sukkiin ja lähinnä vanhuksille. Mitäs sitä hankkii lapsia, heh... Huvittaa oli se, että ystäväni, joka asuu Sveitsissä, kertoi että heillä kaikki raskaana olevat saavat varulta lääkinnällisten hoitosukkien reseptit - siis ilmaiset sukat valtiolta. No, Sveitsillä on vissiin varaa vähän muuhunkin ;) Ei auta, näillä mennään nyt.

Johanna: Tsempit siihenkin suuntaan. Onneksi voi tosiaan lainata vaattteita vaikka miehen vaatekaapista ;) Ja eihän tämä enää kauaa kestä. Kaikki sympatiatsempit muutne talviodottajille. Ei olisi helppoa ahtautua kaikkiin kuristaviin kerroksiin viime metreillä...