tiistai 26. huhtikuuta 2016

Häissä masupallon kanssa

Tervehdys!

Viime päivät ovat olleet aikamoista haipakkaa ja lisää on luvassa! Tulen viettämään yksinhuoltajan elämää lähes koko ensi kuun, sillä mieheni on kahteen otteeseen ulkomaankomennuksella.

Mutta eipä se mitään! Tänään oli nimittäin ensimmäisen lääkärineuvolan vuoro ja pikkuisen sykkeet kuultiin. :) Kaikki muukin tuntui olevan kunnossa. En voi muuta todeta kuin että tunnen syvää kiitollisuutta. Normaali raskaus on luksusta. Sen tietää jokainen, jolla on ollut jotakin vastoinkäymisiä lastensaannissa.

 

Olimme viikonloppuna häissä. Ne olivat ehkä eleganteimmat kokemani, mutta kuitenkin todella rennot. Hyvä yhdistelmä, vai mitä ;)

Mietin taannoin asuani kyseisiin häihin. Kyselinkin teiltä mielipiteitä siitä mustasta vintagepitsimekosta, mutta nytpä kävi sitten niin, etten enää ruvennut sullomaan masupullaani melko joustamattomaan asuun. Ajattelin, että sekä fetuksella että äidillä on paremmat oltavat vähän väljemmillä vesillä ;)

Muistin kaapissani majailevan viime syksyn kirppislöydön. Löysin tuolloin eräältä turkulaiselta kirppikseltä kauniin, hieman empirelinjaisen mekon, jonka oli ainakin myyjän mukaan ommellut Boutique Minnen Marjo, eräs turkulaisista alansa huipuista! Leningin kangas oli samaisen kuvauksen mukaan aitoa 50-luvun vintagekangasta, joka oli nyt sitten uudelleen hyödynnetty. Satuin kirppislooshin kohdalle muutenkin kreivin aikaan, sillä kaikki artikkelit oli alennettu puoleen hintaan. Maksoin mekosta lopulta 10 euroa.


Sininen on väri, johon minulla on ollut viha-rakkaussuhde. Siis sinisistä suurin osa kaiketi sopii minulle; ehkä jopa paremmin kuin mitkään muut värit. Ongelma onkin sitten se, että sain lapsena yliannostuksen väriä. Minut puettiin aina siniseen ja pikkusysteri vaaleanpunaiseen. Taisin olla muutaman kerran kateellinen...

Näin aikuisiällä olen kuitenkin löytänyt sinisen uudestaan. Minulla on oikeastaan niin hyvä sinisten mekkojen kokoelma, että uskalsin tehdä reilu vuosi sitten kaupat eräästä tietysti laukusta ;) Minna Parikan Ginger on ollut eräs veska haaveiteni listalla. Kun löysin laukun torista alle puoleen hintaan,oli asia selvä. Viikonloppuna laukku pääsi sitten ensimmäistä kertaa tosi toimiin. Tykkäsin kyllä kovasti :)

Tällaista tänään! Palailen blogosfääriin vielä tämän viikon aikana.

Morjens!

PS. Lisäsin tuohon sivupalkkiin taas kyselyn, jotta pysyisin edes hieman kärryllä siitä, mikä teitä lukijoita mahdollisesti voisi kiinnostaa tässä blogissa. Käykäähän kiltit klikkailemassa :)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näytät todella kauniilta tuossa asussa ja laukku on piste i:n päällä.

Vakkari

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Kaunis tuo empiremalli - masun kanssa tai ilman :) Ja kaunis sininen, sopii tosi hyvin sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä blogissa olikin onnellisia uutisia, suuret onnittelut Tilda! Tosi ihana tuo laukku ja koko asuu pukee sinua hyvin. Oikein hyvää vointia jatkoon ja onnellista odotusta :) T: vanha lukijasi

Augusti kirjoitti...

Ihana mekko!

Anonyymi kirjoitti...

Ompa onnistuneet löydöt ja sopii sinulle todella kauniisti. Minäkin juhlin viime viikonloppuna häitä vintagemekossa. Se on ensimmäinen vintagemekkoni. Mutta ei jää viimeiseksi. T.mari

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko! Raskaana olevat naiset ovat kaunista katsottavaa. Siitä puheen olleen, olen aina miettinyt, että mitä silloin tehdään, kun tulee raskaaksi. Itselle ei ole vielä siunaantunut lapsia enkä ole juurikaan "päässyt" terveyspalveluja muutenkaan kokeileemna yths:n ulkopuolella, joten olen ihan kujalla siinä, mihin pitäisi mennä ja milloin :D Meinaan, että kun epäilee että on raskaana ja mahdollisesti ostaa apteekista raskaustestin ja selviää, että vauva tulee, niin mitä sitten? Miten pääsee mukaan neuvolapalveluihin ja ultraääniin yms?

Turun Tilda kirjoitti...

Vakkari: Kiitos kaunis! Laukku on tosiaan iso I ;)

Celia C: Kiitos kovasti, toivon että tälle on käyttöä vielä raskaudne jälkeenkin (siis ettei siitä tule myöhemmin liikaa viboja odotusaikaisetsa kunnosta) :D

vanha lukija. Kiitos kovasti toivotuksetssasi ja kehuista! Kiva kuulla, että mukana pyörii pitkäaikaisempia lukijoitakin >3

Augusti. Kiitos ja kummarus :)

mari: OI! Onnea vintagepolullesi!!

anonyymi. Kiitos! Hyvä, että kysyit, jos on mietityttänyt. Minä luulin itse ennen ekaa raskuatta, että pitäisi mennä johonkin verikokeeseen varmistamaan raskaus. Ei tarvitse. Jos raskaustesti näyttää positiivista, niin sitten vain soitto lähimpään oman alueen neuvolaan ja terveydenhoitaja varaa sinulle ensimmäisen neuvola-ajan. Eka käynti on suurin piirten raskausviikolla kahdeksan. Sieltä sitten varataan aika ultraan :)