torstai 19. joulukuuta 2013

(Blogi)kaapista ulos ja jalat rahille!


Jesh! Vuoden oppitunnit ovat pulkassa! Jäljellä on enää joulujuhla tiernapoikineen;) Siinä välissä voi heittää jalat ylös soffalle :)


Olen viime päivinä miettynyt jälleen paljon bloggaamista. Monella tapaa. Eräässä luokassa syntyi keskustelua Idols-sukupolven elämänasenteesta; siitä että kaikki pitäisi saada nyt ja heti, monien epärealistisista haaveista saavuttaa taloudellista menestystä esimerkiksi sosiaalisen median (hah, esim. muotibloggauksen) tai pokeriammattilaisuuden avulla. Siitä, että monilta nuorilta valitettavasti puuttuu intohimo tai halu raa'alla työnteolla ja sitkeydellä saavuttaa asioita.


Totesimme yhdessä, että monien nuorten asenne on aika hälyttävä, ei tietenkään kaikkien. Koulutuksen ilmaishyödykeluonne ei kuitenkaan opeta arvostamaan sitä tai asioihin panostamista. Mennään usein sieltä, mistä aita on matalin, haaveet ovat epärealistisia. toisin on monessa muussa maassa. Keskustelumme luokassa oli todella hyvää ja syvällistä.

Kyseinen luokka on muuten ainut, jonka kanssa olen avoimesti puhunut bloggaamisestani, vaikka varmasti siitä monet muutkin tietävät. Asia nousi esille jo eräällä kuluttajanvalistusta käsitelleellä tunnilla, kun käsiteltiin mainonnon muotoja ja hyvän kuluttajuuden taitoja. Minulta kysyttiin, että mites omassa blogissasi, teetkö kaupallista yhteistyötä. Sanoin, että välillä, jos koen hyödykkeen jollakin tapaa istuvan blogini tyyliin ja periaatteisiini, mutta aika hyvin kaupalliset toimijat kiertävät tällaiset blogiportaalien ulkopuoliset. Sitä yritin painottaa, että merkkaan aina ilmaishyödykkeiden tai tapahtumien osalta yhteistyökumppanini ja näin muidenkin bloggaajien tulee toimia. Kuluttaja-asiamies on laatinut ohjeet mainonnalle erityisesti ammatikseen bloggaaville, mutta toki niitä on hyvä noudattaa kaikkien muidenkin.

Blogikeskustelu jatkui muillakin tunneilla. Huomaan viitanneeni hyvinkin luontevasti blogiini sopivissa yhteyksissä. Olen tästä oikeastaan tosi iloinen. Uskon, että tällaisen ajasssa kiinni olevan opettajan (vaikken kyllä ymmärrä instaamisesta, vloggaamisesta tai twiittaamisesta mitään...) sanomisia saatetaan (ehkä) kuunnellakin.

 

Kerroin oppilaille myös ensi vuoden vaatelakosta. Se tuntui herättävän ajatuksia kuulijakunnassa kuten myös minussa. Päätös on nyt lopullisesti sinetöity. Kun olen oppilailleni asian maininnut, en voi enää perääntyä. Tilanne on vähän sama kuin pitäessäni erään aamunavauksen viime vuonna. Soitin tuolloin sen Eila-mummon räpin ja haastoin nuoria soittamaan tai moikkaamaan isovanhempiaan. Lupasin tehdä samoin itse. Seuraavalla viikolla minulta tultiin kysymään, olinko soittanut. Voiko tähän enää mitään lisätä... ...ymmärtänette varmaan yskän! Merkityksellisen aikuisen  (joo teinit, opekin on sellainen vaikkette sitä myöntäisikään) antamalla mallilla on merkitystä. Ja malliksi laitoin tänään Ihana Kirppikseltä kolmella egellä löytämäni käyttämättömän paidan ;)

Jottei minusta saa mitään pylväspyhimyksen kuvaa, vilautan illan yhteistyökumppaniani. Sain tällaisen Remingtonin kihartimen ilmaiseksi testattavakseni. Yritän loihtia sillä joulujuhlaan loivat ihanat tildatyyliset kiharat. Toiveet on korkealla mm.  Kalastajan Vaimon testauksen pohjalta.



Mukavee iltaa ja huomenna näytän toivon mukaan lopputuloksen sekä kutrien että uusimman vintagejuhlamekkoni suhteen :)

Päivän pohdittava kysymys kuuluu? Voiko yhteiskuntaopin opettaja olla uskottava ja  eettinen tyylibloggaaja ja toisin päin? Avatkaapa sanainen arkkunne!

Ps. Tilasin tuon pallin itselleni joululahjaksi Mrs. Jonesin alesta. Olen myyty hänen (voiko pallista käyttää tuota pronominia) mustavalkoisuudelleen ;)

Ps2. Nyt alkaa olla mattimyöhäistenkin viimeinen mahdollisuus osallistua sivupalkin kyselyyn ensi vuoden juttutoiveista :)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä nyt ei liity mitenkään itse postaukseen, mutta piti tulla sanomaan, että: Tilda, sie olet ihana. :)

Alma kirjoitti...

Mä oon miettinyt kihartimen hankkimista, joten tosi kiva kuulla mitä tykkäät tuosta mallista.

Kaunista joulua teidän koko perheelle Tilda!

Elina kirjoitti...

Voi, kyllä opettaja voi olla uskottava bloggaaja ja bloggaaja taas uskottava opettaja! Mielestäni käsittelet täällä hyvin myös muodin yhteiskunnallis-eettisiä puolia, joten tämänhän voi nähdä suorastaan tukevan työtäsi. Itsekin toki välillä mietin, voinko minä, joka kirjoitan esim. lastensuojelusta tai muista vakavistakin aiheista, olla uskottava toimittaja, jos pidän VAATEBLOGIA... mutta olen päättänyt, että samaan ihmiseen mahtuu monta puolta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä opettaja voi olla mitä tahansa! Ainakin itse opettajana näin ajattelen :-)

Tessa kirjoitti...

Yhteiskuntaopin opettajalle jos kenelle se eettinen ja vastuullinen bloggaaminen sopii, eli ehdottomasti voi :).

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, kyllä! Mielestäni blogissasi on parasta juuri se kuinka käsittelet elämää ja asioita monelta kantilta. Ei ole pakko olla joko "hömppää" tai vakavaa, voi olla molempia :)
t. Satu, pitkäaikainen lukija ja hävettävän laiska kommentoija...