sunnuntai 19. elokuuta 2012

Smaragdin- eli myrkynvihreä pellavaneule


Ostinpa eräältä Itävallan matkalta aivan ihanan neuleen. Sellaisen pellavaisen, vieläpä kivan värisenkin. Kuvittelin jo mielessäni, kuinka mukavan vilpoinen tuo Mangon paita olisi nihkeänä päivänä luokassa. Ensin päätin kuitenkin tehdä sen, mistä mies muistuttaa joka vaatteen ostokerran jälkeen eli muista pestä vaate ennen käyttöä! Bangladeshilaisissa ja muissa maailmalta tulevissa tuotteissa on aina mielettömät määrät kemikaaleja... Ei siis kun nyrkkipyykkäämään ohjeen mukaisesti!


Voi järkytys. Jo selvisi paidan salaisuus! Se päästää ihan hirveästi väriä. Vielä kymmenennellä huuhtelukerrallakin! Lopulta en enää jaksanut leikkiä pyykkimuijaa. Laitoin sen kuivamaan ja perjantaina töihin päälle.


Mitä mieltä olette - riittikö toimenpide vai teenkö paidasta pölyrättejä? Paita tosiaan oli ihanan viileä nihkeässä luokassa.... YHYY!

Ps. Koru on esittelemättä jäänyt vintage-hely Ruotsin reissulta!

4 kommenttia:

Sylvi kirjoitti...

Kiva paita minusta, oikein ihanan värinen ja mallinen! Mulla on kanssa muutamia vaatteita/huiveja, jotka sisko on tuonut Tansaniasta. Päästävät aina väriä pestäessä. Muuten ihania, muttei jaksa kyllä aktiivisesti niitä käyttää, kun joutuu sitten nyrkkipyykille... Mutta itse en välitä, vaikka väriä aina vain lähtisikin irti, huuhtelen sen kolme-neljä kertaa ja sitten luovutan. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kaunis pusero, olet huuhdellut riittävästi...
Kiinnitin huomioni uuteen hiustyyliin?
Huomasin modernin, raikkaan melkeimpä polkkatukan....
Hyvältä naytti!

Mari

Anonyymi kirjoitti...

Ihana asuyhdistelmä :)

Mua harmittaisi alle jäävän aluspaidan värjääntyminen, mutta tuon neuleen alle voi laittaa tumman t-paidan, mistä väritahrat ei näy. Ja toki pesisin erillään muista.

Musta tosin ei ole säätämään vaatteiden kanssa. Jos ei toimi, pois vain.

Kiitos muuten blogistasi, se on yksi suosikeistani! :)

Turun Tilda kirjoitti...

Sylvi: Kiitos! Ehkäpä se kymmenen kertaa sitten riitti ;)

Mari: Kiitti :) Hiukset ovat itse asiassa kiinni. Kolmantena päivänä pesusta laitan paljon hiuspuuteria ja pinneillä kiinni. Se on siinä. Paras hiuspäivä viikosta ;)

anonyymi: Kiitos palautteesta, se piristää aina mieltä :) Musta toppihan tuossa alla on, ei värjäänny :)