Soffa sneak peek

No nyt on pöllämystynyt olo! En ole vielä koskaan omistanut "normaalia" sohvaa. Tämä on kyllä komia kuin linna. Toivottavasti Råtan huilutusretket eivät vie sen hintaa ;)

Ja vielä ilman tyhmiä vitsejä:halusimme kunnon sohvan, jossa olisi hyvä istua. Hieman korkeammanmallisella jämäkällä sohvalla on mummujenkin hyvä olla! Toinen vaatimus oli kunnon sänkymekanismi kauempaakin saapuville huonoselkäisille vieraille. Sohva löytyi lopulta Finnlandia Kalusteesta. Mies on kuin Naantalin aurinkoinen - voitte arvata mitä mieltä hän on ollut antiikkisohvastani (mokomassa kapistuksessa ei voi edes maata...). Sitäkään ei toki päreiksi pistetä, mutta myönnän toki itsekin, että elokuvailtaa kunnon sohvalta ei voita mikään.

Ps. Tuo portaikko muuttuu muuten valkoiseksi heti kun varallisuus antaa vain myöten...

Salaisessa puutarhassa

Rakastan puutarhamme illanhämyä. Tai no, puutarha on varmaan liioitteleva ilmaus, ja asianyhteyteen sopivampi sananparsi voisi olla takapiha muutamalla kukkapurkilla! Mutta oli miten oli, auringon viimeisten säteiden kadotessa horisontin taakse, minä hiivin puutarhaan tiluksiani tutkimaan ;)

Raahasin juhannuksen tienoilla kotipaikastani Keski-Suomesta sotasaalista: Sininen ja valkoinen emalikulho ovat huutokauppalöytöjä kolmen vuoden takaa. Itse asiassa tein ne niihin aikoihin, kun pukkasin tämän blogin pystyyn.

Kylläpä aika kuluu. Pari päivää sitten tämä blogi täytti kolme vuotta. Uhmaikäinen parhaimmillaan ;)

Puutarha muuttuikin ihan suunnittematta yllättävän sinisävyiseksi. Sopii erityisesti siniseen hetkeen, kun oksallakin laulaa lintu sininen...

Traditioita tässä blogissa on riittänyt - kuten tämä UFF:lta löytynyt 70-lukulainen piirakkamekko. Sehän oli päällä muuten jo blogihistorian toisessa postauksessa! Uutta aaltoa edustavat puolestaan alemmassa kuvassa olevat Mangon ihanasti pehmustetut punosballerinat. No, blogini slogan taitaa edelleen olla se "jotakin uutta ja jotakin vanhaa Aurajoen rannoilla" - ei aina vain uutta Aurajoen rannoilla ;)

Mummula on nykyään tyhjä, kun 88-vuotias isoäitini muutti Jyväskylään. Juhannuksena hän kuitenkin piipahti entisillä seuduillaan ja luovutti aitasta meille aarteen:

Talveksi tonkka päässee sisäkäyttöön - vielä määrittelemättömäään sellaiseen. Minä puolestani jaksan ihmetellä, miten ihminen voi sopeutua uuteen asuinpaikkaan sen jälkeen, kun edellisessä on tullut asuttua 55 vuotta. Sehän on kokonainen ihmiselämä! Vuodet nuorikkona, lasten syntymät ja kasvaminen, lopulta puolison saattaminen siunattuun maahan - ja sitten edessä uusi elämä uudessa ympäristössä.

Tuo kaikki tuntuu vielä niin vieraalta ja kaukaiselta omassa salaisessa puutarhassa sinisenä hetkenä, mutta se on ihmisen osa. Minne lie käy Tildan tie?

Juhannus herttainen

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -

Heilu keinuni korkealle,
linnut ne laulavat häitä,
minä olen nuori kuin päivänkukka,
en muistele suruja näitä.

Heilu keinuni korkealle,
nythän on juhannusilta,
mesimarja paistaa
ja tuomi tuoksuu
ja kuulas on taivahan silta!

- Larin Kyösti -

Klasis ajot - oikeaa menopeliä etsimässä

Olipa kerran sateinen sunnuntai, jolloin Tilda ystävineen suuntasi kohti Kakskerran perukoita erääseen tapahtumaan...

Jostain kumman syystä paikalla oli paljon miehiä, toki myös heidän hyvin ruskistuneita vaimojaan...

Eipä mitään, Tildallakin oli oikein hyvää seuraa, nimittäin taloutemme inhimilliset olennot. Nämä saivat tietysti päähänsä, että he tarvitsevat alleen kuuman menopelin!

Mikähän sopisi parhaiten?

Ferrari? Ei vaan Corvette!

- Pyh, sanoi Råtta. Hänellä on niitä autotallissa jo kolme....S A T A A ! Kutsu Ecclestonen allasbileisiin käy joka viikko.

No, minä ihmettelen vain, miksi elukka asustaa silti meidän olohuoneemme korissa...

Siilikin etsi alleen jotakin tulista...

Ilmeestä päätellen mintunvihreä ei kuitenkaan sointunut siilin piikkien väriin:

- Ymmärrätte kai, että minttu on kylmä sävy, kun minä olen taas lämminlämminLÄMMINsävyinen...

Råtta totesi, että oli aika viedä pieni piikikäs viilentävälle ajelulle...

Råtalla taisi olla kuitenkin oma lehmä ojassa - veneily on sen suosikkiharrastus, koska promillerajat ovat vesillä korkeammat...

- Pois pölypallot alta, Råtta äyskäisi ja painoi kaasua.

Onneksi virkavalta saapui paikalle ja ohjasi jyrsijän ratin takaa pois. Minä näin parhaaksi ottaa Råttaa niskavilloista kiinni ja pistää sen putkaan (eli käsilaukkuuni).
Silloin kuului kimeä ääni:

- Oi, voi-voi-voi- oih!

Siili oli löytänyt unelma-ajokkinsa!

Hellyin laittamaan jyrsijänkin piikkikkään viereen pienelle ajelulle... Sunnuntaista lähtien siili onkin nukahtanut haaveisiinsa - hän haluaa isona olla formula-auto ;)


Voi pientä hassua!

Kananpoika ja kulttuuripääkaupungin ihmeitä

Viuhahdin eilen kulttuuripääkaupungissamme asioilla, ja kas kummaa - suloinen Aurapuromme (kuka sitä voi oikeasti joeksi kutsua?) oli kokenut hurjan muodonmuutoksen ankkalammikoksi!

Teosten nimet löytyvät varmasti jostakin kohtaa rantatörmäitä, mutta kiireen keskellä en niitä ehtinyt etsimään enkä siis pysty avaamaan teosten symboliikkaa tai edes tekijää täällä blogin puolella. Jos joku lukija on asiaan paremmin perehtynyt, niin tuonne kommenttilootaan voisi vaikka asiasta informoida. Sen verran huomasin, että jonkinlaiset portinvartijat tai ankkavahdit istuivat ulommaisien ankkojen selissä, etteivät mokomat lähtisi valloittamaan ihan koko Åboa!

Edit: Aurajoen ankat ovat siis haahkoja, jotka haluavat muistuttaa meitä Itämeren tilasta. Kesäkuun aikana on luvassa tanssiesityksiäkin haahkojen selistä käsin. Lisää tietoa saatavilla osoitteesta http://www.turku2011.fi/tapahtuma/flux-aura-2011_fi

Mutta Aurapuron ankat eivät olleet ainut havaitsemani ympäristötaideteos. Läntisen rantakadun puissa roikkui nimittäin jos jonkinlaista paattia! Tästäkin teoksesta voi kirjoitella tuonne kommettilootan puolelle, sillä haluaisin ainakin itse tietää, mistä on kyse.

Turun kulttuuripääkaupunkivuosi on jäänyt tässä blogissa aiottua vähemmälle huomiolle juurikin rankan työkevään vuoksi, mutta huomenissa asia korjaantuu hieman. Kerron nimittäin tarkemmin eräästä näyttelystä, johon sain toukokuussa mahdollisuuden tutustua.

Lopuksi hieman kananpoikaista loistoa. Kuolailin koko Kevättalven tätä Vilan object-merkin keltuaispaitaa ja nyt 50 % -alesta se tarttui mukaani. Olen vihdoin oppinut, että tarpeeksi löysä yläosa kompensoi ihan mukavasti pylleröistä alaosaani ;)