Sunnuntaista!
Täällä vietetään äidin ja poikaisen viimeistä yhteistä rellestyspäivä; isä palannee kotiin joskus ensi yönä Amerikan maalta.
Minulle iski tuossa puolessa välissä viikkoa jonkin sortin blogiväsymys; en vain keksinyt enää, mistä kirjoitella (nopeasti). Kaikenlaisia juttuja toki pyörii mielessä, mutta monenkin idean toteutus vaatii sen verran resursseja, etten ehdi. Valitettavasti tällaisen maallikkobloggarin arjessakin aika on rahaa ja se pitää sijoittaa aina välillä varsinaisten elämää eteenpäin vievien juttujen hoitamiseen kuten opiskeluun. Tämän päivän tavoite on tehdä tuo viimeinen kirja-alustus. Sain luettua viimein sen edellisessä postauksessa mainitsemani metodologisen teoksen. Sen sijaan, että bloggaisin nyt esim. Khaled Hosseinin uusimmasta, yritän oksentaa paperille jotakin olennaista tuosta opintoihin kuuluvasta teoksesta.
Mutta tässä hieman maisemia kotiseudultamme. Jotkut teistä ovat tunnistaneet nämä seudut, ja välillä tulee kyselyjä tai pohdintoja, missä päin oikein asustamme, mutta en aio asiaa täällä erikseen mainita. Tunnistatte, jos tunnistatte ;)
Tein tuossa viikko sitten muuten erään itselleni todella radikaalin jutun. Postasin itsestäni ja vauvamahastani kuvan Facebookiin ilman mitään selityksiä. Vaikka mahani ei nyt vielä mikään jättiläinen ole, sain kyllä jonkin verran onnitteluja ja lukuisia tykkäyksiä. Ilmeisesti kuvan viesti meni perille ;)
En tosiaan ole puinut mitenkään viime kesän menetystä tai uutta raskautta tähän mennessä Facebookissa. En vain koe kyseistä foorumia omakseni enkä ole halunnut asioista puolitutuille tuolla kiiltokuva-areenalla puhua. Jotenkin hassua, että olen sitten täällä blogin puolella kertonut asiasta ihan tuntemattomillekin. Tämä on jännä juttu. Jotenkin kai ajattelen, että jos joku tutuistani on ihan oikeasti kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu, hän tulee käymään täällä blogin puolella. Muiden ei sitten tarvitsekaan tietää. Voihan tämä tietysti jonkun mielestä itseriittoista ajattelua, mutten välitä. Blogin pitämisen ainut tarkoitus ei ole jakaa henkilökohtaisia asioita vaan postailla myös universaaleista kiinnostavista asioista. Tämä on tavallaan yhden naisen aikakauslehti ;)
Kuitenkin, tuo "raskauskaapista" ulos tulo tuntui ihan hyvältä tuossa viikolla 21; jotenkin oma luottamus raskauden positiiviseen kehitykseen vahvistui. Toki pienet rytmikkäät, jo mahan pinnassa tuntuvat potkuttelut ovat omiaan lisäämään uskoa tulevaan :)
Seuraavan kerran sinne Facebookiin laitan sitten jotakin, Jos/ kun pikkuinen syntyy. Silloin ajattelin postata ilmaisulla, että "Tänään /eilen syntyi enkelivauvamme pikkuveli".
Meille syntyvä lapsi ei voi mitenkään olla esikoisemme. Miten voisi olla, kun olen saattanut pikkuisen tyttöni viimeiselle matkalleen pienessä valkoisessa pahviarkussa papin siunausten myötä?
4 kommenttia:
Minusta tuolla tavoin lapsen syntymästä ilmoittaminen on varmasti parasta. On varmasti itsellesikin helpompaa kuulla sitten toivottavasti vähemmän kommentointia "esikoisesta", kun ihmiset tietävät jo asioiden oikean laidan. Tsemppiä ja jaksamista! :)
Mäkään en osaa avautua FB:ssä, ja varsinkin suurista suruista kertominen siellä vaikeaa onkin. Mutta tuo tapa ilmoittaa lapsen syntymästä varmasti olisi hyvä ratkaisu. Samalla kertoisi myös enkelivauvasta, joka tietenkin vanhempien mielessä on ja säilyy, ja sen takia haluaa muidenkin hänestä saavan tietää vaikkakaan ei enempää haluaisikaan siellä asiasta puhua.
Laitan muuten myöhemmin tällä viikolla sähköpostia niistä tavaroista. Kiva, että ne mahdollisesti kiinnostaisivat! (Luin vastauksesi vasta tänään: vähän blogitaukoa taas ollut.)
Emmi
Me ei kerrottu vauvan syntymästä etukäteen koska oli riskiraskaus. Aika pöyristyttäviä kommentteja saatiin ihmisiltä, ja monet loukkasivat syvästi. Varsinkin kun alku oli joka tavalla dramaattinen, mutta onneksi jäätiin henkiin.
Edelleen tekisin kaiken samoin. Tsemppiä odotukseen ja kannattaa vierailla Brahenkadulla uudessa ranskalaisessa leluliikkeessä!
Blogissani on sinulle kirjallisiin kohtaamisiin liittyvä haaste. <3
Lähetä kommentti