Vuodenvaihteen muutoksia

Tervehdys!

Oikein hyvää uutta vuotta myös meikäläiseltä!
 

Olen ollut laiska ja kiireinen antibloggaaja - myönnetään. Tämän lisäksi kohdalleni on osunut myös hirvittävän huono blogikarma. Loppusyksystä mainitsemani tietokoneongelmat ovat jatkuneet pitkälle tämän vuoden puolelle. Tietokoneemme siis hajosi ja mies hankki (osina) uuden. Siippa pähkäili, että rahaa saisi säästettyä hieman ja kokosi sitten konetta maadoitettuna (käsi ihme kettingillä koneessa kiinni useammankin illan). Totta kai uudenkin koneen kanssa tuli ongelmia, joten kirjoittelen nyt edelleen tällä vanhalla. Ergonomisesta asennostanikin pieni maininta - olen ihan kyyryssä tässä muuttolaatikoiden keskellä. Olo on hieman tukala, joten en kovin pitkää postausta nyt ensi alkuun lupaa ;)

 

No, mitä on tapahtunut? Emme suinkaan ole muuttaneet pois asunnostamme vaan panneet yläkerrassa huoneruletin pystyyn. Makuuhuoneestamme on tullut lastenhuone, työhuoneesta makuuhuone ja Alvarin pikkuhuoneesta uusi työhuone.

Makuuhuone ja lastenhuone ovat jo asuttavassa kunnossa,  mutta tämä nykyinen työhuone... ...voi kauhia mikä kaaos! Päivässä ei yksinkertaisesti näytä ehtivän kovin montaa ekstrajuttua pakollisten lisäksi. Ei se mitään, kärsivällisyyttähän tämä keskeneräisyyden sietäminen lähinnä kasvattaa, mutta ihan lievästi olen hajoillut, kun en ehdi niiden mukavimpien asioiden kimppuun: eli huoneiden sisustamiseen, kapselipuvuston työstämiseen, keskeneräisten valokuvakirjojen laatimiseen (ennen kuin tällä vanhalla koneella voi heittää veslintua) tai blogitekstien kirjoittamiseen.

Mutta ehkäpä paljastan kuitenkin teillekin sen onnellisen ykkösprioriteetin, joiden vuoksi asiat ovat olleet mukavasti rempallaan: Huoneruletin ja lasten nykyisen yhteisasumisen mahdollisti oikeastaan se fakta, että Kaislan imetys saatiin lopetettua onnellisesti.

Joulukuun puolessa välissä ei vielä tosiaankan vaikuttanut siltä: olimme ajautuneet kahden onnistuneen unikoulunkin jälkeen jälleen siihen tilanteeseen, että tyttö tissitteli jälleen sen 5-8 kertaa yössä. Toki tilanteet muuttuvat lapsen eri kehitysvaiheissa ja tässäkin oli taustalla hampaiden tekoa (meidän Kisulille hampat ovat ilmaantuneet vasta tässä yhden vuodeniässä kun velipojalla oli samaisessa vaiheessa oikeastaan jo täysi kalusto suussa), korvatulehduksia ja eroahdistusta.

Olin ehtinyt  itse asiassa jo ottaa itkukurkussa yhteyttä neuvolaan, josta lupailtiin Tyksin unikoulua (ja sinne lähete jo saatiinkin), mutta päätimme tempaista vielä kerran sen kolmannen unikoulun omin voimin: Kun muu perhe yöpyi mummolassa, toinen vanhemista valvoi neidin kanssa. Parina ensimmäisenä yönä tuli itkupotkuraivarit (meidän neiti on aika monta pykälää veljeään tulisempi), mutta sitten tilanne tasaantui, ja alle viikossa neiti nukkui täysiä öitä heräilemättä! Välipäivinä koitti lopulta jo viimeinen päiväaikainen imetyskertakin - selvästi tisuttelu oli ollut hänelle enemmän tapa kuin tarve. Kummasti myös mukimaito alkoi maistumaan tämän käänteen jälkeen kun aiemmin ainut neste, mikä oli mennyt vastahakoisesta suukista alas, oli ollut lusikalla syötetty maito(!).

Hyvä unikarma on jatkunut onnenkantamaisella sitten edelleen tämän muutoksen jälkeenkin - kun lapset laitettiin samaan huoneeseen nukkumaan, ovat he (poislukien tämän viikon flunssailu) nukkuneet siellä keskenään oikein hyvin sekä päiväunia että yöunia. Toki eräs pikumies kipittää jossain vaiheessa yötä lähes jokayö vanhempien väliin nukkumaaan, mutta sitä ei lasketa. Eipähän herätä kuitenkaan siskoaan ;)

Tämän tarinan lopputulema aiheutui siis tuo muuttoaalto, jonka loppumaininkeja selvitellään tavarapaljouden keskellä edelleen. Muutos on kirkastanut minulle edelleen tavoitetta karsia tavaraa. Vaikka kotimme (110 neliötä) ei nyt ihan pieni ole, on tästedes harkittava tarkkaan, mitä kamaa tänne haalii.

Päivän ajatukseksi loppuun oikestaan sellainen, että onneksi tulee välillä näitä vähän rajumpia hyökyjä - ne kun laittavat ajatukset raksuttamaan ja sysäävät muutoksiin ja hyppäyksiin. Meillä on omasa mittakaavassamme nyt keväämmällä edessämme yksi sellainen, hui! Elämä on vanhojen aarteiden ohella myös uudistumista!

Palataan asiaan ja ihan varmasti nyt hieman nopeammin. :) Instaani @turuntilda seuraamalla  kuulet meistä ihan päivittäin, sillä pyrin ottamaan elämästäni yhden kuvan joka päivä :)

Täällä taas!

Tervehdys!

Onkohan täällä enää ketään? Täytyy myöntää, etten itsekään ole tainnut pitää näin pitkää taukoa blogistani koskaan.Nyt teen tuttavuutta tämän vanhan päiväkirjani kanssa varovasti; kuulostelen ja mietiskelen. Vieläkö tälle olisi aikaa ja paikkaa?

Sain hieman esimakua siitä, mitä ruuhkavuodet ovat. Seitsemisen viikkoa työelämässä oli ihanaa ja kamalaa kaikkine arjen ulokkeineen. Mahtavaa oli se, että mieheni sai aivan uuden ulottuvuuden lapsiarkeen ja todistaa myös pienen tyttömme moninaisia edistysaskeleita: Kaisla oppi miehen kotiviikkoina mm. istumaan, konttaamaan, nousemaan seisomaan tukea vasten sekä taputtamaan käsiään ja vilkuttaman hyvästiksi. Verbaliikkaakin jo harjoiteltiin: pikku suukista on kuulunut muun muassa haloo, kukkuu ja auton päristelyjä (minkäs voit, kun isoveli tekee siskostaan automekaanikon ;)).

 

Minä sain puolestani mahdollisuuden meikata ja kammata hiukset, juoda aamukahvia koululla ja jopa postata tuon seitsemän viikon ajan myös työasukuvia (,joita mieheni kiltisti otti)! Oli mahtavaa olla ihmisten ilmoilla ja pitää oppitunteja aiheista, joita rakastaa. Oli myöas ilo huomata, miten hienoja, kohteliaita ja huumorintajuisia teinejä suomalaisessa koululaitoksessa (tai ainakin meidän koulussamme) on. Oli myös tyydyttävää huomata, että pysyin selvitytymään arjesta ensimmäiset viisi viikkoa tuomatta töitä kotiin.

Ihan ruusuilla ei tosin tanssittu: poikamme synttäreiden tietämiltä alkoi lasten sairastelukierre, joka kesti viisi viikkoa. Pahimmat hetket liittyivät siihen, kun Kaisla meinasi kuivua ärtsyksi yltyneen vauvarokon/adenovirukset takia. Mieheni oli helisemässä, kun tyttö ei normaalistikaan ottanut nestettä kuin lusikalla syötettynä. Entäpä, kun neidillä oli yli 40 astetta kuumetta ja äidin nahkaleili töissä? Imettävän töihin paluu ei ole tällaisissa tilanteissa herkkua...

Samoihin aikoihin omat hampaani alkoivat prakata. Vakiintunut sanontahan kuuluu, että hammas per lapsi. No, totean tähän, että hammas per väliinjätetty vuositarkastus...

Yksi näistä suuvärkin murheenkyyneistä porailtiin nyt sitten lähes ytimeen asti ja hammaslääkäri varoitteli jo valmiiksi, että tästä voi seurata pahempaakin. No niinpä... noin kuukauden vihlomisten jälkeen päätin vihdoin käydä näytillä, ja totta kai hampi oli kuoliossa... Juurihoitoihin mars... Elämäni kurjin työviikko ajoittuikin oikeastaan aikaan kun varsinaiset oppitunnit oli jo pidetty. Hoidin lapsia päivisin ja kokeitten korjaaminen alkoi keskimäärin n. klo21:30 illalla jatkuen aamuyön tunneille. Pahimpina öinä vauva tietysti herätti juuri, kun ylikierroksilla käynyt kroppani olisi viimein taintunut uneen joskus klo 04 maissa. Olo oli aika aineissa olevalla ja "pieni" jomottelu poskessa ei hirveästi piristänyt.

No, nyt juurihoidot ovat jo prosessissa ja kokeet korjattu. Mieheni joutuu vielä tekemään omia työhommiaan iltaisin, mutta vähitellen aikaa saattaisi löytyä bloggailullekin.

Kysymys kuuluu, mistä haluaisitte lueskella? Osa teistä vissiin onkin seuraillut touhujani tuolla instagramin puolella (nyt kun vihdoin tajusin sen helppouden, niin olen oikein urakalla innostunut asiasta!). Siellä on vilahdellut jonkin verran arkisia hetkiämme, niitä päivän työasuja (työputkeni aikana), kotiamme, kirpparihankintoja yms. Aika paljon asioita voi kuvallisesti ilmaista, mutta kieltämättä koen välillä halua ilmaista itseäni vähän laveamminkin sanallisesti...

Eli mistä jatketaan?

Iloista pyrypäivää kaikille!

Tilda vinkkaa: kuinka pukea hameneule

Tervehdys!

Mistä tietää tulleensa, noh jos ei vanhaksi, niin ainakin vanhemmaksi?

Ainakin siitä, että hämmentyy häissä nähdessään opiskeluaikojen tutun "vastasyntyneen" tyttären 16-vuotiaana, ja päätyy kuvailemaan tyttärensä mekkoröyhelöitä tajuttuaan silmäpussiensa olevan sitä luokkaa, ettei niistä halua muistoja. Silmälasit (, joita yleensä manailen) ovatkin muuten yhtäkkiä muuttuneet tosi hyväksi ehostuskeinoksi, jota aion hyödyntää nyt töihin palatessani. Voihan täti!

Toki keski-ikäistymiseen liittyy hyviäkin puolia: tajuaa, ettei kenkiä kannata ostaa kuin Zio:sta. Ja aivan sama vaikka täysihintaisena, jotta töissä on jalassa hyvät työvälineet (ja jotta liikkeestä pääsee nopeasti pois hoitohuoneeseen imettämään). Näillä Wondersin ballerinoilla ajattelin hoitaa sen kahdeksan viikkoa työelämäsä ennen viimeistä breikkiä ennen varsinaisia ruuhkavuosia.

Ja tässä on muutamankin teistä kaipailemat kuvat ylläni hameneuleesta. Olisi pitänyt tajuta kääntyä, että nätti niskarusettikin näkyisi, mutta huithapeli kampaukseni olisi sitten paljastunut ;)

Varmasti tällaista hieman laatikkomaista lyhyttä neuletta voi pitää pitkän paitapuseron kera housujen kanssa, mutta minä olen enemmän näitä hamenaisia. Ja jos tuossa yllä tuli hieman havaintoja rupsahtamiseen kallellaan olevasta ulkomuodosta, niin eräs kiitollisuudenkin aihe löytyy: olen kahteen holliin vieraillut imetysaikana vanhempien luona pidemmän pätkän ja molemmilla kerroilla olen laihtunut ihan selkeästi! Nyt mahdunkin vanhaan lempparinahkahameeseeni, mikä ei tullut muuten kuuloonkaan tuossa Alvarin syntymän jälkeen.

Siis mitä kummaa? Voiko toisen lapsen kohdalla menettää enemmän kiloja kuin ensimmäisen?

No, jos hoikistuminen jää väliaikaiseksi, niin täytynee ottaa ilo irti tästä hameesta sitten syksyn työrupeamalla. Ajattalinkin (näin vaatimattomasti) ainakin yrittää ottaa kuvan jokaisen työpäiväni asusta ja ladata ne instaan, sillä olen viimeisimmän puolen vuoden aikana uusinut lähes kameleonttimaisesti lähes koko garderoopin! Imetysaika -mikä ihana syy hankkia normaaleja vaatteita :D Aah, pian saan käyttööni kaikki nuo ihanat imetyskelvottomat uutuuteni!

Kohta kajahtaa insta-rintamalla ;)

Hyvässä jutussa mukana

Tervehdys!

Olette ehkä huomanneet, etten enää salaa henkilöllisyyttäni samalla tavoin kuin bloggaukseni alussa. En toki sitä myöskään huutele.

Mietin tässä nyt muutaman päivän, vinkatako tästä seuraavasta, mutta olkoon menneeksi. Hyvällä asialla ollaan :) 

Lähdin keväällä Elinan juttuun mukaan, ja päädyimme sivun verran erään suositun vauvoja vilisevän lehden sivuille. Kyseessä ei ole siis mikään blogijuttu, vaikka blogini kautta Elina varmasti bongasi minut haastateltavakseen. Kyseessä oli siis imetystaipaleeni ja siihen liittyneet runsaat kiemurat. Uteliaat voivat mennä nyt sitten salapoliisin työtä tekemään ja vinkkejä kaipaavat toivottavasti niitä nyt saavat! Blogiani pitkään lukeneille selviää tuskin mitään uutta ;)

Nyt viikonlopun viettoon!

Mukavia heinäkuun helteitä (nyt ehkä viimeinkin?)!

Tunne kehosi - hyvinvointipalveluita äideille ja vauvoille

 Blogiyhteistyö Tunne kehosi-hyvinvointipalveluiden kanssa

Tervehdys!

Viime aikoina oloni on ollut, hmm... mitenkähän sen nyt kauniisti ilmaisisi - hieman toispuoleinen.

Syy tähän on se, että Kaislan ja minun yhteinen imetystaival on muotoutunut pitkälti oikealla rinnalla tapahtuvaksi ruokinnaksi. Erityisesti yöimetyksen aikoihin tyttöä tuli myös nosteltua ruokailemaan kohtuullisen epäergonomisissa kulmissa, ja paikat alkoivat puutua yhdellä kyljellä makaamisesta. Ei siis ihme, että varsinkin keski- ja yläselkä alkoivat tuntua panssariin ahdetuilta, ja imetyksen jälkeen oli ajoittain vaikea nukahtaa selän jomottaessa.

No, sittemmin yöimetys on taaksejäänyttä aikaa, mutta keskikeho on tuntunut edelleen rautakangelta, tosin nyt toisesta syystä: tyttö (eli kahdeksan kiloinen jötkäle) ruokailee mieluiten (ainoastaan) sylissä ja syöttäminen tapahtuu siten, että vasen puoli kropastani pitää tytön (möhkäleen) paikoillaan mahdollisimman suotuisassa asennossa samalla, kun oikeakätisenä yritän tunkeä mössöä hangoittelevaan suukkiin.

Kehoni kriisipesäke onkin vaihtanut mukavasti puolta eli siinä mielessä tasapainossa ollaan :D

No ei todellakaan... Alkoikin jo olla selviö, että ulkopuolinen apu olisi paikallaan jumituksen ehkäisemisessä!

Tällaisessa kontekstissa sain todella mieluisan yhteydenoton naantalilaiselta yritykseltä nimeltä Tunne kehosi, joka tarjoaa erilaisia hyvinvointipalveluita nimenomaan äideille ja vauvoille.

Nainen yrityksen takana on äitiysfysioterapeutti ja diplomiravintoneuvoja Maria Jokela, ja hänen monipuoliseen hoitorepertuaariinsa kuuluvat esimerkiksi koliikkivauvojen kokonaisvaltainen hoitaminen sekä erilaiset hoidot äideille raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.

Raskauden ja imetyksen aikana keho herkässä tilassa, joten hieronnassa voidaan käyttää apuna käyttää erilaisia asentotyynyjä.

Omasta kokemuksestani tiedän, etteivät kaikki hierojat osaa tai uskalla hieroa raskaana olevia äitejä, ja kuitenkin erityisesti loppuraskauden tukaluudessa moni tarvitsisi jumeihin ja kramppeihin apua. Sen tähden, jos lähiseudulla on erityisesti odottaviin äiteihin erikoistunut hieronnan ammattilainen, kannattaa tällaisen puoleen kääntyä!

Entä sitten synnytyksen jälkeen? Tällöin kroppa vasta jumissa onkin sen tekemän valtavan hienon työn jäljiltä!  Tunne kehosi tarjoaa äideille synnytyksen jälkeistä hierontaa ja mobilisointia sekä myös liikuntaohjausta ja ravintoneuvontaa. Lisäksi Maria luennoi ja vetää kursseja erilaisista kiinnostavista ja hyödyllisistä aiheista kuten lantionpohjan kunnossa pidosta sekä vauvahieronnasta. Näistä löytää tarkemmin tietoa yrityksen koti- ja facebook-sivuilta.

Hierontatuokio alkoi imetystä edistävällä teehetkellä. :)

Tiedän, että imetysikäisen vauvan äitinä on vaikea lähteä hoitamaan asioita tai vaikkapa hoitoihin. Kun Maria ehdotti minulle imetysaikaisen hieronnan kokeilemista, hän painotti, että Kaisla voisi tulla mukaan.

 

Kuulosti kokeilemisen arvoiselta!

Marian vastaanotolla hieronnat ja muut hoidot tehdään tosiaan perheen pienimmäisen ehdoilla. Äiti voi kesken hoidon pitää hyvin pienen imetystuokion tai ottaa vauvan loikoilemaan hetkeksi viereensä. Meilläkin Kaisla pääsi pariin otteeseen äidin viekkuun. :) Toki hieronta-aika yms kannattaa valita vauvan rytmin kannalta suotuisaan ajankohtaan, mutta pointtina on se, että tähän hoitolaan ei tarvitse pelätä vauvan mukaan ottamista!

Hieronnassa Maria yhdistelee klassiseen hierontaan lihaskälvojen käsittelyä, osteopaattisia tekniikoita sekä vyöhyketerapiaa. Sain ihanan 90 minuuttisen Marian hyppysissä ja selän ohella hierotuiksi tulivat myös raajat ja pää. On uskomaton tunne, kun tuntee veren kiertävän kunnolla pitkästä aikaa! Sain mukaani myös muutaman hyvän kotihoito-ohjeen rintarangan kunnon ylläpitämiseksi. Tottahan on, että pelkällä hieronnalla ei ratkaista pitkäkestoisesti mitään jumituksia vaan kehon hyvinvoinnin ylläpito vaatii myös omaa aktiivisuutta.

Lämmin kiitos vielä kertaalleen Marialle ihanasta äidin ja tyttären hemmotteluhetkestä :)

Sisko ja sen veli - huomioita orastavasta sisaruussuhteesta

Tervehdys!

Tällä kertaa ajattelin tallettaa tähän sähköiseen muistojen kirjaan hieman ajatuksia siitä, miten Alvarin ja Kaislan yhteiselo on lähtenyt sujumaan.

Elämä ja yhteiselon dynamiikka heittävät tosiaan näköjään kuperkeikkaa joka kerta uuden tulokkaan myötä. Jokainen, niin lapsi kuin vanhempi, joutuu hakemaan uudestaan rooliaan perheenjäsenenä.

Ajattelin ja toivoin ennen raskautumista, että kohtuullisen pieni ikäero lasten välillä olisi hyvä. Itselläni ja siskollani on ikäeroa nelisen vuotta, mikä leikki-iässä tuntui hiemuisen suurelta. Siskoni muistaa minun lähinnä pompottaneen häntä ja minä turhauduin ajoittain siihen, ettei siskosta ollut vertaista leikkeihin. Nykyään ikäero ei tietenkään merkkaa mitään :) 

Omien lapsipohdintojeni kohdalla ajattelin kuitenkin, että vuoden tai puolentoistakin ikäero olisi liian hurja. Sen sijaan, jos ikäerona olisi kaksi vuotta tai vähän päälle, niin piltti saisi tulla, jos olisi tullakseen. Ja näin kanssa onnekkaasti kävi. Alvarin ja Kaislan ikäero on nyt hieman vajaat 2 vuotta 2 kuukautta.  

Nyt Kaislan syntymän ensi kuukausina olen kiittänyt siitä, ettei ikäero tosiaan ole pienempi. Olisi ihan hurjaa hoitaa kahta vauvaa yhtäaikaa! Hatun nosto aluksi kaikille, jotka siihen pystyvät (tai tilanteesta pakon sanelemana selviytyvät)! Nytkin olen ajoittain ajatellut, että vanhemman kannalta vauvan ja päälle kolme vuotiaan kanssa saattaisi olla jo ihan erilaista - lapsi osaisi paremmin leikkiä (ilman vahtimista) ja pukeutua itsenäisesti, osaisi jopa auttaa äitiä vauvan hoidossa tuomalla tuttia tai rättiä ja mikä tärkeintä - olisi todennäköisemmin sisäsiisti! No, osa Alvarin ikäisistä varmaan jo onkin, mutta meidän rekkamies kyllä vasta harjoitusvaiheessa. Housuttomana tuotoksen osuvat oikeaan paikkaan eli pottaan, mutta housut jalassa vahinkoja sattuu päivittäin... välillä elämä onkin yhtä pesua ja putsailua vuoronperään molemman kanssa...

Toisaalta, sitten kun tämä joskus helpottaa, niin onpahan kaksi lasta tullut hoidettu samalla vaivalla eikä koko rumbaa tarvitse aloittaa alusta. Tämän vaiheet vaatteet ja tavaratkin voi laittaa hyvällä omalla tunnolla kiertoon :)

Mutta entäpä, miten Alvari on ottanut siskon vastaan?

Olen ollut suorastaan aika yllättänyt, kuinka hienosti. :)

Sairaalavisiitin jälkeen ensi kohtaaminen kotona tapahtui siten, että saavuimme vauvan kanssa kotiin juuri, kun poika heräili päiväunilta. Kun kutsuin häntä katsomaan autokopassa lepäilevää siskoaan, poika vilkaisi nopeasti ja jatkoi matkaa leikkiautojaan kohti. Ajattelin, että jaahas - tämä on sitten tämän hetkinen tärkeysjärjestys ;) Mutta eipä äiti oikein aavistanutkaan! Poika menikin valitsemaan autoa siskolleen jonka kiikutti sitten kopalle :)

Muutenkin Alvarin suhtautuminen pikkusisareen on ollut hellyttävää. Poika haluaa silitellä siskon päätä ja tunkee vauvakaaren alle halailemaan häntä. Välillä taaperoa on tosin kiellettävä (ja jatkuvasti vahdittava), ettei hellyysotteet ole liian rajuja. Poika esimerkiksi mielellään ottaa siskonsa kädestä kiinni ja silittää sillä itseään tai keikuttaa sitteria melko lujaa. 

 

Sen sijaan varsinaisilta mustasukkaisuusoireilta ollaan toistaiseksi vältytty. Poika ei ole purkanut agressioitaan vauvaan vaan ehkä enemmin kiukutellut vanhemmille huomioista. Kiukuttelu on tosin lisääntynyt muutenkin uhmaiän lähestyessä eli mikä sitten johtuu mistä - en tiedä. Toinen kiinankeisariuden rapistumiseen liittyvä oireyhtymä pojan kohdalla on ollut vauvan esittäminen. Alvari haluaa ajoittain että häntäkin heijataan vauvan tavoin sylissä, laitetaan illalla sängyssä kapalomaiseen unipussiin ynnä muuta. 

Poika on osoittanut jälleen kiinnostusta myös imetystä kohtaan. Hän toteaa usein, että "Kissi, tisuvauva". Hän myös taputtelee äidin tisuja ja toteaa, että anna vauvalle tisua. Itse poika ei vielä ole sentään kinunnut maitoa, enkä osaa arvioida, mahtaako hän kuluneen vuoden tammikuussa päättynyttä imetystä enää edes muistaa. Toisaalta Alvari tietää, että hän isona poikana saa muita hyviä herkkuja, joita vauva ei ole saanut maistaa: pullaa, kakkua, keksiä ja torttuja :D Hän taitaa salaa vähän sääliä vauvaa ;)

Hellyyttävin tisuepisodi sattui kuitenkin pari päivää sitten - Alvari roikotti omaa Miia-nimistä vauvanukkeaan ja sanoi" Miia, tisua". Kysyin, pitäisikö äidin antaa siis Miiallekin maitoa. 

Poika vastasikin - "itse" ja nosti paitaansa.  Niin suloista! Pienenä on kaikki vielä mahdollista :)

Ps. Sinä, tämän suuntaista postausta toivunut, tuliko tässä käsiteltyä suurin piirtein toivomiasi aiheita?

Imetysputkeen kadonnut vol. 2 - Kissi Täyskalori

Heippa!

Aikaa on vierähtänyt edellisestä postauksesta tovi ja arvanette syyn: joudun nyt allekirjoittamaan tuon vanhan kliseen, että kaksi lasta ei taida mennä siinä, missä yksi.

Joo, ei huolimatta siitä, että ensin mies piti koko kolme viikkoa isyysvapaata ja sitten äitini oli apunamme viikon. Elämä on tällä hetkellä yhtä puklun, kakan, rään tai leikkiautokasan siivoamista vauvan ja taaperon yhdistelmätaloudessa. Että tällainen tyyli- /lifestyleblogi ;)

Mutta hei, tätä on tilattu ja tavallaan tämä on ihanaakin :) Ainakin niinä päivin, jolloin on saanut nukuttua.

Meidän neiti on nimittäin ollut aika yökyöpeli. Ei hän itkekään kovin usein, tuijottaa vain silmät suurina sekä ähkii ja murahtelee. Murahtelu kiihtyy, jos valot laittaa pois. Lopulta alkaa karjuminen, jos yöllisiä mielihaluja ei toteuteta. Aloin jossain vaiheessa olla jo vähän rikki noihin vauvan yötohinoihin, mutta pikku hiljaa rytmiäkin on tullut. Vauva valvoo enemmän myös päivisin ja malttaa nukahtaa uudestaan maidot imaistuaan.

Tarkastellaanpa hieman tuota edellisen lauseen loppua "maidot imaistuaan". Miten keveä ilmaus! Ja keveää tissittelytaival onkin ollut tämän vauvan kanssa verrattuna Alvarin aikoihin. Sairaalassa tapahtuneen julmetun kipeän maidonnousun jälkeen tuota eliksiiriä on riittänyt ja tyttö on puolestaan osannut sitä syödä.

Rintakumeista luovuttiin lähes heti kotiuduttuamme ja viikossa pystyin imettämään vauvaa jo istualteenkin. Tunne oli mitä uskomattomin pienikokoisen perätilavauvan jälkeen! Alvariahan yritimme saada mieheni kanssa nelinkäsin rintaan kiinni (ajoittain jopa tuntikausia, öisin ja hyvin itkuisin silmin). Kilo enemmän massaa ja vahvemmat poskilihakset tekevät vauvan imutaidoille ilmeisesti ihmeitä.

Kaisla onkin saanut matkan varrella nimen Kissi Täyskalori (- varsinaista nimeähän hänellä ei vielä ole) ja tuolla nimellä hänet tuntee nyt isoveikkakin. Kissi on tunnettu lähipiirissä, no murahtelustaan sekä siitä että ruoka-aikana ollaan kotona. Kasvuvauhti on ollut uskomaton: viikossa painoa on keskimäärin tainnut tulla sellainen 250 grammaa ja kolmiviikkoisneuvolassa pituutta oli 56 cm! Se tuntui jo vähän hassulta, sillä Kissin syntymäpituus oli 50 cm.

Kyllähän me jo heti vauvan syntymän jälkeen ihmettelimme sitä, miten isolta tyttö niska- ja reisimakkaroineen näytti verrattuna veljeensä vastaavassa tilanteessa, mutta uskoimme pituuden kiltisti. Vähän tosin ihmetytti, kun Alvarin ensivaatteet eivät oikein mahtuneet tytön päälle. Kun neuvolassa sitten kuulimme todellisen pituuden, naureskelimme, että ilmeisesti äidin öiset taloussuklaahetket ovat tehneet terää - tai sitten mittaustulos vähän heitti synnärillä :D

 

Tällaiset huvittavat kommellukset ovat toki niitä mieleenjääviä anekdootteja vauvanarjen sumuisista ensi vaiheista, mutta olen oikeasti tosi kiitollinen, että tällä kertaa vauvan syömiset ovat onnistuneet helpommin kuin viimeksi: ei lisämaidon pumppailua (josta ehkä aiheutui maidon ylituotantoa ja lopulta niitä rintatulehduksia), ei pumppausvälineiden ja pullojen sterilointia keskellä yötä eikä toistaiseksi myöskään rintatulehduksia. Tässä kohtaa tosin koputan puuta - tässä kuukauden iän kohdalla se ensimmäinen kelju tulehdus vasta iski. Mutta eihän sen tarvitse mennä samalla tapaa tällä kertaa :)

Mukavaa adventtia kaikille!

Ps. Onni on myös valokuvaaja omissa nurkissa. Isänsä näköinen tytär on todennäköisesti jatkossa huomattavasti sievempi kuvauskohde kuin äitinsä :)

Ps. Hjälp! Mulle saa tarjota s-postitse kaikenlaisia m-kokoisia Boobin imetyspaitoja, neuleita, toppeja ja mekkoja. S-kokoiset ovat menossa myyntiin liian pieninä...

Hakusessa täydellinen imetysneulemekko

Tervehdys!

Nyt olisi sitten sellainen parisen viikkoa laskettuun aikaan. Vaikka kaikenlaista vaivaa on matkan varrella ollut, on kyllä aika kiitollista olla kesäajan odottaja! Tähän asti on menty samoilla rönttykamppeilla eikä ole tarvinnut miettiä raskaustoppahousujen ynnä muiden hankkimisia.

Eilen kylmenevät kelit yllättivät oikeastaan ensimmäisen kerran. Tämä palautti mieleeni saman tien myös seuraavan haasteen, joka nurkan takana odottaa - mahdolliset rintatulehdukset. Alvarin kohdalla rintatulehduksia tuli neljä, joihin kaikkiin söin antibioottikuurin. Kaksi tulehduksista äityi erityisen pahoiksi 40 asteen kuumehorkiksi.

Olen ajatellut suhtautua asiaan spartalaisella tyyneydellä: osin voin vaikuttaa asiaan oikeanlaisella lämpimällä pukeutumisella, mutta valitetttavasti rintatulehdukset johtunevat osittain maidontuotannon määrästä sekä perintötekijöistä, sillä myös äitini kärsi molempien imetettävien kohdalla samaisesta vaivasta. Tulee siis, mitä tulee. Kyllä niistäkin selvitään.

Imetysvaatteita minulta löytyy ihan mukavasti edellisen imetyskaaren jäljiltä. Olenkin ajatellut panostaa lähinnä muutamaan laadukkaaseen villaiseen imetysvaatteeseen, jotka hankin vaikka uutena, jos muuten ei löydy.

Jo edellisessä raskaudessa haaveilin Milkerin Liv-tunikasta. Suomesta niitä saa ainakin Bebesistä, mutta hinta on kyllä tosi suolainen 119 e. Olen nyt kyttäillyt tovin niitä käytettyinä, mutta jäänyt toistaiseksi jonon kakkoseksi. Siksipä ajattelin kysäistä tätäkin kautta, olisiko jollakulla lukijalla myydä tarpeettomaksi jäänyttä omaansa minulle? Hakusessa olisi S tai M-koko, en ole ihan varma, kumpi olisi parempi. Siksipä otan kiitollisena vastaan infoa myös merkin mitoituksesta.

Samaten, jos jollakulla olisi myydä villaa sisältäviä imetysneuleita, voisi niitäkin tarjota myytäväksi s-postitse. Onneksi omistan ennestään muutaman Boobin imetyshupparin ja fleecella vuoratun paidan, joten ensi hätään kyllä pärjäillään.

Tähän lopppuun vielä naapurissa asuvan ystäväni ottama raskauskuva, johon tykästyin kovasti. Aika norsunahan sitä tässä jo mennään, joten oli ihanaa vähän sutia meikkiä naamaan ja ikuistaa pulleus nätillä tavalla muistojen arkistoihin :)

Lämmin kiitos ystävälle!

Mukavaa päivänjatkoa kaille!

Liv-tunikan kuva on  haettu täältä

Luopumisen haikeutta

Perjantaista!

Niin siinä sitten kävi, että uudenvuodenpäivänä päättyi taipaleeni vanhimman lapseni imettäjänä. Äidiltä pääsi itku, pojalta ei.

Nyt, kun imetystaivaltamme voi tarkastella retrospektiivisesti, totean, että ensimmäinen neljä, viisi kuukautta olivat täyttä helvettiä. Maitoa kyllä tuli, mutta kaikki muu tökki: pojan imuote, imetysasennon löytäminen ja kaiken huippuna olivat ne neljä rintatulehdusta (,joista ensimmäinen kärvisteltiin 40 asteen kuumeessa).

Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin: Imetys sujuu! Tämähän on ihan mukavaa! Kärvistely sen suhteen, että päästäisiin edes suositeltuun kuuteen kuukauteen muuttui ensin rennoksi tissittelyksi ja lopulta harmitukseksi ja kaihoksikin siitä, että kohtako tämä loppuu.

Kehoni ei ainakaan tämän imetyksen kohdalla ole ollut selkeästi sitä kaliiperia, että maidontulo vain ehtyisi ja poika harmissaan sylkisi tissin suustaan, kun saa mukista juoman helpommin. Ei, maitoa tulvi ja poika imi hartaana silmät kiinni nautiskellen. Minäkin opin rakastamaan yhteisiä läheisiä hetkiämme ja surkuttelin, että milloin tämä läheisyys tulisi tiensä päähän.

Imetyskokemuksen positiivisuutta nostaa varmasti se, että mieheni on ollut koko ajan tukena ja tsemppaajana. Esimerkiksi, kun toukokuussa (Alvarin ollessa 8 kk) jätimme yöimetyksen pois, mieheni nukkui pojan kanssa kriittiset raivoyöt. Ilman kunnon yöunien suomaa rauhaa imetys olisi varmasti loppunut aiemmin jo omasta aloitteestanikin. Mieheni ehto imetykselle oli ainoastaan se, että kunhan poika ei tule suusanallisesti luonnontuotetta vaatimaan; siihen mennessä touhu olisi lopetettava ;) No, Alvari ei ehtinyt oppia puhumaan ennen imetyksen loppumista, mutta se olisi kyllä ollut mahdollista.

 

Joulukuussa Alvari sairasti kaksi flunssaa, joista toiseen kuului erittäin kova kuume. Siksi annoimme rintaa myös öisin, jotta nesteytys olisi toiminut. Tämän "repsahduksen" seurauksena poika alkoi itkeä hanakammin perääni vähän joka mutkassa ja päätimme että nyt alkaa grande finale pojan vieroituksen suhteen. Joulun alla pääsimme vaiheeseen, jolloin jäljellä oli enää unimaito. Pelkäsin kauheasti myös sitä, että rintani pakkaantuisi vähenevän imutuksen takia. Koputan puuta ja totean, että onneksi näin ei käynyt.

Ja viimein uutena vuotena poika söi tukevan iltapuuron, joi isin sylissä nokkamukista unimaidon, sai isiltä myös kokonaisvaltaisen vauvahieronnan. Minä istuin surkeana toisessa huoneessa ja mietin, miten kävisi.

Ei käynyt mitenkään. Poika nukahti ja nukkui koko yön. Näin on käynyt kaikkina muinakin iltoina tavanomaista pientä itkeskelyä lukuunottamatta. Ehkä poika olikin kypsynyt lopetukseen äitiään paremmin. Minä koin hetken jo itseni ihan tarpeettomaksi (mutta kai ne hormonit vo toimia tässäkin tilanteessa?).



Onneksi pieni mies ei ole kuitenkaan hylännyt äitiään. Hän tykkää onneksi istua sylissä ja myös halia:) Äidin iso-pieni kakadutöyhtöinen ukko! <3 br="">

Ps. Postauksen kuvituksena on muutamia joululahjojamme: Alvarin lisäksi myös äidillä ja iskällä on nykyään reiskat! Olimme skeptisiä niiden suhteen, mutta turhaan! Ne ovat ihan parhaat postilaatikko-, vauvannukutus-, kynttilälyhdyn sytytyskengät!

Alvari sai puolestaan joululahjaksi hienon Lego Storage-laatikon. Miellyttää myös äidin silmää. Nyt haaveilen tuohon päälle asetettavasta saman sarjan pienemmästä Azurin sinisestä laatikosta. :)

Äidin ja pojan juhla-asuja

Tervehdys!

Viikko on ollut erittäin hektinen, mutta toisaalta mikäs siinä, kun mukavaa on ollut!

Ohjelmaan on kuulunut muun muassa muutamat vieraat, serkkuni häät Helsingissä sekä sunnuntainen Åblogien kirpparitapahtuma, joka kieltämättä oli jymymenestys! Enpä ole kirppistellessäni vielä aiemmin moista väenpaljoutta kokenut. Leuka suorastaan loksahti auki, kun klo 12 aikaan satuin vilkaisemaan olkani yli tiellä - autoja mateli paikalle horisontista asti! Ostajat jonottivat haluamiaan juttuja jo kymmeniä minuutteja ennen myynnin alkua - allekirjoittanutkin joutui toppuuttelemaan innokkaimpia, jotka olisivat putsanneet meikäläsenkin pöydästä tietyt haluamansa jutut. Sain myytyä niin paljon roinaa ja vanhoja vaatteita, että se onneksi jo tuntuu ja näkyy komeroissa (ja jopa lompakossa). Mikä helpotus :D Tämä hoitovapaalla oleva bloggaaja kiittää ja kumartaa Åblogi-poppoota mahdollisuudesta päästä mukaan myymään :)

Mutta sitten viikonlopun häähumuun. Olin jo muutaman viikon pyöritellyt, mitä kummaa laittaa sekä itseni että poikani ylle häihin. Muutama viikko sitten oli (, jos enää muistatte,) hieman koleampaa. Kiertelimme Turun vauvojen vaatteita myyvissä liikkeissä ja pienten poikien juhlavaatteiden kohdalla oli aina ei oota. Alkoi jo vähän hermostuttaa! Tytöille oli taas rimpsumekkoa toisensa perään, mutta kuulema poikain juhlavia bodyja myydään kuten eräässä nimeltä mainitsemattomassa ruotsalaisesa ketjussa todettiin "yleensä ennen joulua".  Mitä pippuria? #'&¤ No nämä ovat taas niitä poikalapsen äidin vuodatuksia.

No, onneksi päätin vielä kerran tsekata Alvarille joululahjaksi ostamani Laura Peterzéns-merkin asukokonaisuuden. Olin testannut sitä pojalle Kööpenhaminassa, mutta en ollut saanut vedettyä paitaa päälle, ja ajattelin sen olevan jo auttamattomasti liian pieni. Höhlä minä! En ollut tajunnut, että paidassa on kauluksessa napit, jotka aukaisemalla hieman helpottaa paidan päälle pudottamista. Alvarin vaatepulma ratkesi kertarysäyksellä :D Tosin hiostavan kuumana hääpäivänä vaihdoimme pojan päälle Lindexin seilorishortiasun. Pikkumies oli siis vallan fiininä koko juhlahumun ;)

Omaa pukeutumista hieman rasitti ainakin ajatuksen tasolla yhä jatkuva imetys. Joo - miettikääpä, millainen meidän imetyksellinen alkutaival oli! Siihen nähden en olisi ikinä uskonut rintaruokkivani lasta vielä 11 kk iässä ja sen onnistuvan ihan missä vain. Oikeastaan ongelmana taitaa olla se, että maitoa tulee yhä niin runsaasti, että poika pystyy sammuttamaan janonsa sillä eikä ole kiinnostunut pulloista ja mukeista kuin pienten vesihörppyjen muodossa. Mitenkähän ihmeessä onnistumme lopettaamaan imetyksen? Tuttavien samanikäiset vauvat ovat kuulema kuvainnollisesti sylkeneet tissin suustaan jossakin vaiheessa, mutta ei meidän pieni herra. Hän rakastaa touhua! Yöimetyksen olemme lopettaneet siinä 8 kk iässä, mutta aamulla klo 6 poika saa ekat maidot ja siitä eteenpäin koko päivän. Itse asiassa tuo aamurinta mahdollistaa sen, että poika vetää vielä parintunnin tirsat ja heräilee mukavasti vasta siinä puoli yhdeksän maissa. Kyse on siis myös vanhempien mukavuudenhaluisuudesta. Jatkamme varmaan ainakin nämä kesän lämpimät kelit imettäen, mutta saas nähdä miten paljon ennalta imettämisen takarajaksi asettama vuoden ikä paukkuu...

Mutta takaisin äidin asuun. Sen verran kuitenkin halusin tähän kesän ainoaan juhlaan laittautua, etten suostunut laittamaan mitään imetusvaatetta enää ylleni! Päättelin touhun onnistuvan turkulaisesta second hand-liike Sifongista löytämässäni strech-mekossa, sillä siinä on alas asti ulottuva vetoketju ja toisen olkapään sai kohtuu vaivattomasti ujutettua mekosta ulos. Jalkaan sujautin ensimmäistä kertaa huutonet-Parikkani. Jaksoin juhlien puoleen väliin, jolloin sujautin ballerinat jalkaan. Sen verran mukavuudenhaluiseksi olen tullut ;)

Tässä kaikki tällä kertaa. Jatkan Alvarin kuulumisista toisen postauksen myötä :)

Mukavaa lämmintä päivää kaikille!

Mikä on se jokin, jolla itsesi keräät :)

Tervehdys!

Arvatkaapa, mistä tässä on kysymys ;)

No, iskä treenaa valitettavan loivaliikkeistä poikaansa (kröhömm... on tainnut tulla äitiinsä).

Alvari tosiaan kääntyi siinä neljän kuukauden kieppeillä, mutta käännöksiä on sen jälkeen tullut karkeasti arvioiden vain parisenkymmentä.

Kaveri kyllä tykkää olla mahallaan, mutta ei käänny itse kyseiseen asentoon, ei millään! Ei vaikka häntä houkuteltaisiin Auroralla... Värikäs video on kyllä nähtävä, mutta varsin oudolle mutkalle kääntyneenä.

Luulisi, että kertakäännös kirpaisisi vähemmän...

Tiedättehän Auroran elämäniloisen kappaleen Se soi? Alvarin versiossa Aurora laulaa tietysti musiikin sijaan maidosta:

Se pitää sut hengissä, pitää sut kasassa
(maito...)
se soi silloin kun on aihetta iloon
(maito...)
se sua seuraa niinku hai laivaa
 (maito...)
ja se virtaa sussa aina

pre-chorus:
illalla nukahdat ja aamulla heräät
mikä on se jokin, jolla itsesi keräät
(maito...)


chorus:
anna maidon tehdä taikoi
missä ikinä se vaan soi
tuo mieleen vanhoja aikoi
joten kädet yhteen ohoi
maito kopistaa kantoi
missä ikinä se vaan soi
sanoille elämän antoi
joten nosta sun jalkoi



se vaani sua se ei jätä rauhaan
(maito...)
et noin vaan pääsekään siitä eroon
(maito...)
se sua kiusaa, silti hellästi koskettaa
 (maito...)
ihan turha juosta pakoon
(maito...)

No, lopulta iskänkin kärsivällisyys loppui ja pikku ukko käännettiin masulleen. No, neuvolassa ei olla vielä huolissaan. Annetaan vielä kaikkien kukkien kukkia :)

Mukavaa päivänjatkoa!

Ps. Alvarin yllä on mummin retrovaatevaraston huipentuma - psykedeelinen ronsuhaalari :D

Kiinan keisari ratsastaa

Kiinan keisari ratsastaa, pystyyn ratsunsa kavahtaa
Keisari maahan kopsahtaa, mistäs Kiina nyt uuden saa?

Eilen saatiin koottua keisarin polle ;) Stokke ostettiin KodinAnttilan alesetelillä ja lisävarusteet torista :)

Terve taas! Vanhassa lastenlaulussa lauletaan Kiinan keisarista. Hokasin viikolla, että lauluhan kertoo meidän tänään tasan seitsenkuisesta Alvarista! No, tai ainakin meno on viime viikkojen ajan vähän siltä tuntunut... 

Kuulema kiinalaisten 1970-1980-luvuilla syntyneiden (poika)lasten ongelmana on ollut se, että edeltävät ikäpolvet ovat pörränneet pienokaisen ympärillä huolehtien tämän tarpeista vähän liikaakin. Seurauksena on pilalle hemmoteltuja ainokaisia; noita nykyajan keisareita. No, kyllä näin näyttää olevan myös suomalaisen piltin kohdalla, jos kyseessä on ensimmäinen lastenlapsi neljälle isovanhemmalle! Pääsiäisenäkin oli aina joku ottamassa syliin, hyppyyttämssä tai leikittämässä. Sitten, kun pitäisi osata olla yksin, niin karjuminen alkaa. 

Kiinan keisari ja mummin retrokukko

Toki taitaa olla äidilläkin osuutensa tähän; hyvin alkaneen unikoulun jälkeen rutiinit pettivät pojan sairastuttua. Muori on taas sortunut imettämään lapsukaista yöllä heti ensimmäisestä kiljahduksesta (tai vähintään seuraavasta, jos tutti ei kelpaa), jotta pääsisi takaisin nukkumaan. Pian tarttis ottaa käyttöön tulitikut silmäluomia kannattelemaan. :/ Eilen keitin jo kahvit äidinmaidon korvikkeella, kun en jaksanut kävellä kauppaan. Facessa meikäläistä lohdutettiin sentään kommentoimalla, että kahveja on keitetty rintamaidollakin - näin pitkälle meillä ei sentään ole menty ;) Kovin montaa yötä ei kyllä enää jakseta; viikonloppuna poika siirretään toivon mukaan jo omaan huoneeseensa.

Väsymys on ollut kuitenkin niin kokonaisvaltaista, että olen monena päivänä miettinyt bloginkin kohtaloa. Jaksanko mitään ylimääräistä tässä elämäntilanteessa? Seitsemän vuotta olen viikoittain keksinyt uutta sanottavaa, mutta viime aikoina mielikuvituksen arkku on ollut lähes tyhjä. Niistä arkipäivän pilkahduksistakin on välillä vähän hankala ehtiä kirjoittelemaan ja perästä päin tuntuu vähän tyhmälle. 

No, ehkä tämä vielä iloksi muuttuu; viime viikolla pääsin jo sinne kauan kaipailemalle kampaamoreisulle. Oikeastaan samalla tuli iskettyä kaksi kärpästä - hyvä ystäväni valmistui alkutalvesta kampajaksi ja pisti rohkeana flikkana oman kampaamon pystyyn. Aika tehokasta, kun kampaamokäynnilla voi vaihtaa kuulumiset myös kaverin kanssa :)

Tänäänkin tiedossa olisi jotakin kivaa, ihan blogijuttuja! Olen saanut kuukauden sisällä neljä kutsua erilaisiin teatteritapahtumiin ja tänään olisi niistä eräs. Vähän kyllä jänskättää :) Mistähän lie blogini bonganneet; kovin kultyrelli meno täällä ei ole kyllä viime aikoina ollut... Ehkä menossa on jokin kulttuuri kotiäideille- tempaus ;)

Mutta tosi kiva juttu! Ei muuta kuin uusi vintagemekko ylle ja menoksi! Toivottavasti osaan jutella edelleen aika ihmisten kanssa ;)

Karhunpoika sairastaa...

Tervehdys!

Blogissa on vietetty hiljaiseloa viime päivät, sillä Alvarille tuli viikonloppuna ensimmäinen kunnollinen tauti. Kuume on sahannut aina välillä ihan 40 asteessa (laskenut sitten alas supoilla ja nestemäisellä buranalla) eikä lääkärikään osannut maanantaina sanoa, mistä on kyse. Koska nuhaa, yskää eikä nielu/korvavaivoja näkynyt, veikkasimme aluksi ns kolmen päivän kuumetta eli vauvarokkoa, mutta nyt mennään kuumeessa jo neljättä päivää :/.

Pieni potilas on ollut urhoollinen ja jahdannut varpaitaan ja keikutellut sitterin ääriasennoissa vielä 39 asteenkin kuumeessakin, mutta kyllä hänestä näkee ja kuulee, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Välillä, kun olo on äitynyt tosi pahaksi, ei tissikään ole enää kelvannut ja vettä on täytynyt antaa lääkeruiskulla. Eilen illalla äiti joutui taas pumppailemaan ylijäämämaitoa ja isi ujutti sitä sokerin kera lääkäruiskulla pieneen suuhun.  Alvari oli karjunut tuolloin jo puolisentoista tuntia eikä mikään tuntunut kelpaavan: ruoka, juoma sitteri, syli, vaipanvaihto yms. Maitoruiskuakin hän vastusteli tovin, mutta imaisi ilmeisesti kuitenkin huikan ja tajusi, että tätähän tässä on kaivattu ja imutteli rintaa sitten huomattavan kauan nukahtaen viimein äidin viereen.

Tänään vuorossa on varmaankin sitten uusintalääkäri reissu, jos muutosta ei tapahdu. On kyllä inhottavaa seurata vierestä pienen kärsimystä, kun ei tiedä, mistä oikein on kyse! No, ehkä se lopulta selviää.

Mutta ketkä hädässä tunnetaan? No, ihanat naapurit! Olen ehkä ennenkin hehkuttanut sitä, kuinka kiitollinen olen asuinpaikastani. Kauniin luonnon lisäksi meillä on onni asua myös sydämellisten ihmisten keskellä. Muilta kokeneemmilta äideiltä olen saanut neuvoja, kuinka toimia hätätilanteissa, lainaksi kuumelääkettä pienelle ja kun sunnuntaina en päässytkään Alvarin sairastumisen takia mukaan Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämälle kirppikselle, ovikello soi, ja meille tuotiin tuliaisiksi aivan ihanat vintageleikkipalikat! Myyjä oli kuulema saanut ne itselleen joko vuonna 1969 tai 1970. Nyt ne odottavat Alvarin leikkejä :) Sydämellinen kiitos muistamisesta vielä tätä kautta!

Kiitos teille muille vielä sivupalkin kyselyyn osallistumisesta. Viimeistä tuntia viedään, joten jokunen mattimyöhäinen voi ehtiä vielä klikkailemaan! Pohditaanpa noita mielenkiintoisia tuloksia sitten myöhemmäsä postauksesssa!

Parempaa loppuviikkoa meille kaikille!

Mahtuu, ei mahdu...

Heipä hei!

Naureskelin partaani, kun viime viikkoina erinäisissä sanomalehdissa ilmestyneessä Kierrätyskeiju-artikkelissa meikäläistä muiden ohella tituleerattiin tyylibloggaajaksi. On toki totta, että kyllähän minä blogin vaatteet edellä aloitin, mutta viime vuosina muut teemat ovat kyllä nousseet ohi ja tyyli on säilynyt siinä sivussa ikään kuin "mausteena".

Sinänsä sormet jo syyhyäisivät päästä bloggaamaan muutamasta uudesta vintagehankinnasta, mutta maltti on nyt valttia näinä koleina kevättalven päivinä. En kaipaa enää yhtään uutta rintatulehdusta, joten asupostaukset on jätettävä sikseen vielä hetkeksi. Tämä on harmillista, mutta toivottavasti asukuvia kaipailevat ymmärtävät tämän.

Enpä tosin vielä ihan kaikkiin asuihini edes vielä mahtuisi; itse asiassa saas nähdä, mahdunko joihinkin enää koskaan. Toistaiseksi en aio näitä garderoopini lempilapsiani kiertoonkaan antaa, sillä elättelen toiveita vanhoista mitoistani. Vaikka paino onkin pudonnut jo sellaiset 15 kg, nelisen kiloa on vielä sitkeästi kiinni. Tämä näkyy ja tuntuu viitisen senttiä leveämpänä rinnan-ja vyötärön ympärysmittana..., äh! Toisaalta jaksan yllättyä välillä iloisesti, kun jokin vanha lemppari mahtuu sitten ylle!

Täsä pieni katsaus:

70-luvun Heikkilä: En uskalla yrittää vielä tosissaan. Ehkä kesällä mahtuu... ... on kyllä aina ollut rinnuksista piukka.

Eijan tuunaama kynähame: tiedän, ettei mahdu, joten en edes kokeile.

Sifongista löytynyt superjoustomekko ihmemiesvetoketjulla: Mahtuu!

Ihana Kirppiksen Topolino: Hmm... Yllätävän hyvin. Ehkä keväällä :)

Art + Designista löytynyt Golden Finn: ...tämä on sydäntä raastavaa, mutta ei mene lähellekään rinnuksista kiinni... Vähän epäilen, että mahtuuko enää koskaan :(

Eijalta ostettu kirjastontäti mekko mahtuu kepeästi :):)

Eijan muokkaama Art + Designin mekko: Äh, meni päälle, mutta ei siinä vielä ole mukava olla enkä mekkoa halua ennenaikaisella käytöllä hajottaakaan...

Art + Designin Golden Finn-palloromekko. Menee leikiten, mutta onkin kokoa 40 ;)

 

 Retrobotin Charleston-mekko: Menee, menee :)

Valmistujaismekko: Ei lähellekään :( Taas sama rinnusogelma...

60-luvun mekko Art + Designista (Eijan muokkaama): menee hyvin!

Gina Tricotin skottiruutuinen tunika (Eijan tuunaama): Epäilen mahtuuko enää koskaan... Ei mene rinnuksista lähellekään kiinni :(

Summa summarum: Uskon, että paino tästä vielä imettämällä laskee ja senttejä lähtee ainakin vyötärönseudulta vielä pois. Sen sijaan pelkään pahoin, että rintavarustus on muuttunut pysyvästi suuremmaksi. En tykkää, en sitten yhtään! Aika hassua, että joskus teininä sitä saattaa haaveilla isoista rinnoista. Nyt, kun se on todellisuutta, niin miettii vaan, että onpa epäkäytännölliset ja tiellä olevat (sekä raskaat) kapistukset. Ymmärrän hyvin rintojenpienennysleikkauksia harkitsevia! Ylisuuret rinnat aiheuttavat varmasti monenlaista särkyä ja hammastaen kiristystä. Itse asiassa aloin myös miettiä, mistä ne kaikki silarit hankkineet tositeeveetähdet ostavat vaatteensa?  Ei kai niillä ympäryksillä nyt normikaupoista vaatteita saa? Vai onko trikoo Baywatch-pimujen pelastus ;)

No, ei nämä tyylijutut tai painonpudotus nyt ole elämän tärkeimpiä asioita, mutta olihan sentään kiva fiilistellä vanhojen blogikuvien äärellä ja haaveilla sutkakammasta yläkropasta :)

Milloin olit synnytyksen jälkeen jälleen omissa mitoissasi? Vai oletko enää ollut?

Mukavaa päivänjatkoa!