Naisia yliaikaisuusromahduksen partaalla

Miten menee?  Ootteko jo laitoksella?

Joko, joko, joko?

Hermot menee. Ihan kaikkeen. Omaan olotilaan ennen kaikkea, mutta jatkuviin (hyvää tarkoittaviinkaan) kysymyksiin ei jaksaisi enää vastailla. Ei kuunnella yhtään vitsiä mäkijuoksusta tai ohjetta kokeilla s-alkuisia juttuja...

Ja nyt on vasta 40+4!

Ääh! Miten te, joilla on mennyt aika reilusti yli lasketun, olette saaneet aikanne kulumaan? Mä olen yrittänyt tehdä yhtä keskeneräistä Ifolor-kuvakirjaa, mutta keskittyminen ei oikein riitä saati lukemiseen. Nukun melko paljon, kun väsyttää. Tänäänkin nukuin klo 12 asti!

Olisiko teillä mitään postausehdotuksia, joita voisin tehtailla (heh, tosin nykyisen istumiskyvyn rajoissa), jos tämä piina yhä jatkuu? Ottaisin vastaan mielihyvin toiveita varsinkin muihin kuin vauva- ja perheaiheisiin postauksiin - niitä kun syntyy tässä sivutuotteena ihan huomaamatta :) Ja jos vauva sitten kuitenkin piakkoin syntyy, niin olisipa sitten varastossa postausaiheita hormoonihuurun ulkopuoleltakin :)

Loppuun kuva vielä siitä ihanasta vähän käytetystä Milkerin villamekosta, jonka löysin 30 eurolla torista (ovh 120 e). Saas tosin nähdä, mahtuuko tuo s-koko päälleni ja milloin. Luulen, että iltapäiväisellä neuvolapunnituksella se maaginen kasikymppiä menee rikki ekaa kertaa elämässäni. Uh!

 

No, joka tapauksessa mukavaa viikkoa kaikille ja ehkä se käärö vielä syliin saadaan :)

Milloin (suomi- ja pulla)hanat aukeaa - no nyt!

Tervehdys!

Kuten ehkä muistatte, Alvari on ollut puhelias mies. Ainut on ollut vaan se, että suomea (turkua tai sen paremmin savoakaan) hän ei ole viitsinyt oikein haastaa.

Aloin olla jo vähän ihmeissäni. Itse sanoin ensimmäiset sanani 10 kk iässä ja Alvarin ikäisenä puhelin jo pitkiä lauseita. Pojan ensimmäinen sana saatiin houkuteltua sanotuksi suklaapalalla viime keväänä (kakka), mutta senkin viljely loppui pojalta viikon verran kestäneen tarjoilun päätyttyä :) Kesällä viimein käyttöön tulivat perhesanat "äiti", "mamma", "pappa" ja lopulta myös "isi" sekä toki niin käyttökelpoinen "ei" :D 

 Apupulla kaksivuotiskuvauksissa :D

Vähän alkoi jo pelottaa koko kaksivuotisneuvola. Vaikka suhtautuminen olikin kuulemma lempeää, niin tavoitteena on kaiketi kuitenkin se, että lapsi puhuisi tuossa vaiheessa jo kaksisanaisia lauseita.

Mietin tosin, että ehkäpä Alvarin toimintamalli on samansuuntainen kuin kävelyyn lähtiessä: hän haluaa ensin olla ihan varma, mitä tekee. Ensimmäisiksi askeleet olivatkin oikeastaan juoksu kurvissa kaatumatta.

 

 Kuvituksena tässä Alvarin synttäripullia. Ensimmäinen on Entero-pulla, jotta poika ei olisi aivastanut kynttilöitä puhaltaessaaan varsinaiseen kakkuun. Toinen on mummin tekemä pullapoika pullapojalle :D

No, nyt oikeastaan parisen viikkoa ennen Alvarin kaksivuotissynttäreitä ja sen jälkeen on tapahtunut kummia: sanoja vain putkahtelee sieltä täältä. Sanat, joita olin aiemmin yrittänyt maanitella esiin, ovat tulleet ihan omatoimisesti. Onkohan pojan juonena ollutkin vain se, ettei hän viitsi sanoa niitä, vaikka olisi osannut. Yleensä hän vain hymyili tai naureskeli äidin yrityksille!

Koska en ole saanut aikaiseksi Alvarin vauvakirjan päivitystä ties kuinka pitkään aikaan, listailen nyt tähän lapsukaisen uusimpia sanoja. 

Kröhömm, ne ovat hyvin ruoka- ja teknispitoisia: kakku, keksi, omppu ja pulla (viimeisin Alvarin suurin rakkaus kuten tämän postauksen kuvituksestakin huomaa). Auto, rekka, koukku, juna sekä tietysti pii-paa! Alvarin suurinta nautintoa pullansyönnin ohella onkin katsoa ambulanssi- ja poliisiauto sekä lentokoneen nousuvideoita.

Sitten on vielä määrittelemätön kategoria: sinne, tänne, kukka, nalle, kuu, puu, tähti, kenkä, Puma (Alvarin lempi lenkkarit), puuppa (eli pieru) sekä tietysti anna, kanna, nosta ja pois! Numeroitakin Alvari laskee tyyliin yksi, kaksi ja kuusi.

 Ja mikä suloisinta: juuri tässä lasketun ajan korvilla poika päätti vihdoin lausua myös sanan vauva.

Äidiltä taisi valua kyllä tuolloin muutama kyynel silmänurkasta...

Mukavaa viikonjatkoa! Olisikohan seuraava postaus jo sitten jakautumiseni jälkeen...

Ps. Tein vihdoin blogille Facebook-sivut. En tosin tiedä, toimivatko ne, mutta lisään julkaisemani postauksen myös sinne tästeteenpäin.

Hakusessa täydellinen imetysneulemekko

Tervehdys!

Nyt olisi sitten sellainen parisen viikkoa laskettuun aikaan. Vaikka kaikenlaista vaivaa on matkan varrella ollut, on kyllä aika kiitollista olla kesäajan odottaja! Tähän asti on menty samoilla rönttykamppeilla eikä ole tarvinnut miettiä raskaustoppahousujen ynnä muiden hankkimisia.

Eilen kylmenevät kelit yllättivät oikeastaan ensimmäisen kerran. Tämä palautti mieleeni saman tien myös seuraavan haasteen, joka nurkan takana odottaa - mahdolliset rintatulehdukset. Alvarin kohdalla rintatulehduksia tuli neljä, joihin kaikkiin söin antibioottikuurin. Kaksi tulehduksista äityi erityisen pahoiksi 40 asteen kuumehorkiksi.

Olen ajatellut suhtautua asiaan spartalaisella tyyneydellä: osin voin vaikuttaa asiaan oikeanlaisella lämpimällä pukeutumisella, mutta valitetttavasti rintatulehdukset johtunevat osittain maidontuotannon määrästä sekä perintötekijöistä, sillä myös äitini kärsi molempien imetettävien kohdalla samaisesta vaivasta. Tulee siis, mitä tulee. Kyllä niistäkin selvitään.

Imetysvaatteita minulta löytyy ihan mukavasti edellisen imetyskaaren jäljiltä. Olenkin ajatellut panostaa lähinnä muutamaan laadukkaaseen villaiseen imetysvaatteeseen, jotka hankin vaikka uutena, jos muuten ei löydy.

Jo edellisessä raskaudessa haaveilin Milkerin Liv-tunikasta. Suomesta niitä saa ainakin Bebesistä, mutta hinta on kyllä tosi suolainen 119 e. Olen nyt kyttäillyt tovin niitä käytettyinä, mutta jäänyt toistaiseksi jonon kakkoseksi. Siksipä ajattelin kysäistä tätäkin kautta, olisiko jollakulla lukijalla myydä tarpeettomaksi jäänyttä omaansa minulle? Hakusessa olisi S tai M-koko, en ole ihan varma, kumpi olisi parempi. Siksipä otan kiitollisena vastaan infoa myös merkin mitoituksesta.

Samaten, jos jollakulla olisi myydä villaa sisältäviä imetysneuleita, voisi niitäkin tarjota myytäväksi s-postitse. Onneksi omistan ennestään muutaman Boobin imetyshupparin ja fleecella vuoratun paidan, joten ensi hätään kyllä pärjäillään.

Tähän lopppuun vielä naapurissa asuvan ystäväni ottama raskauskuva, johon tykästyin kovasti. Aika norsunahan sitä tässä jo mennään, joten oli ihanaa vähän sutia meikkiä naamaan ja ikuistaa pulleus nätillä tavalla muistojen arkistoihin :)

Lämmin kiitos ystävälle!

Mukavaa päivänjatkoa kaille!

Liv-tunikan kuva on  haettu täältä

Retro raskausmekko ja Pupu Tupuna-rakkautta

Morjens!

Nyt alan olla jälleen raskauden siinä vaiheessa, ettei oikein mikään mahdu päälle - paitsi tietysti tämä edellisen raskauteni aikana tekemä retro tori.fi-löytö. Suomalaisen äitiysvaateklassikon Pia & Paulan takkimekko on aika muumikaapu, mutta se saadaan patellavyön ansiosta näyttämään ihan siedettävältä. Jos Marilyn-vyötärö ei ole mahdollinen, niin raskaana olevahan voi hieman huijata muotoja tissinalusvyötäröllä ;)

Jos joku on muuten kiinnostunut ostamaan näitä muutamia retrohenkisiä raskausajan mekkoja, niin kannattaa ottaa yhteyttä s-postitse. Ihan kuukauden sisällä en näistä vielä luovu, mutta tämäkin paksupuuvillainen mekko taipuu varmasti talviodottajalle sopivaksi.

 

Retrorakkauksista hieman lisääkin: Olen huomannut, että lasten vaatetuksen suhteen en ole ollut tähän mennessä ihastunut kovin retroon stailiin. Esimerkiksi Metsolan vaatteet ovat kyllä laadukkaita, mutta ehkä hieman liian räikeitä omaan makuuni. Eräs merkin valikoimasta löytyvä mallisto tekee kuitenkin poikkeuksen; se saa sydämeni oikeastaan läpättämään ihan hurjasti:



Lapsuuteni klassikko, Pupu Tupuna! Oi ihanuutta :)

Rakastin (ja pelkäsin) Alvarin ikäisenä sitä Pupu Tupuna-kirjaa, jossa jänönen kiipeää talon piipusta sisään ja tömähtää takan kautta lattialle. Kohta piti lukea kuitenkin uudestaan ja uudestaan... Pitäisikin varmaan tsekata lapsuuden kodin kirjahyllyt, josko edes muutama Pupu Tupuna-klassikko olisi tallella. Onneksi Tupuna-kirjoja näyttäisi olevan hyvin kierrätettynäkin tarjolla (sekä kaiketi ihan uutenakin kirjakaupoissa).

Heti, kun bongasin Pupu Tupunat Metsolan mallistosta, aloitin niiden kuumeisen metsästämisen. Kovin helppo niitä ei ole näköjään löytää käytettyinä. Parin kuukauden sitkeän kyttäämisen jälkeen olen kuitenkin onnistunut löytämään kolme hyväkuntoista Pupunaa: kaksi tulevalle vauvalle sekä trikoopaidan Alvarille. Tuosta viimeisimmässä oli itse asiassa vielä laput kiinni. Lentiskkapaita oli selvästi alepaita, josta maksoin kiltisti pyydetyn 20 euron hinnan. Bodyt lähtivät n. 10 eurolla posteineen.

Päivän kysymykseni kuuluukin, että tiedättekö, milloin Pupu Tupunat ovat mahdollisesti alessa Metsolan sivuilla tahi mahdollisilla jälleenmyyjillä? Olisin tiedosta kovin kiitollinen :) Tai ehkäpä raskin ostaa Alvarille seuraavan koon paidan ihan normaalihintaisena joululahjaksi.

Mukavaa päivänjatkoa! Muistakaapa vielä, että Turun Kirjamessulippujen arvonta jatkuu vielä tämän vuorokauden loppuun. Käykääpä osallistumassa :)

Toiveena eheyttävä synnytyskokemus

Tervehdys!

Toissa viikolla koitti hetki, jota olin pelännyt, mutten hektisen työkuukauden aikana onneksi ehtinyt sen enempää ajatella: neuvolassa selvitettiin, olisiko mahavauva perätilassa Alvarin tavoin. 

Koska meidän neuvolasssamme on käytössä vain se kaikkein perinteisin selvitysmenetelmä eli käsikopelo, terveydenhoitaja varasi varmuuden vuoksi ajan naapurineuvolaan. Siellä käytössä on sentään sellainen neukkuaikainen ultrauslaite, joka alkaa valittamaan heti työn raskaudesta, kun se laitetaan päälle. :D Kyseisellä masiinalla saadaan kuitenkin selville se, mitä pitääkin eli vauvan tarjonta.

No, laite ei ollut kuin puoli minuuttia päällä ja vastaus oli valmis: vauva on oikein päin eli väärin päin! 

Voitte arvata, että sen hetkinen tunne oli jotain uskomatonta helpotusta. Tai ehkä tuota iloa on vaikea käsittää, jos kaikki on mennyt normaalisti, mutta perätilasynnyttyjälle ajatuskin siitä, että saisi  kokea normaalin synnytyksen on uskomaton. Jo se on ajatuksena eheyttävä, vaikka toki raivotarjontasynnytyksessäkin voi mennä moni asia hankalan kautta.

Toki jo Alvarin syntymä oli kokemuksena allekirjoittaneelle eheyttävä. Sain syliini sentään terveen elävän lapsen. Perätilasynnytykseen liittyy kuitenkin monia haasteita: Ensinnäkin päätös sektion ja alatiesynnytyksen välillä ei ole yksinkertainen. Minulle jäi hieman heitteille jätetty olo, sillä itsehän päätös siitä on tehtävä, vaikka ammattihenkilöstä kertookin molempien riskit ja edut. Jotenkin olin toivonut, etten joutuisi päättämään enää mitään, sillä ensimmäisen raskauden päätös raskaudenkeskeytyksestä oli jo koetellut henkisiä voimavaroja mielestäni jo ihan tarpeeksi. Netistä ei auttanut etsiä vastausta, sillä kauhutarinoita... No, niitähän riittää.

Kuten tiedätte, päädyi(n)mme alatiesynnytykseen, sillä tunsimme (etäisesti) henkilöitä, joilla oli siitä positiivisia kokemuksia. Lisäksi alatiesynnytys on tutkitusti vauvan vastustuskyvyn kehittymisen sekä äidin toipumisen kannalta parempi vaihtoehto. Toki päätökseemme vaikutti mageneettikuvauksella saatu tieto siitä, että Alvari olisi pienikokoinen ja lanteissani olisi tarpeeksi tilaa. Alvarin perätila oli myös nk. täydellinen perätila eli vauva syntyisi peppu edellä jalat linkussa.

Mutta, mutta... Itse synnytys oli kokemuksena melkoisen kamala. Ponnistusvaive pitkittyi supistusten romahdettua. Kolmas epiduraalipiikki lamautti toisen puoleni kehoa ja kätilön oli pideltävä jalkaani ylhäällä ponnistaessani. Lisäksi joka ikistä ponnistusta vaivaisi järkyttävä toispuoleinen issiassärky ja aloin hyperventiloida paniikissa. 

 

Perätilasynnytyksessä ei ole mahdollista valita synnytysasentoaan vaan on oltava perinteisessä gynekologin tutkimusasennossa. Sali on täynnä ihmisiä tarkastelemassa tällaista omituisuutta. Ei siis mikään rauhallinen kokemus. Kaiken lisäksi Alvarin tila alkoi heiketä, vaikkei se minulle selvinnytkään omien tuskieni keskellä. Poika syntyi velttona ja hengettömänä, mikä järkytti mieheni. Hän sanoikin, että seuraavaa lasta ei perätilasynnytetä. Alvarin syntymän jälkeen olimme myös kuulleet tapauksesta, jossa viikon ikäinen perätilavauva oli kuollut hapenvajauksen vaurioihin. 

Oma mielipiteeni ei kuluvan raskauden aikana ole ollut vielä sinetöity, sillä halusin odottaa tuota tarjonnan selvittävää ultrausta. Perätila yhdistettynä tiettyihin kuluvalle raskaudelle ominaisiin vaivoihin olisi varmaan saanut minutkin kääntymään lopulta sektion kannalle. 

Mutta nyt haaveissa on tosiaan se eheyttävä synnytyskokemus! Minulle se ei tarkoita ammeessa lillumista panhuilumusiikin soidessa eikä varsinkaan kotisynnytystä (huh, mikä ajatus tuo viimeinen kohta). Eheyttävä tarkoittaa eri naisille eri asioita. Jokaisen valintoihin vaikuttavat edeltäneet kokemukset. 

Itse haluan synnyttää paikassa, jossa on mahdollisimman monipuolinen kattaus ammattihenkilöstöä. Synnytys on joka tapauksessa varmasti kivulias kokemus, mutta jos eheyttävää olisi jo se, että saisi ponnistaa sellaisessa asennossa kuin haluaa - eikä ponnistusvaihe olisi yhtä pitkä kuin viimeksi. En panisi pahakseni myöskään sitä, että synnäriltä pääsisi pois muutenkin kuin paareilla maaten. Mutta jos näin menee, niin ei mitään. Pääasia, että käärö voi hyvin!

Millaiset asiat tekivät synnytyskokemuksestasi eheyttävän?

Ps.  Tänään myöhemmin tai huomenna olisi luvassa vielä pikainen Turun kansainvälisten kirjamessujen lippupaketin arvonta. Älkää missatko :)

Ps2. Olen vihdoin vastannut muutamaan koulu- ja opiskeluaiheiseen kysymykseen, mitä jätettiin tähän elokuiseen postaukseen. Pahoitteluni, etten jaksanut reagoida niihin töiden lomassa.

35 v + 35 rv

Moi!

Täällä ollaan. Trikoossa. Maha täynnä muutakin kuin pullaa (tämä lause on väännetty lainaus Alvarin Pikku Papu-levyltä)!

Juu, ajattelin joskus kesällä, että kiva palata töihin ihan siksikin, että voin ottaa ainakin muutaman kerran blogiin päivän asukuvia näin tukevasti raskaanakin. No, lopputulos oli se, että kun sain aamuisin kiskottua lääkinnälliset hoitosukat jalkaan kumihanskojen kera ( ei muuten mitään ihan yksinkertaista touhua ison mahan kanssa), totesin aika pian, etten taida jaksaa muuta. Meikkiä oli ainoastaan ekana päivänä naamassa. Hiukset sentään kampasin (lähes) joka päivä. Aika muutos sellaiselle, joka aiemmin nautti siitä, että  laittoi hiukset töihin ja vähän meikkiäkin.:D

Asujen kanssa kävi vähän samoin. Sain todeta, että lääkinnällisten hoitosukkien kanssa ei auttanut laittaa raskausfarkkuja jalkaan, kun ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet! Lisäksi klassisen tyylikään kynähame- ja mekkokokonaisuudet sai unohtaa, sillä jouduin pitämään noiden stay-up sukkien päällä nilkkasukkia, jotteivät nuo yli sadan euron terveysvälineeni hajoaisi :/ Loppujen lopuksi ei enää arvattavasti kiinnostanut koko pukeutumispuoli. Pyörin koululla löysissä mammatunikoissa (ison mahan vuoksi mekotkin olivat muuttuneet vähän sellaisiksi), ja toivoin, etten vilautellut mitään strategista liian pahasti. Jos mahdollista, laitoin kyllä mammaleggarit noiden hoitosukkien päälle "huipentamaan" asukokonaisuuteni, mutta välillä oli oikeasti niin kuumia päiviä, että olo kävi sisäisen patterini kanssa kohtuu tukalaksi.

 

No, joka tapauksessa työpäivät ovat nyt tällä erää takana! Olen ollut jo viikon verran kotosalla, mutta hulinaa on riittänyt: tiedonsiirrot sijaiselle, Alvarin kahdet 2-vee synttärit, sukulaisia yökylässä, hoitosopimuksen tekeminen päiväkodissa, mahdollinen enterorokko, omat synttärit, yllätys-Babyshowerit (kiitoksia murut!), teille tiettömille kadonneen neuvolan raskaustodistuksen metsästämistä, neljä neuvolaa neljänä arkipäivänä peräkkäin ynnä muuta mukavaa.

 

Öisin ei oikein enää nukuta, ja paikkoja kolottaa, mutta viis siitä!

Kulunut viikko oli kuitenkin 35-vuotiaalle mammalle raskausviikoilla 35 + täyttä elämää (niin sisäisesti kuin ulkoisesti). Tällä hetkellä, tässä raskaudessa, vauva on oikein päin eli väärin päin, sainpa positiiviset pikapäätökset Kelasta sekä vanhempainrahakaudesta että äitiysavustuksesta. Lisäksi Alvari sai terveyssyitteni takia täysipäiväisen hoitopaikan vauvan syntymään saakka(, josta olen syvästi kiitollinen) ja minä vihdoin tänään nukuttua ensimmäiset kunnon päikkärit sitten kesäloman!

 

Ja sitten, tietysti juuri töiden päättymisen jälkeen, saapui postissa vaihtarimekko, jota olisi voinut käyttää työasunakin - Noshin pitkähihainen raitamaksi. Uskallan väittää, ettei se veny mahankaan kohdalta ihan muodottomaksi vaan käy hyvin myös vauvan syntymän jälkeen. :)

Mutta, mitäs sitten? Mistähän sitä kirjoittelisi seuraavaksi?

Mukavaa illanjatkoa kaikille! :)

Jaksaa, jaksaa...

Moro!

Tässäpä hieman väliaikatietoja:

Elossa ollaan - ja toistaiseksi yhä yhtenä kappaleena.  Kuluneet viikot ovat olleet antoisia, mutta en varmaan ikinä ole ollut näin väsynyt. No, minun sanontani kuuluu niin, että äitiysloma kuittaa univelat (eli ei hakeuduta sentään vielä manan majoille) ;)

En sitten saanut saikkuakaan. Lääkärin mukaan laskimoni ovat kyllä pilalla lopullisesti (mistä ihmeestä noita ihanasti sanansa valitsevia lääkäreitä löytyy...), mutta on kuulema ihan sama seisonko vai makaanko tässä lähiviikkoina. Olen sinänsä samaa mieltä tämän terveyden auktoriteetin kanssa - töissä on fyysisesti huomattavasti helpompaa kuin tempoilevan ja kränäävän taaperon kanssa. Tietty olisi ollut kiva kuulla, että laskimoillani on jokin tulevaisuus ;) Onni on kuitenkiin hyvät lääkinnälliset hoitosukat. Toisaalta työt vievät mukavasti ajatukset pois tästä ketkusta loppuodotusajasta, ainakin aina silloin, kun pikku kakkonen ei pistele kipeästi kantapäätä, peppua yms johonkin kehoni kohtaan.

Seuraava pääasiallinen huoleni onkin ollut (niin, kuka tässä hässäkässä enää mitään perätiloja ehtii miettiä .D), mitä ihmettä teen, kun äitiyslomani alkaa. Kunnassamme on käytössä tuo uusi, sinänsä ihan ymmärrettävä säästötoimenpide eli subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän, etten kykene pojan pihaleikkejä vahtimaan tässä tulevina viikkoina.
Muutaman unettoman yön jälkeen (unetttomuus johtui tosin muutamasta muustakin tukalahkosta raskausajan vaivasta) päätin soittaa päiväkodinjohtajalle ja tiedustella, mitä vaihtoehtoja meillä on. Tuo mukava nainen kuunteli empaattisesti ja käski unohtamaan murehtimisen - Alvari saa olla koko syyskuun hoidossa, myös äitiyslomani alkamisen jälkeen. Päivähoito-oikeuden rajaus astuukin vasta seuraavassa kuussa voimaan! Lokakuu katsotaan sitten erikseen.

Hip ja hei - silloin ei ole kaiken kaikkiaankaan todennäköisesti montaa odotusviikkoa jäljellä. Ja se mun äippäloma alkaa ensi viikolla. Ehkä sitten ehdin kirjoitella enemmän ja kuvien kera :)

Tsemppiä itse kullekin elämän eri vaiheiden tuomiin haasteisiin :)

Ps. Tein kaupat mekosta, jota olen etsinyt ja etsinyt. Tässäpä kuvamateriaalia Erinin musavideon muodossa. Oma Velvet Lake-mekkoni tulee olemaan tosin musta pinkeillä hyöhenkuvioilla :)

Siperia opettaa - ensi havaintoja työn ja perheellisyyden yhdistämisestä

Tervehdys!

Yksi viikko ansioäidin arkea on nyt takana, ja ja ja...  Pää vähän pätkii. :D

Joka tapauksessa: selvitty on, mutta ekstroja ei olisi millään jaksanut (kuten tämän blogin päivittämistä työn ohessa).

Yllättävintä tässä muutoksessa oli se, kuinka mukavaa on viettää aikaa välillä vähän aikuisemmassakin seurassa. Teini-ikäisten ja nuorten seurassa oli myös mukavaa. Summa summarum - kodin ulkopuoliset ihmiskontaktit taitavat olla ylipäätään ihan mukavia ;)

Itse työkin maistui. Oppitunnit lähtoivät liikkeelle ihan hyvin. Töihin paluun pelastus lienee lähes kymmenen vuoden työkokemukseni (lue myös valmiita tunti-ideoita täynnä olevat mapit ja muistitikut). Olisi täysin eri asia aloittaa nyt nollasta, vaikka uusi ops tuottaakin hommaa paikoin.

Erityistä oli myös se, että parin ympäripyöreän päivän jälkeen sain hoidettua vaadittavat työt koululla kahdeksassa tunnissa eikä hommia tarvinnut tuoda kotiin. Tämä on minulle uutta, sillä useina aiempina vuosina saatoin lähteä tuntien jälkeen kotiin ja tehdä tulevia tuntisuunnitelmia sitten sieltä käsin pitkin iltaa. Nyt se ei yksin kertaisesti onnistuisi ja töistä vapaat illat ovat tuntuneet melko mukavilta, vaikka ne ovatkin kuluneet poikkeuksetta sohvalla maaten. Toki uusi rytmi tuskin on vakio, sillä koeviikojen tahi ylppäreiden paukahtaessa työt on jälleen pakko tuoda kotiakin. Onneni onkin se, että äitiyslomani alkaa ennen ensimmäistä koeviikkoja tai yo-rumbaa. Joskus ne toki ovat edessä, mutta eivät tällä erää.

Kamalinta oli puolestaan jättää itkevä taapero hoitoon. Eka päivä meni hyvin, mutta itku alkoi muina päivinä heti, kun autossa kertoi. että hoitoon ollaan menossa. Samaten Alvaria noudettaessa poika purskahti aina uudestaan itkuun, vaikka muuten hoidossa oli kuulema ollut hyviäkin hetkiä. Ruoka ja päiväunet olivat maistuneet.

Pientä reagointia on ollut viime päivinä muutenkin. Yhtenä yönä isin oli mentävä pojan huoneeseen nukkumaan, sillä hän ei meinannut itkultaan rauhoittua lainkaan. Nyt viikonloppuna kiukuttelua on ollut tavallista enemmän. Oletettavasti nämä ovat luonnollisia reaktioita uuden edessä, mutta kurjiltahan ne äidistä tuntuvat. :(

Seuraava viikko häämöttää jo nurkan takana. Silloin olen suurimman osa ajasta pojan yksinhuoltaja mieheni työmatkan takia. Lisähaastetta on siis tiedossa. Kaiken lisäksi viikon varrella käyn uudemman kerran neuvolalääkärillä näyttämässä jalkojani. Kohjut pahenevat viikko viikolta, vaikka selvästi uudet lääkinnälliset hoitosukat helppaavat paljon. Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi visiittini työelämään muodostuu. Hiemna ristiriitainen on fiilis, sillä tykästyin jälleen työhöni, mutta toisaalta oma vointi ja jaksaminen arveluttavat.

Päivä kerrallaan siis, kun muutakaan ei voi!

Ps. tiedättekös, mistä kuva on? Otsikosta huolimatta ei ainakaan Siperiassa ;)

Elokuun yhdestoista

Voi tätä elämää!

Nin ihanaa, kipeää, raskasta ... ja kaikkea uutta. Ihan menee pyörälle päästä!



Masuolennon ajanlaskussa tuli tänään tasan 30 viikkoa täyteen eli viimeiset kymmenen viikkoa pyörähtivät käyntiin.

Eikö näytä vielä isolta mahalta? No, katsotaas toisesta kuvakulmasta ;)

 

Tämä raskaus ei ole ollut tosiaankaan helppo, ja nyt alkoi vielä tämän mamman ansiotaival. Kuitenkin, kun jalassa on uudet järeät lääkinnälliset hoitosukat (113 e), niin askel on ainakin hetken kevyempi. Viikko kerrallaan mennään, sillä suonikohjut ovat jomotelleet varsinkin iltaisin melko ikävästi. Vaikken olekaan raskasta nostelutyötä tekevä lähihoitaja tai muu vastaava, pelkään, että luokan edessä seisomisen tai istumisenkin viimeistelevän vaivani aika nopeasti. Röllykät ovat lisääntyneet tasaisesti, vaikkei minun ole tarvinnut nostella (ihanan mieheni avuliaisuuden takia) Alvaria tai edes juosta hänen perässään ulkona viimeiseen kuukauteen.

Eniten jännittää kuitenkin Alvarin sopeutuminen hoitoon. Lomien vuoksi hoitopaikkaan tutustuminen tehtiin jo kesäkuussa. Silloin meni hyvin, mutta varsinaista pehmeää laskua ei voida tehdä kovin monen päivän verran, sillä hoitopaikka aukeaa vasta ensimmäisenä koulupäivänäni.

Toki jännittelen hieman luokan eteen astumistakin. Tuntuu niin hullulta, että kahden vuoden poissaolon aikana esimerkiksi yläkoulun piltit ovat isoja lukiolaisia! Pieni aika aikuisen elämässä, mutta mitä pienemmistä ihmisaluista on kyse, sitä suurempia tuonmittaisen ajanjakson aikana tapahtuvat muutokset ovat.

Toisaalta, onneksi on niin paljon ajateltavaa, ettei ehdi hirveästi esimerkiksi miettiä, tuleeko sieltä tällä kertaa perätilavauva. Mies on vahvasti sitä mieltä, että tällä kertaa minun leikataan, sillä Alvarin hetkellinen tajuttomuus säikäytti hänet. Itselläni ei ole vielä mitään mielipidettä, vaikka muistan paikalleen jämähtäneen ponnistusvaiheen olleenkin aika kauhea. Pohdin ja jännään synnytystä vasta sitten, kun synnytystapa-arviointi on tehty!



Sitä ennen keskityn pakon sanelemana tähän hetkeen ja katson vaihe kerrallaan, mitä tuleman pitää. Uusi, kierrätettty isoäidin takki päälle (kunhan kelit vain viilenisivät viitisen astetta... Sorry toiveeni sisäisen lämpöpatterin kantajana) ja kiinni arkeen.

Elokuun yhdestoista, olet tänäkin vuonna vedenjakanjana kesän ja syksyn välillä. Syyskesää parhaimmillaan.

Ja mikäpä kappale sopisikaan paremmin tähän loppuun kuin Suurlähettiläiden klassiko - tietysti Turusta sekin ;)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Teatteriasu ja Tildan miehen viinerivinkki

Tervehdys!

Kuluneen viikon olen yrittänyt ottaa ilon kesästä - niillä rahkein kun pystyn. Toiminnallisista ja sosiaalisista tuokioista on suuri ilo, mutta huomaan tarvitsevani useamman tunnin rauhallisen levon vaakatasossa niiden jälkeen. Mies on saanut kantaa suurimman vastuun kokkailuista ja se onneksi häneltä sujuukin :)

No, vieraita on käynyt tosiaan kuluneella viikolla koko joukko ja perjantaina vietin siskosiltaa Naantalissa. Teatterikokemuksesta kuulette seuraavassa postauksessa, mutta tässä jo pikaisesti illan asu.

Oranssi polka dots-mekko on tuttu jo Alvarin raskausajoilta ja hups, hyvä että laitoin päälle nyt, sillä kuukauden päästä tuskin enää mahtuu! Masun kohdalla on tilaa, mutta rintamus kiristää jo sen verran että käyttö rajoittunee loppuraskaudesta muutamiin valittuihin menoihin.

Itse asiassa lähes koko asu on kierrätetty: omepelijan ompelema raskausmekko on ostettu huutonetista, lyhyt Seppälän nuttu (samanlainen kuin aiempi kokoa pienempi) löytyi Kårenilta, Lumin laukku on kuopatulta Ihana Kirppikseltä, mutta Ois-merkkiset kengät ja Pomp de Lux-panta ovat sentään uutena hankittuja. Aika hyvä kokoelma alkaa kuitenkin jo olemaan käyttökelpoista second hand-vaatetusta ja kynnys mennä ostamaan uutena vaatetta kaupasta on tullut korkeaksi. Olen tästä tilanteesta kovin ylpeä :)

Aasinsiltana postauksen toiseen aiheeseen toimivat nyt sitten vaikka värimaailmaltaan mekon kanssa yhtenevät leppikset, jotka majailevat pation pöydällä.

Apen synttäreitä vietettiin eilen  ja mestarikokkisiippani loihti kahvileiviksi erinomaiset mansikkaviinerit. Niitä on syöty varmaankin jo appiukon kolmilla synttäreillä eli kyseessä on perinne. Eikä ole tosiaan vaikea toteuttaa:

Nopeat mahsikkaviinerit

1 pkt (500 g/ 8 kpl) esikaulittuja voitaikinalevyjä
1 kannamuna

Täyte
2 prk (a´200 g) maustettua rahkaa (sitruuna, vanilja)
1 dl kookooshiutaleita
1 limetin hienoksi raastettu kuori
1 rkl limetinmehua

Päälle 
2-3 dl mansikoita
tomusokeria 

Leikkaa sulatetutu voitaikinalevyt kahdeksi neliöksi. Yhdistä kulhossa rahka, kookoshiutaleet sekä limetinkuori ja -mehu. Voitele taikinalevyt vatkatulla kananmunalla. Lusikoi levyjen keskelle pari lusikallista rahkatäytettä. Paista 225-asteisen uuni keskitasolla noin 15 min tai kunnes taikinalevyt kohoavat lehteviksi ja ovat saanet kauiniin värin. Anna jäähtyä. Viimeistele viinerit tuoreilla, viipaloiduilla mansikoilla ja tomusokerilla. 

Eilen tehtiin vaan arvatkaapa kuinka monta on jäljellä? No, mansikathan ovat hyvä diureetti näin raskausaikana, hähää! :D

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Seilorimekko Salonne

Tervehdys!

Tällä kertaa tiedossa on tällainen ihan pika-pikapostaus :)

Koko perhe on nyt lomilla ja huomattavasti paremmissa fiiliksissä mennään. Postausideoitakin olisi taas, mutta ongelmana on se, että mies käyttää tilauskuvien käsittelyyn ne ajat, jolloin voisin itsekin postailla eli Alvarin päikkäri- ja iltauniajat. Tänään olimme itse asiassa koko perhe päikkäreillä, mutta siippa kuorsasi niin kovaa, että ajattelin hyödyntää hetken tekemällä postauksen raskausajan lempparimekostani.

Salonnen 60-luvun mod-mekko löytyi facebookin vintagevaatteiden kirppikseltä. Oletettavasti sitä ei ole tarkoitettu raskausvaatteeksi ja ajattelin kyllä käyttää sitä itsekin vielä jakauduttuani. Näin siinä kuitenkin erinomaisen vähän siistimpien menojen vaatteen, ja tänään se olikin yllä Turun keikahduksella :)

Mekko olisi kiva samisteluvaate myös Alvarin meripoika-asujen kanssa, mutta toistaiseksi ei ole tullut tilaisuutta vastaan ottaa yhteiskuvaa meistä (tai paremminkin poikaa on niin vaikea pitää paikallaan, että kuva onnistuisi). Sellaisesta raskausajan masusuukkokuvasta kyllä vielä elättelen toiveita, mutta en tiedä mitä suklaatahnaa minun on hierottava mahaani, jotta poika saadaan pysymään paikoillaan ;) Muutenkin, jos tämä mamma pyytää silittämään äidin masua (kun siellä on se vauva), poika silittää varmuuden vuoksi vielä äidin tisutkin :D

No, eipä muuta tällä kertaa. Nyt mies jo tuolta saapuukin häätämään minut. Vastailen varmasti aiempiin kommentteihin heti kun vain pystyn. Kiitos niistä kovasti!

Ajatuksia raskaudesta ja vähän muustakin toisen kolmanneksen loppupuolella

Tervehdys taas!

Syvä kiitos vielä edelliseen postaukseen tulleista ajatuksista. Jatkan sopivien välien tullen vastailuja loppuihin kommentteihin, mutta muutama nopea ajatus vielä tähänkin.

Idea Istagram-tilistä kuulosti hyvältä, sitä voisin vakavasti harkita blogin rinnalla /sijasta. Toiseksi, voisihan postailutahtia tietysti harventaa tiukan paikan tullen. Toki hieman mietin, mitä se merkitsee runosuonen pulppuamisen kannalta, sillä tietyllä tahdilla postailu on pitänyt parhaiten yllä luovuuttani. Jos kirjoitusväli harvenee liikaa, pelkään sen vaikuttavan siihen, mistä koen pystyväni kirjoittamaan. Arkiset jutut tuntuvat tällöin entistä arkisemmilta ja helposti hakee vain niitä "kohokohtia", mikä ei välttämättä ole sitten kuitenkaan sitä todellisuutta, jota haluan kuvata. Mutta äh, ei mennä nyt liian syvälle tähän suohon; etenen tässä blogidilemmassakin ihan vaan päivä kerrallaan!

Eilen oli hyvä päivä. Muistin taas, että on hyvä viettää välillä aikaa muiden ihmisten kanssa. Olen ollut vähän liikaa neljän seinän sisällä, osin ihan syystäkin, mutta yksinolossa on helposti se puoli, että ajatuksen alkavat kiertää kehää. Aamulla sisko piipahti Alvarin vahtina ja sen jälkiin popsittiin mansikoita ja kahviteltiin. Saatiin myös idea lähteä viion päästä Naantaliin teatteriin ja illastamaan. Loppukesän tavoitteeni onkin kunnosta riippumatta hankkia pientä positiivista tekemistä toisten seurassa.

Iltapäivällä poikkesin puolestani naapurissa kakkukahvilla ja tuon antoisan tuokion tuotosta on myös tämä ihana masukuva, jonka ystäväni otti. Ylläni oli leveähelmainen kierrätys-Odd Molly (huutonetista n. 50 e posteineen), johon tällainen melko kookaskin masunlöllerö upposi. Olen hankkinut kuluvan raskauden aikana kaksikin toisen käden Mollya ja todennyt niiden olevan mitä parhaimpia raskausajan vaatteita. Saas nähdä, ovatko ne kaameita telttoja sitten odotuksen jälkeen, mutta ainakin aika armollisia, jos kaikki raskauskilot eivät ihan heti hupene.

Ja sitten siitä raskaudesta: toivoin kovasti plussattua, että tämä raskaus olisi sujunut henkisesti jotenkin helpommin. Valitettavasti ei, vaan erittäin huonoja päiviä on mahtunut joukkoon. Huolimatta siitä, että odotan tulokasta kovasti ja olen pohjimmiltani kaiketi siinä uskossa, että tämähän menee maaliin asti, olen ollut koko raskauden äärimmäisen varautunut ja paikoin raskasta seuraa lähipiirille. Välillä mietin, että olisipa helpostus vain nukkua "talviunta" siihen asti, kunnes synnytys koittaa. Vaikka joka ikinen kulunut viikko on ollut helpostuksen ruksi laskelmissani, tuntuu että viikkoja on liikaa jäljellä!

Olen yrittänyt ottaa ilon irti hieman omituisistakin asioista. Esimerkiksi, kun rv 22 tuli täyteen, iloitsin siitä, että tästedes pikkuinen saisi ainakin kohtukuolleen statuksen. Tämä voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan tosi creepyltä, mutta antakaas, kun selitän:

Ensimmäisen pieneni kuollessa viikolla 18, se noteerattiin keskenmenona. Kun ihmisten kanssa keskustelee keskemenoista, ne käsitetään yleensä ennen viikkoa 12 tapahtuviksi sinänsä todella surullisiksi menetyksiksi. Minä olisin kuitenkin antanut mitä tahansa, että keskenmenoni olisi tapahtunut mieluummin varhaisessa vaiheessa. Keskiraskaudessa jouduin nimittäin synnyttämään lapsen, joka näytti ihan oikealta vauvalta kaikkine jäsenineen, mutta edes tuota synnytystä ei noteerattu oikeaksi synnytykseksi. Neuvolakortissani lukee kolme raskautta ja yksi synnytys tällä hetkellä. Tällaisen myöhäisen keskenmenon kokeneet eivät myöskään pääse kaikille suljetuille keskustelupalstoille, joihin kohtukuolleiden vanhemmat ovat tervetulleita. Myös tämä seikka herätti vihaa minussa ensimmäisen raskauden jälkeen. En siis todellakaan halua kohtukuollutta lasta, haluan elävän,  mutta no, nytpä minut ja lapseni sentään hyväksyttäisiin tähän kerhoon.

Odotin kuin kuuta nousevaa myös seuraavia etappeja: viikon 24 tullessa täyteen iloitsin siitä, ettei raskautta voisi enää keskeyttää. Samalla olisi jo jonkinlainen todennäköisyys siitä, että pikkukeskoseni voisi selvitä. Nyt seuraava etappi on sitten parin viikon päästä se, kun lapsella pitäisi olla jo melko hyvät mahdollisuudet hengittää ilmaa omin keuhkoin!

Toistaiseksi en ole edelleenkään tehnyt mitään hankintoja uudelle tulokkaalle. Sen yhden täälläkin esitellyn pikkumekon olen ostanut sekä soman mintun värisen nutun. Se menee sitten pojallekin, jos tällainen yllätys ilmenee laitoksella ;)

Oikeastaan tekisi mieli kysyä, että mitä te kokeneemmat vanhemmat olette hankkineet etukäteen, kun perheeseen on tulossa toinen lapsi? Minä en oikeastaan edes keksi sellaisia, kun kaikki tarpeellinen tuntuu olevan jo olemassa. tähän vaikuttanee toki myös se, että lapsemme syntynevät samana vuodenaikana, joten vaatteitakaan ei tarvitse rohmuta. Tämän vuoksi en taida ottaa edes äitiyspakkausta tällä kertaa, niin ihana yhteiskunnan tarjoama juttu kuin se onkin :)

Pahoittelen, jos teksti vaikutti kovin synkältä tällä kertaa. Minulla on ollut paikoin paha olla, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö aurinko paistaisi jälleen risukasaankin. Valoisamman vaiheen avaimet löytyvät tuosta tekstini alkupäästä. Sitä lääkettä aion kokeilla seuraavaksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Metamorfoosi mummoksi?

Hei taas!

Minun piti itseasiassa tehdä seuraavaksi blogin 8-vuotissynttäripostaus. Yritin viikon verran raahautua koneen ääreen, mutta poitsun päikkäreiden aikoihin punkka veti puoleensa hanakammin. Makuuasennossa (ja Alvarin hedelmäkorina) onkin vietetty kohtuullisen paljon aikaa.

Kesäflunssa, liian alhaisesta hemoglobiinista johtuva huimaus sekä suonikohjujen aiheuttama jomotus alakropassa - niistä on ollut Tildan kesä juhannuksen jälkeen tehty. Menossa oleva raskaus on siis osoittautunut edellistä vaikeammaksi jo tässä vaiheessa. Ajoittain olen miettinyt tämän bloginkin syväjäädyttämistä.

No, hurtti huumori pelastaa. Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?

No siitä, että alennusmyyntishoppailut hoituvat apteekissa ja instrumentariumissa vaateputiikkien sijaan :D

Ostoslistalla on ollut esimerkiksi Kräuter Blutsaftia ja tukisukkia eri malleissa: pitkiä nilkkasukkia, stay uppeja tukemaan nimenomaan polven yläpuolisia kohjuja sekä tilaukseen vielä mammamalliset vatsasta tuetut sukkahousut töiden alkua silmällä pitäen (välillä on tosin päiviä, jolloin tulee mieleen, että pääsenköhän edes niin pitkälle ennen saikkua).... Kovin seksy raskaushehkuinen olo ei ole tosiaan viime aikoina ollut.

 

No, onneksi paino ei vaikuttaisi tällä hetkellä nousevan yhtä nopeasti kuin Alvarin kohdalla. Se on ihan hyvä, jotta suonet eivät ihan pullahtaisi pihalle ennen H-hetkeä. En kyllä edes uskalla ajatella, miltä alaraajat tulevat näyttämään synnytyksen jälkeen. Todennäköisesti minihameiden ja lyhyiden shortsien aika on tästedes ohi. No, en minä ole niitä viime vuosina muutenkaan käyttänyt, mutta jo ennestään äitilinjassa perittyjen sinertävien verisuonipurkaumien lisänä nuo kohjut eivät paljaiden säärien esittelyyn jatkossa houkuttane.

No, onneksi on olemassa ihania maksimittaisia vintagemekkoja ja kylmemmillä keleillä kellohelmoja voi käyttää lyhyempänäkin tummien sukkisten kera :)

Tästä tulikin mieleen: Suosittelen lämpimästi kaarinalaisen Lasten Seesamin yhteydessä olevaa Toinen Tarina-nimistä naisten laatuvaateosastoa. Vein sinne myyntiin kasan vaatteita, joita en ollut saanut kaupattua Kårenilla, facen nettikirppiksillä tai täällä blogissa.

Nyt noista vaatteita on vajaassa kuukaudessa myyty 2/3 ja huomattavasti paremmalla hinnalla kuin olisin jostain muualta saanut (saldoni on tällä hetkellä 110 e - provisio) Ilmeisesti Paraisten suuntaan suuntautuva mökkiliikenne on tehnyt tehtävänsä: miehet käyvät Liedon lihaliikkeessä ja naiset vilkaisevat sillä aikaa kirppiksen tarjonnan :)

Toisen Tarinan hinnoitteluperiaatteena on se, että asiakas saa itse hinnoitella haluamansa hinnan, kunhan ottaa huomioon, että tuon hinnan päälle lisätään 30 % provisio. Mitään viikkohintaa ei siis ole. Aion syksymmällä viedä seuraavan satsin vaatteita ja suosittelen samaa muillekin! Kannattaa vilkaista liikkeen sivuilta, millaista vaatetta he mieluiten ottavat vastaan.

Kerron toiste, mitä kauan etsimääni löysin itse tänään Seesamista :)

Parempaa viikonjatkoa kaikille!

Ps. Anteeksi, jos oli liian inhorealistinen postaus tällä kertaa...Mä en näköjään vaan osaa pitää minkäälaista hattarablogia edelleenkään.

Keittiöremppaa tiedossa

Tervehdys!

Blogi on ollut hieman tauolla kesäflunssien ja muiden kiireiden vuoksi. Raskaus etenee omalla painollaan - ja nimenomaan tuolla painollaan. Olen joutunut viettämään kohtuullisen paljon aikaa makuuasennossa ikävien suonikohjuvaivojen vuoksi. Poikainen painaa melko ikävästi paikkoja tällä hetkellä. En ala kuvailla asiaa sen tarkemmin julkisesti, sillä en tahdo epämääräisiä googleosumia blogiini. Saman kokeneet arvanevat, mistä saattaa olla kyse.

Mutta sitten päivän epistolaan: Meille on tuloillaan pienimuotoinen keittiöremontti. Keittiömme on nykyisellään ihan perussiisti, ja vain pelkistä esteettisyyssyistä emme olisikaan alkamassa uudistuksiin. Nyt kuitenkin, kun toinen lapsi on tulossa, on eräs tekijä, joka on pakko uudistaa: tiskiallas. Se on nykyisellään ihan turkasen pieni! Sinne ei mahdo paistinpannua, ei mitään (ja kysymys kuuluu, että kenelleköhän rivitalokämpät sitten oikein suunnitellaan - ei vissiin ainakaan lapsiperheille...). Vesi lainehtii tosi helposti yli äyräiden. Alvarin pullorumban aikoihin hermo meinasi mennä jo moneen otteeseen.

Lisäksi rakennuttaja on tehnyt keittiöremontin ilmeisen kiireessä. Nykyisten kaapinovien hantaakit on kiristetty liian syvään, jolloin veden valuessa ovat ovat päässeet paikoin turpoamaan. Ajattelimmekin tehdä keittiöremontin vaihtamalla vanhaan runkoon vain kaapinovet ja hantaakit sekä uusimalla pöytälevyn ja sen tiskialtaan.

Koska runko aiotaan pitää samana, kaapinovia yms. ei voi hankkia ihan mistä tahansa standardikaupasta. Näillä näkymin ajattelimme tilata uudet vermeet kaarinalaisesta Puuvajasta, joka tekee toimittaa keittiökalusteita mittatilaustyönä. Jos jollakulla on kokemusta kyseisestä yrityksestä, kuulisin mielelläni kokemuksistanne.

Suurin vääntö tuleekin sitten olemaan perheen sisällä keittiön uuden tyylin valinnasta. Tiedän, että mieheni tykkäisi eniten jostakin korkeakiiltosesta modernista keittiöstä, mutta myönsi itsekin, että  kierrätyspuupöytäämme ja Juvin lasivitriiniin sopisi hieman rustiikkisempi tyyli. Mitään täysmaalaisromanttista keittiötä en itsekään toivo, vaan jotakin rosoisuutta ja särmää modernimmilla vivahteilla siinä saisi olla.

Tällä hetkellä omaa silmääni miellyttää eniten jokin Ikean Hittarp-kaapistojen tyylinen vaihtoehto. Puuvajassa oli valikoimissa samantapainen vaihtoehto. Rosoisuutta saisi aikaan mustilla tai teräksisillä yksityiskohdilla, mutta toisaalta lämmin vaalea puutasokin houkuttaa. Aitoa puutasoa emme tosin edes harkitse, sillä olemme niin laiskoja hoitamaan tuollaisia pintoja.

Vinkkejä ja ideoita otetaankin sitten mielihyvin vastaan! Olisiko jokin tämäntyylinen meille sopiva vai kenties jokin ihan muu?

Mukavaa viikonjatkoa!

Kuva Ikean sivuilta

Linssipihvit tzatzikikastikkeella (ja paluu päiväjärjestykseen)

Tervehdys!

Päivät rullaavat kovaa vauhtia eteenpäin ja yrityksistä huolimatta en ole ehtinyt postailla mitään valmista. Päiväohjelmaa ovat kuuluneet muun muassa yhdet rippijuhlat, yhdet hautajaiset sekä töihin paluu.

Joo, olen opettaja, mutta tällä kertaa kesäkuu on tarkoittanut kohdallani toistaikseksi ops-työtä ja muuta mukavaa. Ja ihan oikeasti mukavaa, vaikka aluksi hirvitti. Ehkä niinkin paljon, etten halunnut mitään asiasta blogosfäärissäkään mainita. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että ehkä se piilevä ammattitaito sisuksista kaivellaan ja esimerkiksi lukiotyön uudet valtakunnalliset linjaukset vaikuttavat hyviltä ja toteuttamiskelpoisilta.

Oikeastaan ainut, mikä tällä erää mietityttää on se, miten kuntoni kestää sitten, kun oppitunnit alkavat joskus elokuussa. Aiemmissa raskauksissahan olen ollut töissä vain ensimmäisen kolmanneksen aikoihin. Nyt sitten mennään sumoasuilemaan turvonneimmillani! Yleensähän elo-syyskuussa tuppaavat rantautumaan ne kuuluisat intiaanihelteet, jotka kyllä jokainen luokkahuoneessa oleillut on tuntenut joskus nahoissaan!

No, jotta ajatus kulkisi selkeämmin, on välillä ravittava kehoa ja mieltä. Tällä viikolla se tarkoitti puutarhatöitä etupihalla (vihdoin!!!) ja maukkaan uuden kasvisruokareseptin testaamista. Ehkä jotakin pientä viilausta tähän seuraavan jakamaani repseptiin täytyy tehdä, mutta lupaavalta vaikutti. Olkaapa hyvät, tässä K-Kaupan linssipihviresepti, joka löytyy myös täältä.

Ainekset

4 annosta

• 250g (3 dl) punaisia linssejä (GoGreen)
• 1 1/2 l vettä
• 1 (120 g) sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 punainen chilipalko
• 1-2 rkl öljyä
• 1 tl currya
• 1 tl juustokuminaa eli jeeraa
• 1 tl suolaa
• 1 tl hunajaa tai sokeria
• 2 rkl maissitärkkelysjauhoja (Maizena)
• 1 kananmuna

Jätin itse taikinasta pois tuon chilipalon ja korvasin sen jauhetulla vastaavalla. Curryn taisin unohtaa muuten vaan ;) Keitin linssit aluksi väärällä, liian suurella vesimäärällä,  joten laitoin varmuuden vuoksi yhden kananmunan sijasta kaksi.

  

Valmistus:

 

30 - 60 min

1. Keitä huuhdotut linssit vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta linssit siivilässä ja jäähdytä.
2. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Poista siemenet chilistä ja hienonna se.
3. Kuumenna rasva pannulla. Kuullota sipuli, valkosipuli, chili, curry ja juustokumina rasvassa. Lisää linssit. Mausta suolalla ja hunajalla. Sekoita maissitärkkelysjauhot ja muna linssiseoksen joukkoon.
4. Kuumenna öljyä esimerkiksi lettupannulla ja nosta linssiseosta pannulle ja painele tasaisiksi pihveiksi. Paista miedolla lämmöllä 2-3 minuuttia molemmilta puolilta. Tarjoa lisäksi kermaviili- tai jogurttikastiketta ja salaattia.

 

Lissipihvien kyytipojaksi sopii hyvin tzatzikikastike. Tässä sellaisen helpotettu versio:

 

Tzatzikikastike (4 annosta)

• 1 keskikokoinen kurkku
• Valio Eila turkkilainen jugurtti 400 g
• 1-2 valkosipulinkynttä
• loraus sitruunamehua
• loraus hunajaa
• ripaus suolaa

Valmistus:

• Raasta raastimella kurkku suikaleiksi ja jätä se valumaan lävikköön. Painele muutamaan otteeseen massaa.
• Raasta pienemmällä terällä valkosipuli
• Kun kurkkumassasta ei valu enää nestettä, lisää se jogurtin joukkoon.
• Lisää joukkoon sitruunamehu, suola ja hunaja. Anna maustua jonkin aikaa.

 

Mielestäni lopputulos oli hyvä. Ensimmäisten epäonnistuneiden pihvien jälkeen tajusin laskea paistopaunnun lämpötilaa ja paistaminen alkoi sujua. Ehkä näitä voisi paistaa uunissakin, jos rasvankäryn haluaa välttää :) Mielestäni linssiruuat ovat kasvisruokien aatelia. Muutama vanhempi linssinen resepti löytyy täältä ja itse otan mielelläni uusia vastaan :)

 

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Yllätys!

Elämä jaksaa välillä yllättää. Uusinta vauvakäännettä on sulateltu nyt yksi yö :)

Olin ihan varma, että "Einarihan" sieltä olisi tulossa meitä ilahduttamaan, mutta todennäköisempää onkin kuulema, että Alvari saa syksyllä pikkusiskon!

 

Mieheni tosin totesi, että eihän tuo ihme loppujen lopuksi ollut; alkuraskausoireitteni perusteella kuulema saattoi todeta, ettei kaksi naista vaan yksinkertaisesti kykene olemaan samasa tilassa :D No perherauhan kannalta toivon, ettei asia nyt ihan niin kuin mieheni uumoilee ;)

Joka tapauksessa, nyt tuli sitten vihdoin viimein tehtyä ensimmäinen ostos myös tulevalla vaaville. Newbie-mekko koossa 56 cm löytyi uudistuneesta Lasten Seesamista.. Pistetään kiertoon, jos Einari kuiteskin putkahtaa maailman lokakuussa :D

Ps. Tää oli muuten mun 1300. postaus. Huh!

Puolimatkan krouvissa sekä pohdintaa raskausajan kauneudenhoidosta

Tervehdys!

Puolimatkan krouvissa kuulkaa ollaan! Huomenna koittaakin sitten se suuri päivä, nimitätin rakenneultra, jota on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Moni tuttu on ihmetellyt, että "Ai, noinko pitkällä sinun raskautesi jo on". Itse taas tuntuu siltä, että aika lähinnä matelee. Alitajuntaisesti lasken viikkoja Alvarin raskauden mukaan, jolloin olin kalenterivuoden aikana kuusi viikkoa edellä tätä laskettua aikaa. No, fyysisen kokoni perusteella mennään hyvinkin samoilla viikoilla, mutta toivottavasti vauhti hidastuu jossakin vaiheessa!

Tässä kuvituksena muutama kuva eräästä viikonlopun asusta. Minua eivät haittaa yhtään nämä hieman viileämmät kelit. Ne ovat mitä oivemmat tällaisen vähän peittävämmän raskauspukeutumisen toteuttamiseen

Asun virkaa hoitivat samainen Indiskan trikoohame sekä syksyllä ostettu Me&I:n palleropaita ja siihen sointuva Pomp de Lux-panta. Zaran merinovillanuttu löytyi talvella Kårenin kirppiseltä muutamalla eurolla. Se on lemppareitani monikäyttöisyytensä vuoksi.

Huomenna pääsen myös pitkästä aikaa ihonpuhdistukseen; huomaan kauneudenhoitorutiinien laiminlyönnin runtelevan hieman jo henkistä hyvinvointiani. Raskausajan akne vaivaa edelleen, vaikka pahimmat paukamat ovat onneksi pysyneet poissa poskilta. Ajattelin myös kestovärjätä ripset ja kulmat - asia, jota en tainnut tehdä kertaakaan Alvaria odottaessani. Hiusten värjyystä (ja keikkauksestakin) on jo lähemmäksi puoli vuotta, ja nyt käyn taistelua sen suhteen, uskaltaisinko ottaa vaaleita raitoja raskausaikana. Tiedän, että moni ei mieti tällaisia ollenkaan; tekee, mitä lystää, mutta omat ikävät kokemukseni ovat rasitteena tällaisille päätöksille. En tosiaan haluaisi aiheuttaa sikiölle mitään ylimääräisiä rasitteita. Oma turhamaisuuteni ei saa mennä lapsen hyvinvoinnin edelle. Siksi olen vältellyt muun muassa hajuvesia, hiuslakkoja ja meikkaillutkin melko harvoin.

Toisaalta, jos äiti voi hyvin ja piristyy, niin voiko sikiökin silloin paremmin? Mitkä ovat kosmetiikan aiheuttamat todelliset uhat syntymättömälle lapselle? 

Mikä on sinun mielipiteesi?

Mukavaa uutta viikkoa!

Raskauskynähameen paluu

Tervehdys!

Kiusaan teitä näköjään oikein urakalla asukuvilla. No, kerta inspis on nyt päällä, parempi postailla aiheesta nyt, ettei jää kokonaan tekemättä. Edellisessä raskaudessahan alkoivat juhannuksen jälkeen kuumat piinaviikot eikä alastomasta bloggaajasta ollut oikein asuja bloggaamaan ;)

Maksimekon ohella raskauspukeutumisen ikisuosikkini on trikoinen kynähame. Ostin Alvaria odottaessani Mama Liciuoksen kynähameen, mutta en oikein lämpene sille enää. Se on yksinkertaisesti vähän liian pinkeä nykyiselle mitoitukselleni. Tähän raskauteen kun lähdettiin nelisen kiloa painavampana kuin aiempiin.

Korvike löytyikin sitten Indiskan alerekistä kymmenellä eurolla. Voi kyllä olla, että tämä uusi hamonen on auttamattoman väljä sitten odotusajan jälkeen, mutta löytänee hyvän kodin jonkin toisen odottajan vaaterekistä.

Raskauskynähameen pariksi sopii mielestäni parhaiten jokin hieman hulmuava helmainen ja löysähkö, mutta hartioista hyvin istuva paita. Omat suosikkini ovat melko peittäviä, mieluiten puolipitkillä hihoilla. Yllä olevan sinisen puuvillapaitiksen löysin muutamalla eurolla kirppikseltä edellisen raskauden aikoihin.

Koru on työelämäaikainen suosikkini ja se löytyi muistaakseen Hennesiltä. Kengät ovat ne tämän kevään Kårenin löytö. Vagabondit kustansivat kolme euroa.

Ei siis mikään maailman kallein asu taaskaan :)

Mutta mitäs veikaatte, onko tuloillaan tyttö vai poika? :D

Tyttö- ja poikalupauksista Noshin maksimekossa

Tervehdys!

Pidin viime viikon tarkoituksellisesti taukoa tästä blogista. Keskityin lähinnä suukottamaan isoa ja pienempää ukkoani, kahta arvokkainta aarrettani. Tänään mies lähti uudelleen ulkomaankomennukselle ja olemme loppuviikon pojan kanssa kahden. Tällä kertaa reissu on onneksi vain kolmanneksen edellisen pituudesta ja näemme toivon mukaan ennen kuin kuu taas vaihtuu.

Mutta onneksi on nämä kelit! Onhan niitä taas vuoden odotettu ;)

Odottajana olen siinä kaiketi onnekas, että raskauskuukaudet myötäilevät Alvarin odotuksen vaiheita.
Viimeksi olin paksuimmillani kesällä ja taas on niin pienellä viiveellä. Saatan tarvita jotakin syksyisempää loppukuukausiksi, mutta melko samoilla kesäkamppeilla mennään.

Toki voi käydä niin, että tämän raskauden jälkeen jotkin möhömahavaatteista poltetaan iloisesti roviolla, kun saan yliannostuksen niiden käytöstä. Todennäköisesti näin käy ainakin kahdelle Vero Modan maksimekolle, joita tehokäytin imettessäni vielä viime kesänäkin.  Aion kyllä käyttää niitä vielä uudestaan, ainakin kotioloissa, mutta pahimman refluksin välttämäseksi hankin yhden uuden maksinkin - toki käytettynä. :)

Löysin kevättalvella kuvissa näkyvän Noshin maksimekon Tori.fi:sta. Noshin vaatteethan säilyttävät pääsääntöisesti melko hyvin arvonsa ja ainakin Facebookin Nosh-kirppiksellä saattaa joutua pulittamaan tietyistä suosituimmista malleista jopa saman verran kuin uutena. Tämä pari kertaa edellisen omistajan yllä ollut maksimekko on jotakin parin vuoden takaista mallistoa, joka ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta ihastuin raikkaaseen kukkakuosiin välittömästi. Yleensä Noshin vaatteet ovat kai melko reiluja tai kokoaan vastaavia, mutta tämä M-kokoinen mekko oli kaiketi kutistunut, sillä se on kyllä maksimissaan 38 kokoinen.

 

Aion käyttää tätä mekkoa vähän sellaisena siistimpänä "ihmisten ilmoilla"-mekkona erotuksena niille mainitsemilleni rönttömakseille.

Monasti kuulee muuten puhuttavan, ettei maksimekot muka sopisi lyhyille. Katinkontit, sanon minä! Varsinkin, jos omaa jonkin sortin vyötärön ja ryhdin, pitkät mekot ovat varsin kelvollisia lyhyenlännällekin. Parasta näissä hulmuhelmoissa on se, ettei tarvitse esitellä minkään sortin raskausarpia, hyttysenpuremia, suonikohjuja yms. Rohkeasti maksimekkoja käyttämään siis pituudesta riippumatta! Ja niin, minä käytän maksimekkoja, vaikken omaa edes vyötäröä tällä hetkellä. Otollisten kuvakulmien löytäminen on toki vähän haasteellista, mutta se on sitten bloggaajan ongelma ;)

Mutta sitten päivän odotuspohdintoihin. Rakenneultramme lähestyy. Olemme mieheni kanssa jo päättäneet, että kysymme pienokaisen sukupuolen. Jotenkin, koska ensimmäisessä raskaudessa saimme siinä tuskan ja murheen keskellä selville ensimmäisen pienen sukupuolen, hävisi sellainen tarve pantata tulevienkaan vauvojen ominaislaatua. Siksi kysyimme Alvarin sukupuolen ja nyt varmaan sitten tämän uusimman tulokkaankin.

No, kumpi sitten olisi mieleemme? No, ihan kumpi vaan! Viime aikoina on erinäisistä syistä tuntunut entistä turhemmalle stressata saati sitten pettyä ja pahoittaa mielensä sellaisesta tekijästä kuin vauvan sukupuoli.
 

Joskus eräs tuttavani, tyttölapsen äiti, kysyi minulta, eikö jokaisen naisen unelma ole saada oma tytär. En näe asiaa näin. Muistanette toki, että kerroin itkeskelleeni Alvarin rakenneultran jälkeen hieman sitä, että poika oli tulossa. Tämä johtui varsinaista tytön kaipuuta enemmin siitä, että se meidän ensimmäinen pieni oli tyttö ja jotenkin olin asennoitunut siihen, että nyt hän tulee meille tämän uuden lapsen muodossa. Hyvin nopeasti kuitnekin tajusin, että oli äärimmäisen hyvä juttu, että seuraava lapseni oli eri sukupuolta, jollon hän oli oma itsensä, ei kenenkään korvike.

Nyt, kun olemassa oleva lapseni on poika, koen voittavani kumman tahansa kohdalla. Jos tuleva vauva on poika, saa Alvari oman veljen, jonka kanssa leikkiä. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen omasta siskostani ja olen iloinen jos poikani saa kokea samaa sukupuolta olevan välisen sisaruuden. Toisaalta, jos tulokas on tyttö, riemuitsen siitäkin. Sitten perheessämme on tasajako, ja mieheni saa kokea vastakkaista sukupuolta olevan lapsen kasvattamisen ja toiset isovanhemmat, joilla ei ole ollut omaa tytärtä, tyttölapsen kasvamisen.

Itseä ei tietenkään haittaa yhtään se, että saan sitten lopulta ostella niitä vauvan mekkojakin. Mutta jos näin ei käy, saanpa olla perheen prinsessa omine vintagemekkoineni :D

Millaisia ajatuksia ja pohdintoja sinulla on/on ollut lapsen mahdollisesta sukupuolesta?

Mukavaa viikonalkua kaikille! :)