torstai 28. heinäkuuta 2016

Linnan juhlat - Tasavallan tärkein komedia

 Blogiyhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa

Raskausaikana on tullut koettua monenlaisia mielihaluja. Odotuksen alussa jäin koukkuun Hesen kanakeisarihampurilaisiin, ja vähän myöhemmin olen dippaillut maustettuun kermaviiliin raakoja kukkakaalin paloja ;) Uusin himotus iski kuitenkin kultuurin puolelle. Tuli olo, että nyt olisi päästävä kesäteatteriin!

Muistin samantien hieman tauolle jääneen mahdollisuuteni tehdä blogiyhteistyötä Turun Kaupunginteatterin kanssa. Omiin kesäteatterimieltymyksiini istuu parhaiten joko klassikkonäytelmät tai sitten hyvin tehdyt komediat. Molempien osalta kotimaisuus on plusssaa. Siksipä Emma Teatterin tämän kesän hittinäytelmä Linnan juhlat vaikutti mielentilaani juuri sopivalta - hersyvä komedia suomalaisen kulttuurin eräästä keskeisestä kulminoitumispisteestä.


Linnan juhlat on tosiaan komedia Suomen tasavallan presidentin vuotuisesta itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Näytelmä valottaa tapahtumia siihen eri tavoin osallistuvien ja vaikuttavien tahojen kautta. Ääneen pääsevät niin virkaatekevä presidentti, juhlia järjestävät ja koossa pitävät raudanlujat ammattilaiset kuin juhliin kutsutut vieraat sekä niitä kuokkimaan yrittävät. Näytelmä etenee illan tapahtumien mukaisesti, mutta väliin mahtuu temaattisia esittelyjä Linnan juhlien eri osa-alueista.



Ehkä huikeinta näytelmässä oli se, että näytelmän roolitus hoitui pääasiassa neljän näyttelijän voimin. Rooleissa esiintyivät Kaarinan oma poika Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Juha-Pekka Mikkola sekä Kumman kaa-sarjasta tuttu Minna Koskela.

 

Jokaisen roolituksiin kuului sekä hyvin että erittäin toimivia hyvin hahmoja. Omia suosikkejani olivat ehkä Juha-Pekka Mikkolan Jaajo- ja Jorma Uotinen-imitaatiot sekä Miska Kaukosen Michael Monroesta, Teri Niitistä (?) sekä Sofi Oksasesta luomat hahmot. Myös Linda Wiklundin Jenni Haukio oli erinomainen. Minna Koskela oli taisaisen hyvä, mutta niin tuttu hahmo Kumman Kaa-sarjasta, että ajatukset kääntyivät siihen väkisinkin.

Joka tapauksessa näytelmä on hatun noston arvoinen jokaiselle näyttelijälle. En tiedä, kuinka hyvin ammattinäyttelijän on osattava imitaatiota, mutta sitä oli tunnistettavin määrin mukana, kun kyse oli tuikitutuista ikonisista hahmoista. Paikoin toimivimpia kohtauksia olivat kuitenkin ne, joissa esiintyivät ns. julkisuudelta tuntemattomat tavikset. Näihin kohtauksiin oli saatu tiivistettyä jotakin olennaista suomalaisesta kulttuurista. Luulenkin, että ulkomaisia kesävieraita ei välttämättä kannata viedä katsomaan Linnan juhlia. Siinä esiintyvä huumori on nimittäin jotakin niin perisuomalaista, ettei se avaudu muiden kulttuurien edustajille.



Historia-alan ihmisenä nautin itse eniten ehkä niistä kohtauksista, joihin oli piilotettu vitsikkäitä viittauksia Linnan juhlien menneisyyteen. Esimerkiksi menneiden vuosikymmenten tyylien sekä muotitanssien esittelyt sekä hupaisa veteraanien kahvitus olivat omia suosikkejani. Näitä olisin toivonut näytelmään vähän lisääkin, mutta toisaalta monet ylihistorialliset, ajattomat Linnan juhla- kliseet toimivat oikein hyvin.


Jos siis kaipaat takuuvarmaa, mieltä keventävää viihdettä, niin suosittelen lämmöllä iltaista piipahdusta Naantalin Kailon saarelle! Emma Teatterin esitykset jatkuvat vielä 19.8. saakka.

Vaan mitäs mieltä olette, onko suomalaiselle suurempi haave päästä linnanjuhliin kuin voittaa lottovoitto?

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Postauksen kuvat on lainattu luvalla Turun Kaupunginteatterin pressikuvapankista.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Teatteriasu ja Tildan miehen viinerivinkki


Tervehdys!

Kuluneen viikon olen yrittänyt ottaa ilon kesästä - niillä rahkein kun pystyn. Toiminnallisista ja sosiaalisista tuokioista on suuri ilo, mutta huomaan tarvitsevani useamman tunnin rauhallisen levon vaakatasossa niiden jälkeen. Mies on saanut kantaa suurimman vastuun kokkailuista ja se onneksi häneltä sujuukin :)

No, vieraita on käynyt tosiaan kuluneella viikolla koko joukko ja perjantaina vietin siskosiltaa Naantalissa. Teatterikokemuksesta kuulette seuraavassa postauksessa, mutta tässä jo pikaisesti illan asu.


Oranssi polka dots-mekko on tuttu jo Alvarin raskausajoilta ja hups, hyvä että laitoin päälle nyt, sillä kuukauden päästä tuskin enää mahtuu! Masun kohdalla on tilaa, mutta rintamus kiristää jo sen verran että käyttö rajoittunee loppuraskaudesta muutamiin valittuihin menoihin.

Itse asiassa lähes koko asu on kierrätetty: omepelijan ompelema raskausmekko on ostettu huutonetista, lyhyt Seppälän nuttu (samanlainen kuin aiempi kokoa pienempi) löytyi Kårenilta, Lumin laukku on kuopatulta Ihana Kirppikseltä, mutta Ois-merkkiset kengät ja Pomp de Lux-panta ovat sentään uutena hankittuja. Aika hyvä kokoelma alkaa kuitenkin jo olemaan käyttökelpoista second hand-vaatetusta ja kynnys mennä ostamaan uutena vaatetta kaupasta on tullut korkeaksi. Olen tästä tilanteesta kovin ylpeä :)


Aasinsiltana postauksen toiseen aiheeseen toimivat nyt sitten vaikka värimaailmaltaan mekon kanssa yhtenevät leppikset, jotka majailevat pation pöydällä.

Apen synttäreitä vietettiin eilen  ja mestarikokkisiippani loihti kahvileiviksi erinomaiset mansikkaviinerit. Niitä on syöty varmaankin jo appiukon kolmilla synttäreillä eli kyseessä on perinne. Eikä ole tosiaan vaikea toteuttaa:


Nopeat mahsikkaviinerit

1 pkt (500 g/ 8 kpl) esikaulittuja voitaikinalevyjä
1 kannamuna

Täyte
2 prk (a´200 g) maustettua rahkaa (sitruuna, vanilja)
1 dl kookooshiutaleita
1 limetin hienoksi raastettu kuori
1 rkl limetinmehua

Päälle 
2-3 dl mansikoita
tomusokeria 

Leikkaa sulatetutu voitaikinalevyt kahdeksi neliöksi. Yhdistä kulhossa rahka, kookoshiutaleet sekä limetinkuori ja -mehu. Voitele taikinalevyt vatkatulla kananmunalla. Lusikoi levyjen keskelle pari lusikallista rahkatäytettä. Paista 225-asteisen uuni keskitasolla noin 15 min tai kunnes taikinalevyt kohoavat lehteviksi ja ovat saanet kauiniin värin. Anna jäähtyä. Viimeistele viinerit tuoreilla, viipaloiduilla mansikoilla ja tomusokerilla. 


Eilen tehtiin vaan arvatkaapa kuinka monta on jäljellä? No, mansikathan ovat hyvä diureetti näin raskausaikana, hähää! :D

Mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Seilorimekko Salonne

Tervehdys!

Tällä kertaa tiedossa on tällainen ihan pika-pikapostaus :)

Koko perhe on nyt lomilla ja huomattavasti paremmissa fiiliksissä mennään. Postausideoitakin olisi taas, mutta ongelmana on se, että mies käyttää tilauskuvien käsittelyyn ne ajat, jolloin voisin itsekin postailla eli Alvarin päikkäri- ja iltauniajat. Tänään olimme itse asiassa koko perhe päikkäreillä, mutta siippa kuorsasi niin kovaa, että ajattelin hyödyntää hetken tekemällä postauksen raskausajan lempparimekostani.


Salonnen 60-luvun mod-mekko löytyi facebookin vintagevaatteiden kirppikseltä. Oletettavasti sitä ei ole tarkoitettu raskausvaatteeksi ja ajattelin kyllä käyttää sitä itsekin vielä jakauduttuani. Näin siinä kuitenkin erinomaisen vähän siistimpien menojen vaatteen, ja tänään se olikin yllä Turun keikahduksella :)



Mekko olisi kiva samisteluvaate myös Alvarin meripoika-asujen kanssa, mutta toistaiseksi ei ole tullut tilaisuutta vastaan ottaa yhteiskuvaa meistä (tai paremminkin poikaa on niin vaikea pitää paikallaan, että kuva onnistuisi). Sellaisesta raskausajan masusuukkokuvasta kyllä vielä elättelen toiveita, mutta en tiedä mitä suklaatahnaa minun on hierottava mahaani, jotta poika saadaan pysymään paikoillaan ;) Muutenkin, jos tämä mamma pyytää silittämään äidin masua (kun siellä on se vauva), poika silittää varmuuden vuoksi vielä äidin tisutkin :D


No, eipä muuta tällä kertaa. Nyt mies jo tuolta saapuukin häätämään minut. Vastailen varmasti aiempiin kommentteihin heti kun vain pystyn. Kiitos niistä kovasti!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ajatuksia raskaudesta ja vähän muustakin toisen kolmanneksen loppupuolella

Tervehdys taas!

Syvä kiitos vielä edelliseen postaukseen tulleista ajatuksista. Jatkan sopivien välien tullen vastailuja loppuihin kommentteihin, mutta muutama nopea ajatus vielä tähänkin.

Idea Istagram-tilistä kuulosti hyvältä, sitä voisin vakavasti harkita blogin rinnalla /sijasta. Toiseksi, voisihan postailutahtia tietysti harventaa tiukan paikan tullen. Toki hieman mietin, mitä se merkitsee runosuonen pulppuamisen kannalta, sillä tietyllä tahdilla postailu on pitänyt parhaiten yllä luovuuttani. Jos kirjoitusväli harvenee liikaa, pelkään sen vaikuttavan siihen, mistä koen pystyväni kirjoittamaan. Arkiset jutut tuntuvat tällöin entistä arkisemmilta ja helposti hakee vain niitä "kohokohtia", mikä ei välttämättä ole sitten kuitenkaan sitä todellisuutta, jota haluan kuvata. Mutta äh, ei mennä nyt liian syvälle tähän suohon; etenen tässä blogidilemmassakin ihan vaan päivä kerrallaan!


Eilen oli hyvä päivä. Muistin taas, että on hyvä viettää välillä aikaa muiden ihmisten kanssa. Olen ollut vähän liikaa neljän seinän sisällä, osin ihan syystäkin, mutta yksinolossa on helposti se puoli, että ajatuksen alkavat kiertää kehää. Aamulla sisko piipahti Alvarin vahtina ja sen jälkiin popsittiin mansikoita ja kahviteltiin. Saatiin myös idea lähteä viion päästä Naantaliin teatteriin ja illastamaan. Loppukesän tavoitteeni onkin kunnosta riippumatta hankkia pientä positiivista tekemistä toisten seurassa.

Iltapäivällä poikkesin puolestani naapurissa kakkukahvilla ja tuon antoisan tuokion tuotosta on myös tämä ihana masukuva, jonka ystäväni otti. Ylläni oli leveähelmainen kierrätys-Odd Molly (huutonetista n. 50 e posteineen), johon tällainen melko kookaskin masunlöllerö upposi. Olen hankkinut kuluvan raskauden aikana kaksikin toisen käden Mollya ja todennyt niiden olevan mitä parhaimpia raskausajan vaatteita. Saas nähdä, ovatko ne kaameita telttoja sitten odotuksen jälkeen, mutta ainakin aika armollisia, jos kaikki raskauskilot eivät ihan heti hupene.

Ja sitten siitä raskaudesta: toivoin kovasti plussattua, että tämä raskaus olisi sujunut henkisesti jotenkin helpommin. Valitettavasti ei, vaan erittäin huonoja päiviä on mahtunut joukkoon. Huolimatta siitä, että odotan tulokasta kovasti ja olen pohjimmiltani kaiketi siinä uskossa, että tämähän menee maaliin asti, olen ollut koko raskauden äärimmäisen varautunut ja paikoin raskasta seuraa lähipiirille. Välillä mietin, että olisipa helpostus vain nukkua "talviunta" siihen asti, kunnes synnytys koittaa. Vaikka joka ikinen kulunut viikko on ollut helpostuksen ruksi laskelmissani, tuntuu että viikkoja on liikaa jäljellä!

Olen yrittänyt ottaa ilon irti hieman omituisistakin asioista. Esimerkiksi, kun rv 22 tuli täyteen, iloitsin siitä, että tästedes pikkuinen saisi ainakin kohtukuolleen statuksen. Tämä voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan tosi creepyltä, mutta antakaas, kun selitän:

Ensimmäisen pieneni kuollessa viikolla 18, se noteerattiin keskenmenona. Kun ihmisten kanssa keskustelee keskemenoista, ne käsitetään yleensä ennen viikkoa 12 tapahtuviksi sinänsä todella surullisiksi menetyksiksi. Minä olisin kuitenkin antanut mitä tahansa, että keskenmenoni olisi tapahtunut mieluummin varhaisessa vaiheessa. Keskiraskaudessa jouduin nimittäin synnyttämään lapsen, joka näytti ihan oikealta vauvalta kaikkine jäsenineen, mutta edes tuota synnytystä ei noteerattu oikeaksi synnytykseksi. Neuvolakortissani lukee kolme raskautta ja yksi synnytys tällä hetkellä. Tällaisen myöhäisen keskenmenon kokeneet eivät myöskään pääse kaikille suljetuille keskustelupalstoille, joihin kohtukuolleiden vanhemmat ovat tervetulleita. Myös tämä seikka herätti vihaa minussa ensimmäisen raskauden jälkeen. En siis todellakaan halua kohtukuollutta lasta, haluan elävän,  mutta no, nytpä minut ja lapseni sentään hyväksyttäisiin tähän kerhoon.

Odotin kuin kuuta nousevaa myös seuraavia etappeja: viikon 24 tullessa täyteen iloitsin siitä, ettei raskautta voisi enää keskeyttää. Samalla olisi jo jonkinlainen todennäköisyys siitä, että pikkukeskoseni voisi selvitä. Nyt seuraava etappi on sitten parin viikon päästä se, kun lapsella pitäisi olla jo melko hyvät mahdollisuudet hengittää ilmaa omin keuhkoin!

Toistaiseksi en ole edelleenkään tehnyt mitään hankintoja uudelle tulokkaalle. Sen yhden täälläkin esitellyn pikkumekon olen ostanut sekä soman mintun värisen nutun. Se menee sitten pojallekin, jos tällainen yllätys ilmenee laitoksella ;)

Oikeastaan tekisi mieli kysyä, että mitä te kokeneemmat vanhemmat olette hankkineet etukäteen, kun perheeseen on tulossa toinen lapsi? Minä en oikeastaan edes keksi sellaisia, kun kaikki tarpeellinen tuntuu olevan jo olemassa. tähän vaikuttanee toki myös se, että lapsemme syntynevät samana vuodenaikana, joten vaatteitakaan ei tarvitse rohmuta. Tämän vuoksi en taida ottaa edes äitiyspakkausta tällä kertaa, niin ihana yhteiskunnan tarjoama juttu kuin se onkin :)

Pahoittelen, jos teksti vaikutti kovin synkältä tällä kertaa. Minulla on ollut paikoin paha olla, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö aurinko paistaisi jälleen risukasaankin. Valoisamman vaiheen avaimet löytyvät tuosta tekstini alkupäästä. Sitä lääkettä aion kokeilla seuraavaksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kahdeksan vuotta bloggausta

Tervehdys!

Kahdeksan vuotta sitten kesällä tuijottelin tyhjää word-pohjaa ja mietin, miten ihmeessä se gradun työstäminen aloitetaan. Kun langanpäätä ei useiden päivien (viikkojen) yrityksestä huolimatta meinannut löytyä, huomasin eksyväni yhä useammin tuijottelemaan tyyliblogien sivuja.

Erityisesti olin haksahtanut kaverini vinkkauksesta yhteisen ystävämme Annan Tyylitellen-blogiin. Huomasin saavani siitä paljon enemmän inspiraatiota kuin yhdestäkään muotilehdestä pitkään aikaan. Kirppislöytöjen, vintagen yhdisteleminen tämän päivän tyylihelmiin sujui tältä tuttavaltani kuin vettä vaan. Hauskaa oli erityisesti se, että meiltä löytyi useampia samoja vaatekappaleita, joten sain päivittäin hyviä vinkkejä omaan pukeutumiseeni.

Toki Tyylitellen-blogissa vilahti paljon muutakin: taidetta, sisustusta ja kokkailua samalla persoonallisella otteella. Aloin miettiä, olisiko minullakin kenties jotain annettavaa tällaiselle harrastukselle. En tiennyt kuin kourallisen muita blogeja ja ne kaikki vaikuttivat vähän liian fiksuilta - kirjallisuutta, politiikka tai syvällisiä kertomuksia elämän vastoinkäymisistä. Munaisinko itseni, jos alkaisin tällä tavoin kepeilemään?

Lopulta sain ahaa-elämyksen: voisinhan siinä sivussa kirjoitella kaikkea, mikä sillä hetkellä tuntui olennaiselta. Olin juuri siirtymässä työelämään ja siksi syntyi nuoren opettajattaren varaventtiili; kanava pohtia opetusuran alun kasvua ja samalla piristää kollegoita persoonallisilla työasuilla. Samalla löysin viimein kanavan pöytälaatikkokirjoittamiselle. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja suorittanut yliopistossakin luovan kirjoittamisen opinnot, mutta romaania en koskaan saanut alulle saati sitten buustia/onnenpotkua toimittajan töiden pariin. Bloggaus onkin mahdollistanut oman äänen kuuluville saamisen vallan mainiosti :)

Hyvin nopeasti huomasin, että blogiani seurasi yli sata opetusalalla työskentelevää ja keskustelu oli paikoin hyvinkin kiivasta tuolla kommenttiboksissa! Sainpa jopa eräältä pienkustantamolta tarjouksen kirjoittaa kirjan omista pohdinnoistani! Selvästi moni kaipasi vertaistukea, mutta itse koin hieman haastavaksi pitää keskustelun yleisellä tasolla, kun omat haasteet saattoivat olla jotakin ihan muuta. Anonyymiteetin varjelukin vei voimia ja vähitellen alkoi tuntua siltä, ettei tarvetta syvemmälle pohdiskelulle enää samaan malliin ollut: ammatillista kasvua oli tapahtunut ja toisaalta nuoren kirkasotsaisen broilerin idealismikin oli vaihtunut tyytyväiseen realismiin. Aika ajoin toki jokin koulumaailmaa sivuava teema saa minut yhä tarttumaan sapeliini kynään, mutta en taida olla enää se ihan nuori opettajatar - avioliiton satamaankin olen päässyt purjehtimaan (viittaus Hilja Valtosen romaanin sisältöön) :D

En tiedä, kuinka paljon blogeista on tehty opinnäytetöitä (muuten kuin niiden kaupallistumisesta), mutta tälla tavoin retrospektiivisesti on mielenkiintoista analysoida ainakin oman blogin diskursseja (tai ainakin sisällönanalyysimaisesti teemoja). Olen kirjoittanut lähes vuosikymmenen lifestyleblogia, johon on syntynyt ajansaatossa monenlaisia punaisia lankoja; ydinteemoja. En tiedä, mitä niistä juuri sinä seuraat ja juuri se, että blogini on tällainen sillisalaatti on aiheuttanut itsellenikin hieman haasteitakin ajoittain. Jos alan miettiä, miten miellyttäisin lukijoitani, ahdistun liikaa. Siksi olen ajattelut kirjoittavani erityisesti itselleni. Pidän kirjoitustaitoa yllä ja haastan itseni perustelemaan valittuja teemoja; mitä ne nyt sitten ovatkin.

Erotan tämän blogin erääksi keskeisiksi teemaksi (joista osa voi olla pidemmänkin aikaa piilevänä), juuri tuon mainitsemani ammatillisen kasvun, joka on vienyt minut arasta sijaisuuksia tekevästä opettajan alusta gradunsa työn ohessa valmiiksi saaneeseen maisteriuteen sekä kakkkosammatin pariin opokoulutukseen. Näitä teemoja seurailevia tuskin on mukana enää kauheasti, sillä olen tehnyt aika ajoin selväksi, etteivät nuo teemat ole viime vuosina olleet niin keskeisiä elämässäni. En tarkoita tällä sitä, etteivät ehkä enää koskaan, mutta ahkeruudessani ja sinnikkyydessäni koin joissain vaiheessa totaalisen loppuun palamisen, jota ensimmäisen lapsen menetys vielä korosti.

Toinen keskeinen teema tässä blogissa on ollut kehittyminen kuluttajana. Olen toivoton esteetikko, rakastan kaikkea vanhaa ja kaunista niin vaatteissa kuin sisustuksessa, mutta olen opetellut tietoisesti myös luopumaan. Konmaristi en ole, mutta yritän jo etukäteen miettiä, että hankkimillani tavaroilla on tulevaisuus myös jälkeeni.

Vuosien myötä kolmanneksi punaiseksi langaksi on muodostunut kasvaminen äidiksi ja vanhemmaksi. Tuo tie ei ole ollut itsestään selvyys; se on myös ehkä se sanoma, jota haluan kertoa julkisesti. Monista asioista vaietaan, ne ovat tabuja aiheuttaen turhaa surua ja kärsimystä niistä kärsiville. Jos joku on saanut yhtään eväitä kohdata lähipiirissään vastaavia kokeneita, olen onnistunut tavoitteessani.

Olen siis blogannut kahdeksan vuotta. Hyvin todennäköisesti yhdeksää vuotta ei tule täyteen. Haluaisin kyllä, mutta minun on käytettävä voimavarani enemmin perheeni hyväksi. Tämä ei ole vielä blogin viimeinen postaus, mutta mikään ei ole ikuista. Moni kanssabloggaajakollega on lopettanut. Olen tuntenut suurta harmitusta lempiblogieni kadotessa - mainittakoon esimerkkeinä Tyylitellen, Buttermilk Bisquits ja nyt viimeisimpänä Alma, mutta ymmärrän täysin heidän päätöksensä. Viimeksi mainittu bloggaaja toi hienosti päätöskirjoituksessaan esille sen, että bloggaus on vallan mainio harrastus, mutta hyvin paljon aikaa vievä. Samoihin aikoihin kanssani aloittaneista blogeista ovat silmämääräisesti jatkaneet ne, jotka saavat siitä hyvää talpoudellista korvausta.

Ihmisen on pakko valita, mihin resurssinsa laittaa. Niin kauan kuin on lapseton tai vaihtoehtoisesti ne ovat jo lentämässä pesästä, tällainen pohdintaa, kuvankäsittelyä ja tekstin hiomista vaativa harrastus on jees. Jos siinä haluaa vielä menestyä, se vaatii runsaasti vastavuoroista toimintaa somessa: vastailua lukijoiden kommentteihin ja myös vierailua ja aktiivista kommentointia toisissa blogeissa. Olen itse valinnut ehkä hieman tylyltä tuntuvan vaihtoehdon ja lähinnä kirjoitellut omaan blogiini. Aika ei vain riitä kaikkeen. Pyydänkin teiltä ahkerasti tässä blogissa käyviltä bloggajilta anteeksi tätä kauan jatkunutta nihkeilyä. Vika ei ole teidän blogeissannne vaan tämän harrastuksen aikaavievyydessä!


Haluan olla teille rehellinen. En osaa tällä hetkellä sanoa, kauanko vielä bloggaan: ehkä jaksan töiden alkuun elokuussa tai sitten vauvan syntymään lokakuussa. Voi olla, että vauva-arki on sen verran helppoa, että ehdin silloin tällöin bloggailla siinä samalla. En tiedä vielä, kuinka kauan aion olla kotona toisen lapsen synnyttyä. Siihen vaikuttaa tietysti taloudellinen tilanne. Ehkä, jos keksin jonkin sivuansion, saatan pystyä olemaan lasteni kanssa kotona. Eräs vaihtoehto on tietysti yrittää kaupallistaa blogia, mutta se ei taida olla lukijoitteni mieleen. Laitan mietintämyssyn päähän ja jatkan pohdintaa.

Mutta jos sinulla on mitään tunnesiteitä tätä blogia kohtaan, niin avaapa sanainen arkkusi. Voihan olla, että tämä blogi on tehtävänsä jo täyttänyt ja korvaavia vaihtoehtoja on jo löytynyt teillekin.

Mikä on se punainen lanka tahi syysi seurata juuri tätä blogia?

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Etsivä löytää ja onnekkain saa mekon lahjaksi lukijalta :)

Perjantaista!

Muistatteko vielä, kun tein postauksen keväällä lempimekoistani? Top 10-listalleni mahtui eräs kellohelmainen H&M-mekko, jonka omistan kahdessakin eri värissä.

 

Valitettavasti nuo 36-kokoiset mekot eivät enää mahtuneet minulle ja olenkin tässä vuoden verran vaihtelevan aktiivisesti etsinyt korvaavia 38-kokoisia. Viime syksynä löysinkin huutonetista uudenveroisen harmaan, mutta aloin nihkeillä hinnan kanssa ja joku toinen tarjosi enemmän. Sen jälkeen en ole nähnyt kirppiksillä vilaustakaan kummastakaan vaihtoehdosta.

 
Tai, no en ennen eilistä. :)

Mainitsinkin käyneeni eilen pitkästä aikaa Lasten Seesamissa. Siellä on ilmeisesti vähän hiljaisempi vaihe menossa ja osa hyllyistä oli täytetty "myy, mitä haluat"-periaatteella. Ja kappas, siellähän tuttu klänninki vilahti! Kurkistin sydän pamppaillen, onko oikeaa kokoa. Oli! Sitten katsoin sydän kurkussa hinnan: 15 euroa. Aika paljon, mutta kuiteskin vähemmän kuin, mitä olisi ollut myyntihinta syksyn huutonet-mekolla. Kaiken kukkuraksi mekossa oli vielä laput kiinni (ovh 39,95 e) eli käyttämätön kappale kyseessä!

Ja tsadaa! Nyt se on minun :)

Mutta ei tässä vielä kaikki. Paljon huikeampi tarina liittyy mintun väriseen versioon mekosta. Minulla on nimittäin nykyään myös se koossa 38. :)

Keväällä tuon lempimekkopostauksen jälkeen sain yhteydenoton eräältä turkulaiselta lukijaltani, joka ei ollut koskaan kommentoinut blogissa, mutta kuulema lukenut Turun Tildaa kauan. Lukija kertoi, että hänellä on tuo kaipailemani mintunvärinen mekko pölyttymässä kaapissaan ja hän haluaisi lahjoitta sen minulle kiitokseksi kaikista näistä lukuvuosista!

Arvatkaapa olinko otettu ja tohkeissani! Kaikista eniten varmasti lämmitti se, että tuntematon ihminen otti yhteyttä ja kertoi viihtyneensä kirjoitusteni parissa pitkään.

Kiitos vielä kerran sinulle, Susanna, tästä ihanasta lahjasta!

Nyt täytyy vain toivoa, että molemmat ihanuudet mahtuvat tosiaan vielä raskauden jälkeen eikä tarvitse alkaa metsästää kokoja 40 ;)

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

PS. Olisiko jollakulla kiinnostusta ostaa pois nyt nuo tarpeettomat 36 kokoiset mekot? Ota yhteyttä s-postitse!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Metamorfoosi mummoksi?

Hei taas!

Minun piti itseasiassa tehdä seuraavaksi blogin 8-vuotissynttäripostaus. Yritin viikon verran raahautua koneen ääreen, mutta poitsun päikkäreiden aikoihin punkka veti puoleensa hanakammin. Makuuasennossa (ja Alvarin hedelmäkorina) onkin vietetty kohtuullisen paljon aikaa.


Kesäflunssa, liian alhaisesta hemoglobiinista johtuva huimaus sekä suonikohjujen aiheuttama jomotus alakropassa - niistä on ollut Tildan kesä juhannuksen jälkeen tehty. Menossa oleva raskaus on siis osoittautunut edellistä vaikeammaksi jo tässä vaiheessa. Ajoittain olen miettinyt tämän bloginkin syväjäädyttämistä.

No, hurtti huumori pelastaa. Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?

No siitä, että alennusmyyntishoppailut hoituvat apteekissa ja instrumentariumissa vaateputiikkien sijaan :D

Ostoslistalla on ollut esimerkiksi Kräuter Blutsaftia ja tukisukkia eri malleissa: pitkiä nilkkasukkia, stay uppeja tukemaan nimenomaan polven yläpuolisia kohjuja sekä tilaukseen vielä mammamalliset vatsasta tuetut sukkahousut töiden alkua silmällä pitäen (välillä on tosin päiviä, jolloin tulee mieleen, että pääsenköhän edes niin pitkälle ennen saikkua).... Kovin seksy raskaushehkuinen olo ei ole tosiaan viime aikoina ollut.

 

No, onneksi paino ei vaikuttaisi tällä hetkellä nousevan yhtä nopeasti kuin Alvarin kohdalla. Se on ihan hyvä, jotta suonet eivät ihan pullahtaisi pihalle ennen H-hetkeä. En kyllä edes uskalla ajatella, miltä alaraajat tulevat näyttämään synnytyksen jälkeen. Todennäköisesti minihameiden ja lyhyiden shortsien aika on tästedes ohi. No, en minä ole niitä viime vuosina muutenkaan käyttänyt, mutta jo ennestään äitilinjassa perittyjen sinertävien verisuonipurkaumien lisänä nuo kohjut eivät paljaiden säärien esittelyyn jatkossa houkuttane.

No, onneksi on olemassa ihania maksimittaisia vintagemekkoja ja kylmemmillä keleillä kellohelmoja voi käyttää lyhyempänäkin tummien sukkisten kera :)

Tästä tulikin mieleen: Suosittelen lämpimästi kaarinalaisen Lasten Seesamin yhteydessä olevaa Toinen Tarina-nimistä naisten laatuvaateosastoa. Vein sinne myyntiin kasan vaatteita, joita en ollut saanut kaupattua Kårenilla, facen nettikirppiksillä tai täällä blogissa.

Nyt noista vaatteita on vajaassa kuukaudessa myyty 2/3 ja huomattavasti paremmalla hinnalla kuin olisin jostain muualta saanut (saldoni on tällä hetkellä 110 e - provisio) Ilmeisesti Paraisten suuntaan suuntautuva mökkiliikenne on tehnyt tehtävänsä: miehet käyvät Liedon lihaliikkeessä ja naiset vilkaisevat sillä aikaa kirppiksen tarjonnan :)

Toisen Tarinan hinnoitteluperiaatteena on se, että asiakas saa itse hinnoitella haluamansa hinnan, kunhan ottaa huomioon, että tuon hinnan päälle lisätään 30 % provisio. Mitään viikkohintaa ei siis ole. Aion syksymmällä viedä seuraavan satsin vaatteita ja suosittelen samaa muillekin! Kannattaa vilkaista liikkeen sivuilta, millaista vaatetta he mieluiten ottavat vastaan.

Kerron toiste, mitä kauan etsimääni löysin itse tänään Seesamista :)

Parempaa viikonjatkoa kaikille!

Ps. Anteeksi, jos oli liian inhorealistinen postaus tällä kertaa...Mä en näköjään vaan osaa pitää minkäälaista hattarablogia edelleenkään.