Tildan jouluaskarteluja ja eräs hurmaava joululahjavinkki

Tervehdys!

Elän tällä hetkellä hullunmyllyä. Postailla haluaisi, mutta rahkeet eivät riitä. No, pieni vilaus viikon tärkeimmistä!

Olin ilmoittautunut joskus syksyn suvantovaiheessa jouluaskartelukurssille, jossa tehtäisiin koristeita luonnonmateriaaleista. Tosi jees ja kivaa, mutta tilanteessa, jossa mies on ihan yliväsynyt ylitöistä ja lapsi ollut viikon kipeänä, paskartelu ei tule ensimmäisenä mieleen. En ollut suunnitellut tai keräillyt  vinkkejä, materiaaleja tai yhtään mitään kurssia varten (olin oikeastaan unohtanut koko kurssin ennen kuin tuli muistutustekstari), mutta onneksi kurssin vetäjältä sai ostaa matskuja.

Hätäpäissäni tempaisin pari sisustuslehteä mukaan ja vastaan tuli kivan näköinen sammalsydän. Ohjeet olivat epämääräiset, mutta ope keksi, miten se oli toteutettavissa. Ihan identtinen ei meikäläisen väsäys ole, mutta olen hurjan ylpeä. Erään toisenkin koristeen väsäsin illan aikana ja mikä parasta - en enää pelkää kuumaliimapyssyä, pihtejä tai muita härveleitä! Voisin tuon illan opeilla vetää naapurin naisillekin ehkä vastaavan kurssin :D

Ja sitten vinkki: Jos pidät häistä, vintagesta, tapakulttuurista ja historiasta - teos Hurmaavat häät on kuin luotu sinua varten!

Kyseinen hääkirja on minulle tuttujen huipputyyppien tekemä: teksteistä vastaa Hopeapeilin Elina - nainen, jolla on sana hallussa. Kirjan mahtavat hääpuvut ovat taas Marjo Haapasalon käsialaa. Tuo nainen Boutique Minnen takana on loihtinut meille turkulaisille naisille kauniita juhla-asuja jo vuosien ajan ja tekee myös paljon teatteripuvustuksia. Marjolla on myynnissä hieman myös vintagea ja oma hääpukunihan oli hänen putiikistaan ostettu.

Elina arpoo tänään yhden Hurmaavat häät-teoksen omassa blogissaan TÄNÄÄN, mutta tosiaan, jos lähipiirissä on häitä tiedossa, morsian ehkä voisi saada Hurmaavista häistä inspiraatiota jonkin tietyn vuosikymmenen mukaisten teemahäiden järjestämiseen.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Arvonnan tulokset ja vilaus Tildan seuraavasta projektista

Torstaista!

Nyt koitti hetki, että poika tutii untenmailla ja meikäläinen saattoi suorittaa lupailemani joulukalenteriarvonnan.

Epäilin itse asiassa aluksi, että vaivautuukohan kukaan kiireessänsä kirjoittelemaan mitään minulle takaisin, mutta kylläpä yllätitte minut! Runsas kiitos kaikille itsestään jotain kertoneille :) Vastauksenne lämmittivät mieltäni kovasti ja tyydyttivät myös uteliaisuuttani :) Jotenkin on vain mukavampaa, että hahmottoman massan sijasta voi kuvitella kirjoittelevansa niille tietyille opettajille, perheenäideille, historian ja kierrätyksen ystäville, joista osa on seurannut tätä blogia hurjan pitkäänkin.

Pääpalkinnon, suuremman kolmiuloitteisen kalenterin, voitti seuraava kommentti:

Moi, olen lukenut blogiasi jo vuosia, kenties alusta lähtien. Opiskelin silloin Turussa, joten oli kivaa lukea saman kaupungin juttuja. Muutin sittemmin töiden perässä muualle Suomeen, mutta nyt olen jälleen palannut Turkuun, joten tutut elementit on taas kohdillaan :) Kiinnostuin blogistasi myös, koska kirjoitat todella hyvin, ajatuksen kanssa. Lisäksi sinussa on särmää, etkä ole sellainen sieluton pintaliitoinen nukkeblogi, joita olen joskus erehtynyt vilkaisemaan.
Minulla on kaksi lasta, joten äitiyteen, lapsiin jne liittyvät asiat blogissasi ovat myös koskettaneet minua. 

Olen aivan eri alalla kuin sinä, mutta koulumaailma kiinnostaa, joten niitä juttuja olen myös kiinnostuksella lukenut. Oikeastaan enemmänkin kiinnostaisi tietää, mitä nykyään kouluissa tehdään, miten opettaja kokee luokan eri persoonat, opetuksen jne. Itselläni on jokseenkin ristiriitaisia muistoja omilta kouluajoilta, ehkä siksi toivoisi nyt asioiden olevan paremmin :)
Kasvottomuus ei ole lopulta minua häirinnyt. Jotenkin se on jo ollut tämän blogin tunnusmerkki, joten siihen on tottunut. Oikeastaan virkistävän erilaista, kun kuvatulva nykyään on ihan mahdoton. Hyviä kuvia nuo kuitenkin ovat ja tietysti tuovat ihan eri tunnelman kun sydänpeitot puuttuvat.

Kommentista puuttui nimimerkki, joten jos tunnistat itsesi niin ota yhteyttä s-postilla minuun!


Toisen palkinnon, joka on näköispainos vuoden 1960 joulukalenterista, voitti puolestaan Elina seuraavalla kommentilla:

Jouluhullun pitää osallistua! Olen Hopeapeilin Elina ja löysin blogisi muutama vuosi sitten, kun googlasin tietoa Evergreen Garderobista. Sama kotikaupunki ja kiinnostus vintageen saivat jäämään lukijaksi, ja ollaanhan me jotain yhteistäkin jo ehditty matkan varrella tekemään.
Olen vapaa toimittaja ja tietokirjailija, ikuinen vintagetyttö, pohjoissuomalaissyntyinen turkulainen, sekavan ja mukavan perheen jäsenenä vaimo/äiti/äitipuoli ja tänään poikkeuksellisesti myös opettaja, koska menen vetämään erästä lyhytkurssia yliopistolle. Niin ja jouluhullu olen, sanoinko jo?

Voi vaikuttaa, että valkkasin tarkoituksella Turussa asuvia onnekkaita, mutta tämä oli kyllä puhdas sattuma! Kalenterien luovuttamista tämä käänne näinä postilakon aikoina tosin helpottaa, sillä voisin yrittää käväistä Turussa joko viikonlopun aikana tai ensi viikolla.

Anonyymi ja Elina, ottakaapa minuun siis yhteyttä ja ehdottakaa teille sopivia aikoja. Jos vaikka löytyisi kaikille sopiva yhteinen aika ja paikka!

Ps. loppuun vielä vilaus seuraavasta projektistani... Isovanhempieni perua oleva valkoinen 1940-luvun lipasto kulki mukanani opsikelijabokseissa, mutta on seissyt varastoissa kymmenisen vuotta. Tiukan rahatilanteen vuoksi olen ajatellut kunnostaa tämänkin itse, mutta sopiva kurssi pitäisi löytää. Sellaisista, mielellään alkuvuodesta alkavista, saa vinkata minulle! (Turku + lähiympäristö)

Mukavaa viikonjatkoa kaikille :)

Sohvapöydän uusi tuleminen

Tervehdys ja uutta viikkoa kaikille!

Kaksi viikonloppua ja viisi päivää myöhemmin saanen esitellä meidän uuden sohvapöydän. Olin aluksi hieman järkyttynyt lopputuloksesta, mutta siitä toivuttuani jopa hieman innoissani. Mutta katsotaanpa vaihe vaiheelta, mitä tapahtui:

Yritin löytää arkoiston kätköistä kuvia, joissa pöydän alkuperäinen kunto näkyisi mahdollisimman hyvin. No, nämä alla olevat saavat kelvata. Pöytä on luultavasti hieman alle sata vuotta vanha, ehkäpä n. 1920-luvulta tai jopa vanhempi. Siihen viittaa se, että nauloina on käytetty puunauloja.

Pöytä on maalattu useampaan kertaan ainakin kahdella sinisen sävyllä ja pöytälevy vielä lopuksi karmaisevalla vauvankakan värisellä maalilla.



Toki terroria harjoitimme myös me katkaistessamme pöydän jalat ronskisti, jotta se istuisi sohvan pariksi.

Selvää oli se, että halusin rapsuttaa esille pöydän alkuperäisen pinnan. Sen sijaan se, mitä tekisin jaloille, jäi vielä harkinnan alle.

Ei muuta kuin hommiin!

Ensimmäiseksi aloin käyttää käsikäyttöistä maalinrapsutinta. Sain ensimmäiset lohkeilevat maalikerrokset kohtuu hyvin pois, mutta varsinkin pöytälevyn alemmat kerrokset olivat aika jumakassa. Maalinpoistoaine kehiin.

Kuvista ei ehkä saa selvää, mutta hyvin nopeasti sutimisen jälkeen maalipinta alkoi kuplia ja pehmeni. Avuksi otettiin kaavin, jolla noita syvempiä kerroksia saattoi vuolla. Keskityin ensimmäisenä päivänä pääasiassa vain tuohon pöytälevyyn, mutta aina, kun kemikaalin piti vaikuttaa, höyläilin jalkoja, sillä päätin matkan varrella, että ehkäpä se jalkojen tummansininen maali näyttäisi aika tunkkaiselta verrattuna puunattuun pöytälevyyn. Onneksi maalikerroksia oli jaloissa huomattavasti vähemmän, sillä muuten niissä oli kommervenkki jos toinen puhdistettavaksi....

Kun maalinpoistoaine oli tehnyt pöytälevyssä tehtävänsä ja suurin osa maalista oli saatu pois, oli hienosäädön aika. Hiomapaperia (karkeus 100) ja hinkkausta. Hiomakonetta en halunnut käyttää, sillä halusin säästää mahdollisimman paljon alkuperäistä rustiikkista pintaa. Kun olin lopputulokseen tyytyväinen pesin pöydän pellavaöljysaippualla, joka omalta osaltaan vielä poisti likaa ja maalinpoistoaineen rippeitä.

Tässä vaiheessa olin jo kohtuu tyytyväinen lopputulokseen, mutta erityisesti pöydän takapuolen jalat ja laatikon takalevy olivat huomattavasti sinertävimpiä kuin etupuoli. Nälkä kasvaa tietysti syödessä, joten totesin että takapuolelle olisi tehtävä jotakin!

 

Ensin surruuttelin menemään moottoroidulla hiomakoneella, mutta sininen vaikutti jumahtaneen puuhun kiinni. Jotakin vanhaa alusmaaliakin tuntui kummittelevan pinnassa.... Ääh, no mitäs muutakaan kuin maalipoistoainetta vaikuttamaan ja puukko esille! Vanhoista oksankoloista olikin sitten todella kaivella mömmöjä veke.

 

Maalinpoistoainetta, vuolemista, hiomista koneella ja lopuksi hiomapaperilla (karkeus 240). Lopulta totesin, että eiköhän jo riitä. Ei ihan kaikkia elämisen merkkejä tarvitse jaloistakaan vuolla pois.

Tässä vaiheessa olin hieman yllättänyt siitä, mitä pöydästä oli loppujen lopuksi kuoriutunut, nimittäin melkoisen vaalea yksilö. Oikeastaan pöytälevy vastasi alkuperäisiä mielikuviani, mutta nuo jalat - eeh, aika mäntyiset ja vaaleat. Olin kaiketi kuvitellut, että vanha puu on aina sellaista rustiikkisen harmahtavaa, mutta ei todellakaan! Muidenkin kurssilaisten puhdetöitä tarkastellessa huomioni oli se, että hiomalla ja rapsuttamalla esiin tulee melko tuoreen näköinen puu. No tietysti! Olipas mulla kummallisia kuvitelmia. 

Maalipoiston jälkeen tulee tietysti seuraavana vaiheena miettiä, millaisen uuden pinnan huonekaluunsa haluaa. Karkea linjaus on se, että joko maalia ja lakkaa tai sitten vahaa. Valinta on melko lopullinen, sillä edellä mainittuja ei voi yhdistää. Perinteisistä maaleista minulle suositeltiin maavärejä, joita olisinkin saattanut harkita jonkin toisen huonekalun kohdalla. Nyt minulla oli kuitenkin fiksaatio siihen, että halusin sohvapöydästämme jotakin kierrätyspuisen keittiönpöytämme näköistä - rustiikkista ja hieman harmattavaa. K-raudasta löytyikin kivan näköinen läpikuultava vahapetsi, jolla lopputulos olisi ollut ainakin myyjän mukaan hieman ikääntyneen rustiikkisen puun ilme. No, odotin maalauspäivään saakka, mutta loppunutta petsiä ei tullut liikkeeseen. Kurssi ehtisi loppua ennen kuin sitä tulisi. Voi räkä! 

Jotakin olisi keksittävä, mutta mielikuvitus ei loihtinut mieleen mitään uutta ideaa. Lopulta päätin, että menköön syteen tai saveen, vahaan pöydän pelkällä mehiläisvahalla, jota oli tarkoitus laittaa petsin päälle viimeistelyksi. Sillä tavallahan meidän ruokapöytämmekin on käsitelty. Tuumasta toimeen. Vahaa levitettiin hienojakoisella teräsvillalla ja kiillotettiin lopuksi rätillä.

Havaitsin heti levityksen jälkeen, että voi ei! Tästähän tulee ihan peruspuun värinen. Ei, en halua mäntyä, en! En tietenkään tajunnut, että Aspen-pöytä on varmaan jotain ulkolaista puuta, mutta soffa-pöytä tehty kotimaan tarpeista. No, kurssin vetäjä lohdutti, että pöydän voi käsitellä myöhemmin vaikka jollakin Osmo-värillä, jos sitlä tuntuu, muttei kannata lyödä hanskoja tiskiin ennen kuin on nähnyt pöydän kotivalaistuksessa siinä paikalla, mihin se kuuluukin.

 

Ja arvatkaapa mitä! Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen, etten mennyt käsittelemään pöytää millään harmahtavalla petsillä. Pöytähän on mitä parhaimman värinen hieman punaruskeaa antiikkisohvaamme ja kotimme Boknäs-hyllyjä vasten.

Jos nuo aavistuksen kellertävät jalat alkavat häiritsemään, voin petsata niitä hieman eri sävyisiksi.

Pöytä ei ole vielä muutenkaan aivan valmis, sillä aion hankkia Indiskasta tai jostakin muualta siihen uuden vetimen.

 

Joka ikinen kerta, kun kuljen pöydän ohi pysähdyn ihailemaan sitä. Pöydän pinta on niin kiva, täynnä mm. palon jälkiä, mikä lienee syy siihen, että maalia on sivelty alunperin päälle.

Alan olla siis sinut lopputuloksen kanssa, mutta erityisesti iloitsen siitä, että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni. Projekti oli täyttä konkretiaa (ja lopputulosten kokemista), mistä haaveilin ne loputtomat gradu- ja opiskeluvuodet (miksei työvuodetkin)! Taisinkin hurahtaa entisöintiin heti kerralla. Nyt tuolla olisi odottamassa se 1950-luvun valkoinen lipasto. Viitsinköhän sittenkään antaa toimeksiantoa ulkopuoliselle, saas nähdä ;)

Mukavaa viikonjatkoa!

Millaisesta projektista sinä olet nauttinut täysin rinnoin?

Operaatio sohvapöytä ja ajatuksia yrittäjyydestä

Perjantaista!

Tälle päivälle on suuret odotukset. Pääsen nimittäin tekemään sellaista, mistä olen vuosikaudet haaveillut eli entisöintikurssille. Tarkoitus olisi ottaa työn alle vihdoin viimein muutama vuosi Pilipalipajasta hankittu suutarinpöytä vai miksi tuollaisia pienellä lokerikolla varustettuja pöytiä kutsutaan. Ihan itsenäisesti en ole uskaltautunut siitä maaleja poistelemaan, sillä pöytä on oikeasti melko vanha - tästä kertoo ainakin se, että pöydässä on käytetty puunauloja. Joku lukija taisikin muinoin arvella, että se olisi peräisin 1920- tai 1930-luvulta.



Taisin jo vuosia sitten kysellä teiltä lukijoilta, että miten kunnostaa pöytä. Ajatuksesta maalata pöytä valkoiseksi olen jo aikoja sitten luopunut, mutta haluaisin pois ainakin tuon karmean punaruskean päällispinnan. Jalat voisivat olla myös joko puunväriset tai sitten tuollaiset tummat kuten nyt.

No, kurssin vetäjältä saanen varmasti vinkkejä, mutta jotenkin houkuttaisi rapsutella esille alkuperäinen puupinta ja käsitellä se sitten vaikka jonkin sortin vahalla. En sitten tiedä, onko hyvä ajatus, kun pöydässä on selvästi aika monta kerrosta vanhaa maalia. Varmasti osa on imeytynyt puuhun saakka. Saa ideoida, jos kiinnostaa :)



No, joka tapauksessa pöydän parina tulee olemaan antiikkisohvamme, joka verhoillaan uudestaan. Vakaat aikeeni saada "uusi" sohva kesäksi heitti kuitenkin häränpyllyä, kun emme osanneet ajoissa päättää, millä kankaalla sohva verhoiltaisiin. Empimisen seuraksena verhoilijamme oli saanut sen verran paljon tilauksia, että entisöinti siirtyi elokuulle. Ajattelin, että ihan ok, sillä saisimme lisäaikaa miettiä vaihtoehtoja.

Sitten kohtalo puuttui peliin. Verhoilijamme joutuikin sairaslomalle ja on raukka sillä vielä ainakin kuukauden. Mahdollisesti saisimme sohvan kuitenkin työn alle vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan, miten käy. Pääasia, että saadaan verhoilijamme työkuntoiseksi!

Sivuhuomiona voisin kuitenkin tähän väliin todeta, että tasan eivät käy puntit tässä maassa. Kaikkihan nyt ovat varmastikin perillä maamme vaikeasta taloustilanteesta ja nykyhallituksen sen vuoksi kaavailemista säästötalkoista, joihin palkansaajat osallistuisivat mm. maksamalla ensimmäisen sairaspäivän omasta kukkarostaan. Tämä on tuntunut meistä opettajista ja varsinkin hoitoalan henkilöstöstä aiheellisesti epäreilulta, sillä taudit saadaan usein työpaikalta.

Hieman kuitenkin perspektiiviä aiheeseen. Verhoilijani kertoi, ettei hänen kannata ihan pienistä tai edes suuremmista edes hakea sairaslomaa. Yrittäjillä kun karenssi on vähintään viikon. Paremmat sairasetuudet maksavat pienyrittäjälle niin paljon, ettei niitä kannata ottaa. Yksinyrittäjä tuskin on mikään kroisos tai veropakolainen, joten muistinpa taas olevani aika etuoikeutettu palkansaajana. Pienen tai keskisuuren yrityksen omistajalle, joka näissä olosuhteissa työllistää toisen on nostettava hattua: lomarahat, eläkkeet, sosiaalimaksut ynnä muut hoituvat pitkälti työnantajan puolesta. Mutta....Mikähän mahtaa olla palkansaajien tulevaisuus? Olemmekohan tätä menoa kohta kaikki yksinyrittäviä? Osaankohan (mahdollisesti) tasapaksun mukavasti palkaanauttivana opinto-ohjaajana edes esitellä yrittäjyyttä oikeista tulokulmista?

No, takaisin sohvateemaan. Päädyin kesän myötä ja teidänkin ideoita tarkoin harkiten lopulta siihen, että sohva tulee saamaan joko nykyisenkaltaisen tummanpunaisen tai sitten tuossa ylemmässä kuvassa näkyvän tummanharmaan päällisen (on muuten oikeasti vielä astetta syvempi siniseentaittuva harmaa). Tällä hetkellä olen kallistumassa tummanharmaaseen, silä sopivaa punaista ei löytynyt. Jossain vaiheessa yksinkertaisesti haluaa vain saada tuloksia aikaan :) ja mä haluan mun sohvan kuntoon!

Mukavaa viikonloppua!

Puutarhamuumi Tilda ja vinkkejä mökkiviemisiksi

 Maanantaista!

Viime päivinä on jotenkin tuntunut ihan kesältä ja lomalta; oikeastaan voisi sanoa hetkessä elämiseltä!

Eikös se vanha viisauskin sano, että puutarhan hoitaminen on onnenlähteistä suurimpia? No, meille riittää tällä hetkellä ihan vain se, mitä patiolle mahtuu. Pääasia on, että salaatit ja maustekasvit saadaan omasta takaa. En tykkää tällä hetkellä raskauteni takia möyriä mullassa, mutta kuolleiden kukintojen nyppiminen ja kasvien kastelu on jotenkin suorastaan meditatiivista puuhaa. Puutarhamuumeiluun sopii hyvin eräs vaatekaapissani vuosikausia asutellut H&M:n Conscious Collectionin riemunkirjava kukkakuosinen tunika, jota osa lukijoistani (ja kaiketi mieheni) on pitänyt raskausasuna ihan alusta pitäen ;) No, nyt on sitten siinä varsinaisessa käytössä!

Tämän postauksen toinen teema on pieni tuliaisvinkki, niille, jotka suuntaavat lähiviikkoina ystävien tai sukulaisten mökeille. Entäpä, jos veisittekin sen perinteisen kahvi- ja keksipakettisetin sijaan jotakin ihan muuta ja hyödyllistä?

Tangle Teezer on varmaan lähes kaikille tuttu. Olen trendeistä usein auttamattomasti jäljessä, mutta sitten, jos hurahdan, hurahdan täysillä. Niin kävi, kun ostin tämän pinkin "kamman" keväällä Hulluilta Päiviltä. Olen vuosikauden julistanut, että mikään kampa tai harja ei oio takkutukkaani sitä samalla tuhoamatta. Olin väärässä, niin väärässä. Tämä on loistokapine. Ehkäpä sitäkin käyttäessä kannattaa odottaa, että hiukset ovat hieman kuivuneet, mutta aivan loistotuloksia minä, jonka hiukset kuuluvat aivan varmasti takkuuntuvimpaan kymmenekseen, olen saanut vedellä suitsait suoriksi! Ehkäpä mökkiläisillä on jo Tangle Teezer kotona, mutta onkohan mökkisaunassa? Aamu-uinnin jälkeen voisi olla ihan mukavaa suoristella hiuksia kivuttomasti mökkilaiturilla.

Sitten toinen loistovinkki! Kotimainen avainlipputuote Lemon Juice & Glyserine on laajentunut keväänkorvilla myös suihkusaippuoihin. Sain testattavakseni jo useamman kuukautta sitten kyseiset raikkaat vaihtoehdot ja voin sanoa, että niiden ihana tuoksu on vienyt mennessään. Varsinkin sitruuna-avokadosuihkusaippua on todella hyvä, ei yhtään keinotekoisen hajuinen. Se on ollut aivan ihana varsinkin hellesäällä!

Lime & jogurtti 2in1 on myös hyvä ja varmasti sopiva juuri mökkiolosuhteisiin, sillä se sopii kaikenlaiseen, myös hiusten pesuun. Tuota puuvillasuihkusaippuaa olen käyttänyt vähiten ja se on tosi neutraalinen tuoksuinen. Putkilot ovat myös todella riittoisia.

Tuotteiden suositushinta on 2,2 e ja niitä löytyy varmasti monista päivittäistavarakaupoista, esim meidän kylältä ihan perus K-kaupasta. Toisin sanoen vielä mökkipaikkakunnalla saattaa löytyä hyvinkin lähikaupan valikoimasta eikä rasita lomabudjettia ihan hirveästi ;)

Toivottavasti ainakin jompikumpi vinkki hyödytti teitä!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Vihdoinkin se oikea?

Maanantaista!

Olimme palaamassa kauppareissulta Ravattulan Citymarketista, kun päätimme fiiliksen vuoksi ajella ohikulkutien sijaan Littoisten pikkuteitä.

Kotiin oli jo hieman kiire, Madeleinen häitä kun ei sopinut jättää väliin ;)

Häät kuitenkin unohtuivat, kun näimme yllättäen meille uuden mielenkiintoisen näköisen vanhan tavaran putiikin.  Pihalla oli puulaaatikoita, vanhoja ikkunanpokia, sinkkisoikkoja sekä eräs pöytä, jonka kohdalla aivoni alkoivat kiivaasti raksuttaa.... Josko tästä olisi kauan kaivatuksi olohuoneen pöydäksi...

1930-luvun talonpoikaispöytä lähti lopulta 50 eurolla. Kotona siitä nipsaistiin jalat poikki, vähän hiomakonetta ja tassut pohjaan.

Putiikissa juttelin myyjälle, että aion maalata pöydän ehdottomasti valkoiseksi. Kotona aloin kuitenkin miettiä, että mustikansiniset jalat ja (sinänsä kamottava) okranruskea sointuvat kohtuullisen hyvin sohvan pariksi sellaisenaankin.

Onko pöytä mielestäsi hitti vai huti olohuoneemme sohvapöydäksi? Millaista tuunausta ehdottaisit pöydän viimeistelemiseksi?

Kerron myöhemmin lisää löytämästämme liikkeestä. Ihan huippupaikka huippuhinnoin!

Sunnuntain toiminnallisia iloja

Pää ei pysy järjissään, jollei tee välillä jotakin, missä kättensä jäljen näkee heti. Sunnuntain vietimmekin puuhaillen kaikkea, mistä pidämme kovasti.

Syysretken saalis käsitti tatteja, kanttarelleja ja puinnilta jääneitä ylijäämä tähkiä. Välillä hengähdimme kannonnokassa suklaisen evästauon merkeissä.

Kotona kanttarellit muuntautuivat herkulliseksi kastikkeeksi. Sen nauttittuamme iltapäivä jatkui Junnu Vainiota kuunnellen ja huonekaluja tuunaillen.

Miehen ykkösprojekti oli petsata eräs työtasoksi tarkoitettu liimapuulevy. Kuhan levy vain on kuivanut kunnolla, niin paljastan, mikä on aikomuksemme...

Oma projektini oli puolestaan vanhan maalin rapsuttaminen pikkupöydästä. Kuvassa on kylläkin mieheni, kuten varmasti jo päättelittekin ;) Pinnan työstäminen osoittautui varsin terapeuttiseksi. Eipä pitkäaikaisen aikomuksen toteuttamiseen mennytkään kuin kymmenisen vuotta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan - oma takapiha helpotti muutenkin toteuttamista roimasti!

Yleensä työkaudella sunnuntaini ovat kuluneet lähinnä oppitunteja valmistellen. Ette arvaa, kuinka nautinnollisilta sunnuntai voi tuntua näin vietettynä!