Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. helmikuuta 2016

Kårenin kirppistunnelmia ja alle viiden euron asu


Tervehdys!

Ihana Kirppis kuoli ja kuopattiin pari vuotta sitten, mutta nyt on tapahtunut jotain suurenmoista turkulaiselle kirppariskenelle - nimittäin Kårenin kirppis-tapahtuma!

Ensimmäiseen tapahtumaan tämä landella asuva perheellinen ei päässyt, mutta eiliseen numero kakkoseen onneksi maltoin lähteä! Vaikutuin, ja nyt on oma myyntipaikkakin varattu huhtikuun kierrokselta :D


Turusta on selvästi puuttunut sellainen keskustassa pidettävä viikonloppujen pop up-kirppis, vaikka otaksuttavasti tämän kokoisessa opiskelijakaupungissa kysyntää riittäisi. Katsokaa ylintä kuvaa: ei varmaan tarvitse selventää, tuliko tarpeeseen! Kävijämäärä lähenteli neljän tunnin aikana vissiinkin tuhatta henkeä!



En tiedä, miten Kårenin kirppistapahtuma sujui ensimmäisellä kerralla, mutta nyt kaikki toimi vähintään kohtuullisesti. Jonotusaika sisään ei ollut kuin kymmenisen minuuttia, ja myyntipaikkoja oli entisestään lisätty. Toki ahdasta oli paikoin. Onneni oli se, että maltoin kiertää alueen useampaan kertaan. Pöydistä löytyi aarteita, kun vähän jaksoi penkoa pahimman ryysiksen rauhoituttua.

Ja mikä parasta, hinnat olivat kerrankin kohtuulliset. Kirpparille mennään mielestäni myymään, jotta vanhoista, itselle tarpeettomista tavaroista päästään eroon. Myyjät olivat onneksi tällä asenteella liikkeellä ja tavara selvästi liikkui. Itse kulutin kirppistelyihini rahaa 13 euroa ja sain sillä neljä neuletakkia, kaksi trikoopaitaa ja yhden hameen. Sämpylään ja kahviin meni viisi euroa ;)


Kårenin seuraava kirppis järjestetään 6.3. Myyjien osalta se on vissiin jo täynnä, mutta kynnelle kykenevien kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa paikan anti :)

Mutta niihin omiin löytöihini... Pesukone hurisi jo eilen illalla, ja tänään minulla oli ylläni jo ensimmäinen versio kirppistelyistäni :)


Saanko esitellä, neljän ja puolen euron asu! Trikoopaita (0, 5 e) ja neulenuttu (2 e) H&M ja Ichin hame (2 e). Ihan parasta kirppislöydöissäni oli se, että löysin useamman jo omistamani, mutta pieneksi jääneen vaatekappaleen tilalle numeroa suuremman version. Ihanaa, sillä en koe tarvetta muuttaa tyyliäni :)
 

Paitsi tietysti hiukan pitää aina uudistua ;)

Hoksasin tuossa taannoin poikani opettamana, että keltainen onkin meikäläiselle ihan hyvä väri.


Joo, Alvarilla on hieno ja rakas mummilta ja ukilta joululahjaksi saatu keltainen kippiauto, jota ei voi erottaa pojasta. En saanut kuitenkaan innoítusta varsinaisesti tästä menopelistä vaan siitä, että totesin syksyllä keltaisen sopivan punaisen (ja sinisen) ohella hirmu hyvin pojalleni. Aloin miettiä asiaa hieman tarkemmin, ja hokasin, että jos poika tulee ulkoisesti minuun, samojen värien on pakko sopia itsellenikin.

Lisää siis keltaista kehiin!

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Vastaan kommentteihinne mahdollisimman pian. Pahoittelut tästä rajallisesti ajankäyttöasteesta!


tiistai 4. elokuuta 2015

Ainutkertainen hetki

Tervehdys taas!

Tänään pysähdyin miettimään, että elän oikeastaan eriskummallista, ainutkertaista aikaa. Olen nimittäin lähes koko blogihistoriani ajan opiskellut työni ohessa. Ensin kirjoitin gradua ja nyt viimeiset kolme vuotta olen jumittanut opo-opintojeni parissa. Laskeskelin, että  olen kuluttanut yliopiston kirjoilla 13 vuotta lähes katkeamatta, huh!

Mutta nyt se on ohi. Olen ainakin hetken vapaa kuin taivaan lintu!


Onhan minulla ihan hyviä syitäkin siihen, miksi opintoni ovat venähtäneet, mutta silti on aika vaikea rimpuilla siitä tunteesta eroon, että jotakin on kesken. Jotakin työlästä, keskittymiskykyä ja perslihaksia vaativaa touhua... Vaikka puoleen vuoteen ei tekisi sivuakaan, niin se tunne velloo vatsassa...

Sinänsä olen aina pitänyt kirjoittamisesta, mutten ole siinä kovin nopea. Näitä blogipostauksia olen opetellut tekemään nopeastikin, mutta kirjallisia opintoihin liittyviä töitä en ole oppinut nopeuttamaan. Sekä huonojen että hyvien lauseiden tuottamiseen menee aikaa; päiväkohtainen maksimi lähdeviitteiden kera on parisen sivua. Nyt vauvan kanssa ei sitäkään useimpina päivinä.


Mutta kuten jo totesin, nyt se on ohi! Lähetin nimittäin toissa päivänä opolopputyön tarkastukseen!!! Arvatkaa, kuka aikoo ottaa kaiken ilon irti luvatuista lämpimistä elokuun päivistä. Se en ole ainakaan minä, joka kulutan aikaa tutkimuskammiossa. :)

Minä kerään lähipusikoista mustikoita ja punaisia viinimarjoja. Laulaa loilotan Alvarille, kun hän keinuu pihakeinussa. Viis, vaikka naapurit kuulevat :)


Lisäksi aion mennä kampaajalle, hankkia uudet silmälasit ja ilmoittautua valokuvauskurssille. Ties, vaikka tämänkin blogin kuvat pääsisivät vihdoin uudelle tasolle :D


Tänään oli muutenkin erikoisen erityinen päivä: kävin ensimmäisen kerran näin kesän aikana kyläilemässä ystävän luona ilman poikaa. Puinpa vielä ylleni mekon, jossa ei ole nappeja imetystä silmällä pitäen. Mekko on 60-luvun huutonet-löytö viime kesältä. Eipä tosiaan mahtunut silloin ylle, mutta nyt on ihan mainio.

Aion muutenkin olla hieman sosiaalisempi ja kunnostautua taasen blogirintamallakin. Nyt ensimmäiseksi osallistun Turun alueen sisustus- ja lifestyleblogien eli Åblogien kirppistapahtumaan  Liedon Vilkkimäen meijerillä. Tapahtuma on siis ensi sunnuntaina 9.8.2015 klo 12-15. Olen siellä myymässä ihanan Lady of the Mess-blogin Ladyn avecina. :) Pitäkääpä peukkuja, ettei tule ukkoskuuroja. Tapahtuma pidetään nimittäin pihalla!

Pääasiassa taidan myydä vaatetta ja asusteita, mutta ehkä löydän jotakin sisustustavaraakin myyntiin. Jos jollakulla on jotain toiveita myyntiartikkeleiden suhteen, niin voin kaivaa kaappeja sillä silmällä.

Nähdäänhän tapahtumassa! Saa tulla moikkaamaan, jos tunnistaa :)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Tilda vinkkaa: Fabriikki 8:n kirpputori on taas tulevana sunnuntaina!

 Tervehdys!

Ensimmäisen kirpputoritapahtuman suosion innoittamana Osuuskunta Fabriikki 8 järjestää jälleen kirpputorin. Paikka on osuuskunnan valoisa sali Turun keskustassa osoitteessa Nahkurinkatu 8, aika sunnuntaina 26.4. kello 12-16. Tervetuloa ostamaan kaikkea kaunista, ihanaa, turhaa ja tarpeellista. Muista varata käteistä mukaan!

Kirpputorilla mukana myymässä myös Retromies. Converseja, t-paitoja, collegeja ja ysärihenkeä, kurkkaa tarkemmin valikoimaa: www.facebook.com/retromies


Tällä kertaa pääsen itsekin myymään hieman pyntteitäni ja romppeitani. Myynnissä on ainakin vintagea, Nansoa sekä kesävaatteita. :)
 
Kirpparilla ei tarvitse muuten nähdä nälkää, kahvit ja kakut voi käydä nappaamassa osuuskunnan pop up -kahvilasta.

Huom! Fabriiki 8:n kirppari sijaitsee Nahkurinkatu 8:n sisäpihalla toisessa kerroksessa, eli perille päästäkseen täytyy nousta portaita. Sisäpiha on kuitenkin suojaisa, eli esimerkiksi lastenvaunut voi hyvin jättää pihalle. Sekä myyjien että asiakkaiden toivotaan jättävän kengät eteisen telineeseen.

Nähdään sunnuntaina :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Tilda vinkkaa: Fabriikki 8:n kirpputori tulevana sunnuntaina

Perjantaista!

Rintatulehduksen vuoksi en ole jaksanut tällä viikolla blogia päivitellä, mutta tässä kuitenkin viimehetken vinkki viikonlopun riennoksi: Osuuskunta Fabriikki 8 järjestää maaliskuun alkajaisiksi sisustus- ja tyylikirpputorin su 1.3. klo 12-16. Kahvion puolella on puolestaan myynnissä myös gluteenittomia ja vegaanisia herkkuja. Lisätietoa tapahtumasta löytyy osuuskunnan facebook-sivuilta.

Mene ja vie ystäväsikin. Itse olisin mennyt ihan myymäänkin, jollei tämä mokoma tauti olisi vienyt sängyn pohjalle. Ehkä toivun kuitenkin visiitille :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 31. lokakuuta 2014

Tunnelmallinen iltahetki Adalmiinan Helmessä


Perjantaista!

Sain eilen pienen rauhoittavan tauon antoisasta ja tapahtumarikkaasta vauva-arjesta. Olin nimittäin saanut kutsun tulla sisustusliike Adalmiinan Helmen joulukauden avajaisiin tutustumaan putiikin uusimpaan valikoimaan ja nauttimaan pientä purtavaa kera kuohuvan. Avecikseni nappasin synttäripäiväänsä juhlivan siskon, joka ei ollut koskaan vieraillut kyseisessä putiikissa. Pikkupurtavien ehdoton helmi oli aurajuustomoussella ja hillolla kuorrutettu pipari, jonka päällä oli tuore viikuna. Nam!


Ilta alkoi Adalmiinan Helmen omistajan, Annarina Yöntilän, avajaissanoilla, joilla hän toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoili Adalmiinan Helmen tuotevalikoimasta ja sisustusfilosofiasta. Vuosien varrella Adalmiinan Helmen tuotevalikoima on kokenut suuriakin vaihteluita ja tällä hetkellä suunta on kohti entistä rouheampaa ja luonnonläheistä tyyliä. Aidot luonnonmateriaaliset tuotteet kuten Arte Puran pellavatekstiilit kuuluvat liikkeen nykyiseen kestovalikoimaan. Mielestäni tämän varsinaissuomalaisen sisustusyrityksen suunta on oikea. Kaiken maailman hörselöitä ei kannata valikoimaansa ottaa vaan luottaa laatuun ja muutamaan hyväksi todettuun merkkiin. Mukatanskalaista sekundasisustusroinaa löytyy nykyään jo huoltsikoiden valikoimastakin...

 Putiikin joulukoristeiden värimaailma vaihtelee tänä vuonna trendikkäästä mustavalkoisen ja harmaan sävyistä kupariin. Sisustusuutuuksiin kuuluivat Happy Lights-pallot, joista kukin voi noukkia kuin karkkikaupassa oman näköisensä satsin. Minäkin tietysti innostuin napsin satsin Alvarin tulevaan huoneeseen ;) Katsotaan sitten joskus, kuinka värimaailman hahmottaminen kävi näin summamutikassa ;) Parinkymmenen pallon valosarja maksoi vähän päälle kympin ja yksi pallo euron. tällä laskulogiikalla yhdelle valopallosarjalle tuli hintaa hieman yli 30 euroa. Valosarjoja tosin myytiin myös 35 ja 50 valon sarjoissa, jos haluaa sisustaa oikein ison tilan kyseisillä palloilla. Veikeä vaihtoehto oli myös sarjan jättipallot, joita myytiin muutamassa värisävyssä kattolampuiksi.

Meillähän on kotona muuten Stockmannilta hankittuja La Cace De Cousin Paul-valopalloja, joten nyt onkin kiva vertailla, kumpi sarja on kestävämpi.


 Adalmiinan Helmen joulukausi siis on jälleen startannut. Joulunavetta on auki 25.10.-22.12.2014 tiistaista perjantaihin klo 12-18 sekä lauantait ja sunnuntait 12-15.00. Isänpäivän ja itsenäisyyspäivän liike on kiinni. Adalmiinan Helmen löytää myös facebookista.

Tunnelmallisia hetkiä kaikille Adalmiinan Helmessä! :)

tiistai 20. toukokuuta 2014

Menovinkkejä

Tiistaista!

Unohdin eilen mainostaa yhtä juttua: meikäläisellä on jälleen kirppispöytä Ihana Kirppiksellä. Pöydän numero on 37 ja minulla ei ole kyllä mitään käsitystä, missä kunnossa se on, sillä en ole ehtinyt käymään siellä vielä tämän viikon puolella. Käykää kuitenkin tsekkaamassa, jos kiinnostaa. Vienen lähipäivinä sinne lisää täytettä ;)

Sitten kulttuurinen menovinkki viikonvaihteeksi. Kuralan kylämäessä järjestetään tulevana viikonloppuna jälleen vintagehenkiset kyläjuhlat. Ohjelmistossa on muun muassa vanhoja autoja, 50-luvun muotinäytös sekä sunnuntaina musisointia Tapio Rautavaaran hengessä. Varmasti paikan päällä voi tehdä myös kivoja vintagelöytöjä, jos tyyliasiat kiinnostavat. Tarkemmin tietoa tapahtumasta löytyy esimerkiksi Turun kaupungin sivuilta.


En tiedä, ehdinkö tällä kertaa itse paikalle, mutta kokemuksiani viime vuodesta voi lukaista esim. täältä.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille !

Ps. Lisäsin tuohon sivupalkkiin kyselyn kesänaikaisista postaustoiveista :) Käykäähän klikkailemassa!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Bileissä Maariankatu kympissä

Heipparallaa!

Viikko on kulunut aika kiireisissä merkeissä, mutta nyt oli vihdoin aikaa istua alas ja kirjoitella kuulumisia :)


Sain taannoin kutsun kivaan illanviettoon. Kuten jo aiemmin kerroin, turkulainen lempiputiikkini VintagEija´s on muuttanut uusiin tiloihin ja sen kunniaksi Eija ja hänen kanssaan tilat jakava huopasuutari Seena Luostarinen järjestivät viime lauantaina avajaisjuhlat. Nappasin aveciksi paremman puoliskoni, ja suuntasimme tutustumaan VintagEijas´sin uusiin tiloihin osoitteeseen Maariankatu 10. Kivijalkaputiikin sijainti on muuten ihan loistava; se sijaitsee nyt Soitin Laineen vieressä vain korttelin päässä Turun kauppatorilta!


Eija oli kutsunut paikalle paljon fiftarihenkisiä ystäviään, ja joukkoa viihdytti bluegrass-bändi. Suomen bluegrass-yhdistyksen sivut kuvailevat tätä minulle tuntemattomampaa blues-musiikin muotoa näin:


 Bluegrass-musiikki on Amerikkaan muuttaneiden pohjois- eurooppalaisten siirtolaisten kelttiläisestä musiikkiperinteestä sekä Amerikan mustien blues- ja gospel- perinteestä kehittynyt musiikkityyli. Musiikissa voi yhä kuulla moninaisen eurooppalaisen kansanmusiikin perinteen vaikutukset yhdistettynä bluesin sointiin.


  Bluegrass-musiikin nousukausi oli 40-luvulla juuri ennenkuin rock- musiikki syntyi. Bluegrass onkin tunnustettu yhdeksi rockmusiikin vaikuttajaksi. Triviaalitietoiskuna mainittakoon vaikkapa, että Elvis Presley levytti ensimmäiselle singlelleen bluegrass- musiikin isän Bill Monroen tunnetun bluegrass- kappaleen Blue Moon of Kentucky. Bluegrassin toinen huippukausi sijoittui 60-luvun folk- boomiin jolloin Yhdysvalloissa kaivettiin vanhat perinnepelimannit naftaliinista yleisempään tietoisuuteen.

Bluegrass toi mieleen ehkä eniten elokuvan Voi veljet, missä lienet tunnelman. Bändi oli todella hyvä hauskoine ja valistavine välispeekkeineen. Musiikin lomassa saimme napostella kaikenlaista pientä kivaa huikopalaa :)


Entäpä oma illanviettoasuni? Fiftarimekot ovat tällä hetkellä ylläni aika no-no, mutta löysinpä vielä vintagemekon, vieläpä Eijalta ostetun, joka mahtuu yhä ylläni!


60-luvun mukasiveä kirjastonhoitajatarmekossa on niin oiva leikkaus, ettei alati paisuvaa raskausmasua kaikki tainneet edes havaita ;) Mekko on muuten yksi ikiaikaisista lemppareistani, josta tuskin luovun koskaan. Oli jotenkin mukavan yllättävää todeta, että se mahtui ylleni ja mahtuu vielä ainakin kenties kuukauden päivät. Päätinkin alkaa käyttää klänninkiä nyt aikaista aktiivisemmin. Ja heh, sain kuulla näyttäväni raskaana olevalta keijulta :D


Kiitos Eijalle vielä kivoista juhlista ja toivotan putiikin naisille menestyksekstä jatkoa yrittäjinä! Käykääpä tsekkaamassa liikkeen tämän hetkinen entistä laajemmalta vaikuttava valikoima ja huippuhieno myyntitiski :) Muistattehan myös Eijan nettiputiikin.


Mukavaa viikonjatkoa kaikille ja sunnuntaihin jatkuvaan arvontaan saa toki vielä osallistua tai ilahduttaa minua muuten vain kertomalla jotakin itsestään :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kiinnostaisiko nukketeatterielämys?

Keskiviikkoista!

Päivät kulkevat puuskuttaen eteenpäin, mutta nyt on vihdoin pieni hetki blogillekin!

Tällä kertaa olisi tarjolla Turun seudun kulttuuritapahtumainfoa :)

Ensi viikon loppupuolella 14.-17.11 järjestetään nimittäin Turussa, Manillan vanhassa tehdaskiinteistössä neljäs kansainvälinen nukketeatterifestivaali TIP-Fest (Turku International Puppetry Festival).
Festivaaliohjelmistossa on esityksiä niin lapsille kuin aikuisille. Kaikkiaan TIP-Festissä nähdään 25 näytöstä 16 nukketeatteriryhmältä. 


Ilmeisesti nukketeatteri-intoiluni oli tehnyt tapahtuman järjestäjiin vaikutuksen, sillä sain kutsun tulla tutustuman yhteenvapaavalintaiseen nukketeatteriesitykseen. Valitettavasti elämäntilanteeni on pari seuraavaa viikkoa niin kiireistä, etten ehdi paikalle. Harmittaa ihan vietävästi; nukketeatterinälkäni kun on kasvanut näytös näytökseltä!
                                                 (L'ANTICA TRADIZIONE DI PULCINELLA, kuva Sonia Somma)
                                                                             (MÜNÄ,  kuva Jussi Virkkumaa)
                                                      (Noiduttu leikki, kuva Jussi Virkkumaa)
Mutta ei hätää ;)  Tapahtumanjärjestäjät ehdottivat ystävällisesti myös sitä, että voisin arpoa blogissani kaksi lippua tapahtumasta kiinnostuneille. Olettaisin, että ohjelmistosta löytyy jokaiselle jotakin. Tarjolla on esimerkiksi Volter Kilven klassikkoteosta Alastalon salissa dramatisoituna käsinukeille ja haitarille, perinteistä klassista italialaista nukketeatteria sekä esimerkiksi kouluikäisille lapsillekin sopiva fantasiaseikkailu Noiduttu leikki (, jota ainakin allekirjoittanut voi suositella lämpimästi). 

                                                             (Alastalon salissa, kuva Sami Perttilä )

TIP-Festifaaliin ja sen ohjelmistoon pääsee tutustumaan etukäteen vaikkapa turkulaisen ammattinukketeatterin kokoavilta Aura of Puppets verkkosivuilta.

Sitten tämän blogin arvontaan: Tarjolla on siis kaksi lippua TIP-Festin vapaavalintaiseen näytökseen. Voit osallistua arvontaan kertomalla kommenttiboksin puolella, mikä on ollut tähän mennessä vaikuttavin kokemasi kulttuurielämyksesi. Arvonta päättyy sunnuntaina 10.11. klo 22:00, jolloin julkaisen voittajan.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)