Sunnuntaista!
Olen kovasti pohtinut kuluttamistani viime aikoina. Mielestäni olen petrannut vuosien varrella kierrätyksen, tuunauksen ja parempien materiaalivalintojen suhteen. Kaapissa on kuitenkin liikaa kamaa. Toisaalta en pidä omalla kohdallani idealistisena tilannetta, että omistaisin 50 vaatekappaletta alusvaatteet mukaan luettuina. Jos vaatteita on niukasti, niin eivät ne voi kestää vuosikausia. Esim. vaihtokenkiä on oltava, sillä samojen kenkien käyttö ilman lepuutusta pilaa ne suhteellisen nopsasti. Vaatevuoria on kuitenkin aika vaikea perustella. Ehkäpä on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua myös tuon kvantitatiiviseen haasteeseen..
Tällaisen pitkän linjan bloggaamisen etuihin kuuluu se, että omia arkistoja voi hyödyntää pienehköjen tutkimusten materiaalina. Uppouduin tänään tutkailemaan, millaisia ovat olleet viiden vuoden takaiset asuvalintani, ja onko noista pyntteistä enää mitkään käytössä. Muun muassa tällaisia havaintoja tein:
H&M:n trikoomekko on yhä käytössä ja kerännyt kehujakin. Jotkut ovat hämmästyneet, kun kerron sen olevan 5-6 vuotta vanha. Myös saapikkaat ja nahkalaukku ovat yhä käytössä.
Cittarista ostettu äitiysmallinen systakki on tullut myytä kirppiksellä. Pitkät nahkahanskat ovat yhä käytössä mutta tuon laukun vien huomenna kirppikselle myytäväksi :)
Lisa Larssonilta ostettu vintagemekko on yhä kaapissa, mutta täytyy myöntää, etten ole käyttänyt sitä enää niin paljon kuin alussa, sillä vintagelöytöjä on tullut tehtyä yhä enemmän. Silti en ehkä raskisi myydä sitä... Tai no, jos joku maksaisi siitä 40 euroa, niin voisin harkita neuvotteluja ;) Vero Modan Gosha-merkin huivibolero rules edelleen :)
Nahkatakki löytyy, huivi löytyy ja varsinkin tuo mekko löytyy! Gina Tricotin viiden euron mekkolöytö on ollut yksi elämäni parhaita. Tosin, sitä on matkan varrella tuunattu lyhyemmäksi. Mekkonen on yhä joka kuukausi muutaman kerran yllä töissä :) Nuo Vagabondin herrainkengätkin omistan edelleen ;)
Nämä harmaat nahkakengät ovat kauniit, mutteivat sovi jaloilleni. Ne lähtee kirppikselle huomenna!
Tunnistaakos kukaan tätä hametta? Se on kokenut hurjan muodonmuutoksen erääksi tämän hetken lempparikseni. Paidan taas voisin myydä kirpparilla, kun ei tule käytettyä. En yksinkertaisesti vain ole kauluspaitaihminen!
Rusettipoolo löytyi Cittarista alesta. Nämä ovat olleet hurjan hyvää materiaalia ja ovat edelleen käytössä. PTA:n tweedhame oli kirppislöytö ja edelleen eräs talvigarderoopin kulmakivistä.
Tämä Seppälän paita ei enää inspaa. Jos joku huolii sen kahdella eurolla, olen iloinen. Sinänsä se on ihan moitteettomassa kunnossa. Kuvan hameesta ei ole mitään käryä. Olen kai myynyt sen joskus vuosien varrella kirppiksellä.
Valkoinen paita löytyi aikoinaan Vilasta ja edusti tuolloin kaupoista löytyvää uusvintageaaltoa. Tavallaan tykkään siitä vieläkin, mutten oikein osaa yhdistellä sitä mihinkään. Paidalla on kuitenkin tunnearvoa, sillä se edustaa ominta tyyliäni, jonka mielestäni olin löytänyt blogin perustamiseen mennessä. Hamekin on kaapissa parempia päiviä tai tuunausta odottamassa...
Yhteenvetona huomaan käyttäväni suurinta osaa esille nostamistani vaatteista yhä. Osaa on tuunattu ja nahka ynnä muut luonnonmateriaalit ovat kestäneet aikaa. Olen vähentänyt huomattavasti ostoksiani halppismerkkiliikkeistä kuten Vero Modasta ja Vilasta sekä hankin vaatteita sen sijaan joko kirpputoreilta tai second hand-liikkeistä, ompelutan uusia ompelijalla tai ostan parempien merkkien vaatteita alesta. Tietysti tuloni ovat eri luokkaa kuin opiskelijana, mutta kyse on myös tietoisista valinnoista. Lisäksi voinen todeta, että onneksi kuvausteknikkani on sentään hieman tässä vuosien varrella kehittynyt ;)
Haastan tässä samalla Jonnan, Nelliinan, Annan ja Johannan tekemään vastaavan postauksen oman garderoopinsa evoluutiosta! Tartuttehan haasteeseen?
Mitäs te lukijat tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Herättikö ajatuksia?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Kysymyksiä ja vastauksia
Ellen haastoi minut vastailemaan keksimiinsä kysymyksiin:
9. Lempikarkkisi?
1. Mitä tulee herkkuleipäsi täytteeksi?
Ehdottomasti mozzarellaa tai jotakin muuta juustoa, tomaattia, pestoa, basilikaa.
2. Millainen olet kun suutut?
Olen aika hidas pukemaan suuttumustani sanoiksi tai ilmaisemaan tuntemiani tunteita ilman itsetutkistelua. Eli jos en nyt ihan pitkävihainen ole niin ainakin hitaasti märehtivä (ja tämä kuulostaa tietysti ihan kauhealta...)
3. Aiotko vielä joskus tulevaisuudessa opiskella?
Aivan varmasti! Haluaisin työllistyä paremmin koulutustani vastaavalle alalle. Jos en sitten historian ja yhteiskuntaopin opettajana, niin sitten mieluimmin opona. Harrastuksena voisin sivistää itseäni monin muinkin tavoin.
4. Suosittele jotain hyvää kirjaa, joka kannattaisi
lukea?
Viimeisin suuren vaikutuksen tehnyt kirja on Laura Honkasalon Eropaperit. Opiskelijoilleni olen suositellut monia fiktiivisiä tai elämänkerrallisia historiateoksia. Tällaisia ovat mm. Sofi Oksasen Puhdistus, Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Jung Changin Villijoutsenet.
5. Onko sinulle tapahtunut joskus jotain
"yliluonnollista"?
Jotkut asiat kokee toisinaan "johdatuksena", jonakin toisena päivänä samat seikat selittää kylmän analyyttisesti. Oliskohan tämä asennekysymys? Kallistun tällöin mieluummin yliluonnollisen suuntaan.
6. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieliin?
Koen usein olevani hieman vaikeasti lähestyttävä. En ehkä ihan ensimmäiseltä vaikutelmalta, mutta pidän tietynlaista muuria ympärilläni, mikä vaikeuttaa lähempää tuttavuutta. Todennäköisesti tämä päänsisäinen ongelma vaivaa eniten itseäni. Haluaisin kuitenkin jäädä ihmisten mieliin sellaisena kuin koen olevani eli persoonana, jolla on syvällisiä ajatuksia ja joitakin erityistaitoja, joka on huumorintajuinen ja kanssaihmisiään ystävällisesti ja reilusti kohteleva.
7. Harrastus, jota toivot joskus harrastavasi?
Näitä on ainakin tuhat! Haluaisin laulaa kuorossa, käydä laulutunneilla, maalata ja piirtää, tuunata vaatteita, kokkailla ja kirjoittaa jotakin vähän vakavammin otettavaa. Mistähän sen ajan repäisisi? Niin, ja tietysti pitäisi harrastaa liikuntaa...
8. Onko sinulla jotain "merkityksetöntä
erityistaitoa"?
Olen lyömätön Trivial Pursuitissa ja kärsinyt koko ikäni siitä, että ihmiset eivät halua pelata kanssani sitä.
9. Lempikarkkisi?
Fazerin Sinistä ei ole toistaiseksi voittanut vielä mikään :)
10. Onko sinulla lemmikkejä/haluaisitko niitä? Jos
haluaisit, niin mitä?
Tutustu tämän blogin kategoriaan Herra Råtasta.
11. Tää oli niin paha kysymys Bisquitsilta, että pakko
laittaa kiertoon... Kumman kaa: Henry Saari vai Matti Nykänen?
Ei kumpikaan , mutta jos on ihan pakko, niin kai mun pitää vastata tähän tuo ensimmäinen vaihtoehto. Syyn voivat päätellä ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti ;)
Tässä vielä muutama Bisquitsin lanseeraama kysymys:
12. Milloin ja millaisessa tilanteessa olet viimeksi
itkenyt?
Tänään, sillä eräs uraani liittyvä etenemismahdollisuus kariutui.
13. Millainen olit 17-vuotiaana?
Aika mustavalkoisesti ajatteleva, oikeudentuntoinen, ensi kertaa seurusteleva feministi
14. Mikä on kummallisin tilanne (esim. saamasi kommentti tai
muualla tapahtunut asia), joka sinulle on tapahtunut blogisi ansiosta?
Hmmm... minulle on ehdotettu mm. opettajuutta käsittelevän kirjan kirjoittamista, mutta ehdottomasti hullunkurisen ehdotus taisi olla , kun eräs tuntematon mies lupasi lahjoittaa minulle 30 paria 70-luvun pokia! Oiskohan pitänyt reagoida kyseiseen viestiin jollakin tavalla ;) Niistähän olisi saattanut luoda makean "Poka päivässä"-kuukauden ;)
15.Millaiseksi kuvittelisit elämäsi nyt, jos olisit vielä
yhdessä ensimmäisen vakavan poikaystäväsi kanssa?
Se ei ole mahdollista, sillä hän on poissa keskuudestamme.
16. Kuka on ihannenaisesi julkkisten joukosta?
Ehdottomasti Hillary Clinton! Ihailen tosin myös Paula Vesalaa, Leena Landeria, Kaari Utriota, Minna Parikkaa...
17. Mainitse yksi asia, jota olet elämässäsi myöhemmin
katunut.
En lähtenyt koskaan vaihtoon. Ehkäpä pääsen joskus ulkomaille vaikka kotirouvana ;)
En tiedä yhtään, ketkä ovat haasteen jo ottaneet vastaan. Kokeilen tikulla jäätä ;) Mites on sinun laitasi, Kirsimaria? Haluaisitko osallistua? Vastaapa kymmeneen vapaavalintaiseen edellisistä sekä seuraaviin:
1. Jos olisit mennyt ammattikouluun, niin mille linjalle?
2. Pitäisikö Suomen erota euroalueesta?
3. Oleko joskus äänestänyt samaa puoluetta eduskunta- tai kunnallisvaaleissa kuin vanhempasi?
4. Millaiselta, aivan erilaista alaa edustavalta ammattilaiselta historiantutkijalla voisi olla opittavaa?
5. Jos voisit aikamatkailla kerran, minne menisit?
Toki muutkin voivat halutessaan osallistua!

Ps. Kiitos postausaihekyselyyn vastanneille. Te haluatte hämmästyttävän heterogeenisia postauksia! No, se on toivottavasti jatkossakin tämän blogin suola :)
Ps2. Jos haluat keksi minulle vielä jonkin kysymyksen tähän postaukseen liittyen, voit jättää sen kommenttilootaan. Näihin on ihan mukava vastailla :)
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Gorgeous Blogger-haaste
Iltaista!
Kaksijakoinen postaukseni sisältää tänään toppatakkipropagandaa ja palkinnonjakoa. Aloitetaan ensimmäisestä. Olen tuossa hankelistallani roikottanut jonkin aikaa ideaa uudesta toppatakista. No, vihdoin jäi haaviin ja oikein kelpo jäikin! Ylläripylläri vaatekappale löytyi jälleen kerran Your Facelta. Jos olisin kaupallinen blogi, alkaisin kyllä jo kärkkyä diiliä kyseisen putiikin kanssa. Tämän elämän kalakaveruuden (lainaus muusikko Katri-Helenalta) salaisuus taitaa olla erinomainen vakkarimyyjä, joka löytää kropalleni parhaiten istuvat vaatekappaleet (eikä yritä edes tyrkyttää muita, vaan sanoo suoraan, että tämä ei istu päärynälle!). En muista hänen nimeään, mutta voisin muuten vaikka mainita sen täällä.

Joka tapauksessa myyjätär ehdotti minulle tuota suklaanruskeaa toppista, ja jäin koukkuun heti. En edes sovittanut muita vaihtoehtoja. Takki on kevyt, mutta erittäin lämmin näin kovilla pakkasillakin. Siinä on sisemmässä osassa korkea poolomainen resori, joka lämmittää ilman kaulaliinaakin. Lisäksi takki on ihanan naisellinen leikkaukseltaan. Ajattelin ensin, että haluan ehdottamasti toppiksen, jossa on vyötärövyö. Tämä toimi kuitenkin ilman. Kaikista paras juttu oli kuitenkin hinta - puoleen hintaan ( eli 90 euroa) sopi kukkarolleni erinomaisesti. Tästedes käytän vanhaa toppista maidonhakureissuilla ja rönttöpuuhissa ja tämä on sitten se kaupunki- ja kyläreissutakki :)

Sitten toiseen aiheeseen: Bisquits palkitsi minut kivalla Gorgeous Blogger-palkinnolla. En olekaan saanut pitkään aikaan mitään blogipalkintoja, joten tämä tuntui oikeasti tosi kivalta, kiitos! :) Palkinnon on saanut nyt niin moni seuraamani blogi, etten taida pistää sitä enää eteenpäin. Vastailen sen sijaan mukana tulleen haasteen kysymyksiin:
Milloin aloitit blogisi? Mikä seikka sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Aloitin blogini kirjoittamisen kesällä 2008, kun yritin väsätä (yllätys, yllätys...) graduani. Kirjoittaminen jurppi raskaan työvuoden jälkeen ja halusin tehdä jotakin piristävää. Olin haltioitunut tuttavani pitämästä Tyylitellen-blogista ja halusin kokeilla samaa. Hulluksi toiminta-ajatuksekseni muotoutui salakuvaaminen koulussa ja piristää tällä tavoin muiden opettajien (tai muuten vaan hieman konservatiivisemmasta tyylistä tykkäävien) arkea. Kaipasin myös vertaistukea opettaja-arkeeni, sillä kovin moni opiskelukavereistani ei vielä tuolloin ollut saanut kokemusta opettajan ammatista.
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Blogini taitaa olla jonkin sortin lifestyleblogi. Päivän asukuvat kuuluvat vakioaiheisiini, mutta teen voimavarojeni mukaan postauksia myös syvällisimmistä aiheista. Ne keskittyvät pääasiassa opettajuuteen, historiaan ja kirjallisuuteen. Kuten joskus totesinkin, miksikään Ratulaksi en ole onnistunut tätä blogia muuttamaan vaan omat tuunailuni taitavat olla kukkapurkkien paikan vaihdon tasolla. Tyydyn toistaiseksi vain ihailemaan Maalaisunelmia lehtien koteja, mutta toivon silti, että joskus tulevaisuudessa minulla olisi myös aikaa ommella uudella Singerilläni niitä tyynynpäällisiä ja kokkailla punajuuripihvejä... Mutta tämä ei onnistu niin kauan, kun joudun tekemään kahta ajatustyötä yhtäaikaa.
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Kylläse taitaa olla kaikkien häntärottien kauhu, Herra Råtta :D (Psst. Herra Råtta kommentoi, että hän haluaa vuoden turkulaiseksi!)
Mitä haluaisin muuttaa blogissasi?
Haluaisin ehtiä laatimaan postauksia enemmän ja syvällisemmin. Tämä koskee erityisesti kirjallisuus- ja historia-aiheisia postauksia. Olen ollut erittäin iloinen siitä positiivisesta palautteesta, mitä minulle on annettu historian popularisoinnista. Yritän jatkaa samalla linjalla.
Otaksun, että muuton jälkeen ehdin panostamaan jälleeen myös retkeilyaiheisiin postauksiin. Eväsretket luonnon helmaan (ja Turkuun!) ovat meidän pesueemme harrastus, josta on viime aikoina jouduttu tinkimään. Eräs lukija kommentoi joskus, että piti erityisesti näistä retkikuvauksistani. Hänen omassa kaveripiirissään ei ymmärretty sellaisten päälle ja hän kärsi tilanteen johdosta. Ymmärrän tätä lukijaa täysin, sillä elämä koostuu juurikin tuon kaltaisista pienistä iloista.

Retkille otan sitten mukaan järkkärin aivan varmasti!
Ja sitten vielä yksi haave - ehkäpä nuo sisustuspostaukset lisääntyvät kevään korvalla, kun on hieman enemmän tilaa, mitä sisustaa ... :)
Ps. Arvaako kukaan, mistä nuo kuvat on napsaistu ;) Sää oli kyllä ihan kaamea eikä noista suttaroista paljon selvää saa...
Mukavaa illanjatkoa jokaiikalle!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)