perjantai 31. maaliskuuta 2017

Suomi 100 vuotta-postaussarja: Kukushka

Tervehdys!

Täällä perheen pienin sairastaa rs-virusta, ja siksi joudun hyödyntämään jemmaani Suomi 100 vuotta-postaussarjan suhteen. 

Maaliskuun-postauksena on tällä kertaa blogiarkistoista kaiveltu Suomi-aiheinen novellini, jonka laadin aikoinaan yliopistossa luovan kirjoittamisen opinnoissa. Olettaisin, ettei kaikki teistä ole ollut blogini matkassa vielä silloin. Olkaatten siis hyvät, tässä teille Kukushka:


Postaus on julkaistu alunperin 11. 11. 2011.

Kukushka 

Tyttö kääntyi katsomaan taakseen. Hänen silmänsä tavoittivat horisontissa ukkosensinisen pilvilaivueen, joka vyöryi yhä lähemmäksi imaisten vaaran toisensa jälkeen rauhattomaan syleilyynsä. Vastarannan rinnepellot ja järvenselkä tummenivat ja sumenivat myrskynsilmän saavuttaessa ne. Kun salaman välähdys viilsi taivaankannen kahtia, palautui tytön mieleen viimein myös äidin käsky ajaa lehmät sisään viipymättä, jos ukonilma yllättäisi.

Niitylle ehdittyään tytön paita oli jo läpimärkä. Kosteat palmikot heiluivat puolelta toiselle hänen taistellessaan veräjän salvan kanssa. Se olikin tiukempi kuin tyttö oli luullut. Huulet yhteen puserrettuina, rystyset valkoisina hän ponnisti hennon vartensa kaikki voimat ja sai portin lopulta auki.

- Kui Mansikki, kui Mielikki, kui Sonnikka! Tule kottiin sie sielt!
Karja tuli kuuliaisesti veräjälle. Muutama mylväisi pelokkaasti ja pyöräytti mulkosilmiään. Tyttö taputti yhtä rauhoittavasti. Ei hänkään ukkosesta välittänyt. Nyt se tuntui kuitenkin lisäävään voimaansa huomattavasti: tuuli iski voimallaan jo miltei kumoon. Sade tuli viistoina piikkeinä vasten kasvoja. Navetalle asti kuitenkin päästiin ja karja oli lopulta turvassa. Tyttö raapaisi tulitikkua ja sytytti lyhdyn.


Maalattian ja lannan tuoksu tuntuivat rauhoittavilta. Eläimet ääntelivät matalalla, hiljaisella äänellä, ja ukkosen möyryntä tuntui loitonneen kaukaiseksi kuminaksi. Sade rummutti tasaisesti peltikattoon. Tyttö käpertyi pahnakasaan navettakissa sylissään. Täällä tuntui turvallisemmalta kuin tummassa, autiossa tuvassa. Kotiväki tuskin saapuisi kirkolta ennen kuin ilma selkenisi.

Vieras ääni havahdutti tytön. Aluksi hän kuvitteli, että perhe oli palannut jo reissusta, mutta ei sittenkään. Navetan pimeässä näkökyky sumeni, mutta kuulo terästyi. Pehmeästi sihahtaen ässää lausuvat miehet keskustelivat pihamaalla. Heitä oli selvästi useampi. Puhe oli vierasta kieltä, mutta tytöllä oli aavistus - naapuritilalla vähän aikaa oleskellut sotavanki oli puhunut samalla tavalla. Lapsen pientä ruumista kouraisi sisältä; pelko tuntui lamaannuttavan niin mielen kuin toimintakyvyn. Suomusalmella ne olivat tappaneet kuulema neljä perhettä, pienet vauvatkin. Armoa ei annettu, koska suomalaiset olivat olleet niin pirun uppiniskaisia. Hädissään tyttö teki ristinmerkin.

Äänet hajaantuivat ja yksi niistä lähestyi navettaa. Tyttö kierähti mekaanisesti pois pahnoilta ja hivuttautui ulos sivustan lantaluukusta. Sen enempää miettimättä tai sivuille vilkuilematta hän juoksi läpi kirvelevien nokkosten. Hänen oli pakko luottaa pimeyden suomaan turvaan. 

Metsän laitaan päästyään tyttö kiipesi tottuneesti pihlajaan. Kotipuu oli hänen oma linnunpesänsä; suojapaikka, jonne lapsi oli usein kiivennyt haaveilemaan. Oksien lomasta avautui epätodellinen, unenomainen painajaismaisema: tunkeilijat kulkivat ympäriinsä palavien soihtujen kanssa. Pian pienet palonalut roihusivat jo komeina rovioina vasten tummanpuhuvaa korpimaisemaa. Enää ei satanut, tuskin tuulikaan. Vesipisaroilla kuorrutetut kasvit höyrysivät. Navetan luona tuntemattomat tunkeilijat teurastivat lehmiä.

Puna-armeijan vänrikki Ivan Sergejevitš istahti alas ja tuijotti eteensä. Hän oli juuri palannut seitsemänneltätoista tiedusteluretkeltään Suomen rajan tuntumasta, eivätkä muistot suostuneet jättämään häntä rauhaan. Partion tarkoituksena oli ollut selvittää vihollisarmeijan liikkeitä luoteisella rajaseudulla, mutta samalla oli tehty myös paikalliseen väestöön kohdistettuja iskuja. Erityisesti Sergejevitšin mieleen oli jäänyt erään syrjäisen maatilan tuhoaminen. Paikka oli ollut tyhjä, sillä väki oli ilmeisesti ollut jossakin kyläilemässä. Tilalta lähdettäessä hän oli kuitenkin nähnyt pienen hennon tytön istumassa pihlajassa. Sergejevitš oli kohottanut kiväärinsä ja ampunut. Tyttö oli pudonnut puusta kuin kukushka, käki.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kapselipuvusto - ratkaisu kotiäidin vaatepulmiin?

Blogiyhteistyö Caps Look-sivuston kanssa

Tervehdys taasen!

Nyt on luvassa postaus, joka aiheena hieman nolottaa, mutta myös suuresti innostaa minua.

Kuten te vakkarilukijat tiedätte, oman näköinen tyyli ja kaunis pukeutuminen ovat olleet sydäntäni lähellä niin kauan kuin tämä blogikin on ollut pystyssä. Itse asiassahan tyylipostaukset ovat olleet eräs yhdeksän vuotisen (!) blogitarinani kulmakivistä.

No, tuo intohimo ei ole minnekään kadonnut, mutta se on saanut matkan varrella uudenlaisia sävyjä.

Alunperin blogini tarkoitus oli piristää muita opettajia kekseliäillä pukeutumisvinkeillä. Vuosien varrella vintage, kierrättäminen sekä omien vanhojen vaatteiden muodistaminen ovat nousseet keskiöön. Vaikka tyyli onkin omalla tavallaan pinnallinen kiinnostuksen kohde, toivon postausteni herätteneen ajatuksia omista kulutustottumuksista, tavaran kunnioittamisesta sekä omien parhaiden puolten korostamisesta. Blogini on ollut sekoitus esteettisiä yksityiskohtia ja syvällisempiä pohdintoja.

Molempia tarvitaan täyteläisen elämän elämiseen :)


Ihan tässä viime vuosina garderoopini ja pukeutumiseni ovat olleet mullistuksessa. Kahden lapsen saamisen myötä kehoni on kokenut lähes 20 kilon nousuja ja laskuja (no ei ihan lähtötasolle ole vielä päästy, mutta laskujohteisesti mennään). Odotus, imetys sekä jälkimmäisen lopetus ovat aikaan saaneet vartaloni mittasuhteiden muutoksia, kuten kaikki vastaavissa tilanteissa olleet naiset hyvin tietävät.

 

Näiden muutosten seurauksena vaatekaappini on tuntunut olevan täydellisen kaoottisessa tilassa: garderoopi on kokoelma vaatteita ennen raskauksia, odotusajoilta sekä nyt imetyksen ajalta. Olen edelleen hyvin tietoinen siitä, millainen haluaisin tyylini olevan, ja siksi en ole oikein osannut laittaa mitään poiskaan. En yksinkertaisesti ole osannut kuvitella, millaisen metamorfoosin kehoni seuraavaksi tulee kokemaan. Siksi olen antanut tilanteen vain olla.


Kunnes... Tuossa joulun jälkeen iski ahdistus.

Kuten kuvista näkyy, kaappeihin ei enää yksinkertaisesti mahtunut mitään! Kiiressä vaatteita tuli tungettua sikin sokin hyllyille. Siksi en ole yleensä myöskään löytänyt niistä mitään haluamaani ilman tuskanhikeä. Kaiken kukkuraksi lasten vaatevarasto on ollut luonnollisesti koko ajan paisumaan päin. Elämä tuntui muuttuneen yhdeksi vaatevuoriksi, niiden pesemiseksi ja viikkaamisiksi.

Näin ei voinut enää jatkua. Tarvitsemme pian tilaa lasten vaatteille ja päädyin siihen, etten osaa vanhimmista vaatteistani enää käyttäisi, vaikka saavuttaisinkin vähän alemman painon jossain vaiheessa. Kiertoon vain! Aloitin vimmatun myymisen sosiaalisen median kirppiksillä ja sainkin tavaraa kadotettua todella hyvin.

Tässä tilanteessa sain mielenkiintoisen yhteydenoton Caps Look-sivustolta. Caps Look on pienyritys, joka auttaa naisia ratkaisemaan vaatekriisinsä ja pitämään vaatekaappinsa järjestyksessä kapselipuvuston avulla.Tarjolla  on niin sähköisiä verkkokursseja kuin henkilökohtaisia järjestämispalveluista. Iina, nainen Caps Lookin takana, ehdotti, että hän voisi tulla tuekseni järjestämään vaatekaappini. Samalla voisin, jos haluan, sitoutua kokeilemaan yhden kvartaalin eli kevätpuvuston verran kapselipukeutumista.

Ihanko totta? No aivan varmasti. Kaikkea laillista voi kokeilla kerran!

Kapselipukeutuminen oli minulle käsitteenä tuttu jo muutaman vuoden takaa. Kirjoitin taannoin Rinna Saramäen kirjasta Hyvän mielen vaatekaappi. Siinä Saramäki esittelee itse käyttämänsä version, P333:n, kapselipukeutumisesta. Vaikka Saramäki idea 33:sta kolmen kuukauden välein vaihtuvasta vaatekappaleesta vaikutti poikkeukselliselta ja raikkaalta, en itse kokenut olevani valmis moiseen kokeiluun. Kapselipukeutuminen tuntui jotenkin ankaralta mielestäni niin kovin kivaa garderoopiani kohtaan. Olin myös aloittanut juuri yhdessä muutaman muun bloggaajan kanssa kierrätyskeijukamppanjan (vuosi ilman uusien vaatteiden ostoa), joten ajattelin yhden "hyvän työn" riittävän. Lisäksi olin juuri raskautunut enkä halunnut poikkeustilanteessa kokeilla mitään tällaista.

Tarvittiin siis lopulta kaksi lasta, loputtomat pölyiset kasat pyykkiä sekä turkasen epäsiistit vaatevarasto,  kunnes minä lopulta olin valmis kapselipuvustolle.  Tervetuloa Iina, ja pelasta minut vaatesaasteelta!

Ja Iinahan tuli 😃

Mitä sitten  teimme? Tarkoituksenamme oli noin kolmen tunnin aikana käydä läpi käyttövaatevarastoni ja luoda sen pohjalta omista vaatteistani kevätvaatekapseli käyttööni.

Projekti alkoi totaalisella hyllyjen tyhjennyksellä.



Järkyttävän vaatekasan näkeminen oli kyllä oikein opettavaista. Kuinka ihmeessä ihminen haalii vaatetta, jota käyttää kerran viidessä vuodessa? Ehkäpä tällaisessa tapauksessa säilyttämisen sijaan voisi harkita vaikka vaatteen vuokrausta?

 

Sitten alkoi varsinainen työ. Aloimme etsiä vuoresta sellaisia vaatekappaleita, joita käytän usein ja mielelläni. Kolmas varteenotettava seikka oli yhteensopivuus. Usein miten toimivan garderoopin kokoavana liimana ovat ne vaatekappaleet, jotka sopivat mahdollisimman monen muun vaatekappaleen kanssa pidettäviksi.

 

Iina näkemys kapselipuvustosta oli onneksi lempeä: hän ei aseta mitään tarkkoja numeraalisia määriä kapselin koolle. Tärkeintä on, että vaatetta on riittävästi, mutta mukana kapselissa ei pidä olla sellaisia turhia pyntteitä, jotka jäävät irrallisiksi yksinäisiksi susiksi ilman sopivuutta muihin. Näitä teemoja tankkasimmekin useaan otteeseen, sillä mieleni teki tyrkyttää yhtä ja toista mukaan otettavaksi. Iina kehotti kuitenkin säntillisesti miettimään jokaisen ehdotukseni tarpeellisuuden.



Vähitellen puvusto alkoi muodostua työhuoneen sohvalle. Oikeastaan voisi puhua Tildan "imetys"- ja "edustuskapseleista", sillä nykyisessä elämäntilanteessani vietän paljon aikaa kotosalla, mutta silloin tällöin pääsen myös tuulettumaan "ulkosalle" ilman vauvaa. Kapselini koostuukin siis vaatteista, jotka soveltuvat imetysarkeen kotosalla, imetykseen "edustustilanteissa" sekä satunnaisiin menoihin ilman vauvaa. Tämän imetyshenkisen kevätkapselin kokoavaksi liimaksi voisi nostaa nuo sekä arkisiin että juhlavampiin menoihin sopivat imetys- (tai sen mahdollistavat)vaatteet.

Entä sitten ne vaatteet, joita kapseliin ei tule? 

Ne voi vaikka pistää viereiselle hyllylle, vaatehuoneeseen tai varastoon odottamaan. Paikalla ei ole väliä, kunhan muistaa olla käyttämättä niitä kapselikokeilun aikana. Mieli alkaa nimittäin nopeasti toimia. Henkilökohtainen esimerkki tästä: Kun kapselini oli luotu, huomasin täyttäneeni kolme muovipussia kierrätykseen laitettavalla vaatteella. Kaksi niistä lähti Pelastusarmeijalle ja yksi vietiin H&M:n tekstiilikeräykseen.


Kun kapselivalinnat oli tehty, oli hieno hetki saada ripustaa vaatteet esille. Iina painotti, että jokainen vaate kannattaa ripustaa omalle erilliselle henkarilleen - ei siis useampaa vaatekappaletta päällekkäin kuten olin tähän asti tilan puutteessa tehnyt. Iina perusteli ripustusfilosofiaa sekä käytännöllisyydellä että esteettisyydellä - parhaimmat vaatteet sekä henkarit paraatipaikalle ja niin ne löytyvät sitten nopeasti! Ei turhaumia aamuisin ;)

Ja tsa-daa! Tältä Tildan kevätkapseli nyt näyttää!


Kaikki kevätkapselini vaatekappaleet mahtuvat yhdelle tangolle sekä kahdelle pikkuhyllylle. Sivuhyllyllä on kapselini "rymyosasto", joka koostuu muutamasta parista collegehousuja ja imetyshuppareita. Lisänä on vielä muutama imetyspaita. Iina muuten opetti, miten tehdään konmarihenkinen taittelu. Tarkoitus on, että vaatekeot kertovat hetimiten, mikä vaate sijaitsee missäkin. Lisäksi ne ovat kivan näköisiä eivätkä vaatteet edes rypisty näin taiteltuna pahasti. (Toki tätä postausta tehdessä alkuperäiset Iinan muokkaamat keot ovat korvaantuneet omillani, jotka eivät vielä ihan hioutuneen hienoja ole ;))
 

Toiselle pikkuhyllylle on aseteltuna housuni ja legginssini, joita minulla on ollut jo valmiiksi vähän. Mitään näistä vaatekappaleista ei oikeastaan tarvinnutkaan jättää kapselin ulkopuolelle. Housujen vieressä on sijoitettuna imetyspaidat ja topit, joita voin käyttää niin kotosalla kuin julkisestikin. Kun imetys päättyy, voin hankkia ( tai paremminkin kaivaa varastoistani) sitten jotain muuta kivaa näiden tilalle :)



Sitten roikkuviin vaatteisiin. Käytän edelleenkin pääasiassa mekkoja ja tunikoita, ja se myös näkyy tangolla. Osa noista edellä mainituista on myös noita arkisin pidettäviä collegeasuja siistimpiä kotimekkoja. Myös vaatevarastoni uusiminen taitaa pilkahtaa näissä kuvissa. Uskon, että jatkossa henkareillani nähdään yhä enemmän kotimaisten pienmerkkien vaatteita. Nytkin kapselissani on mm. NOSHia, Uhanaa sekä Melli Ecodesignia.



Roikkuvien vaatteiden yläpuolelle syntyi raivauksen myötä täysin tyhjä hylly. Päätin sijoittaa sille ne asusteet, joita huomaisin käyttäväni kapselin aikana. Nyt kokoelma näyttää tältä: Longchampin ja Minna Parikan laukkujen lisäksi hyllylle on päässyt konjakin ruskea italialainen nahkalaukku sekä pompin hiuspanta Lindexin helmikorun kera. Taustalla boksissa odottaa Poola Katarynan lintukaulakoru :)

Tällaisen suppean Suomi-designista koostuvan kapselin ohella vintagemekot tulevat näyttelemään jatkossakin osaa pukeutumisessani. Oikeastaan juuri kysymys noista menneisyyden aarteistani muodosti kynnyksen aiemmin vastaavalle kokeilulle. Onneksi Iinan kapseli-ideologian mukaan voin jättää pohdinnan sikseen. Olenkin ajatellut, että jatkossa voisin ajatuksen tasolla "irrottaa" vintagekokoelmani muusta vaatetuksesta erilliseksi harrastukseksi. Jonkin ylärajan varmaan voisin asettaa vintagemekoillekin, eli kun tuo määrä ylittyy, jonkin niistä olisi lähdettävä kiertoon. Myös vintagevaatteiden funktiona olisi oltava käytettävyys, mutta niiden ei tarvitsisi olla jokapäiväisessä käytössä.

Tällä hetkellä on jotenkin puhdas ja energisempi olo. Valmista ei ole vielä, mutta suunta on oikea! Suurkiitos Iinalle ja Caps lookille elämyksestä ja ajatuksista. Suosittelen kapselipukeutumista lämmöllä myös (ja erityisesti) imettäville kotiäideille. Tästä startatkoon tämän mamman garderoopin uusi aikakausi! 

Pysykäähän kuulolla, sillä lupaan kertoa kapselin kuulumisia aika ajoin ja postailla ehkä päivän asujakin nyt astetta aktiivisemmin :)

Millaisia ajatuksia kapselipuvustoidea herätti sinussa? Voisitko omassa elämäntilanteessa kokeilla vastaavaa vai onko kapselikaappi jo käytössäsi?

Ps. Turun Tilda löytyy nykyään myös Facebookista :)

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Taidetreffeillä Aboa Vetus & Ars Novassa

Åblogiyhteistyö Aboa Vetus & Ars Nova-museon kanssa

Tervehdys!

Eräs syy, miksi olen jatkanut bloggausta hektisessä vauva-taaperoarjessa, on se, että minulla on jokin oma juttu. Saan kirjoittaa, kuvata ja siten jakaa pohdintojani ja kiinnostukseni kohteita. Joskus välillä pääsen myös tuulettumaan muihin maisemiin - sillä jaksaa taas tovin kotosalla :)


Eräs tällainen mahdollisuus koitti menneenä viikonloppuna, kun joukko Turun alueen kulttuuri- ja lifestylebloggaajia sai kutsun tulla tutustumaan Aboa Vetus & Ars Novan näyttelyihin ja samalla verkostoitumaan toisiinsa. Mukaan pääsi äidin siivellä myös pieni Kaisla-tyttö, sillä viime aikoina pullottelu isin kanssa ei ole onnistunut.

 

Tilaisuuden aluksi istuimme saman pöydän ääreen nautiskelemaan museon yhteydessä toimivan ravintola-kahvila M Kitchen & Cafe´n brunssista.

Olin aiemmin suruissani, kun kuulin edellisen toimijan jazz-brunssin tulleen tiensä päähän. Nyt kuitenkin saatoin hymy huulilla todeta, että uusi brunssi on vähintäänkin yhtä hyvä! Erityisen maininnan arvoinen oli jälkkärivalikoima - kukapa turkulainen nyt ei rakastaisi M Bakeryn kakkuja ja niitä oli tietysti tarjolla ;)

Erityisen kiitoksen ansaitsee myös museon henkilökunta, joka kanniskeli tytärtäni sekä nouti lautasellisen herkkuja eteeni. Toki kiitoksen ansaitsee myös tyttäreni, joka nukahti lopulta juuri oikealla hetkellä!

Nautiskelun jälkeen oli museokierroksen aika. Erityisesti ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi se, että Aboa Vetus & Ars Nova (uusi ja vanha Turku) on sopiva kattaus nykytaidetta sekä Turun historiaa. Tällä kertaa pääpainon esittelyssä sai taide ja varsin mielenkiintoisessa muodossa: Pääsimme nimittäin treffeille taiteen kanssa!
 


Aboa Vetuksessa on lanseerattu tällainen mielenkiintoinen konsepti, jonka tarkoituksena on löytää sydämensä valittu museon taideteosten joukosta.

Keskimäärin museovieras viettää keskimäärin kuulema n. 14 sekunttia taideteoksen edessä - minuuttitaidetreffit haastaa katsojan viettämään aikaa taiteen parissa hieman pidempään. Minuuttitaidetreffit sopivat erinomaisesti esimerkiksi työyhteisöjen hyvinvointitapahtumaksi tarjoten mahdollisuuden irtautua työnteosta ja työpaikan rooleista.

 

Ideana on, että museon henkilökunta n. valinnut joukon erilaisia teoksia erilaisin kuvauksin. Ensin jokainen meistä treffaajista sai testata kirjallisesti, millainen persoonallisuus henkilökohtaisesti puhutteli. Omalla kohdallani persoonallisuus nro viisi teki suurimman vaikutuksen:

Pienet arkiset asiat tekevät minut iloiseksi. En kaipaa suuria seikkailuja - ihmeellisimmät asiat löytyvät usein läheltä, kunhan vain malttaa etsiä.

Kuulostaakos tultulta? Olen tainnut aika monasti blogissanikin painottaa näitä teemoja ;)

Kirjallisen kartoituksen jälkeen lähdimme sydän pamppaillen treffaamaan viittä hyvin erilaista teosta. Tarkoitus oli viettää kunkin luona viitisen minuuttia tutustuen toisiimme.

Allen Jonesin (1937-) teos Snap (Time Out), 1988 öljy kankaalle taisi puhutella useampiakin miestä taidetreaffaajista. Entä sitten Tildaa? Hmm...

    

Osa meistä löysi puolestaan yhteyden Lars Gunnar Nordströmin (1924-2014) teoksen Dimensionaalinen tilanne (1968) kanssa.

Olihan tyypin kanssa ihan kiva poseerata, mutta siihen se taisi sitten jäädä ;)


Mutta sitten se tapahtui! Vihoviimeisenä teoksena meille esiteltiin Johanna Kiivaskosken (1967-) kallionauhuksen lehdistä tekemä teossarja, joka sisälsi aimo annoksen tarinallisuutta, mytologiaa ja pehmeää värimaailmaa.



Erityisesti sarjan toinen osa Amor Vuohipaimenena, 2008 puhutteli minua. Kuinka ollakaan ajatukset siirtyivät tulevaan kesään ja näin silmissäni pienen pellavapäisen pojan kirmailevan suviniityillä ilman huolen häivää... Ottaisinkin kyseisen teoksen vaikka heti omaa seinäänikin sulostuttamaan :)



Lämmin kiitos Aboa Vetus&Ars Novan väelle mielenkiintoisesta tapaamisesta ja mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä. Viime kesäisestä lasten museopäivästä voit muuten lukea täältä!

Otetaanpa kaikki tavoiteeksi vierailla hieman enemmän kotimaisissa museoissa kuluvana Suomen juhlavuonna! 
 
Valokuvat: Neljäs ja viides kuva Jari Nieminen/ Aboa Vetus & Ars Nova. Muut kuvat ovat omiani.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kaksi mekkoa kaupan

Tervehdys!

Maaliskuu rientää ja vaatekaapin raivaus etenee. Alun skeptisyydestä huolimatta olen jopa ollut aika innostunut muutoksesta! Tulossa on konmari- ja kapselipukeutumishenkinen laajempi postaus, mutta tähän väliin kyselen ihan pikaisesti, kiinnostaisiko ketään seuraavat mekot:


1. Ompelijan ompelema vintagehenkinen polka dots-raskausmekko. N. koko s (36/38). Kai-kai-mitta n 47 cm. Hintapyyntö 20 e spk


2. Käyttämätän (laput kiinni) seilorihenkinen Esprit-kotelomekko, koko 36. Päälliskangas on sellaista kudottua paksumpaa matskua ja mekko on vuoritettu. Hintapyyntö 25 e spk.

Laittakaahan viestiä, jos jotakuta kiinnostaa. Voin antaa s-postitse tarkempia tietoja.

Mukavaa päivänjatkoa!

Edit: ÄITIYSMEKKO ON MYYTY. MYÖS SEILORIMEKKO ON MYYTY.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Vauva unipesästä pinnikseen, apina pinniksestä vapauteen

Blogiyhteistyö Unipesäkaupan kanssa

Moikka!

Kahden ja puolen vuoden äitiyskokemuksella totean, että on totisesti hyvä, ettei aina tiedä etukäteen kaikista vanhemmuuden vastaan tulevista haasteista. On paljon parempi, että näitä pähkinöitä tipahtelee vähittäisesti purtavaksi :)

Lasten nukkumiseen liittyvät pulmat ovat hyviä esimerkkejä haasteista. Ensin on niitä vastasyntyneen uni-valverytmiin ja rintaruokintaan liittyviä kommervenkkejä, sitten totuttelua pois yösyötöistä ja unikoulua. Jossain vaiheessa siirrytään omaan sänkyyn - joko pinnikseen tai isomman lapsen sänkyyn.

 

Tuntuu, että meidän vauva- ja taaperotaloudessa on ollut jokin unielämän totutteluvaihe koko ajan päällä. Olen kiitollinen kuitenkin siitä, että nuo vaiheet ovat olleen perättäisiä, eivätkä pamahtaneet kaikki yhtaikaa päälle. Näinkin olisi voinut käydä.


Kuten aiemmin kerroin, Kaisla-vauvamme alkuaikojen nukkumisratkaisut järjestyivät hienosti turkulaisen Unipesäkaupan kanssa tehdyn yhteistyön myötä. Nyt on yhteenvedon aika, oliko ratkaisu toimiva.

Alvari nukkui aikoinaan vastasyntyneestä asti omassa pinniksessään, ensin äitiyslaatikossa ja myöhemmin ilman. Emme halunneet vapauttaa apina-poikaamme vielä Kaislan syntymän aikoihin luontoon, vaan pitää pinniksen hänellä. Toisaalta emme halunneet toista pinnasänkyä kotimme täytteeksi. Tässä tilanteessa vanhempien sänkyyn sijoitettava unipesä tuntui hyvältä ratkaisulta, ja sitä se on ollutkin!


Kaisla on alusta asti viihtynyt hyvin Unipesäkaupan pesässä. Sen pehmeät laidat ovat luoneet ilmeisesti mukavanahtaan (kohdunomaisen) olotilan. Nostan vauvan aina öisin ruokailemaan viereeni, mutta sen jälkeen tyttö palaa pesäänsä. 

Itse äitinä olen myöskin pitänyt unipesästä! On turvallinen olo, kun vauva nukkuu vieressä, mutta ilman pelkoa siitä, että litistäisin hänet. Näen kuitenkin vauvan kasvot eikä minun tarvitse nousta kurkkaamaan laidan yli kuten äitiyspakkauksen kohdalla oli.

Unipesä on helppohoitoinen. Pelkäsin aluksi sen likaantuvan helposti, mutta olemme pärjäilleet hyvin muovitetuilla froteilla ja pyyhkeillä, joita olen pitänyt pehmukkeina pesänpohjalla. Muutaman kerran puklu tai kakka on sotkenut pesää, mutta sappisaippua ja 60 asteen pesuohjelma ovat pitäneet sen siistinä. Pesä on myös pysynyt pesukerroista huolimatta hyvin kuosissaan.


Kyllä unipesä vetää kaksikin naperoa, jos sopu sijaa antaa ;)

Olemme käyttäneet unipesää pääasiassa yöunilla, mutta ensimmäisinä viikkoina Kaisla lökötteli pesässä myös olohuoneessa. Emme nimittäin halunneet ottaa vauvan leikkimattoa samantien käyttöön, jotta isoveli oppisi ensin uuden tulokkaan reviirin rajat. Nyt taannoiselle mummolavisiitille unipesä otettiin myös mukaan ja se osoittautui AIVAN loistavaksi vauvan matkasängyksi! Eli jos perhe matkustelee vauvan ensikuukausina runsaasti, niin suosittelen unipesää mukaan otettavaksi!

Kaisla on nyt reilut nelikuinen ja pikkuhiljaa koittanee hetki, että tyttö luopuu rakkaasta pesästään (Kaisla on ehkä hieman keskivertoa  pidempi; unipesä menee joillakin vauvoilla n. 6 kk:n asti). Äiti ei haluaisi tätä kylläkään ihan vielä... Koska on hyvin todennäköistä, ettei meidän perheeseen pikkuisia enää tule, haluaisin kovasti pitää pikkuiseni vielä hetken vieressäni. Olemme itse asiassa nukkuneet useamman kuukauden ihan tyttöjen kesken, kun isä ei saanutkaan unta pikku mökäfoonin vieressä ;) 

Joka tapauksessa, nyt kun Kaislan unielämässä elellään suvantovaihetta, oli hyvä hetki hoitaa Alvarin nukkumiskuviot seuraavalle asteelle:


Mummolareissun eräänä funktiona oli vanhan Muuramen Jolla-sängyn kotiuttaminen meille. Sänky osoittautui kuitenkin hieman huonokuntoisemmaksi kuin oletimme, joten Jolla jäi edelleen mummolan sängyksi. Katsastelin sitten tapani mukaan tori.fi:n tarjonnan ja erinomaisessa kunnossa oleva Ikean jatkettava lastensänky löytyi 20 eurolla. Det passade bra! Kun kotiuduimme mummolasta, isi oli hankkinut patjan ja laittanut sängyn kuntoon.


Nyt olemme sitten harjoitelleet parisen viikkoa laidattomassa sängyssä nukkumista. Ja no jooh, onhan se meno vähän erilaista.... Alvari ei yrittänyt pinniksestä pahemmin karkailla (ja siksi hänet olikin niin helppo laittaa nukkumaan esimerkiksi päiväunille), mutta nyt on meno kyllä muuttunut. Sekä illalla että päivällä on pakko tehdä nukuttaminen astetta perinpohjaisemmin. Aluksi poika karkaili sängystä melko tiheään, mutta nyt meno on jo rauhoittumaan päin.

Kaipailisin silti hyviä vinkkejä jaettavaksi lapsen nukuttamiseen laidattomassa sängyssä päivä- ja yöunille! Omanikin voin jakaa tuolla kommenttiboksin puolella, jos keskustelua syntyy :)  

Myös omia unipesäkokemuksia voi edelleen jakaa!

Tällaista tänään. Mukavaa viikonjatkoa!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ripustetaan kaikki - vuoden klassikkohankinta

Moikka!

Viimeisen puolen vuoden aikana mulla on palanut hermot erääseen asiaan muita enemmän, nimittäin meidän eteiseen. Se on täydellinen sikolätti. 


Kun kahden lapsen kanssa tulee pihalta (usein miten sinne mennään huutaen ja sieltä palataan kiljuen; mitenkäs nyt mikään siirtymä meidän taaperoa miellyttäisi), tulee kiskottua summamutikassa saapasta, vk-haalaria, rukkasia, omia ulkovaatteita... Siinä ne ovat sitten kasassa hiekan, loskan ja kuran seassa... yyh! 

Usein miten en jaksa niitä edes heti siivota paikoilleen, kun seuraavaksi rynnitään käsipesulle ja ruokaa laittamaan. Sitten päiväuniaikaan olen niitä noukkinut (jos olen jaksanut) ja miettinyt, että jotain rotia säilytyssysteemeihin pitäisi saada - tai edes jotain, että voisin säilyttää zen-buddhalaisen viilipyttyisyyden.

Koska toimiva säilytyssysteemi vaatii hieman kokonaisvaltaisempaa suunnitelmaa pienehköön eteiseemme, päädyin siihen, että ihan ensimmäisenä tarvitsen jotain sellaista, mikä edes vähän helpottaa arjen touhuja että luo sitä mielentyyneyttä äidille.


Kiva naulakko!

Ostan nykyään sen verran harvoin mitään sisustusjuttuja kotiin, että päätin repäistä. Mottonihan on, että panosta siihen, missä vietät eniten aikaa.

No, minä vietän aika paljon aikaa kuravaatteita pukien. Siinä samalla voin tästedes silmäillä myös uusinta kierrätyshankintaani, Eamesin Hang It All-naulakkoa. Se löytyi torista noin 100 euroa ovh-hintaa edullisemmin. Toki sekin kotiäidin lomppakkoa köyhdytti, muttta rahoitus tuli pääasiassa vaatekaapinraivaustuloilla :)

 

Olen usein kuvaillut sisustustyyliäni moderniksi mummolaksi ripauksella rouheutta ja leikkisyyttä.

Allekirjoitatteko tämän?

Mukavaa sunnuntain jatkoa :)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Flör - naistenpäivävisiitillä kukkakeitaassa

Åblogiyhteistyö Flörin kanssa

Tervehdys!

Terminen kevät alkaa yleensä siinä maaliskuun 25. päivän tienoilla, mutta päätin, että minun virkeämpi kevääni alkoi eilen, naistenpäivänä. Olimme saaneet Åblogien poppoolle kutsun tulla tutustumaan Flöriin pääkallon paikalle eli Turun Peltolaan Kaurakadulle.

Jee kukkia, väriä ja virikettä toipilaskauden päätteeksi! Juuri sitä tunnuin tarvitsevanikin!


 
 

Jos et vielä turkulaisena tiedä, mikä kumma tuo Flör on, niin ehkäpä Kauppilan legendaarinen puutarhamyymälä tuo jotain mieleesi. Flör on sama paikka, mutta hieman päivitetymmällä ja trendikkäämmällä konseptilla. Flörin toinen, monille ehkä tutumpi myymälä sijaitsee kauppakeskus Skanssissa.

Kaurakadun Flör on ympäri vuoden toimiva kukka- ja puutarhamyymälä monipuolisine palveluineen. Sieltä löytyvät kaikki kodin ja puutarhan kasvit, kauniit leikkokukat sekä myös pihasuunnittelun ja rakentamisen palveluita. Kauppilan puutarhan valtteihin on kuulunut erittäin laaja puutarhakasvivalikoima ja myös jatkossa Flörista löytyy monipuolinen kattaus harvinaisuuksia.


Flör tarjoaa ihastuttavan valikoiman myös vihersisustamisen trendejä.

Nythän viherkasvit ovat kukkien ja puutarhanhoidon ohella in. Hieman nausreskelen partaani tällaisille trendeille (esim. äidilläni on ollut ihastuttava ja kodikas viherkasvivalikoima varmaan 25 vuotta), mutta toisaalta onhan se kiva, että kun jokin sellainen asia, mista on aina tykännyt tulee muotiin, niin valikoima vaan paranee ;) Flör tarjosi kuitenkin jotain ihan uuttakin ihmeteltävää kuten japanilaisesta perinteestä ammentavia roikkuvia sammalpalleroisia ;)



Kaikkea kaunista, mm. amppeleita olisi ollut tarjolla, mutta hillitsin itseni tietäen, ettei taaperotalouteen kannata hankkia nyt mitään eläväisiä erikoisuuksia maisteltavaksi...


Flörin tavoitteena on tarjota monipuolisesti elämyksellisiä puutarhapalveluita. Kaurakadulla järjestetään puutarha-aiheisia luentoja aina lauantaisin ja erittäin suosittuja ovat olleet myös kukkiensidontakurssit. Tällainen kaunis ja konkreettinen käsillä tekeminen voisi olla erinomainen idea esimerkiksi työpaikan virkistysiltaan tai kaveriporukalla koettavaksi.


Myös me saimme kokeilla floristin taitojamme ja koota Flörin osaavien floristien opastuksella itsellemme aivan mahtavan kimpun naistenpäivän kotiinviemisiksi!

 

Tämän hetken sidontatrendehin kuuluu se, että kukat asetellaan kimppuun samalle korkeudelle. Suosittuja sävyjä ovat esimerkiksi erilaiset sinisen ja sinipunaisen sävyt, joita löytyi meidänkin kimpuistamme. Kukkina ja vihreinä meillä oli muun muassa papukaijatulppaaneja, kärhöjä, ohdakkeita ja rosmariinia.


Kukkien sidonta on muuten hyvin terapeuttista, muttei kuitenkaan mitenkään helppoa! Oksat kun pitäisi osata sitoa spiraaliin, mikä ainakin omissa nakkihyppysissäni oli lähes mahdoton haaste :) Huomanette, että allekirjoittanut osasi valita aika oikean sävyisen vaatteen menoja varten ;)


Tämä päivä onkin sitten kulunut tästä arjen sulostuttajasta nauttien. Kiitos Flörin väki kivasta illasta ja blogisiskot seurasta!

Kevät alkakoon!