lauantai 24. kesäkuuta 2017

25 prosenttia elämästä

Hyvää juhannusta!


Meillä tämän vuoden mittumaari on mennyt omalla painollaan. Periaatteessa kaikki meni mönkään miehen työkiireiden, risaisten öiden ja huonojen kelien vuoksi, mutta näkökulmaa hieman kallistaen elämä näyttääkin ihan mukavalta: aattoiltana saatiin aikaiseksi perheretki naapurikunnan suopursumeren keskelle ja siellä pieni maastoautomies saattoi pöristellä liikaa energiaansa noilla pikkuisilla pitkospuupoluilla. Loppuillan kruunasi vielä aikuisten sushiyöpala kotosalla. :)

 

Vaikka väsymys ja kodin sotkut saivatkin hetkeksi kyynelpadot auki, oli helpottavaa huomata, että saimme kiukkupärähtämisen sijaan puhallettua yhteen hiileen ja käännettyä hienoisen juhlatunnelman päälle.



Lapsiperheen arjen työläys onkin oikeastaan lävähtänyt kunnolla tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Aavistelen, että tämä rakas bloggausharrastukseni ei välttämättä voi jatkua enää kauaa samanlaisena. Nyt mennään ihan postaus kerrallaan.

Olen palaamassa täyspäiväiseen työelämään vuoden päästä kesäkuussa. Pientä esimakua kaksilapsisen perheen ansioäitiydestä saan tulevana syksynä yhden jakson verran; tuolloin tosin mieheni pitää lomansa ja isäkuukauden loput viikot. Lokakuun alussa palaan kotiin vielä hoitovapaalle loppu lukuvuodeksi. Sen jälkeen elämä muuttunee sellaiseksi, että blogi on pistettävä pakettiin, niin haikeaa ja vaikeaa kuin se onkin.


Mutta mihin viittaan tuolla otsikolla?

Yleensä blogin synttäripäiväpostauksissa minun on ollut tapana katsoa taakse päin ja pohtia bloggaamisen merkitystä itselleni. Olen nyt juhannuksen jälkeen postaillut Tildan vaiheita yhteensä yhdeksän vuoden ajan. Se tuntuu ja onkin hurjan pitkä aika, ihan bloggausilmiön tuoreuteenkin rinnastettuna, vaikka toki tunnen minua paljon pidempäänkin bloganneita henkilöitä. Mutta varsinkin, kun käänsin tuon numeraalisen ilmaisun prosentuaaliseksi, niin suorastaan kauhistuin - olen blogannut jo 25 prosenttia tähän astisesta elämästäni. Siis minä, joka en koskaan onnistunut pitämään päiväkirjaa tms.

Sinänsä tämä harrastus on ollut kirjoittamisesta pitävälle ihmiselle oivallinen, kuten niin monesti olen aikaisemminkin todennut. Harmi vain, että tämä on harrastuksena melko työläs.


 En siis osaa sanoa, mitä kulman takana odottaa. Nautin suunnattomasti, kun olen onnistunut ottamaan muutamankin kivan kuvan, jotka jakaa tänne blogiin. Ehkäpä minunkin olisi aika kokeilla sitä Instagramia :) Syksyllä voisi keskittää sitten myös ne asukuvat sinne, kun pääsen töihin pukeutumaan tästä imettämisen valtakunnasta - hip hei!!!



Mutta juhlistettaisiinko yhteistä taivaltamme pikkuisen siten, että te pitkäaikaiset lukijat valottaisitte, mitä tämän yhdenksän vuoden aikana teille on tapahtunut? 

 Olisi kiva kuulla varsinkin sellaisten lukijoiden vaiheista, jotka olette olleet mukana jo kun asuin vielä Tildana Turussa? Toki kaikki muutkin ovat ilomiellä toivotettuja kirjoittelemaan kommenttiboksin puolelle :)

Omiin vaiheisiini ovat kuuluneet muun muassa naimisiin meno, häämatka, muutto maalle, gradun valmistuminen, opo-opnnot, ensimmäisen lapsen menettäminen sekä Alvarin ja Kaislan syntymät sekä toki paljon muuta.

Olisin siis kiitollinen kaikista pienistä elämäntarinoista - 25 prosentin tai plus/miinus ;)

Iloista juhannuksen jatkoa!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kaksi historiallista ja nautinnollista Turku-suositusta

Tervehdys!

Viime viikkoina on ollut sen verran eloisaa, etten ole ehtinyt tänne blogiin vilkuilemaan. Vaikka kotieloakin on riittänyt, olemme olleet Kaislan kanssa välillä oikeita menotyttöjä, ja Turku-keikkojakin on kertynyt huomattavasti tiiviimpään tahtiin kuin talven aikana.

Haaviin on jäänyt noilta menoloilta kaksi paikkaa, joista vinkata teillekin:

 

Kesäkuun alussa kävimme Åblogi-porukalla testaamassa vanhan Turun sydämessä sijaitsevan uuden ravintolan - Rosterin. Nyt on ihan pakko todeta, että noin hulppealla paikalla ei ole menomestaa nähty - vai mitä tuumaatte ikkunasta avautuvasta näkymästä?

 

Roster on Kari Aihisen luotsaama ravintola, joka sijaitsee vanhassa maaherran makasiinissa. On ihan mahtavaa, että tuo tuomiokirkon kupeessa sijaitseva tyhjillään ollut rakennus on saatu arvoiseensa käyttöön!

 

Rosteriin voi poiketa vaikka lasilliselle juomaa Turku-kierroksen päätteeksi tai syömään pidemmän kaavan mukaan. Tarkempia tietoja tarjonnasta löytää Rosterin sivuilta. Ainakin koemaistelun perusteella tarjonta vaikuttaa erinomaiselta ;)



Viime viikonloppuna vietimme puolestaan rakkaan ystäväni polttareita - osa lukijoista ehkä arvaakin, että kenen ;)


Aivan mahtavaa oli, että kaikista mahdollisista paikkakuntavaihtoehdoista juhlintapaikaksi valikoitui yhteinen opiskelukaupunkimme Turku, mikä mahdollisti itsellenkin osallistumisen iloon - toki yhdessä pikku-Kaislan kera. Polttarit olivat toki enemmän rauhallista illanviettoa naisporukalla aivan mahdottoman ihanassa, yli 200 vuottta vanhassa torpassa Hirvensalossa. Ihanan mummolahenkisen tyylin lisäksi taloa ympäröi täydellisen lumoava puutarha, joka kukoisti parhaillaan keskikesän loistossaan.


Illan korvalla oli ihana sukeltaa paljun pohjalle linnunlaulua kuuntelemaan.


Jos olet siis haaveillut Turku-visiitistä tai -lomasta, arvostat kaikkea vanhaa ja kaunista mutta haluat myös omaa rauhaa perheellesi, ystäväporukallesi yms, niin tämä on majapaikka juuri sinulle!

Mukavaa juhannusviikon jatkoa kaikille :)

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Etupihan sinisävyinen alkukesä

Tervehdys!

Elämän pieniä iloja on hyvin talvehtinut etupiha. Lauhaahan viime talvena jälleen oli, mutta liekö osuutensa myös sillä, että sijoitimme joulukuusesta karsitut alalehvät suojaamaan pientä perennapenkkiämme. Toisin kuin parina edellisenä, nyt siinä onkin jo mukavasti ihasteltavaa!


Olen erityisen onnellinen siitä, että varastoseinuksen Japanin laikkuköynnös sekä perennapenkin atsalea jäivät henkiin. Näyttää siltä, että parin epäonnisen kokeilun jälkeen löysimme oikeansorttisen köynnöskasvin pihaamme somistamaan!


Atsalean ympärille hankimme viime kesänä erilaisia sinisävyisiä aluskasveja. Ihan optimaalisiin paikkoihin emme tajunneet niitä sijoittaa, mutta en taida raaskia niitä nyt repiä ja istuttaa esteettisimpiin kohtiin - pääasia, että kukoistavat!

Kuten kuvasta näkyy, on perenna penkin etureunalla vielä tilaa muutamalle vaihtoehdolle. Niihin pitäisi keksiä joko kivoja syyskesällä kukkivia vaihtoehtoja.. Keltaista suikeroalpia löytyy tuosta  kivikon kapealta reunalta ja sitä toki voisi lisätä johonkin toiseenkin kohtaan. Loppukesän väreiksi kaipailisin muutenkin jotain hehkuvan leiskuvia sävyjä tämän kesän alun hempeilyn jälkeen. Tuohon väliin mahtuu muuten vielä persikan korallinen keskikesä, kun korallikeijunkuka sekä korallinen värinen atsalea puhkeavat kukkaan.


Etupihalla näkyy pieni lapsekas tatsi, kun kivipossu jauhaa suusssaan Alvarin antamia "leipäsiä". Varaston seinustalla majailee puolestaan pikkupöllö omine simpukkaleipäsineen ja oksankarahkoineen. Kyseessä ei ole siis mikään zen-henkinen asetelma vaan lapsen leikit.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! :)


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Huono äiti (vai ihan vaan kuopuksen)

Moikka!

Viime aikoina minulla on ollut jonkin sortin jumitus bloggailun suhteen. Ei niinkään, ettenkö keksisi aiheita, mistä kirjoittaa. Niitä kyllä riittäisi. Kyse on oikeastaan ollut siitä, mistä viitsin kirjoittaa. Huomaan miettiväni yhä useamman aihepiirin suhteen, että mistä oikein kannattaa kirjoitella. Ettei herättäisi älämölöä - jollei sitten nimenomaan halua sitä herättää.

Otetaanpa esimerkiksi äitiysteemat. En koe olevani sen suhteen mikään airut tai varsinkaan julistaja. Jos näistä teemoista etsii tietoutta (tai näppäriä niksejä), kannattaa mennä ihan toisille saiteille. Täältä niitä ei löydä.

 

Koen tällä hetkellä olevani oikeastaan aika vastakohtainen monille lastenkasvatusvirtauksille. Olen niiden suhteen kuten niin monilla muillakin elämänaloilla epämuodikas tolkun ihminen. En jaksa vaahdota omien toimintamallieni puolesta ja paikoin ymmärrän liiankin hyvin vastakkaisia näkökulmia.

En ylipäätään voi sietää sellaisia kuvitelmia, että jokin näkemys olisi ehdottoman oikea - edes sellaisten tärkeiden aiheiden kuin lapsen ruokavalio.

Tällaiset totuuden teesit hyppäävät silmille aika nopeasti esimerkiksi äitien imetystukipalstoilla. Kun väsyneenä kutsuin vahingossa äidinmaidon korviketta vastikkeeksi (oisko muuten tulleet ammattiasiat 8. luokan historiasta mieleen :D), niin saa toruja, ettei kyseistä sanaa sovi käyttää, ettei se vain YLEISTYISI ja antaisi kuvaa, että tuo teollinen tuote olisi YHTÄ HYVÄÄ kuin äidinmaito. Kiitos neuvoista, mutta väsyneenä aion edelleenkin puhua vastikkeesta, enkä aio laatia mitään tukisanalistaa, jotta antaisin itsestäni mallikelpoisemman kuvan. Tärkeintä lienee kuitenkin, että väsynyt äiti uskaltautuu uudestaankin apua hakemaan? Toivottavasti joku huonommalla imetysitsetunnolla varustautunut ei ole tällaisten tylytysten jälkeen kärpetynyt entisestään itseensä.


Voin valottaa tämänhetkistä äitiyttäni. Se on mallia rakkaudellinen huono äiti. Pidän lapset mahdollisuuksieni mukaan kylläisinä, kuivina, suukotettuina ja onnellisen puuhakkaina. Hienosäätö sen sijaan pettää ja pahasti. Muutama esimerkki: annan edelleen purkkiruokaa, kun neiti Kaislasta tuli neljän kuukauden iässä, taannoisen antibioottikuurin jälkimainingeissa, erittäin epäluuloinen kaikelle suuhunpantavalle.  Omistan kyllä useammankin hienon mössönteko-oppaan, mutta neidin viivasuora suu on siirtänyt niihin tarttumista. Nyt onneksi Kaisla 7 kk pysyy jo syöttötuolissa tuettuna. Ehkäpä sormiruokailu vihdoin voidaan aloittaa...

Joo, ja sitten se kiintymysvanhemmuuden kauhukuva.... Meillä pidettiin unikoulu. Siis sellainen mallia huudatus (no joo, isi oli vieressä koko yön, mutta tottahan se vauva suuttui kun ei saanut muuta lutkutettavaa kuin 8 tuttia). Mutta nyt me nukutaan, kun aiemmin vain 45 minuutin pätkissä. En tiedä, saiko lapsi traumoja. Maitoa hän ei näköjään ainakaan yöllä oikeasti tarvinnut. Mutta kukin toimikoon vakaumuksensa (ja lapsensa tarpeiden) mukaan. Meillä motto on virkeä äiti - onnellisempi lapsi (ja mies).

 

Huomaan kyllä, että osittain kasvatuskäytäntöni on muovautunut elämäntilanteen myötä. Esikoiselle sitä antaa kaikkensa ja vähän ekstraa - kuopuksen kohdalla sen, minkä ehtii. Raukka pieni ja silti jaksaa hymyillä (ja kikattaa katketakseen vaatteiden vaihdon yhteydessä. Liekö ei saa kosketusta muuten tarpeeksi :/)...

No joo, jotta tämä huonouteni saisi jonkin kliimaksin, otetaanpa mukaan vielä "huonoa kuluttajuutta". Olen nimittäin sortunut jo kahteen Lidlin maksimekkoon (9 e). Hikipajassahan nämä on väsätty, mutta toivottavasti kestävät useamman vuoden. Toivoa nimittäin on, sillä viskoosisekoite vaikuttaa oikein erinomaiselta. Onneksi sentään viime kesänä hankittu Poola Katarynan koru on ihan suomalaista designia!

Mukavaa viikkoa kaikille!