Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikuvat. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. huhtikuuta 2017

Vickan teki sen taas!


Torstaista!

Jotkut asiat ovat ja pysyvät. Tiettyjen kuninkaallisten arkiedustustyyli on asia, josta olen ammentanut ideoita omaan (työ)pukeutumiseeni iät ja ajat. Jos Cambridgen herttuatar Catherinen takkityyli on pettämätön, on silti Ruotsin Vickanin tyyli (ja persoona) kaikin puolin lähempänä sydäntäni.

Miten kuninkaallinen tyyli syntyy? Se on yhdistelmä peittävyyttä ja naisellisuutta leninkien muodossa - siveä hameen mitta, hihat, pieni kaula-aukko, tyköistuva malli, jokin koroste vyötäröllä sekä korkeat korot.

Vickanin lisä tuohon edellämainittuun on se, että hän edustaa hienosti oman maansa brändejä eikä kaihda halpamerkkienkään vaatteita. Parasta on kuitenkin se, että hän käyttää samoja vaatteita useamman kerran - selkeä kannanotto kestävämmän tyylin puolesta.


Tulevan kuningattaren kierrätys ulottuu myös mamin vaatekaapille. Taannoisella Japanin matkalla Vickan pukeutui Silvian kolttuun 37 vuoden takaa! Ottaisin tuon ihanuuden omaan garderoopiini vaikka heti! Ihania palleroita värikkäässä (muttei silmille iskevässä eikä yhtään 70-luvun tyyliltä näyttävässä) mekkosessa ja sievä kaulalle solmittava huivi...

I Like! Entäs sinä?

Ilmiantakaapa tyyliblogeja Vickanin tyyliin. Tahtoisin niitä lukulistalleni!

Ps. Vadelmavenepakolaisuuteni alkaa saada hieman huvittavia piirteitä. Olen viime viikkoina ollut näkevinäni tyttäressäni Bernadotten piirteitä :D Kaisla on edelleen vaan niin erinäköinen kuin itse olen: tosi tumma iho, kulmat sekä ripset. On ihan eri näköinen kuin minä tai Alvari. No, miestäni on luultu turkkilaiseksi tai pohjoisitalialaiseksi vaikka onkin ihan vaan sinisilmäinen turkkulainen ;)

Mukavaa viikonjatkoa!

Kuva Ilta-Sanomien sivuilta

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uusi villakangastakki kerran vuosikymmenessä

Sunnuntaista!

Vanha sanontahan kuuluu, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. No, omasta mielestäni köyhän tahi kenenkään ei kannata ostaa kyllä kallistakaan, varsinkaan jos ei saa rahoillensa samalla vastinetta. Kesto-ongelma on vissiin se, että miten oikein erottaa laadun sekundasta niin halvan kuin kalliin kohdalla.

Eräs vaihtoehto on lykätä hankintoja niin kauan, että ehtii puntaroida huolellisesti eri lähteistä saatuja arvioita etsimänsä artikkelin laadusta. Tietysti laatu saattaa valitettavasti vaihdella merkin sisälläkin, mutta ehkä nyrkkisääntönä voisi olla, että sikahalpa erittäin harvoin täyttää laadun kriteerejä, sillä jollainhan valmistajan on paremmat materiaalit ja räätälintyö kustannettava.

Kun merkin laadusta on kohtsillään varma, aletaan kytätä parasta mahdollista tarjousta. Tällä tavoin voi säästää ainakin jonkin pennosen.

Minä toimin talvitakkini suhteen edellä mainitun kuvauksen mukaisesti. Edellisestä villakangastakkikaupasta tulee tänä vuonna kuluneeksi peräti 10 vuotta! Olen siis ehtinyt tovin asiaa haudutella ;)

Olin kuullut hyvää Ted Bakerin trensseistä, joten päättelin, etteivät ulsteritkaan voi ihan laaduttomia olla. Kaiken lisäksi merkin muotokieli puhutteli minua: etsin nimenomaan sellaista takkia, joka olisi yhtaikaa sekä naisellinen että särmikäs. Tärkeää itselleni olisi myös se, että takki sopisi mekkojen ja hameiden kanssa. Malli saikin olla yli polven mittainen, jotta hieman pidemmät hameväen vaatteet eivät vilkkuisi rumasti helman alta. Persoonallinen, omiin väreihin istuva väri olisi plussaa.

Vaatimattomasti voisin kai todeta, että etsin garderoopiini sellaista takkia, jota voisin kuvitella prinsessa Victorian tai Cambridgen herttuattarenkin käyttävän päivämenoissaan :D Nuo naiset ovat tyylillisesti ehdottomia esikuviani muutenkin!


Löytyihän se sydämen valittu sitten, toki pienen salapoliisin työn jälkeen! Olin kotona jo selvittänyt, että Ted Bakerin klassikko cashmerevillakangastakkia myytiin Stockmannilla ihanassa viininpunaisessa sävyssä (kuvissa ehkä vähän liian liilahtava, mitä ei ole oikeasti). Samanmallista takkia myydään muissakin väreissä hurjaan 400 euron hintaan, mutta tämä Lorah-malli oli myynnissä puoleen hintaan. 

Myyjälle asiaa ihemeteltyäni selvisi, että kyseessä oli Hullujen Päivien jämätuote (279 e), joka oli vielä 30 % alessa. Mahtavaa!

Ainut ongelma olikin sitten se, että tanko oli täynnä kokoa 2 (n. 36), joka oli minulle hintsun verran pieni jo ilman boobsejanikin, ja tämän hetkisellä imetysvarustuksella aivan mahdoton. Verkkokaupasta malli oli myyty jo aika päiviä sitten koossani loppuun, mutta jostain syystä keksin kysäistä, josko jossain toisessa Stockmannin tavaratalossa kokoani (3) oli vielä jäljellä, Ja oli! Oma yksilöni tilattiin sitten suoraan Itiksestä ja niin se saapui lopulta eloani sulostuttamaan.

Kunhan Kaisla-tytön imetystaival saadaan kunnialla päätökseen ja muutamasta raskauskilosta pääsee vielä eroon (ilman paineita toki) niin eiköhän yhteistä taivalta tämän takin kanssa kerry nyt vähintäänkin se seuraavat kymmenen vuotta :)

Missa talvitakkimerkeissä (niin toppatakit kuin villakangastakit) on sinun mielestäsi hyvä hinta-laatusuhde?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Monikäyttöinen raskausajan juhlamekko


Keskiviikkoista!


Lupailin teille kuvia ystäväni väitösjuhlasta ja hänen iki-ihanasta karonkka-asustaan, mutta odottelen vielä hetken, että hän itse julkaisee postauksen omassa blogissaan. Sen sijaan voinen jo paljastaa oman tämän kesän "vakiojuhla-asuni", joka on ollut ylläni jo kyseisessä väitösjuhlassa sekä eräissä sukujuhlissa.

Voinen todeta monen muun raskaana olevan tavoin, että raskausajan loppupäähän osuvat juhlat, niin ihania kuin ne ovatkaan, aiheuttavat usein harmaita hiuksia. Mitä ihmettä sitä laittaisi ylleen? Ihan hirveästi ei viitsisi asusta maksaa, kun käyttökerrat jäävät usein kohtuullisen harvoiksi ja toisaalta on huomioitava mukavuusaspekti. Itse ainakin tykkään, että raskausaikana mekossa on pienet hihat, sillä muutokset rintavarustuksessa ovat olleen niin huimia, ettei juhlamekkoihin sopivia rintaliivejä viitsi joka mutkassa ostaa. En ole esimerkiksi raaskinut ostaa olkaimettomia liivejä, kun kuppikoosta ei taas parin kuukauden päästä tiedä yhtään mitään... Hihalliseen mekon sisään on sen sijaan helppo kätkeä ne muutamat riemunkirjavatkin, mutta sopivat ja hyvin tukevat liivit!

Toinen ongelma on materiaali. Kovin tyköistuvia, mutta joustavia mekkoja on vaikea löytää. Kaikkein parasta olisi myös se, että mekon käyttöikää voisi jatkaa imetysaikana. Sitten vielä se, että nettikaupat ovat olleet pullollaan kyllä kaikkia ihanuuksia, mutta olen nyt yrittänyt pitää kiinni tästä kierrätyskeijuprojektista edes jonkin verran myös tässä raskausaikana. Olenkin viime kuukaudet kytännyt ahkerasti huutonet- ja tori.fi-palstoja, josko jotakin oman kokoista sattuisi kohdalle. Sekään ei ole itsestään selvyys, sillä suurin osa myynnissä olevista vaatteista on M tai L-kokoa, joiden arvelen olevan itselleni raskaudesta huolimatta varsinkin hartioista liian suuria.



Keväällä kuitenkin tärppäsi! Huutonetissä oli myynnissä s-kokoisena Seraphinen Jolene-mallinen äitiys-/imetysmekko, jonka kuuluisin käyttäjä on tietysti itse Walesin herttuatar.



Tiedättekin kaiketi, että olen uskollinen monarkistien tyylin ihailija. Voisi sanoa, että Kate Middleton on eräs tyyli-ikoneistani. Minua ihastuttaa siveellinen tyköistuva pukeutuminen. Hihat, kivat leikkaukset ja ja polvimitta kuuluvat usein myös omaan repertuaariini.



Haaleanvaaleana minua olisi tietysti pukenut jokin vähän värikkäämpi versio, mutta myynnissä ollut yksilö oli tällainen kitinvärinen Jolene. Toisaalta se oli omaa s-kokoani ja arvelin, ettei Joleneja olisi ihan joka viikko nettifoorumeilla myynnissä. Ajattelin myös, että mekko olisi helppo asustaa vähän eri tavoin eri tilaisuuksiin. Sain pari kertaa käytetyn mekon onneksi vielä 15 eurolla ja hauskinta jutussa oli se, että kaupat tehtyäni paljastui, että mekon möi minulle eräs toinen bloggaaaja, nimittäin Lisbet E ;) Ajattelin, että tämähän on ihan hauska blogijuttu jo! Ehkäpä kauppaan mekon vuorostani jollekin toiselle bloggaajalle joskus ;)

Mutta käytettynä tai uutena - suosittelen ehdottamasti tätä mekkoa odottajille. Hieman Kate-glamouria turvonneelle odottajalle :D

Ja ps. Jos jollakulla lukijoistani on Jolenea pitkähihaisena ja värikkäänä, ostan ehdottomasti pois kaapista pölyyntymästä!

Mukavaa päivän jatkoa!

Kuvalähteet:1 ja 2

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Anna minulle voimasi Helene

Tänään oli loppujen lopuksi levollinen päivä. Sain purkaa sydäntäni oikeille ihmisille, kävin siskoni kanssa Tintåssa kakkukahveilla ja katsoin sumuisaa Aurajokea lehtien varistessa maahan. Kyllä onneni vielä kääntyy; on vain maltettava elää, kohdattava pimenevä syksy. Omalla tavallani tiedän sen antavan rauhan, kun elämäni raskain vuodenaika jää vihdoin taakse.


Ostin itselleni lahjan. Symbolisen talismaanin, jossa on nainen, jota ihailen. Helenen elämä ei ollut herkkua -  siihen kuului lonkkavikaisuus, kariutunut kihlaus, elämä ilman rakkautta. Taiteentekeminen antoi kuitenkin voimaa, syyn elää.


Anna minulle voimasi tai edes osa siitä, Helene. Lupaan, etten unohda heikkoja ja kärsiviä sitten, kun se hyvä päivä koittaa.

Ps. Huomioikaapa sivupalkissa oleva kysely :)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Tilda with Marlene Dietrich Pants

Eräs pitkäaikainen haaveeni liittyi tähän naiseen...

 ... ja hänen housu-lookkiinsa...

 Marlene Dietrich oli eräs 1900-luvun tärkeimpiä naisnäyttelijöitä. Hän symboloi monelle itsenäistä ja suorasukaista naista, joka ottaa estraadinsa. Dietrichin tyyliin kuului usein frakki ja silinterihattu ja hän leikitteli sukupuoliroolien rajoilla.


 Minä haaveilin pitkään mittojeni mukaan tehdyistä villakangashousuista. Halusin niihin ripauksen Marlenen henkeä...



Housut toteutti kukapas muu kuin Eija ja kankaan ostin jo vuosi sitten, se on muistaakseen ihan Versacea!
Paita on puolestaan In Wearin silkkipaita, jota aion käyttää tänä syksynä myös kynähameitteni kanssa. Jos roolileikkini vanhan ajan idoleitten tyyliin kiinnostavat, niin vilkaisepa myös tämä postaus!


Mukavaa viikonloppua!

kuvalähteet: 1, 2 ja 3

maanantai 5. marraskuuta 2012

For the Other Half of the Sky...

16-vuotiaana idealistina pyysin vanhemmiltani joululahjaksi Lennonin parhaita. Kun joulupukki sitten toi  kummallisen kopion suoraan Mustanmäen torilta, kannessa oli sentään Johnin naama, mutta äänenlaatu ei ollut kaikkein tasaisinta. Lennonin parhaat soivat silti  sentään paremmin stereoissani kuin esimerkiksi lahden takaa haettu Evita-soundtrack, joka alkoi pomppia ikävästi jossakin Another Suitcase in Another Hall´n kohdilla.

Mutta John, hän se lauloi kaikesta hienosta. Olin 15-vuotiaan pakollisessa Beatles-vaiheessa ollut kyllä enemmän Paul-tyttöjä ja edelleenkin Something-videon kohdilla huomaan vaivihkaa huokailevani tähtisilmän ja Lindan idyllin perään (taitavat olla minulle sellainen kuninkaallisten korvike, kun en mikään rojalisti ole). John ja Yoko Ono olivat taas vähän sellaisia kummallisia symbioottisia hiippailijoita, jotka lauloivat kyllä rakkaudesta, mutta toisaalta riitelivät ihan hirveästi. George oli kyllä komea, mutta nukkemainen Pattie Boyd oli taas julma petturi, joka lähti miehensä parhaan kaverin matkaan. Ringo nyt ei vain ollut makuuni, vaikka kuulema hauska veikko olikin.

16-vuotiaana lukiolaisena kuitenkin aistin, että Lennonin musiikissa oli kummallista voimaa. Kun John lauloi Power to the People tai Imagine, niin ei voinut kuin uskoa parempaan tulevaisuuteen ja yhdessä vaikuttamiseen. Ja tietysti hieman myöhemmin Tarja Haloseen Suomen tulevana presidenttinä. Lauloihan Johnkin että "Woman is the Nigger of the World". Asia piti korjata!

 Vaikken ehkä olekaan enää niin idealisti kuin lukioikäisenä, huomasin pari viikkoa sitten, että Lennonin tuotanto puhuttelee minua yhä. Ja vaikka tähtisilmä ja Linda ovat edelleen niin ihania, niin Johnin ja Yokon rakkaustarinassa on omat idylliset puolensa. Ja hei, Lennonhan on omistanut soolouransa ehkä parhaan kappaleen meille kaikille naisille :)




Ps. Ilta-Sanomien liiteenä myydään ihan huippua The Beatles-liitettä. Ostin sellaisen perjantaina ja mielenkiintoista lukemista on riittänyt useammalle päivälle!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ruisrokkaajat

 Huh-huijaa! Aikamoinen lauantai on nyt takana :)

Säiden herra oli vastoin ennakko-oletuksia puolellamme. Lauantai-illalle oli nimittäin tarjolla kaatosadetta salamoiden kera, mutta ukkosherra heitti rajukuurot sittenkin ilmeisesti Helsinkiin! Pahoittelut vain sille suunnalle... En kuitenkaan voi olla myhäilemättä tyytyväisenä - sen edellisen ainoan kerran, kun olen aiemmin festaroinut (ja samaisessa paikassa), koko alue oli yhtä mutavelliä... Nyt porukka otti aurinkoa ja istuskeli piknikillä  kansanpuiston liepeillä musiikin kuuntelun lomassa. Toisaalta tuli todettua, että festarielämä ei taida olla ihan sitä ominta itseäni. Siskolla oli sopivan monta rautaa tulessa ja meno päällä, minä otin sitten vähän iisimmin ;)



Koettu keikkalista oli seuraava:

1. Paleface (aivan loistavaa yhteiskuntakriittistä tykitystä! Kalvetkaa Cheekit ja GallevilleJaret!)

2. Cardigans (täydellistä ruotsalaisuutta vai ruotsalaista täydellisyyttä? Lempilevyni Gran turismo soitettiin alusta loppuun. Ihmiset chillailivat veden rajassa Nina Perssonin pehmeänkarhean äänen tahdissa. Tunnelma oli jotenkin unenomainen...)

3. PMMP (Suomen laatumirrit ottivat tällä kertaa Mariskan ja Lauluyhtye Viiden kanssaan lavalle. Mira Luodin pöksyt taisivat olla illan ehdoton puheenaihe...)

4. Chisu (Suomen miehet voidaan ilmeisesti jakaa Jenni Vartiais- ja Chisu-akselilla. Mun mies kuuluu jälkimmäisiin kaksilahkeisiin. Allekirjoittaneenkin on pakko tunnustaa, että nainenhan osaa oikeasti laulaa livenä ja oli kyllä äärimmäisen kaunis ilmestys Madonna-tyylisissä kiharoissaaan.)

5. Nightwish (siskokin vaikuttui Holopaisen jäätävistä pakoputkiuruista ja syntikoiden työstöstä ;))

Tärkeimmät tuli siis nähtyä. Aivan täyteen festaripäivää ei kannatakaan täyttää. Pariisin Kevättä olisin ehkä halunnut kuulla, mutta hieman myöhästyttiin.  Bändin suuri kesähitti "Kesäyö" soi kuitekin suloisesti taustalla, kun saavuimme festarialueelle...


Ruisrokin tunnelmaa luovat tietenkin myös ohi seilaavat Ruotsinlaivat...


Olen välillä bloggaillut tyylillisistä esikuvistani. Tämä tyylidiggailu ei välttämättä tarkoita, että pukeutuisin tai osaisin pukeutua samalla tavalla. Ihailen henkilöitä, joiden tyyli täydentää omaperäisellä tavalla persoonaa. Tajusin heti Cardigansin aloitettua, että Nina Persson on ehdottomasti tällainen, vaikken laittaisikaan ikinä päähäni välkehtivää mutteria ;)


Olipa kiva päivä! Kiitos kuuluu rakkaalle siipalle :) Pus! Oliko joku muukin paikalla Ruissalossa eilen? Mikä sykähdytti eniten?

Ps. Pahoittelen pokkarikuvalaatua, mutta ei festareille kannata keltanokkana lähteä järkkäreitä kanniskelemaan...


lauantai 6. elokuuta 2011

Miesihanteita vol. 2

Bisquits haastoi minut jo keväällä kertomaan ihannemiehistäni. Tein vastaavan postauksen kuitenkin joskus bloggailuni alkuaikoina ja ajattelin, etten nyt enää ala väsätä uutta. Miesmakukaan ei välttämättä ole tässä vuosien varrella kovasti muuttunut.

Kuitenkin, koska osa lukijoistani ei ole noita alkuaikojen postauksia lukenut (ja ihan hyvä niin...), niin päätin, että julkaisen tuon kolmisen vuotta sitten tehdyn jutun uudestaan, nyt vain hieman päivitettynä. Tuo alkuperäinen postaus ei sitten keskity ihmisen sisäiseen kauneuteen vaan lähinnä ulkoiseen puoleen ja vaikutelmiin. Oletan, että on kaikille kuitenkin selvää, että luonne ja se, miten kohtelee lähimmäisiä on huomattavasti tärkeämpää.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Ellenillä oli pari päivää sitten postaus miesihanteista. Nyt teki mieli tehdä samanmoinen. Miesten kuin naistenkin viehättävyys on tietysti katsojan silmissä. Itse olen huomannut, että oma viehtymykseni herää usein hyvinkin kierteistä kautta tosi elämässä, liittyen esimerkiksi taiteellisuuteen tai älykkyyteen. Silmät nyt aina tekevät vaikutuksen...

En tiedä voiko tästä tehdä mitään johtopäätöksiä, ovathan miehet aika erilaisiakin... aikas söpöjä Tildan mielestä vaan...

Joo, ja seuraavat uroot eivät ole missään parhausjärjestyksessä, korkeintaan käänteisesti ;)




Lisään näin jälkikäteen hieman perusteluja:

1) tv-sarjatähdet Patrick Dempsey ja Prisonbreakin Wentworth Miller ovat yksinkertaisesti silmänruokaa... Tosin Dempsey muistuttaa etäisesti Sean Penniä, joka olisi myös voinut olla listallani ;)

2) Ewan McGregorista... Hänen kiinnostavuutensa johtuu ehdottomasti siitä, kun hän lauloi Moulin Rougessa taivaallisesti Elton Johnin kappaleen "Your Song".

3) Tuomas Holopaisesta olen höpötellyt ennenkin. Melkoisen söötti tavallinen suomalainen juro mies, jolla on taivaallinen musiikinteon lahja. Jos en olisi menossa mahdottoman ihanan miehen kanssa naimisiin, niin lähtisin Kiteelle historianopettajaksi... Ainiin, mutta Holopainen onkin poissa Kiteeltä 200 päivää vuodesta vähintään. No soluttaudun hänen äitinsä pianotunneille :D

4) Gary Oldman on jo aika vanha pappa, mutta ysärileffa Bram Stokerin Dracula on aika esteettinen kokemus... hmmm.... Tosin vanhoista papoista puheenollen, kyllä Al Pacinokin kelpaa ;)

5) Jonathan Rhys Meyers näyttää etäisesti sulhaseltani (tai niin haluan kuvitella :) )

6) Kaipa naiset ovat joko Brad Pitt- naisia tai sitten Johnny Depp-tytteleitä. Minä kuulun jälkimmäisiin. Hinta-laatusuhde kohdallaan;) No ihan vakavasti puhuen Deppin leffat ovat mielestäni myös tasaisimmin onnistuneita ja mielenkiintoisia Hollywood-tähtien joukosta. Ulkonäkö on vain plussaa :)

7) Laitan tänne nyt sitten vielä Jude Law`n. On komea.

Päivitys Anno Domini 2011:

Minne olen unohtanut kaikki vaaleat miehet? Lisäisin listaani vielä seuraavat urhot:


8) Coldplayn Chris Martin on kuin miespuolinen kerubi ;)


9) Madonnan ex-mies Guy Ritchie on puolestaan hieman raamikkaampi...

10) Ja nyt ei saa nauraa... Olin teini-ikäisenä ihan ihastunut Mika Myllylään. Harmillista, että lahjakkaan miehen kävi kuten kävi...

No niin! Nyt olen sitten paljastellut kerrakseen (vaikka ovathan nuo tiedot olleet jo pitkään netin syövereistä kaivettavissa...)! Kertokaapa, osuuko teidän listauksenne yksiin vai ihmetyttääkö jokin poimintani ;)

Kuvat: 0, 1, 2, 3, 4, 5 ja 6 , 7, 8, 9 10

torstai 20. tammikuuta 2011

Oman elämänsä Koko Kaneli

Tervehdys jälleen!

Pitkästä aikaa olen aivan innoissani päivän asustani :)

Uhkailin joskus pukeutuvani oppituntieni teeman mukaisesti. Tämän päivän barokkiperuukit jäivät kotiin, mutta eurooppalainen ihminen -kurssin sisältöihin kyllä istuu myös 1920-luvun avantgardismi ja samoihin aikoihin tiensä muotimaailman huipulle raivannut Coco Chanel.

1900-luvulle asti tuskin ehdin kurssillani, ja siksipä otinkin förskottia näin pukeutumisen suhteen :) Oma versioni Chanelista on ehdottomasti ihan oma eikä ortodoksinen yritelmä, vaikkakin neulenutun mustat kanttaukset istuvat mielestäni ihan mallikelpoisesti esikuvani tyyliin. Mitäs mieltä te olette!



Ps. Teettäkää hyvät siskot ompelijalla mittojenne mukainen kynähame. Parempaa vaatekaapin pelastajaa ei voi olla! Varmasti Coco Chanelkin suosittelisi samaa ;)

Mukavaa lopputorstaita ja lopuksi vielä tuota niin koukuttavaa 2010-luvun Depeche Modea:



Päivän asu:

hame - VintagEija`s

nuttu ja rusettipaita - H&M

kengät -Vagabond

kuvat: 1, 2, 3