Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailuvinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailuvinkit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Tilda vinkkaa: täydellinen hameneule (alelöytönä)!

Tervehdys!

Tiedätte, että ostan suurimman osan vaatteistani käytettynä.  Välillä kuitenkin joitain tiettyjä vaatekappaleita ei vain useamman vuoden etsimisestä huolimatta tule vastaan - ei käytettynä tai uutenakaan... Siksipä, kun tarkoin harkittu ja kuviteltu vaatekappale tulee vastaan, on tarttuttava hetkeen!



Keski-Suomen turneella käväisin eräänä päivänä tutustumassa Jyväskylän aletarjontaan. On eräs liike, josta ostan tuskin koskaan täysihintaisia vaatteita, mutta hyvin usein jotain alennusmyyntien aikaan.

Your Face on casual-tyyppisen toimistopukeutujan jos nyt ei paratiisi, niin aikakin kesäkeidas (mistä näitä vertauksia nyt oikein sataa :D). En ehkä pukeutuisi kiireestä kantapäähän merkin vaatteisiin, mutta yhdistelemällä niitä vanhoihin rakkauksiin, voi saada mukiinmenevän työasun aikaiseksi.

Se, mitä olen vuosikausia metsästänyt ovat simppelit hameen kanssa pidettävät neuleet. Olen ehkä hieman kyllästynyt neuletakki & hame-yhdistelmään ja noita neuletakkeja pitäisi olla niin kauhean monen mittaisia optimaalisimman istuvuuden löytämiseksi.

Simppeli neule on helpompi - mutta vain jos mitta on oikea. Missään nimessä hameen kanssa pidettävän neuleen ei pitäisi olla lonkkaluuta pidempi, ainakaan tällaisella päärynävartaloisella. Toki tällaista lyhyttä neuletta ei sitten pidä ilman pidempää aluspaitaa mielellään housujen kanssa - siksi kutsunkin mallia nimenomaan hameneuleeksi.


Lähes heti, kun astuin tuonne Jyväskylän Your Face-liikkeeseen tein uskomattoman löydön: löysin täydellisen mittaisen eikä missään nimessä liian kinkkanan hameneulemallin ja vielä kahdessa värissä. Toisen kylmän hiekan sävyisenä ja toisen silmieni sinisenä. :)


Neuleet ovat täyspuuvillaa (materiaalipoliisi kiittää) ja ihanaa isoa silmukkaa. Jujuna neuleissa on hauska solmimisnauha niskassa. Hintaa neuleille jäi 60 prosentin alessa reilut parikymppiä (ovh 59,9 e). Ei paha!

Jos siis olet etsinyt vastaavan tyylisiä hameneuleita - hae omasi pois! Turun Skanssissa näitä näytti vielä ainakin olevan :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 14. lokakuuta 2016

Saumanvaran sydämestä - Roosa Nauha-huutokauppa käynnissä tämän vuorokauden!

Tervehdys!

Olen tässä äimistellyt aamupäivän aivan mielettömiä itsetehtyjä lasten- ja naisten vaatteita sekä asusteita.


Facebook-ryhmä Saumanvaran jokavuotinen hyväntekeväisyyshuutokauppis on parhaillaan menossa (14.10. klo 10:00-22:00) ja näitä ihanuuksia voi käydä huutamassa itselleen tai läheisilleen tässä osoitteessa. Muista ensin pyytää pääsyä ryhmään :)

Toivottavasti saat tehtyä hyviä löytöjä hyvällä asialla :)

Mukavaa perjantain jatkoa!

Ps. Turun Tilda löytyy nykyään myös facebookista :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Muistamisia äitienpäivänä

Tervehdys taasen!

En äitienpäivänä osannut kirjoittaa mitään blogiini, vaikka tunteet olivatkin pinnassa. Arvostan äitiyttä paljon, ja tunteeni omia esiäitejäni ja tietysti tuota poikaa kohtaa ovat niin suuria, etten pystynyt tuottamaan mitään tuohon sen päiväiseen somepaljouteen. Aiemmin olen sanonut sanottavani lapsettomista äideistä ja äidiksi halajavista, enkä sitäkään halunnut alkaa toistelemaan. 

Kuten olen aiemminkin sanonut, minulle onkin luotevampaa pohdiskella asioita matkan varrella kuin jättää hehkutukset yhteen vain juhlapäivään :)


Heh, proosalliseti sitten siirrynkin tässä postauksessa äitienpäivän materiaaliseen antiin (, jonka taustalla on kuitenkin niitä suuria tunteita).

Mitäpä sitten sain? Sain pieneltä pojaltani ihka ensimmäisen äitienpäiväkortin! Hän oli taikonut sen mummin kanssa jonakin ohikiitävänä hetkenä, kun olin keittämässä kahvia. Ihmettelin edellisenä päivänä, mistä Alvari oli saanut kätensä ihan tussilla värjätyiksi, mutta kyniä ei kuitenkaan löytynyt. Sain vastauksen sitten seuraavana päivänä :)

 
  
Sain jotakin myös omalta isältäni, mikä tuntui hullunkuriselta, mutta ihanalta: rasiallisen belgialaisia suklaakonvehteja. Niitä olen sitten nauttinut muutaman per päivä iltapäiväkahvin kera. Rakas siippani oli puolestaan jättänyt ulkomaille lähtiessaan kotipöydällemme pienen rasian. Sieltä paljastui lahjakortti lempialusvaateliikkeeseeni, Changeen. Se lahja tuli niin tarpeeseen! Näiden muuttuvien vartalonmuotojen aikoina, minuklta puuttui rintaliiviosastolta juuri sellainen välikoko, jota boobsini tällä hetkellä edustavat ;) Pidän merkistä siksi niin kovasti, että sielä löytyy tarpeeksi pieniä liivin ympärysmittoja. Aiemmin tulin käyttäneeksi jotakin 75 cm ympärysmittoja, kunnes ne kyseisessä liikkeessä todettiin 10 senttiä liian väljiksi.

 

Äitienpäivälounaalle suuntasimme yhdessä 93-vuotiaan isoäitini kanssa. Hänellä oli vielä eräs merkityksellinen juttu minulle, josta liikutuin kovasti. Mummu luovutti haltuuni hänen äitinsä vinkisormuksen.


Tuo sormus on vuodelta 1939, jolloin isoisoäitini ei toki mennyt naimisiin vaan se oli vuosi, jolloin hän niin monen muun suomalaisen tavoin vaihtoi kultaisen sormuksensa valtion rautaiseen. Tiedatkö sinä, miksi? Kerropa se kommenttiboksissa muillekin :)

Olen erittäin otettu tästä lahjoituksesta. Mummuni varmaan arveli, että historianopettaja osaa arvostaa tällaista dokumenttia menneestä. Sen avulla oppilaani ja opiskelijani saavat astetta konkreettisemman käsityksen siitä, millaista epäitsekkyyttä ja yhteishenkeä sota-ajan Suomessa tarvittiin.



Erinomaista alkavaa viikoa kaikille!

PS. Eijalla on tämän vuorokauden ajan synttärit verkkokaupassa. Kaikki näkyvillä olevat tuotteet ovat - 50% alennuksessa. Alekoodi on VINTAGEIJAS8 ( koskee yli 30 euron tilauksia.)

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Visiitti Aveliaan


Tiistaista!

Viime viikonloppu oli ihana! Aurinko paistoi ja minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus päästä turkuilemaan. Tottahan toki päälle piti laittaa jotakin keväisempää, vaikka lähtö tuli hieman yllättäin.  


Ylle valikoitui nopean harkinnan jälkeen UFF:lta vuosi sitten löytynyt 70-luvun nahkahame ( 7 e), suosikkikevät(talvi)takkini (H&M) sekä Hironian hattu päähän keikkumaan. Hatun värisen kaulahuivin olin jo ehtinyt riisua, sillä päivä osoittautui yllättävän lämpimäksi.

 

Julinian maittavan lounaan jälkeen mainitsin miehelleni, että jossakin vaiheessa voisimme piipahtaa sisustusliike Avelian uusissa tiloissa. Kirjoitinkin kyseisestä liikkeestä kolmisen vuotta sitten, kun se vielä sijaitsi Turun keskustassa. Mututuntumani oli, että liike olisi muuttanut jonnekin Turun sataman tienoille, mutta hakupalvelu osoittikin Ruisssaloa. Mielenkiintoista! Lähdimme siis tsekkaamaan, minkälaisesta paikasta oli oikein kyse.



Avelia löytyi Ruissalon Telakan liepeiltä, osoitteesta Hevoskarintie 23. Vanhaan satamahalliin muokatu tilat olivat ihanan valoisat ja avarat. Liikkeen valikoima oli edelleen yhtä ihana; ihailin erityisesti Tolixin tuoleja, tehdasvalaisimia sekä ahavoituneesta vanhasta kierrätyspuusta tehtyjä pikkupöytiä ja penkkejä.


Avelian yhteydessä toimii uutuutena myös kahvila huikeine merellisine maisemineen :)


Hoitovapaalaisen budjetti on niukka, mutta löysin nyt sen kaipailemani betoniruukun (6 e) Granitin purnukoiden jatkoksi :)



Siellä se jo koristaa kotipihaa, kun sain vihdoin viimein hankittua muutaman teten pihalle...


Tässäpä vielä viikonloppuinen asu siten, että hatun sivuprofiilikin näkyy hieman paremmin.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!




tiistai 16. helmikuuta 2016

Äidin ja pojan uutta vanhaa



Tervehdys!

Tänään mennään blogin perusteemoilla eli uudella vanhalla ;)

Odd Molly on merkki, josta en ikinä olisi valmis maksamaan täyttä hintaa. En ole ihan ymmärtänyt, perustuuko merkin tyyriys runsaisiin kerroksiin, huolelliseen viimeistelyyn ja laadukkaisiin materiaaleihin, vai ihanko vain brändiin. Yhden käsin laskettavat omat Mollyni ovat (yhtä lukuunottamatta, jonka ostin puoleen hintaan alesta) käytettyinä ostettuja, ja laadultaan/kunnoltaan ihan hyviä, mutta riittääkö ihan hyvä? Kysyn vaan.

 

No, joka tapauksessa 20 euroa on jo sellainen hinta, jolla parin sadan mekon voi ostaa. Siksi tämä beige rimpsuhelma kotiutui meille viime keväänä. Mekkoa ei olisi kannattanut ehkä käyttää imetysmekkona; muutama nirhautunut napinläpi kaipaa tällä hetkellä hoivaavaa ommelta... Mutta onhan tuo helma kivan muhku! Vai tuleeko jollekulle (muullekin) hieman Taikapeili/ Ace of Bace aikojen-viboja. Yh, no onneksi ne ovat tällä hetkellä aika lieviä ;) Kårenilta löytynyt 2, 5 euron Mark&Spencerin nuttu hivuttaa tyyliä enemmän meikäläisen omaksi :)

Hopeapeilin Elinan innostamana ajattelin vinkata teille lastenvaatekirppis Seesamista, joka on osoittautunut pitkän aikavälin tarkastelussa oikeastaan aika hyväksi kirppikseksi. Aluksi toki (perusturkulaiseen tapaan) muutama negatiivinen huomio: osaa Seesamin myyjistä, kuten nyt ylipäätään tiettyjä kirpputorikauppiaita, vaivaa joko sokeus, ahneus tai jopa molemmat oman kaupattavan tavaran suhteen.

Hei haloo! Nyppyisistä ja tahraisista bulkkivaatemerkkien vaatteista ei kannata oikeasti pyytää 4-5 euroa eikä selvästi käytettyjä parempien merkkien vaatteitakaan kukaan osta kympillä tai jollakin muulla naurettavalla hinnalla! Tai ehkä narri ei ole se, joka pyytää vaan se joka maksaa, mutta ihmettelen osaa tarjontaa vaivaavaa ylihinnoittelua.

Mutta kuitenkin, kun Seesamissa jakaa ravata (sanotaan 2-4 kertaa kuussa), niin yllätys, yllätys - aarteita alkaa jäädä haaviin. Tässä niistä muutamia, jotka edustavat Alvarin paria seuraavaksi käyttöön otettavaa vaatekokoa:



Me&I:n bodyt ovat valitettavan usein olleet juuri noita nukkaantuneita ylihintaisia vaatekappaleita. Olenkin ostanut käytetyt miikkaribodyt viime aikoina muualta, mutta sen sijaan olen iloisesti yllättynyt vastaantulleista pitkähihaisista trikoopaidoista.
 

Oletukseni on, että A on ensi kesänä sen verran iso poika, että bodyt alkavat jäädä unholaan ja paidat tulla tilalle. Suomen viileässä ja vähälumisessa säässä pitkähihaiset paidat ovat varmasti t-paitoja parempi sijoitus ;) Siististä miikkaripaidasta olen suostunut maksamaan sellaiset 4-7 euroa, jos se on tahraton ja ihan vain vähän haalistunut.

Me&I:n ohella olen ollut mielissäni muutamista Pomp de Lux-löydöistä:


Pompeista olen maksanut aika saman verran kuin miikkareista: 4-8 euroa.  Kyseiseltä merkiltä löytämäni yksilöt ovat olleet mielestäni kohtuu hintaisia kun taas tyttöjen pomppeja myydään ihan ökyhintoihin! No, ehkä jotkin mekkohamstraajat ovat valmiita maksamaan maltaita jostakin tietystä tyllimallista, joka on värisuorasta jäänyt puuttumaan ;) Poikien vaatteiden osalta suosittelen tsekkaamaan merkiltä erityisesti paksut pehmoiset talvifarkut ja ribbipaidat. Ne siirtyvät helposti isoveikalta nuoremmalle!


Lopuksi kokoelma vielä sekalaisia löytöjä:


Näköjään kivoja ja värikäitä poikien vaatteitakin löytää vielä toistaikseksi, kun vain jaksaa hakea!


Reunimmainen pesukarhupaita on tuntemattomaksi jääneeltä suomalaiselta merkiltä. Se löytyi uudenveroisena kuuden euron hintaan. Noshin krokopaidasta pulitin kaikista kalleimman hinnan, 12 euroa, mutta olin sen pienen harkinnan jälkeen valmis tekemään tuosta varsin hyväkuntoisesta yksilöstä.



Froteisessa pupu&autopaidassa on vain merkintä, että se on tehty käsin Suomessa. Helleyökkäri sekä amppari-paita ovat merkiltä Blaa! ja myös suomalaista designia. Kaikki nuo tarttuivat mukaan 5-8 euron hintaan.

Tällaista tänään. Suosittelen Turun seudulla asustelevia tutustumaan Seesamin tarjontaan, mutta muistutan, että ne parhaimmat löydöt tulevat yleensä säännöllisen kyttäyksen seurauksena ;) Tämä on onneksi yleispätevä neuvo kirppistelyyn kautta Suomen!

Mikä oli sinun lempparisi näistä löydöistäni? Mitä itse etsit lapsellesi kirpputoreilta?



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Murenan joulu


Keskiviikkoista!

Muistatteko vielä keväisen retkeni minulle täysin tuntemattomaan salolaiseen putiikkiin, Herkku ja Lahja Murenaan? Tuolloin ihana yrittäjä Miina ja hänen poppoonsa tekivät minuun suuren vaikutuksen energisyydellään ja yrittämisen kipinällään.

 

Sain nyt uudemman kerran kutsun tulla tutustumaan Murenan valikoimiin. Tällä kertaa teemana oli joulu - ja mikäs sesonki oikeastaan sopisi paremmin liikkeelle, joka myy syötäviä ihanuuksia sekä kaikenlaista sisustus- ja lastentavaraa. :)

 

Iloitsin kutsusta kovasti, sillä olen ehdottomasti jouluihmisiä, mutta oli intoilulleni eräs toinenkin syy...

Juttuni lähtee nyt hieman sivupoluille. On pakko mainita, että Alvarilla on tällä hetkellä jonkin sortin uhmaikä. Se ilmenee muun muassa siten, että lusikka lentää kauniissa kaaressa seinään heti ensimmäisessä käänteessä, jos hän ei saa ITSE lapioida puuroa suuhun. Ongelma on vain se, ettei hän vielä oikein osaa, mistä seuraa jälleen hermostuminen ja se, että lusikka lentää uudemman kerran puuroineen joko seinään tai äidin päälle... Ääh. Olenkin viettänyt päiväni viime aikoina pääasiallisesti puurolla kuorrutettuna kitinää kuunnellen, joten jo itsellinen automatka Saloon radiota kuunnellen tuntui luksukselta saati tällainen blogitapaaminen ;)

No, vaikka vaihdoimme mieheni kanssa lastenvahtia lähes lennossa, myöhästyin Murenasta silti hieman. Hikisenä puuskutin sitten paikalle mattimyöhäisenä... Muta ei se mitään - Aah, tiedossa oli OMAA AIKAA!

Mutta takaisin asiaan: Miina yhteistyökumppaneineen oli pannut jälleen pöydän koreaksi. Uusi tuttavuus oli kotimainen teebrändi NIIPPERI, jonka teelaatuja saimme maistella. Kotiinvietäväksi saatiin mutakakun makuista teetä; omani taidan sujauttaa osaksi isäni isänpäivälahjaa :)



Kuten jo keväällä totesin, en ole Murenan kaltaista liikettä ennen nähnyt. En ole mikään suurimman luokan ruokahifistelijä, mutta voisin kuvitella, että Murenan valikoima vetäisi sellaisenkin hiljaiseksi. Miina kertoi meille, että miesten ensimmäinen kommentti on yleensä, että "tuollaiseen paikkaan en jalallani astu". Kuitenkin, jos kaksilahkeisen saa kynnyksen ylittämään, niin ilmeisesti hän kanssa sille tielle jää. Tällä hetkellä noin  40 % Murenan asiakkaista on miehiä. Erityisesti laadukas makkaraosasto kuulema vetää heitä puoleensa. ;)

 

Löytyipä jotain jouluksi anopillekin! Etikka on vanha marttojen puhdistusniksi, mutta kanssabloggaajien kilvan kehuessa lähti testiin tällainen miedosti hajustettu versio. Huuhteluaineen tapaan käytettynä sen pitäisi poistaa niin pahat hajut kuin poistaa pesuainejäämät. Voi olla, että ostos osoittautuu turhaksi luksukseksi ja Rajamäki olisi hoitanut asiat yhtä hyvin. Katsotaan, miten käy. Lupaan infota asiasta myöhemmin :)

 

Koska kodin ulkopuolista shoppailuaikaa on nykyisellään hieman rajoitetusti, päätin hankkia joululahjoja hieman enemmänkin. Lähinnä niitä tuli hankittua Alvarille, mutta löytyipä jotakin myös itselle.

Koristepaljoudesta silmiin osuivat ihastuttavat betoniset talonmalliset kynttilälyhdyt. Näyttipä niitä hamstraavan muutama muukin bloggaaja. Mitäs me sopulit (kuten usein kuuluu kutsuttavan)! No, taisimme ihastua niihin kyllä ihan omina itsenämme. Nuo yksinkertaiset, rouheat talot sopinevat hyvin monelaiseen sisustukseen ;)


Murena-keikka oli minulle päivän piristys siksikin, että tapasin useamman uuden bloggaajatuttavuuden, joiden kanssa minulla on nykyään yhdistävä tekijä. :) Oli kiva tavata Teija, Anu ja Suffeliini :)

Olettekin ehkä huomanneet, että sivupalkkiini on ilmestynyt uusi banneri. Se kertoo siitä, että olen nykyään osa Turun alueen sisustus- ja lifestyleblogien, Åblogien verkostoa. 

Olen kovin iloinen, että Turun Tilda pääsi tähän monipuoliseen joukkoon! Minulle ehkä eniten merkitsee se, että pystyn nyt käymään bloggaamista koskevaa keskustelua hallitun, alueellisen, samaa harrastusta harrastavan porukan kanssa. Tällaisena yksinäisenä blogisutena olen vuosien varrella olen kaivannut erityisesti vertaistukea. Kaikkea bloggausta koskevaa ei voi jakaa julkisesti. Bloginpitäjä saattaa esimerkiksi saada hyvin erikoisia sähköposteja tai muita yhteydenottoja, joista haluaisi keskustella harrastajien kanssa. Toiseksi tekniset kysymykset vaivaavat välillä. Näistäkin on kiva jakaa kokemuksia muiden bloggaajien kanssa.

 

Lopuksi kiitoksia kovasti Murenan väelle kivasta illasta!  Suosittelen kaikkia varsinaissuomalaisia lukijoitani poikkeamaan kyseisessä putiikissa, jos paikka ei ole entuudestaan tuttu. Joululahjaksi palvelut ja muut aineettomat lahjat ovat erinomaisia, mutta niin ovat myös suuhun sulavat ja katovat paketit! Tällöin Murena on oikea osoite niitä hankkimaan!

Mukavaa illanjatkoa kaikille :)

Ps. Koodilla Turun Tilda saa marraskuun ajan kertaostoksesta  10 % alennuksen Murenan koko valikoimasta.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kulttyyrituotteita perheen pienimmille ja maailman paras second hand-nuttulöytö Tanskanmaalta


Ihanaa viikonloppua kaikille!

Onpa kaunista (ja tuulista)! Tekisi oikeastaan mieli tanssia lehtikasojen ympärillä, mutta vuorostansa sairastupaan joutunut mies vähän rajoittaa menoa. Sen sijaan olen tehnyt nakkisoppaa ja imuroinut.

Kyllä vain, sitä bloggaritkin tekevät ;)


Odotin toiveikkaana, että ehkä mies olisi ehtinyt napata muutaman kuvan syksyn ykköslämmittimestäni, nimittäin Köpiksen reissulta retrotavaraliikkeestä löytyneestä muhkeasta luonnonvalkeasta neuletakista, mutta flunssaista raukkaa ei viitsi vaivata. Mennään siis peruspokkaroinnilla.

Valkoinen väri on hieman hankala kuvata, mutta ehkä tuosta tolkun saa. Kyseessä on siis täysvillainen nuttu hieman levenevillä hihansuilla, kauniilla kauluksella ja vyöllä. Enempää en oikeastaan syysvillatakilta voisi toivoa. Epäilen, että nuttu voisi olla peräisin jopa 70-luvulta, ehkä jonkun itse neuloma. Tällaista laatua ei yksinkertaisesti löydä nykyvaatekaupasta. Tai no, jos on valmis pulittamaan yli 200 euroa. Itse maksoin tästä hieman alle 30 euroa.


Nuttu meni eilen vielä iltatuimaankin oikein mukavasti hiekkalaatikon reunalla. Muutama takillinen alkoi valittaa jo kylmyyttä, mutta minulla oli varsin lämmin olo :) Vaateiloihin kuuluu myös se, että useampi vanha kirppistunika/-mekko mahtuu taas ylle kuten tämä farkunsininen liehuke. Jee! Ei toki mikään maailman tärkein juttu, mutta on jees, ettei tarvitse pistää koko vaatevarastoa uusiksi vaan imetyksen hiipuessa voi ottaa vanhoja suosikkeja jälleen käyttöön.

Sitten muutama vinkki. Skanssiaista tarttui mukaan viisi tällaista:



Joo, luit oikein. Lähdin varta vasten käymään suomalaisessa kirjakaupassa, kun huomasin kyseisen Tammen kultaisen lastenrunokirjan olevan huikeassa tarjouksessa 12, 9 e (ovh 37, 9 e). Tapanamme on muistaa pienokaisen saavaa perhettä jollakin kirjalahjalla ja nyt näitä on varastossa sitten odottamassa (sorry spoilaus, jos joku raskaana oleva tuttuni nyt lukee tämän postauksen. Tällainen on sitten tiedossa :)).

Tuossa Tammen kultaisessa lastenrunokirjassa on aivan ihana sadunomainen kuvitus ja runoja vanhoista suomalaisista klassikoista kuten Topeliuksesta aina nykyrunoilijoihin saakka. Kirja on jaettu kivasti eri osastoihin ja siinä on mukana monenlaisia runoja kaikenlaisista aiheista: lapsista, eläimistä, luonnosta, maaseudusta, kaupungista, mielikuvituksesta, vuodenajoista, juhlista, kavereista, sukulaisista.

Sitten samaan syssyyn vielä toinen suosikkini, jonka myös Alvari allekirjoittaa:



Poika sai lahjaksi tuttavaperheeltä viime keväänä Pikku Papun lauluja, joka muuten taidettiin valita vuoden lastenlevyksi vuonna 2012. Muistanette, että olen lievästi skeptinen lapsille tarjolla olevan musiikkivalikoiman suhteen. Haluan, että lapseni saa kuunnella nimenomaan lapsille tehtyä hyvää ja monivivahteista musiikkia. Pikku Papu on täyttänyt nuo toiveet mainiosti!

Pikku Papun laulut on musiikkipedagogi Soili Perkiön ja runoilija Liisa Kallion yhteistyön tulos. Perkiö sävelsi Kallion viisitoista riemukasta lorua lauluiksi ja toteutuksesta vastaavat Sibelius-Akatemian opiskelijat. 

Pikku Papu-Levyssä on monia ihania puolia: ensinnäkin runojen kieli on vivahteikasta ja lapsen sanavarastoa varmasti kehittävää. Lauluja voi seurata cd:ltä ja katsella samanaikaisesti kustakin kappaleesta tehtyä ihanaa kuvaa. Levyn musiikki on monipuolista: mukana on valssia, tangoa, pelimannimenoa ja vaikka minkälaista leikkisää äänenkäyttöä. On jännä huomata, että kun levyn laittaa päälle, niin meidän poika, joka on kova hösläämään ympäriinsä, saattaa istua pitkän tovin hiljaa paikallaan ja kuunnella äänimaailmaa. 

Tällaista tänään ja jotain muuta ensi viikolla. Laitan taas tuohon sivupalkkiin kyselyn siitä, mitä haluaisitte lukea loppuvuodesta tästä blogista. Käykääpä klikkailemassa :) 

Lauantai-illan huumaa kaikille :)

Edit: Kyselyä on muokattu! Nyt voi valita useampia kiinnostuksenkohtia :)

torstai 21. toukokuuta 2015

Tilda vinkkaa: Turku-rakkautta by MyOlsson

Tervepä taas! Oletteko kuulleet MyOlssonista?

Kyseessä on paikallinen design-mekkoyritys Suomen Paraisilta. Kuulin merkistä ja sen huikaisevista mekoista parantumattomasti mekkomaanikoksi luokittelemaltani kollegalta, joka oli hankkinut merkiltä erään iki-ihanan kotikaupunkiamme kuvaavan klänningin. Tuo mekko oli seuralaisellani myös teatteriretkellämme, mutta jäi väenpaljoudessa ikuistamatta.

Maakunnan väriä voi tunnustaa siis näinkin:


Aurajoki maisemineen hehkuu illankajoa Vallilan kankaita hyödyntävässä Turku Collectionin mekoissa. Mekon hinta 174 e, ja se on täysin suomalaista ateljeetyötä.


Siinäpä savolaisille ja hämäläisille sukulaisille ihmeteltävää kesäisiin sukujuhlallisuuksiin ;)

MyOlssonin Pop up-liike on vielä viikon verran olemassa Turussa Tiirikkalassa. Merkin kotisivut löytyvät puolestaan  täältä. MyOlssonin mekkoja myy myös mm. Televisio Lifestyle Store.

Mukavaa päivänjatkoa!

Ps. Sivupalkin kysely jatkuu vielä pari vuorokautta. Käykääpä klikkailemassa :)

Kuvat lainattu MyOlssonin sivuilta.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Petits Tresors - hurmaava ranskalainen leluliike Turussa





Oi ja voi!

Harvoin nykyään tulee niin ihana liike vastaan, että sydän melkein pakahtuu kaikkea ihanaa tutkiessa!

Näin kävi kuitenkin tänään, kun Turku-visiitillä ihan ex tempore piipahdin Brahenkadulla sijaitsevassa raskalaisia lastentavaroita myyvässä Petits Tresors-putiikissa.


Kauppa oli itsessään jo niin mehukkaan värinen, että sitä olisi melkein halunnut haukata. Tarkemmalla tutkimisella valikoimista löytyi kauniita, pääsiassa puisia melko yksinkertaisia mutta oivaltavia leluja perheen pienimmille.


Vastaan tuli esimerkiksi Lohikäärme Puff...


Master Chef-tason välineistöä ja herkkuja (muun muassa Latte-kone!)...


Maailman kaunein potkuauto...


Ihania perästä vedettäviä elukoita sekä jo vuoden ikäiselle sopivia huisin hauskoja eläinpalapelejä...


Mulle henkilökohtaisesti vähän liikaa oli nuo ihanat eläinaiheiset pöytä ja penkit. Mietin nyt kuumeisesti, miten järjestän varainkeruun niitä varten...


Osa myynnissä olevista leluista tehdään Ranskan maalla, kuten ihanat L'Oiseau Bateau-tuotteet (ks. alin kuva). Kaiken kaikkiaan lelut eivät olleet niin kalliita kuin putiikkiin astuessani kuvittelin - ihan samanhintaisia kuin jossain BR-ketjun myymälässä. Tulipa taas monta syytä mieleen, miksi suosia pientä kivajalkaliikettä: esteettisyys, eurooppalainen tuotanto, ekologisuus (puiset tuotteet kestänevät isältä pojalle), pienyrittäjyys. Päätinkin tältä istumalta lisätä blogiini uuden tagin, kivijalkaputiikin, jolla löytää suosittelemiani pienputiikkeja uudemman kerran.

Käykääpä tsekkaamassa liike; tiskin takana olleen hurmaavan raskalaisherran mukaan lelut ovat lasten vapaassa testauksessa myymälässä. Petits Tresors löytyy myös netistä sekä facebookista :)

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Jos vain viitsitte, niin käykääpä klikkailemassa vielä muutaman päivän ajan tuota sivupalkin kyselyä. Onneksi näyttää jo siltä, ettei blogilista ole ollut se ainut kanava tällaisen portaalittoman blogin löytämisessä :) :)