Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Puutarhamuumi Tilda ja vinkkejä mökkiviemisiksi

 Maanantaista!

Viime päivinä on jotenkin tuntunut ihan kesältä ja lomalta; oikeastaan voisi sanoa hetkessä elämiseltä!


Eikös se vanha viisauskin sano, että puutarhan hoitaminen on onnenlähteistä suurimpia? No, meille riittää tällä hetkellä ihan vain se, mitä patiolle mahtuu. Pääasia on, että salaatit ja maustekasvit saadaan omasta takaa. En tykkää tällä hetkellä raskauteni takia möyriä mullassa, mutta kuolleiden kukintojen nyppiminen ja kasvien kastelu on jotenkin suorastaan meditatiivista puuhaa. Puutarhamuumeiluun sopii hyvin eräs vaatekaapissani vuosikausia asutellut H&M:n Conscious Collectionin riemunkirjava kukkakuosinen tunika, jota osa lukijoistani (ja kaiketi mieheni) on pitänyt raskausasuna ihan alusta pitäen ;) No, nyt on sitten siinä varsinaisessa käytössä!


Tämän postauksen toinen teema on pieni tuliaisvinkki, niille, jotka suuntaavat lähiviikkoina ystävien tai sukulaisten mökeille. Entäpä, jos veisittekin sen perinteisen kahvi- ja keksipakettisetin sijaan jotakin ihan muuta ja hyödyllistä?


Tangle Teezer on varmaan lähes kaikille tuttu. Olen trendeistä usein auttamattomasti jäljessä, mutta sitten, jos hurahdan, hurahdan täysillä. Niin kävi, kun ostin tämän pinkin "kamman" keväällä Hulluilta Päiviltä. Olen vuosikauden julistanut, että mikään kampa tai harja ei oio takkutukkaani sitä samalla tuhoamatta. Olin väärässä, niin väärässä. Tämä on loistokapine. Ehkäpä sitäkin käyttäessä kannattaa odottaa, että hiukset ovat hieman kuivuneet, mutta aivan loistotuloksia minä, jonka hiukset kuuluvat aivan varmasti takkuuntuvimpaan kymmenekseen, olen saanut vedellä suitsait suoriksi! Ehkäpä mökkiläisillä on jo Tangle Teezer kotona, mutta onkohan mökkisaunassa? Aamu-uinnin jälkeen voisi olla ihan mukavaa suoristella hiuksia kivuttomasti mökkilaiturilla.


Sitten toinen loistovinkki! Kotimainen avainlipputuote Lemon Juice & Glyserine on laajentunut keväänkorvilla myös suihkusaippuoihin. Sain testattavakseni jo useamman kuukautta sitten kyseiset raikkaat vaihtoehdot ja voin sanoa, että niiden ihana tuoksu on vienyt mennessään. Varsinkin sitruuna-avokadosuihkusaippua on todella hyvä, ei yhtään keinotekoisen hajuinen. Se on ollut aivan ihana varsinkin hellesäällä!

Lime & jogurtti 2in1 on myös hyvä ja varmasti sopiva juuri mökkiolosuhteisiin, sillä se sopii kaikenlaiseen, myös hiusten pesuun. Tuota puuvillasuihkusaippuaa olen käyttänyt vähiten ja se on tosi neutraalinen tuoksuinen. Putkilot ovat myös todella riittoisia.


Tuotteiden suositushinta on 2,2 e ja niitä löytyy varmasti monista päivittäistavarakaupoista, esim meidän kylältä ihan perus K-kaupasta. Toisin sanoen vielä mökkipaikkakunnalla saattaa löytyä hyvinkin lähikaupan valikoimasta eikä rasita lomabudjettia ihan hirveästi ;)

Toivottavasti ainakin jompikumpi vinkki hyödytti teitä!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tilda (tai oikeastaan Tildan mies) vinkkaa: Isännän-tuotesarja

Maanantaista!

Tuossa jokin aika sitten mieheni sai blogini kautta testattavakseen suomalaisen avainlipputuotesarjan. Kyseinen Isännän-sarja (Valkoinen Risti oy) on suunniteltu juuri miehen ihon tarpeita varten.


Pintakuiva, kiristävä ja herkästi ärtyvä iho on tuttu juttu monelle miehellekin. Parranajo ja kasvojen peseminen rasittavat lisää miehen ihoa samoin kuin aurinko ja kuiva, kylmä ilmasto. Myös elintapoihin liittyvät tekijät, kuten stressi, unenpuute ja tupakointi näkyvät miehen iholla.
(tuote-esittelysä kerrottua)

No näin varmasti on, mutta kuinka sen isännän saisi innostumaan ihonhoidosta... Meillä ainakin kasvovoiteella läträäminen on ollut "naisten touhua". Joskus heitetään käsivoidetta naamaan ja se on siinä! No, jätin putelit vaivihkaa pöydälle...

Isännän-sarjaan kuuluu parranajovoide, kasvovoide, tehokosteuttaja kasvovoiteen alle, käsivoide ja suihkugeeli. Sarjaa pitäisi löytyä jatkossa päiväittäiskosmetiikkaosastoilta ja se on kohtuuhintainen. Esimerkiksi parranajovoide maksaa 4,9 e ja tuo tehokosteuttaja 7,5 euroa.

No, miten meillä kävi?

Mieheni oli tosi kyyninen tällaista tuotteiden testailua kohtaan, mutta sitten eräänä päivänä hän oli mennyt avaamaan putelit ja tuli itse selittämään havainnoistaan. Erityisesti mieheni kehui parranajovoidetta. Se sopii myös sähkökäyttöisten parranajokoneiden kanssa käytettäväksi, mikä ei kai (minulle täysin uutta miestietoutta) ole itsestään selvyys kaikkien vastaavien tuotteiden kohdalla. Toinen tuote, mistä meidän isäntä tykkäsi, oli tuo tehokosteuttaja. SItä hän taisi lisäillä sitä nassuun parranajon jälkeen. Tuote sopii myös silmänympärysiholla käytettäväksi.

Ottipa mies pyynnöstäni vielä sarjasta astetta laadukkaamman kuvan blogiinikin :) Tällaista tälla kertaa!

Ps. Mitä mieltä te lukijat olette tällaisista yhteistyöpostauksista? Olen saanut melko paljonkin erilaisia kosmetiikkatuotteita blogini kautta, mutta vinkannut ainoastaan sellaisista, jotka ovat todella tehneet vaikutuksen. Eräs keskeinen kriteeri on tuotteiden kotimaisuus. Ärsyttääkö teitä tällaiset yhteistyökuviot vai toivositteko paremminkin, että ruotisin kaikki saamani tuotteet täällä mahdollisimman rehellisesti? Nyt linjani on siis ollut se, että kerron vain erityisen positiivisista havainnoista.

Mukavaa päivänjatkoa!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Vilpitön luomivärisuositus

Iltaista!

Raision Myllyssä on Inglotin liike...



 ... ja minä olen puolessa vuodessa hurahtanut Inglot-faniksi. Yrityksellä on kerrassaan loistava idea - päällekkäin pinottavia magneettisia koteloita. Kyseinen tekniikka toimii sekä läpinäkyvien päälliskansien osilta, joita avataan toisesta laidasta liu'uttamalla että pinoamalla luomivärikotelot päällekkäin.


Mutta ihan sama koteloilla - tärkeintä on, että näissä napeissa on kunnolla sitä pigmenttiä! Hinta tuollaiselle kolmen napin kotelolle ja sen luomiväreille on siinä kolmenkympin hujakoilla. Ja kun väri, loppuu, ostaa pelkkiä täyttönappeja.





Onko joku toinenkin  hurahtanut Inglotin tuotteisiin? Mitä muuta heidän tuotettaan suosittelisit? Minä en ole toistaiseksi testannut vielä muita kuin näitä luomivärejä...

Sorry, kun ihan kauheat värit näissä kuvissa. Täytyy harjoitella kuvan käsittelyä taas vähän lisää...