keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vastailuja kysymyksiin - Part One

Keskiviikkoista!

Tällä viikolla kokeiden korjaaminen on ollut USKOMATTOMAN jähmeää. Olen kyllä nukkunut liian vähän, liikkunut päivisin uudessa ympäristössä (mikä aina on vähän jännää) ja sitten iltaisin korjannut koeviikon satoa. Määrät eivät ole järin suuria, mutta koostuu hirvittävästä silpusta. Minulla menee hirvittävästi aikaa orientoitua jokaiseen esseevastaukseen, sisäistää sen pisteytys (mallivastaukseta huolimatta) vuoden tauon jälkeen. Korjaisinkin mieluummin esimerkiksi 30 samanlaista vastausta kuin viisi kappaletta kuutta eri kysymystä - Maybe you got my point?

Sitten edellisen postauksen satoon. Uskomaton kiitos! En ole pitänyt blogiani viime aikoina kovin valovoimaisena ja jopa harkinnut lopettamista. Tunnen itseni välillä yli-ikäiseksi esittelemään vaatteita ja urakin on murrosvaiheessa. Kiitos, että tsempasitte minua eteenpäin! Ehkäpä keksin jotakin uutta. Huomaan kyllä, että pillit pussiin-pohdinnat osuvat useinmiten niihin hektisimpiin sykleihin työvuodessa. En vain pysty olemaan huovutus-nekunteko-runoraati-blogi, ja jakson vaihtuessa luovuuden rippeetkin hukkuvat kiireeseen. Tässä blogissa taida näkyä tänä vuonnakaan itsetehttyjä piparkakkutaloja ja täydellisiä hyasinttiasetelmia. Mutta hei, ehkei minun tarvitsekaan pitää mitään kotoilublogia. Eihän elämäni edes ole kotoilua ;)


Tässä ensimmäinen satsi vastauksia höystettyä vastikään löydetyllä Stockan pallerohatturasialla :) Vastaukset tulevat aivan sekalaisessa järjestyksessä eri kysyjiltä...

Pidätkö enemmän koirista vai kissoista?
Ehdottomasti koirista. Kuka nyt kissoja sietää, jos on asunut  Herra Råtan kanssa neljä vuotta kimpassa?

Kuka on lempikirjailijasi?
 Hmmm... Vaikea valita yhtä. Syksyn aikana vaikutuksen ovat tehneet Khaled Hosseini ja Laura Honkasalo. Hosseinin teokset Tuhat loistavaa aurinkoa ja Leijapoika ovat inhimillisyyden tihentymiä ja Honkasalolla on taas ilmiömäinen kyky kertoa asioita lapsen näkökulmasta.

Katsotko tv:tä ja jos katsot niin mikä on lemppari ohjelmasi?  Tämä syksynä olen seurannut lähinnä Lähinnä kahta ohjelmaa - Downton Abbeyta ja Vain elämää.
 
Ketä kuuluu lapsuudenperheeseesi? 
 Isä, äiti ja maailman paras pikkusisko!

Mihin sinä uskot?
Toivottavasti hyvyyden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden voittoon. Varsinaisissa vakaumuksellisissa kysymyksissä olen luonteeltani epäilevä Tuomas, ehkäpä kristillisellä viitekehyksellä.


Mitä blogeja luet? 
Lähinnä blogilistallani olevia blogeja ja seuraavaksi heidän listoillaan olevia blogeja. Joskus saatan innostua seuraamaan jotakin listalla olematonta blogia, mutta menee yleensä pitkä aika ennen kuin saan aikaseksi siirrettyä sitä omalle listalleni.

Onko sinulla paljon ystäviä?
On ja ei. Tuttavia, hyviäkin sellaisia on paljon. Minulla on joukko ystäviä vuosien varrelta, joiden kanssa minua yhdistää mielenkiintoinen menneisyys. Myönnän kuitenkin , että olen välillä todella huono pitämään yhteyttä. Kuitenkin kun näemme, juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Kaikista arimpia asioita kerron kutienkin vain muutamille - miehelleni, siskolleni ja muutamalle ystävälleni. Eiköhän se mene monen muunkin kohdalla näin :)


Mietitkö vaatteen eettisyyttä ostaessasi uusia vaatteita? Jos kyllä, miten? 
Tätä kirjoittaessa tunnen omantunnonpistoksen ja myönnän, että vaatteiden ostoa voisi edelleen rajoittaa. Olen kuitenkin siirtynyt mielestäni kohti parempaa. Harkitsen jo aika tarkkaan, mitä tarvitsen. Teetän lisäksi vaatteita paikallisella ompelijalla, ostan vintage-vaatteita ja muokkautan vanhoja vaatteitani enemmän tyylisiksini.



Olet joskus sanonut olevasi vähän intovertti. Miten mielestäsi sen luonteinen pärjää opettajana? Onko se vaikeaa? Mitä hyviä puolia introverttiydessä on opettajuudessa?
Mielestäni  introverttiydestä on opettajan työssä lähes yhtä paljon hyötyä kuin ekstroverttiydestä. Totta kai opettajan tulee saada suu auki ja pitää esiintymisestä. Yhtä tärkeää on kuitenkin pitää suu välillä myös kiinni ja kuunnella toista, tuntea empatiaa ja samaistua toisen rooliin. Mielestäni nämä kaksi ominaisuutta (intro- ja ekstroverttiys) ovat yhtä vallitsevia minussa. Ehkäpä introverttiys näkyy minussa siten, etten ylisosiaalisen työpäivän jälkeen enää jaksaisi lainkaan ihmiskontakteja vaan viihdyn ihan yksikseni.


Jos sinun täytyisi vaihtaa alaa kokonaan, mikä olisi se toinen unelma-ammatti? Tai minkälaisessa työssä luulisit viihtyväsi?
Voih, näitä olen joutunut ihan opintojenikin takia, vähän myös sydänverellä (meidän on pitänyt pohtia pienryhmissä mm. sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ja ohjailleet aiempia valintojamme.) Haaveissani oli joskus kirjalilijan tai toimittajan työ. Edelleenkin vaalin ajatusta jostakin omasta kirjallisesta tuotoksesta, en vain tiedä, mikä se voisi olla. Siihen asti pidän ihan vain blogia ja opiskelen opoksi. :)


Kenen bloggaajan haluaisit tavata ja miksi? 
No tähän on vastattava ehdottomasti, että sinut, Bisquits, eikä vain siksi, että kysyit sitä. Olet niitä bloggareita, joita olen pitkään ja hartaasti seurannut ja joita edelleenkin mielellään seuraa :) 
 

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Jatkan vastailujani joku toinen päivä. Hyviä öitä :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kysy Tildalta, hän haluaisi vastata!

Hei taas!

Kokonainen viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta, ja tahti jatkunee aiempaa hiljaisempana jatkossakin, sillä marras-joulukuun vaihde on pientä härdelliä elämässäni kokeenkorjaus/arvosanananto/opoharjoittelun vuoksi.

Kuvienkin ottaminen on näillä leveysasteilla tähän aikaan vuodesta hieman haasteellista, mutta kynä sentään pelaisi. Siksi ehdotan pitkästä aikaa kysymys-vastaustyylistä postausta. Sillä kun on selkeät raamit, ja siten ajatuksetkin pysyisivät lahossa päässäni koosssa. Eli kysy Tildalta - minä vastaan :) Jos vaikka kymmenenkin lukijaani kysyisi jotakin, niin saisimme kivan postauksen aikaiseksi :)

Mukavaa viikonalkua!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Rospuuttosään city-kengät


Maanantaista!

Tänään palautui mieleeni taas se, että ai niin, Naantalihan sijaitsee täällä Varsinais-Suomessa. Kyseisessä kaupungissa paistaa sanonnan mukaan aurinkoinen. Ehkä säiden herra oli siis kerrankin varsin suopealla päällä, ja antoi armopaloja meille lähiseudun asukkaillekin. Todella kaunista oli ainakin sen vähän aikaa, kun aurinko jaksoi horisontin yläpuolella olla.


 En kuitenkaan puijaannu tästä hetkellisetä valoilmiöstä. Yli kymmenen vuoden kokemuksella tiedän, mitä todellisuus on. Täällä talvi on täällä perusturkulainen. Ja mitä se sitten tarkoittaa - ikuista vihmovaa vettä, parhaassa tapauksessa loskapaakkuja ja raskaita räntähiutaleita.

No, jos totta puhutaan, taitaa se talvi ja varsinkin talven tuleminen muuallakin Suomessa olla edellä kuvatun kaltaista. JA kaikista ikävintä puuhaa on yrittää keksiä, miten pysyisi kuivana noissa keleissä...


Kun sovin tuossa taannoin hääpukua koskevista kaupoista, yllätin itseni (jälleen kerran) haaveilemasta siitä, millaiset syys-/talvikengät hankkisin. Kuolailin monenmoisia nahkasaappaita, kunnes erään erittäin sateisen viikon jälkeen tajusin, mitä se talvitodellisuus todennäköisesti jälleen kerran tässä maankolkassa tarkoittaa. Harmitus oli valtava, mutta sitten asennoiduin pragmaattisesti - minun täytyy yksinkertaisesti etsiä sellaiset kengät, jotka ovat säänkestävät, mutta mielestäni viehättävät. Turha tuhlata rahoja ja pilata kenkiä, kun voin hankkia jotakin samanaikaisesti järkevää ja kivaa!


Olin itse asiassa etsinytkin jo edellisenä vuonna talvikauden kumppareita tai säänkestäviä kaupunkikenkiä - siis sellaisia,  joiden kanssa voi käyttää villakangastakkia ja joissa on kiva mennä vaikka kahville kaupungille. Nyt sellaiset sitten löytyivät, Aleksilta. Olen joistain syystä pitänyt Tommy Hilfigeriä ärsyttävänä amerikkalaisen elämäntavan airuena ja muutenkin minua on siepannut yli kaiken tietynlainen merkkitietoisuus. No, nyt olen tyytyväinen Tommy Girl-saappaineni. On nautinnollista oikein odottaa sadesäätä, kävellä lammikon läpi ja vielä kaupunkitakki päällä!


Saappaissanion mukavan lämmin vuori ja hankin niihin vielä fleece-pohjalliset.


Järkyttävän kalliit kengät kumppareiksi olivat (maksoivat enemmän kuin mitkään saappaistani), mutta eiköhän sellaisiin kenkiin oikeasti kannata panostaa, joita joutuu käyttämäänkin. Toivon sijoittaneeni hääpukurahat nyt järkevästi - toimivaan talvitakkiin ja loskakelien luottokenkiin.

Tällainen vinkki siis turkulaisille ja kaikille muillekin rospuuttokeleistä ahdistuville!

OIkein mukavaa illanjatkoa!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Silkkipaitavinkkaus


Lauantaista!

Olen metsästänyt pitkään kohtuuhintaista valkoista silkkikauluspaitaa. Nyt sellaisen löytyi, ja ihan Hennesiltä! Hennesin Premium-mallisto kashmire-neuleineen ja silkkipaitoineen on muutenkin piristysruiske polyester-meren keskellä.


Jos päädyt tilaamaan tällaisen paidan, suosittelen ottamaan kokoa isomman kuin normaalisti. Itse otin koon 38, vaikka paitani ovat normaalisti kokoa 36. Harkitsin jopa kokoa 40, sillä paita vilautteli hieman rintojen kohdalta, vaikka periaateessa se ei kinnanutkaan. Olkapäistä istui sen sijaan hyvin. Ajattelin korjata pikkuongelman ylimääräisellä napilla; paidan piilonapistus mahdollistaa tämän.

Mukavaa päivän jatkoa!

kuvalähde täältä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Vanha rakkaus janottaa

Vanha rakkaus saattaa yllättää aina välillä. Ajaessaan autoa sitä havahtuu yhtäkkiä, vääntää volyyminapin kaakkoon ja hymy karehtii hetken kasvoilla. Mitähan sitä mahtaa miettiä? Muistoja vuosien takaa?

15-vuotiaalle Tildalle oli yksi bändi kaikki kaikessa. Sitä ei saanut arvostella seurassani, tai ainakin minun oli keksittävä samantien vähintään viisi argumenttia, miksi bändi oli NIIN ihana.  Bändin jäsenet olivat tietysti mielestäni  uskomattoman lahjakkaita, varmasti hyviä ihmisiä ja heidän kappaleensa mitä täydellisimpiä pop-biisejä! Ei ihme, että asenteeni oli omiaan saattamaan sekä minut että suuren rakkauteni alituisesti pienen naljailun kohteeksi. Mutta ei se mitään haitannut - olinhan löytänyt täydellisen bändin! Nukahdin uneen Fading Like a Flowerin sulosävelten tulviessa korvalappustereoista korviini...

                                                kuva täältä
Minulle tuo teinivuosien lempiyhtye oli Roxette. Joo, se on bändi, joka tekee nykyään hyvin mitään sanomatonta poppia eikä pärjää enää kuin ehkä Saksassa ja Kotkan meripäivillä. No, jonkun mielestä yhtye teki jo 90-luvulla aivan yhtä tyhjänpäiväistä poppia hepposilla sanoituksilla, mutta sitä ei kannata kertoa minulle - pieni fanihirviö saattaa yhä puskea pintaan ;)

En oikein tiennyt kumpaa olisin ihaillut enemmän, Marieta vai Periä. Taisin olla hieman ihastunut silloin kumpaiseenkin. Mariella oli maailman täydellisin pop-ääni - sellainen kauniin heleä, mutta rokkimainen. Mielestäni Marie oli ainakin Ruotsin kaunein nainen. Erään kerran katsoimme kaveriporukalla  missikisoja (Roxette oli tilattu esiintyjäksi), julistin, että siilitukkainen idolini päihittäisi kauneudellaan kenet tahansa sen vuoden missikandidaateista. Sain paheksuvia katseita pitkätukkaisilta kavereilta - eihän nyt nainen voi olla kaunis ilman pitkiä hiuksia. (Mietin silloin mielessäni, että kiitti vaan, mullahan kun oli aina ollut lyhyt tukka, koska äitini mielestä se ei ikinä kasvaisi pitkäksi! Sitten muistin taas Marien ja totesin, että todellista kauneutta onkin se, ettei tarvitse lymyillä hiusten takana. Edelleenkin Mariella on mielestäni täydellinen kasvojen luusto!)

Periä taas tuijottelin salaa levynkansista ja piirtelin. Erään kerran tutkin erästä cd-aarrettani tarkemmin,  ja kauhistuin - mielitiettynihän lähetti rakkaita terveisiä jollekin naiselle. Voi ei! Se siitä bändäriydestä! Erään hevipojan kanssa otin taas yhteen Perin kitaransoittotaidoista. No, ei ruotsalainen ihan Metallican kundien tasoinen tuttuni mielestä ollut, mutta tunnusti Perin olevan kuitenkin ihan ok. Mikä mieletön erävoitto!

Fanitukseni sai ajoittain kohtuu hupaisia piirteitä. Kerran suostuttelin ystäväni pitämään esitelmän bändistä. Mitenkähän hän ylipäätään suostui? Yhdeksännen luokan luokkaretkellä puolestaan, yöllä jossakin keskellä Ruotsia, aloin kiljua täysillä - liikennemerkikssä luki Halmstad 150 km! Mennään sinne, Per ja Marie ovat sieltä kotoisin! Tästäpä muut tykkäsivät hyvää... Jokunen tyyny varmasti lensi päin. Saksalaisesta supermarketista löysin sitten hyvitykseksi parivaljakon kokoelmalevyn nimmareilla. Hiih! Olivatkohan ne ihan aidot? Tuskin. No, arvaattekin, mikä oli reliikkinäni sitten seuraavat pari vuotta! Hulluudenpuuskassani hankin materiaalia myös Perin ja Marien sooloura-ajoilta sekä tietysti legendaarisen Gyllene "Sommertiden-Hej-Hej" Tiderin epämääräistä punkkimateriaalia. Tosifanihan tykkää matskusta kuin matskusta ;)

Roxette-fanitukseni jatkui kiivaana aika monta vuotta, mutta haaleni roimasti tavattuani ensimmäisen poikaystäväni. Hmmm... Olisikohan intohimoinen fanitukseni ollut siis poikaystävän kaipuuta? Enpä tiedä. Toisaalta bändin musiikin taso alkoi laskea 1990-luvun lopulla. Olen kyllä myötäelänyt bändin vaiheita myöhemminkin, esim. silloin, kun Marie sairastui aivosyöpään ja onneksi siitä myös tervehtyi... Hartwall-areenallekin tuli kerran lähdettyä fiilistelemään parivaljakon osaamista ja hyvältähän se kuulosti.

Vaikka vanha fanitukseni aika ajoin pompahtaakin pintaan, volyymi vääntyy kaakkoon ja hymy karehtii hetken huulilla, ei menneitä aikoja  pysty enää samalla tavalla tavoittamaan. Yhden kappaleen verran voi kuitenkin fiilistellä ja vaikka laulaa mukana jotakin (niistä lukuisista) historian täydellisimmistä popbiiseistä.

Haluaisitko jakaa omat musiikilliset luurankosi boksin puolella? Sana on vapaa ;)

Tähän loppuun vielä muutama lempparini Roxetelta. Kyseiset biisit ovat kuuluneet jo 15-vuotiaan Tildan top vitoseen. Mukavaa viinkonloppua!

torstai 15. marraskuuta 2012

Päivän lempihetki


Vuodet vierivät, mutta lempihetkeni on säilynyt. Se koittaa silloin, kun saavun työpäivän jälkeen kotiin. Keitän tuolloin yleensä kupposen kuumaa, teen itselleni pientä purtavaa ja selailen päivän postit (tänään oli muuten hyvä postipäivä - kotiin tuli Kodin Kuvalehti, Hesarin kasariaiheinen Teema-lehti ja jokin joululehti. Avot!). Jos on tarpeeksi valoa ja jotakin järkevää yllä (joista kumpikaan ei ole itsestään selvyys), saatan ottaa myös blogikuvat.

Tänään oli  vihdoin sellainen hetki - koko olohuone tulvi ihanaa lohenpunaista valoa! Sen hohteessa vaaleanpunainen vintage-mekkokin näytti taas tosi valloittavalta!

Mekon parina oli tällä kertaa vaaleanpunainen merinovillanuttu. Alkuviikosta ylläni oli samainen nuttu viininpunaisena, siis jos niistä pimeyden keskellä otetuista kuvista mitään erottui... Hennesin vaatteet eivät ole tasalaatuisia, mutta näitä nuttuja suosittelen ilomielin - ne ovat hyvää materiaalia ja niissä on ihanat timanttinapit!

Viikonlopun vieraat toivat ihan urakalla karkkikupin täytettä. Geisha-paljoudesta voi päätellä, että jouluun ei ole enää kovin pitkä aika...

Olohuoneen sisustuksen suhteen tarkkaavaisimmat ovat saatteneetkin jo huomata, että sinnekin on eksynyt samanlainen peltiämpäri kuin jossa pidämme sontikoita eteisessä. Kävimme itse asiassa hamstraamassa Tarjoustalosta sen viimeisimmän yksilön. Se lähtee tuparilahjaksi kavereillemme :)

 Vaan mikä mahtaa olla pöntön sisältö? Näköjään inhimilliset olentomme ovat löytäneet sen ja vetäytyneet talviunille! Pitäisiköhän tuoda sahanpurua pehmikkeeksi ;)

Minä jatkan nyt postin selailua ja sitten koepinon kimppuun. Mukavaa päivänjatkoa!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Adoptoisitteko minut?

Iltaista!

Blogin pitäminen ei ole aina ihan yksinkertaista. Vaikka sitä pitää jonkinlaisena henkilökohtaisena päiväkirjana ja muistojen laatikkona, jota myöhemminkin mielellään selailee "mitäs sitä tulikaan tehtyä"-fiiliksellä, sinne tuskin tulee kirjoitettua sydänsuruista, työpaikkaongelmista tai perheriidoista. Ihmisellä tulee toki olla myös tervettä itsesuojeluvaistoa, eikä kaikesta tietenkään kannata kirjoittaa. Toisaalta kauniiden kuvien, materiapaljouden ja iloisten tapahtumakuvausten takana todellisuus voi olla jotakin ihan toista. Blogia pitävän persoonan elämä on aina monimuotoisempaa kuin vain se kuva, jonka blogin perusteella saa. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun blogeja lukee.

Tällaisen alustuksen pohjalta mietin, olenko ihan hullu, jos minä, blogia pitävä persoona, paljastan olevani tällä hetkellä hieman yksinäinen. Osin se on itse aiheutettua; kiireistä työelämää ja opintoja kun yritän suoritella. Toisaalta ymmärrän yksinäisyyteni olevan ihan luonnollista - monet pitkäaikaisimmat ystävät ja tutut asuvat nykyään ympäri Suomea ja maailmaa, eikä heitä enää tapaa samalla tavoin kuin ennen, esimerkiksi spontaanin kahvihetken merkeissä. Arki kuluu monilla pitkälti lapsiperhearjen ja työn ehdoilla. Olen pitkään ollut Facebook-kielteinen ihminen, mutta ehkä minun pitäisi aktivoitua siellä! Olkoon tämä lupaus muualla asuville ystävilleni ;)


Arkeeni kaipaisin kuitenkin yhtä asiaa - haluaisin tavata ihmisiä silloin tällöin syvällisemmän rupattelun merkeissä. Olen pitkään haaveillut kirjapiiriin liittymisestä. En vain oikeasti tunne lähiseudulta ketään, jolla tällainen piiri olisi. Kaikki kirjallisuutta enemmän harrastavat ystäväni kun asuvat kovin kaukana...

Tämä on ehkä hulluinta, mitä olen tässä blogissa koskaan tehnyt, ja ehkä juoksen tämän jälkeen nurkan taakse piiloon. Mutta kysyn senkin uhalla  - adoptoisitteko minut kirjapiiriinne? Pitkään pähkäiltyäni totesin itselleni, että voihan sitä piiriä yrittää löytää näinkin :)

Päivän työasu:

hame - tuunattu vanhasta

silkkipaita - vitosella Vero Modasta

merinovillanuttu timanginapeilla - H&M

kengät - vintage

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kattaus

 Iltaista!

Isänpäivänä oli mahdollista kaivaa kaappien uumenista häälahjoiksi saatujen astioiden koko kirjo - Pentikin Vekki-sarja pursuaa ja pullistelee vähän liiaksikin kaapeissamme. Häitään suunnitteleville siis vinkiksi - aika harvoin sitä tarvitsee kattausta yli 12 henkilölle. Ehkäpä häälahjaksi kannattaakin pyytää jotakin muuta kuin ylijäämä syviä lautasia. Sinänsä nautin kuitenkin joka kerta, kun voin kattaa hieman hienommin!


Isänpäiväkattausta koristamassa olleet tuikut edustivat sitten hintahaarukan toista päätä - hankin nuo värikkäät tuikut väriterapiaksi joskus muinoin Tiimarin alesta. Edelleen ne luovat kummasti tunnelmaa ja antavat energiaa synkkinä marraskuun hetkinä.

Mitenkäs on, pidättekö tällaisista sisustuspostauksista? Jos pidätte, niin antakaapa vinkkejä, mistä postata seuraavaksi!

Mukavaa illanjatkoa kaikille!

Kurkistus toilettiin

En ikinä aikonut tehdä vessapostausta. Jotenkin se tuntuu vieläkin vähän nololta... Olen kuitenkin sen verran ihastunut taannoisiin Hemtex-löytöihini, etten malta olla vinkkaamatta niistä! Ja samalla kai voi nyt antaa sitten muutaman vessamaisen sisustusvinkinkin ;)

Ensimmäinen, kymmenen pisteen ja papukaijan merkin arvoinen vinkki on tuo ylimmässä kuvassa oleva matto. Rakastuin sen struktuuriin, noihin virkattuihin pampuloihin, ja olisin todellakin halunnut upottaa varpaani mattoon jo liikkeessä! No, maltoin mieleni sentään kotiin saakka ;)

Myös saippuapumppupullo löytyi Hemtexin noin kuukauden takaisesta alesta. Sellainen päätyi myös yläkerran kylppäriin.

Kuvista näette muuten hieman vessansisustusfilosofiaani - raikasta alppitunnelmaa matkamuistojulisteen muodossa, hieman omaa taidetta ja tunnelmavaloa näin joulun alla...


Torsopatsas on muisto ex-poikaystävästä. Sain sen häneltä ylioppilaslahjaksi. Siinä vieressä on pienet lasiset purkit pinneille ja hiuslenkeille; valkoinen astia on taas varattu vähäiselle hajuvesikokoelmalleni. Minulla on oikeasti vain kaksi käyttöhajuvettä - toinen arkeen ja toinen juhlaan. Jos haluan vaihtelua, niin sitten suihkuttelen juhlahajuvetta arkena ja arkihajuvettä juhliin. Keep It Simple :D

Lörtsykät kangasrasiat taitavat olla Ikeasta ja lehtipino täynnä vanhoja sisustuslehtiä. Eikös se ole niin, että parhaat ideat syntyvät saunan lauteilla ja vesssassa ;)

Huh, no tulihan tämäkin postaus sitten tehtyä... Mukavaa päivänjatkoa!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Valaisinhaaveita a ´la Mummola

Huomenisia!

olen pantannut erästä valaisinhaavettani pitkään, sillä olen vainoharhaisesti pähkäillyt, että jos paljastan sen, joku mummeli menee ja toteuttaa unelmani puolestani. No nyt järkiinnyin vihdoin, sillä kun ei ole ylimääräistä rahaa, niin miksi olla mustasukkainenkaan turhaan ;)

Sitten itse asiaan ja varoituksen sana heti alkuun - nämä ovat nyt taas näitä Tildan mummoilujuttuja. Haaveilen nimittäin aidosta vanhasta jalkalampusta sienimäisellä varjostimella. Ne kaksi yksilöä, joita olen kuolannut ovat tässä:


Näkeekö kukaan muu niin, että tuollainen sienilamppu olisi soma antiikkisohvan parina? Vai olenko vain niin kalkkis kuin jotkut satunnaiset blogivierailijat ovat osuvasti sivaltaneet :D


Eli jos sinulla sattuu olemaan varastossa jokin vastava orpo lamppuparka, niin voin lahjoittaa hälle hyvän kodin ;)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kuvalähteet: Antiikkiliike Vanhat rakkaat esineet

perjantai 9. marraskuuta 2012

Tilda with Marlene Dietrich Pants

Eräs pitkäaikainen haaveeni liittyi tähän naiseen...

 ... ja hänen housu-lookkiinsa...

 Marlene Dietrich oli eräs 1900-luvun tärkeimpiä naisnäyttelijöitä. Hän symboloi monelle itsenäistä ja suorasukaista naista, joka ottaa estraadinsa. Dietrichin tyyliin kuului usein frakki ja silinterihattu ja hän leikitteli sukupuoliroolien rajoilla.


 Minä haaveilin pitkään mittojeni mukaan tehdyistä villakangashousuista. Halusin niihin ripauksen Marlenen henkeä...



Housut toteutti kukapas muu kuin Eija ja kankaan ostin jo vuosi sitten, se on muistaakseen ihan Versacea!
Paita on puolestaan In Wearin silkkipaita, jota aion käyttää tänä syksynä myös kynähameitteni kanssa. Jos roolileikkini vanhan ajan idoleitten tyyliin kiinnostavat, niin vilkaisepa myös tämä postaus!


Mukavaa viikonloppua!

kuvalähteet: 1, 2 ja 3

torstai 8. marraskuuta 2012

Toinen jalka koululla, toinen opinnoissa...

Iltaista!

Päivän suurimmat riemun kiljahdukset liittyivät tänään lähikirjastolta tulleisiin tekstiviesteihin - pari varaamaani teosta oli saapunut puolentoista kilometrin päähän ilman, että olisin joutunut ravaamaan pitkin maita ja mantuja kissojen & koirien kera! Ihan loistava opiskelija-arjen helpottaja tämä uusi Vaski-järjestelmä, joka on yhdistänyt Varsinais-Suomen kirjastojen palvelut yhdeksi yhtenäiseksi tietokannaksi.



Nyt pääsen vihdoin tutustumaan R. Vance Peavyyn, jota pidetään yhtenä uusimman ohjausajattelun  tärkeimmistä oppi-isistä. Onkohan tällä blogilla yhtään oposeuraajaa, joka perustaisi oman ohjausteoriansa pitkälti tämän tyypin teorioille?

Vieläkin tyytyväisempänä hyrisin, kun sain käsiini Opetushallituksen tuottaman Opinto-ohjaajan käsikirjan. Josko nyt viimein aukeaisi myös tälle aloittelevalle opolle hieman se käytännön puolikin. Ainakin teoksessa luvataan yhdistellä teoriaa arkiseen työhön...



Töitäkin yritän tässä samalla tehdä. Tänään oli vuorossa taas svekomaanien ja fennomaanien sapelin kalisteluja, Ruotsin suurvalta ajan ihmeitä ja muuta sellaista.


Töihin sonnustauduin vanhalla ja vielä vanhemmalla. Muistin taas purppuraisen Hennes-hameeni, yhdistin sen violettiin nuttuun ja Gina Tricotin pitsipaitaan. Tällaisia  marjavärejä käytän eniten syksyllä. Keväällä on sitten taas heleämpien värien aika...


Mukavia unosia kaikille!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Uusintapostaus: Vanhassa vara parempi

Tämä postaus on julkaistu alunperin 23.2.2010, mutta sitä on päivitetty.

Tervehdys!

Listailin aikoja sitten tuohon sivupalkkiin noita tulevia postausaiheita, mutta kiireessäni en ole ehtinyt niitä totetuttamaan. Nyt, kun en vielä toistaiseksi voi tehdä asupostauksia, niin taidan tarttua ensimmäiseen noista listatuista aiheista.

Sanonta "Vanhassa vara parempi" sopii kuvaamaan pukeutumismieltymyksiäni, mutta myös sisustustyyliäni. Vanhat huonekalut miellyttävät silmääni ennen kaikkea esteettisesti. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy. Löydän toki esim. Ikeasta silmääni miellyttäviä huonekaluja, mutta pidemmän päälle en halua rakentaa kotini sisustusta kertakäyttökaman varaan. Vanhat huonekalut ovat useinmiten kestävämpiä ja laadukkaammin tehtyjä oli kyse sitten varsinaisesta antiikista tai muuten vaan vanhemmasta yleiskalusteesta. En yksinkertaisesti halua kuormittaa luontoa sillä, että heitän huonekalut pellolle kahden vuoden käytön jälkeen! Eräs tapa etsiä kivoja "vintage"-huonekaluja, on koluta maalaispitäjien huutokauppoja. Tästäpä kerron teille seuraavaksi vähän lisää :)

Inspiraation kipinän huutokauppailuun sain aikoinaan isosedältäni ja hänen vaimoltaan. Vierailut tuon pariskunnan kodissa olivat sielunruokaa esteettisyyttä ja jänniä vanhoja juttuja rakastavalle tyttöselle: Heidän kotinsa oli täynnä vanhoja talonpoikaisastiakaappeja, käsinkudottuja tekstiilejä, öljyvärimaalauksia, ikoneita ja pienesineitä. Erityisesti muistan keittiön seinällä olleet kehystetyt Kotilieden kansikuvat - 80-luvulla idea oli aikaansa edellä!

Isosetä toi huonekaluja, ikoneita ja suoranaista romua Venäjän (Neuvostoliiton) matkoiltaan (erään kerran isänikin oli mukana ja myi farkut jalastaan länsitavaraa janoaville paikallisille), mutta tuo pariskunta kävi myös paikallisissa huutokaupoissa Suomessa. Se oli heidän elämäntapansa. Erään kerran sitten rohkaisin mieleni ja pyysin päästä mukaan. Voin sanoa, että huutokauppailu oli oma maailmansa ja vei mukanaan!

Omat kokemukseni huutokaupoista ovat Keski-Suomesta, täällä Varsinais-Suomessa en ole niissä käynyt. Siksipä en voi antaa mitään yksityiskohtaisia vinkkejä, kuinka esimerkiksi suurten paikkakuntien huutokaupoissa toimitaan. Kerron ihan yleisesti kokemuksistani ja löydöistäni.

Huutokaupat, joissa olen käynyt, on pidetty tanssilavoilla, työväentaloilla ja isojen maalaistalojen navetoissa. Huutokaupat ovat selvästi paikallisia suurtapahtumia - oman kylän ukot ja akat tulevat tapaamaan tuttujaan ja juoruamaan kuulumisiaan. Joskus myös huutokaupanvetäjä voi olla syy paikalle saapumiseen: Eräs meklari oli paikallisten keskuudessa oikein kuuluisuus, sillä hän sätti ja haukkui naamapunaisena kaikkia ostajia eikä aluksi suostunut myymään mitään, koska hinnat olivat hänen mielestään liian halvat. Lopulta hän suuttui ja siirtyi mököttämään kahvioon puoleksi tunniksi. Kun hän tuli takaisin leppyneenä, hän saattoi myydä tavarat vieläkin halvemmalla! Erään kerran hän oli meuhkannut niin kovin, että oli saanut sydänkohtauksen! Ei ihme, että paikallisten mielestä ukon käytös kävi viihteestä...

Huutokauppoihin on tärkeää saapua ajoissa, ja kiertää tarkastemassa huudettavana oleva esineistö. Nimittäin jos huudat, niin myös maksat. Siksi kannattaa varmistua siitä, että esineet ovat ehjiä ja käyttökelpoisia - tai sitten jos aikoo ostaa sian säkissä, niin ei kannata maksaa liikaa! Tämän jälkeen kannattaa siirtyä istumaan mahdollisimman hyvälle paikalle, jotta näkee, mitä edessä tapahtuu. Jos aikoo huutaa jotakin, niin kannattaa varmistaa, että on näköyhteys meklariin. Sitten kuppi kahvia kätöseen ja jännittämään mitä tuleman pitää ;)

Pienten paikkakuntien huutokaupat ovat oikeasti paikkoja, joissa voi tehdä kohtuu halpoja löytöjä. Omat kokemukseni ovat varmasti liiankin positiivisia muutamien huippuedullisten aarteiden takia:


1. Rakas sohvani

Näkyvin huutokauppa ostokseni on tietysti kokopuinen kertaustyyliä oleva sohva, jonka ostin aikoinaan 250 eurolla. Huutotilanne oli ennen kaikkea huvittava: minulla oli tasan 300 euroa käytettävänä, enkä olisi voinut missään tapauksessa ylittää kyseistä budjettia. Huudon lähtösumma oli 200 euroa, jolla minä muuten aloitin. Meni jonkin aikaa, eikä kukaan meinannut korottaa. Meklari maanitteli ja maanitteli, ja lopulta joku korotti hiukan. Minä nostin 250 euroon. Ilmeisesti ylitoiveikas koiranpentu-ilmeeni teki vaikutuksen eikä kilpakumppanini enää korottanut. Niinpä sain sohvani :)



                                                                            Kuva uudesta kodista  

Sohvan etuja ovat upeat puuleikkaukset ja se, että sen sisällä on mummon mentävä kolo, jota käytämme liinavaatevarastona. Sen sijaan sohvan haittapuoli on se, että samettipinta kerää helposti pölyä ja vaatii viikottaista tai jopa tiheämpää imurointia. Joka tapauksessa olen yhä ikionnellinen sohvastani, en olisi voinut tildamaisempaa löytää mistään tavallisesta kaupasta! Mies ei tosin ollut kovin onnellinen sen jälkeen, kun oli kantanut täyspuisen sohvan neljänteen kerrokseen ja vasta siinä vaiheessa muistin sanoa, että kyllä sohva menee paloiksikin...



2. Kapioarkku :D

Toissakesäisellä huutokauppareissulla katseeni nauliutui ensi silmäyksellä erääseen vanhaan koristeelliseen puuarkkuun. No sehän oli sitten huudettava, ei hinnalla millä hyvänsä, vaan naisellisia apukeinoja käyttäen...

Eräs mies intoutui huutamaan arkkua itselleen, ja minun oli vedottava lopulta siihen, että juuri kihlautuneena tulevana morsiamena tarvitsen kapioarkun itselleni ;) Tämä herätti tietysti hilpeyttä meklarissa ja yleisössä. No, vastustajani luopui tarjouskilvasta, mutta luulen, ettei se ollut vetoomukseni ansiota, vaan lähinnä liian korkean tarjoukseni seurausta. Tämä arkku ei ole antiikkia ja maksoin siitä ihan liikaa (80 e). Lohduttaudun kuitenkin sillä, että välttämättä en kaupasta löytäisi samanlaista :)



3. Koristeellinen kukkapöytä

Todellinen huutomäihäni sattui aikoinaan tämän kauniin pikkupöydän suhteen. Oikeastaan postaus olisi pitänyt aloittaa tästä, sillä tämä oli ensimmäisiä huutojani ja on varmasti ollut osa syy huutokauppamaniaani ;)

Huutotilanne oli eräällä tapaa myös perinteinen Daavid vastaan Goljat -ottelu. Pienten paikkakuntien halpahintaiset huutokaupat ovat suurten huutokauppakamarihaukkojen temmellyskenttää. Sieltä nuo korppikotkat käyvät rohmuamassa tavaroita, joita he myyvät sitten moninkertaiseen hintaan suuremmilla paikkakunnilla.

Olin päättänyt, että tuon pikkupöydän huudan ihan varmasti. Siksi olinkin aivan äimän käkenä, kun meklari ei ollenkaan noteeraanut huutoani, vaan paukkautti nuijaa heti, kun eräs tällainen korppikotka oli tarjonnut pöydästä viisi euroa! Onneksi kansan syvissä riveissä kävi kuohahdus ja paikalliset aikaa kuluttamaan tulleet eläkeläiset nostivat kamalan metelin puolestani. Niinpä meklari kääntyi puoleeni ja kysyi paljonko tarjoan. Sanoin, että seitsemän euroa. Sitten tuo meklari kopautti nuijaa uudestaan eikä edes ottanut korppikotkan uutta tarjousta vastaan. Mummot kihertelivät partaansa - oli tullut nähtyä parempaa draamaa kuin Kaunarit!


4. Muuta

Olen hankkinut myös muutamia muita huonekaluja (kuten tuon yllä olevan kuvan tupakkapöydän) huutokaupoista. Vaarana on vain se, että kun vauhtiin pääsee, niin ei osaa enää jarruttaa! Itsellänikin varastokopissa ainakin kaksi puutuolia (odottavat päällystämistä, joojoo...), Vanhemmillani on puolestaan käytössä eräs huutamani kiva valaisin mallia Stockmann vuonna papu. Kotimme on kuitenkin tällä hetkellä niin ahdas, ettei uusia hankintoja kannata tehdä. Haaveilen kyllä vanhasta valkoisesta talonpoikaishenkisestä astiakaapista, mutta se taitaa olla sitten kokonaan toisen postauksen aihe...

Jos joku kuitenkin tietää hyviä huutokauppapaikkoja täällä Varsinais-suomen tienoilla, niin otan vinkkejä vastaan! Tai ehkäpä voisin lähteä kanssasi sinne ensi kesänä (ei kerrota mun miehelle...) Kerro muutenkin kokemuksistasi huutokaupoista. Kiinnostavatko tällaiset sisustuspostaukset ylipäätään? Mistä aiheesta voisin tehdä seuraavan sisustuspostauksen?

Edit: Täytyy todeta näin alkuun, että viime vuosina ei ole yksinkertaisesti ehditty huutokauppoihin. Toisaalta, kämppä on sen verran täynnä, ettei turhaan kannata hamstrata mitään roinaa - uutta tai vanhaa. Sen sijaan voisin hyvin lähteä huutokauppaan ihan vain tunnelman takia! Kuten tuossa yllä kirjoitin, niin otan edelleen mielelläni vinkkejä vastaan hyvistä huutokauppapaikoista. Punaisen antiikkisohvan päällystäminen alkaa sitä vastoin olla ajankohtainen asia (uumenista pöllyää aika ajoin jotakin ihme pölyä). Ottaisinkin mielelläni vastaan vinkkejä hyviksi todetuista verhoomoista/ verhoilijoista Turun seudulla!