Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

Välipäivien tunnelmia (mm. yhdet Raquelit!)

Tervehdys, ja hyvää tätä vuotta vielä :)

Eivät menneet ihan Strömsöössä minun joulunalusaikaiset suunnitelmani postailla, mutta ehdinpä nyt sentään vielä välipäivinä.

Mitään joulutunnelmakuvia en ala sen enempää latailla, muutamia yksityiskohtia ajatuksilla varustettuna vain :) Todellisuushan on se, että suurimman osan ajasta kämppä on niin sekaisin, ettei niitä "tunnelmakuvia" kehtaa laittaa esille :D


Mutta sanonpa vaan, että kotijoulu on oikeastaan aika kiva ja helpottava asia vauvaperheelle. Vielä kivempaa tietysti on, että pääsee joulupöytään isovanhemmille ja sitten omaan sänkyyn yöksi.  Ainahan sitä tietysti kaihoaa kotiseudun joulujen perään, mutta realiteeteissa alle kaksikuinen vauva ja aatonaaton töissä viettävä mies ei ole paras yhdistelmä ajaa puolta Suomea yötä myöten.


Mutta olihan meillä mukavaa näinkin: vähän vino ja harva kuusi, mutta ilolla metsästä haettu. Oli myös äidin lempijoulukukkia, amarylliksia, jotka eivät (taaskaan) jouluksi auenneet, mutta ne oli rakkaudella annettu. Olipa vielä pieni mies, joka tykästyi joulukuusen koristeisiin niin paljon, ettei antanut niitä laittaa kuusen oksille vaan keräsi ne keoksi lattialle. Äiti sai aseteltua vasta nukkumatin saavuttua suurimman osan niistä oksille ;)


Joululahjoja sai eniten Alvari, joka ei kestänyt aattona enempää kuin kolmen paketin avaamisen. Sitten pienen miehen kapasiteetti petti. Lopulta olemme availleet paketteja pitkin viikkoa... 


Tytteli sai vanhemmiltaan Noshin sydäntunikan ja Papun second hand-rusettipipan. Joulun jälkeen äiti löysi vielä kirppikseltä suuresti himoinneesa Marimekon Iloisen takin (20 e) tytylleen - ehkäpä ensi vuonna pikkujouluaikaan äiti ja tytär voivat samistella  samanlaisissa asuissa :)


Mies puolestaan yllätti jo ennen joulua - hän lupautui kustantamaan minulle ikuisuushaaveeni mustat Raquelit! Olin bongannut ne kohtuulliseen hintaan torista tässä useamman vuoden kyttäämisen tuloksena. 

Oletin itse asiassa kenkien olevan osittain joululahja minulle (ajattelin maksaa itse kengistä puolet), mutta mies ilmoitti ykskantaan, että maksaa ne kokonaan ja ne EIVÄT ole joululahja. Olin nimittäin karjunut synnytyssalissa, että tästä hyvästä (pahasta) mies saa ostaa minulle Minna Parikan kengät!!! Siippa otti mitä ilmeisimmin puheeni himpun verran tosissaan :D Olen kiitollinen!

No, nyt kun tämä ikuisuusprojektini eli Minna Parikan sydänkengät ovat toteutuneet, voi toteutua kaksi asiaa hyvällä omalla tunnolla - tanssia edellä mainituissa kengissä ensi kesänä ystävän häissä ja tämä blogi saa kuolla rauha sielussaan, jos niikseen jossain välissä tuntuu. Parikan sydänkenkien hankkiminenhan on ollut yksi tämän blogin pitkäaikaisimmista tavoitteista (ehkä jo ärsyttävyyteen saakka). Niitä ei tullut hankittua omiin häihin, ei pyöreitä vuosia täytettyäni, ei gradun valmistuttua, ei ensimmäisen lapsen synnyttyä. Aika oli nyt - kahdeksan ja puolen bloggausvuoden jälkeen! Tämä, jos mikä on sitä hidasta tyylikkyyttä ;)

Hilpeää viikonvaihdetta kaikille!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kolmet toisen käden kengät kesään

Tervehdys taas!

Kevät taitaa selvästi olla jo se vallitseva vuodenaika, joten minäkin innostuin jo hiukan haaveilemaan siitä, miltä kesäinen garderoopini voisi näyttää. Vanhoilla rakkailla aarteilla toki mennään, mutta tässä kevättalven mittaan kenkäkokoelmani on täydentynyt kolmilla kesäisillä menopeleillä.



Kahdet uusista kengistäni ostin Kårenin maaliskuun kirppistapahtumasta.

1. Ensinnäkin, nyt minullakin on sitten tohvelit!

Trendit vaikuttavat minuun vähän hitaanpuoleisesti. Tohveleiden suhteen minua on arveluttanut erityisesti se, että tällainen kinkkureisi näyttäisi todennäköisesti hölmöltä matalien lattajalkineiden kanssa. Käytänhän minä toki tennareita ja balleriinoja, mutta molempia voi käyttää mekkojen kanssa. Sen sijaan olin pääni sisällä fiksaantunut siihen, että toffeleita käytetään lähinnä hieman pussittavien housujen kanssa. No, kattia kanssa! Enköhän minä oman tyylini löydä. Plussaa joka tapauksessa kenkien merkistä (eräs suosikeistani) sekä väristä, joka istunee minkä väriseen asuun tahansa. Maksoin näistä Wondersseista 15 euroa.


 2. Samaisesta tapahtumasta löysin myös korkkaamattomilta vaikuttavat Vagabondit kolmella eurolla. En tiedä, onko kenkien päällinen nahkaa, mutta ainakin sisävuori on. Ei paha, vai mitä ;) Vaikka kenkien korko on huomaamaton, se sirontaa jalkojen muotoa. Vagabond on muuten varmaan ainoa kenkämerkki, jolta uskallan muuten ostaa kengät sovittamatta. Tiedän, että merkin koko 37 mahtuu minulle varmasti - kiitos leveän lestin :)
 

3. Viikonloppuna piipahdin pitkästä aika myös Turun Humalistonkadun UFF:lla. Uusi kevät sesonki näyttäisi juuri startanneen, joten suuntasin toiveikkaana alakerran vintageosastolle. Tällä kertaa ei tärpännyt vintagemekkojen suhteen, mutta satuin ohimenen vilkaisemaan kenkähyllylle, ja kappas!


Siellähän ne olivat - unelmieni 70-lukulaiset nahkakorkkarit suoraan Mallorcalta! 

Omistin taannoin samanmalliset mustat tolppakorkokengät, mutta myin ne vuosi sitten pois, kun kantapääni eivä tihan mahtuneet kyytiin ;) Nämä sen sijaan nämä 13 euroa maksaneet yksilöt ovat juuri oman kokoiseni ja täydellisen väriset konjakin värisen nahkalaukkuni pariksi. 

Tolppakoroista vielä sen verran, etten välitä sellaisista vuosikymmenen alun övereistä ABBA-koroista, mutta tällaiset hienostuneemmat yksilöt saavat kyllä sydämeni sykkimään :) Sitä vain jäin miettimään, että voisivatko nämä kaunottaret olla jopa jonkun teistä blogini varttuneemmista rouvaslukijoista tuoma tuliainen Välimeren lämmöstä ;)

Mukavaa viikon alkua!

Ps. Olen menossa myymään romppeitani Kårenin Kirppis nro neloselle 24.4. Ajattelin hankkiutua eroon vuosikausia kaapin pohjalla maanneista vaatteista, joita en ole käyttänyt kolmeen neljään vuoteen. Nykyvaatetta lähtee myyntiin pienin kirppishinnoin; vintagea ja suomalaista designia sitten hieman kalliimmalla. Joka tapauksessa, jos blogin lukijoissa on kiinnostuneita, niin voisin tehdä postauksen, jossa näkyy jonkin verran noita blogissani esiintyneitä myytäväksi tulevia vaatteita. Laittakaapa mahdollisen toiveen yhteyteen, haluatko nähdä mekkoja, hameita, puseroita, laukkuja, koruja, takkeja, vintagea, uudempaa vaatetta vai mitä ;)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Paljon punaista


Tiistaista!

Toipilaana edelleen mennään; enpä oikeastaan enää edes jaksa laskea näitä sisätiloissa lusittuja päiviä.


No, piristetäänpä tätä punaisella!

Huusin kuukausi sitten umpimähkään Wondersin punaiset nahkasaappaat. Koko oli vanha kokoni 37, enkä ollut hirveästi testaillut kyseistä merkkiä kuin ballerinoissa. Riskibisnestä siinäkin mielessä, että raskauden myötä jalka olisi voinut levahtaa - en nimittäin ollut testaillut vanhojakaan korollisia kenkiä muutamia lukuunottamatta.

Mutta nappiin män! Täytyy sanoa, että näin hyviä kenkiä ei ole ollut jalassa mies muistiin. Kengät ovat olleet jo tositoimissa ja ne ovat ihan varmasti koko 50 euron arvoiset, mitä maksoin :) Mukavaa myös on, että kengät on tehty Euroopassa. Siis yksi vuoden parhaista löydöistä!


Kukkaloistoa riittää juhlien jäljiltä kotosalla. Äiti puolestaan muisti jälleen aikuista lastaan joulukalenterilla. Se tuli tällä kertaa kortin muodossa :)


 Eipä muuta kuin valoa vuoden pimeimpiin hetkiin! Meillä on luvassa huomenna vauvahierontakoulutusta :)

tiistai 19. elokuuta 2014

Syysballerinavinkki nopeimmille


Kaksi viimeisintä päivää on mennyt totaalisen uupumuksen ja itkuherkkyyden vallassa. Alkaahan tämä raskaus oikeasti ollakin jo melko loppusuoralla (mikä ilmenee turvotuksena, lisääntyneenä aamuyövalvomisena, verikokeissa ramppaamisena), mutta sen lisäksi, kun kyseessä ei olekaan mikään täysin normi raskaus ja valintoja on jälleen täytynyt tehdä (viimeksi äsken puhelimessa lääkärin niin toivoessa sen enempää miettimättä sektion ja perätilasynnytyksen väliltä), niin paukkuja ei tunnu löytyvän enää ylimääräiseen.

Teen näitä postauksia siis jos jaksan ja ei kannata ihmetellä, jos kommentteihin vastaaminen venyy. Korostan kuitenkin, että ihan positiivisella mielialalla tässä ollaan liikkeellä. Vauveli on vahvasti elossa, vaikkakin nyt sitten ilmeisen päättäväisesti pystypäin. :) Päädyin nyt sitten siihen perätilasynnytykseen, kun poikainen on ainakin tällä hetkellä täydellisessä perätilassa ja äidin lantion luut magneettikuvauksen perusteella sekä vauvan koko näyttäisivät tällaisen synnytyksen mahdollistavan. Ihmettelin hieman, että omalla kohdallani kääntöyritykseen ei sitten päädytty, mutta en nyt ruennut sitä varta vasten vaatimaankaan, sillä huomenna starttaa jo rv 38.


Pieni vinkki kuitenkin kivoja syyskenkiä (esim. siisteihin sisätöihin) etsivälle. Kerroinkin joskus tuossa joitakin viikoja sitten ostaneeni Aleksin alesta tosi hyvät nupukkiballerinat. Maksoin niistä silloin jotain päälle 50 e, mutta nyt alennusta oli lisätty ja kengät sai n. 35 eurolla. Mielestäni ballerinojen malli sopii hyvin vähän rintavammallekin jalalle ja niissä on tavallista vahvempi pohja. Silti malli on ihan mukavan siro ja värit, kuten tuo sininen, sopivat hyvin syyskäyttöön. Turussa kenkiä, varsinkin sinisiä, löytää vielä keskustan Aleksista, Skanssissa niitä ei ollut. Muista paikkakunnista en sitten tiedä :) Itse ostin kengät koossa 38, vaikka yleensä kokoni on ollut 37. Mennee nyt sitten tämän lisääntyneen turvotuksen piikkiin, joka tässä yhdeksännellä kuulla on ilmaantunut (onneksi siis melko myöhään) riesakseni.

Mukavaa illanjatkoa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Voi veljet, mulla on Bellet!

Eilen illalla hain paketin Siwasta pää pöpperössä. Ihmetelin vähän, mitähän kummaa, olikohan blogin kautta tullut jotain kosmetiikkanäytteitä...


No ehe, ei vaineskaan! Olin jo unohtanut tämän viikon kokeenkorjaushöyryissäni, millaiset kaupat olin edellisellä viikolla oikein tehnyt...


Kyllä vain, nyt on saatu tytöt kotiin, näin jääkiekkotermejä lainatakseni! Eihän tässä mennyt haaveillessa kuin viisi vuotta ;)


Olen arponut vuosikaudet, minkä Parikan kenkämallin lesti olisi sopivin pienelle pullerojalalleni.



Kun näin Huutonetissä myynnissä Parikan Bellet koossa 37, olin yhtäkkiä ihan varma. Juuri näitä olin ehkä sovittanut viisi vuotta sitten Helsingissä ja ne olivat olleet ne parhaat!

Ostin Bellet 130 eurolla. Onhan se aika paljon käytetyistä kengistä, mutta foorumeilla Parikoista pyydetään törkeästi enemmänkin. Toisaalta kengät olivat koron pientä kulumaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa ja pinta on muutenkin kestävänoloista materiaalia. Olen aika tyytyväinen, että sain nämäkin ostettua käytettyinä; tai no, Bellejähän ei edes ole enää Parikan valikoimissa.

Sainkohan nyt perusteltua ostokseni perusteellisesti ;) Hauskinta tässä oli se, että mies totesi kenkien olevan kivannäköiset. Aika hyvin mieheltä :D

Nyt raskaustyyli lentoon tai ainakin 10 senttimetrin korkeuksiin :) Voipi olla loppuviikon aika hiljaista täällä meikäläisen tontilla, sillä yritän pinnistää loput essee- ja muut tarkistukset ennen kuin opintovapaani kunnolla alkaa. Siihen asti Adjö!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pukinkonttiin...

Iltaista!

Ihminen on kummallinen olento, kun se keksii aina jotakin, mitä haluaisi. Viime viikkoina olen ihastunut kahteen juttuun, joita voisin periaatteessa toivoa joulupuk(e)ilta, mutta enköhän pärjää ilmankin. Parempi on kaiketi sen läheisimmän pukin kanssa kartuttaa tulevaa Lontoon -matkakassaa.

Haaveita voi kuitenkin jakaa tietysti täällä blogin puolella, joten ehkäpä jaan kuolauksen aiheet kanssanne, jos joku teistä ehkä saa inspistä jouulahjahankinnoiksi:

1. Zozo Home Pouf

Ainakin Mrs Jonesin nettiputiikissa  myydään tällaisia ihania marokkolaisia raheja (suomeksi ihan palleja ;)) olen lampaiden lakemisen sijaan pähkäillyt, sopisiko meille perinteinen ruskea vai mustavalkoinen.

Mitäs mieltä te olette?



Toinen kovasti ihailemani juttu on Töysän Kenkätehdas Oy:n huopikkaat. Arctips-malliston huopikkaat ovat vain niin söpöjä ja samalla tulisi tuettua suomalaista kenkäteollisuutta...

Kotiuttaisin niin mielelläni joko nuo viininpunaiset, harmaat tai marjanpunaiset... No, ehkä Korvatunturilla ollaan sittenkin korvat höröllään ;) Onko sinulla kokemusta huopikkaista käyttöjalkineina?

Mukavaa illanjatkoa!

Kuvat haettu Mrs. Jonesin putiikin sivuilta ja Töysän Kenkatehtaan sivuilta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Rakeita, rakeita ropisee...


Olimme juuri lähdössä naapureille kyläilemään, kun taivas veti pimeäksi. Tokaisin, että kohta taitaa tulla vettä ja kunnolla...



No, ei tullut. Tulikin jotakin valkoista! Se ei ollut mikään räntäkuuro, vaan taivaalta alkoi ropista pienten mummojen kokoisia rakeita!


Aloin tietysti maukua autokyytiä 400 metrin mittaiselle matkalle. Mies nauroi "Ei, kun kumpparit jalkaan ja sontikka käteen!".



Vihdoin Nokian Lundsten-kumpparit pääsivät sitten tosi toimiin! En voi sanoa kuin, että ne ovat todellinen nappiostos! Toivottavasti nuo kiilakorkoiset nilkkurikaunottaret ovat käytössä yhä viiden vuoden päästä kuten tuo ylläni ollut myyränharmaa syystrenssi. Laadukkaan takin ei tarvitse tarkoittaa aina Burberryn trenssiä, vaan tämä 50 euron takki Henkkamaukalta on ylittänyt kaikki odotukset. Toivottavasti laatututka on kehittynyt yhä paremmaksi tässä viime vuosina. Sen näkee sitten tuonnempana.

Eipä muuta kuin että hyvää tuleva työviikkoa ja muistakaapa osallistua edellisen postauksen arvontaan vielä ennen keskiviikkoa! Te lukijat, joita vintagehenkiset palkinnot eivät kiinnosta, voitte halutessanne osallistua kuitenkin tuohon sivupalkin kyselyyn tärkeimmästä syystä seurata tätä blogia.

Ps. Otan edelleen mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä verhoomoista Turun seudulla :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Menomonot sadesäähän

Juuh, sain ne! Wiklundille oli tullut lisää Nokian Julia Lundsten-kumppareita. Ehdin jo harmitella, että pitkävartisista versioista oli yhdessä vuorokaudessa ehtinyt loppua koko 37, mutta myyjän myötävaikuttamana tajusin lopulta, että nilkkurit ovat oikeastaan kivemmät - ne ovat mattapintaiset, toimivat aika rokisti hameen kanssa ja pillifarkkujen lahkeet voi tunkaista sisään.


No, täytyy paljastaa, että en nyt saanut kunnon diiliä Nokialta vaan Visaa piti vinguttaa (tämä ei ole kovin yleistä kohdallani). Hiukan kuitenkin lohdutti (ja kyseenlaisen nopeaan ostopäätökseen vaikutti) sentään se, että liittymällä tässä kuussa Sokoksen mobiiliasiakkaaksi, sai kumppareiden hinnasta pois 30% . Täytyy koputtaa puuta, ettei näitä nyt myydä tammikuussa mihinkään poistohintaan ja syksy saa luvan olla nyt sitten vähintäänkin hyvin sateinen! Lompakko saa myös pysyä tulevat kuukaudet suu säkkiä myöten sidottuna. Seuraavat asupostaukset tulevat olemaan siis perinteisiä kierrätyspostauksia oman garderoopin kätköistä. :)


Viikonlopun dokkari Simon & Garfunkelista sai muistamaan, mitä eteerinen melodinen musiikki voi parhaimmillaan olla. Voiko kauniimpaa stemmalaulua olla...

Rentouttavaa iltaa kaikille!

Ps. Oon melkoisen häkeltynyt teidän lukijoiden kokonaismäärästä... Miten teitä voi olla NOIN paljon! Oh-hoh ja huh! Mutta siis ihan positiivisessa mielessä :)


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Jive-kokoelma

Sunnuntaista!

Lupasin taannoin esitellä Jive-kokoelmani. Itse asiassa kyseiset kengät vilahtelevat asupostauksissani hyvin usein jonkin värisinä. Jive-kokoelmani noudattaa kulutusperiaatteitteni sääntöä nro kaksi - kun löytää hyvän ja laadukkaan tuotteen, kannattaa ostaa useampi pari, jotta välttyy muilta virhehankinnoilta.

Vagabondin Jivet ovat hyviä keskihintaisia nahkakenkiä, joissa on ainakin minun suomalaiseen pullerojalkaan sopiva lesti. Korko on kohtuullinen; näillä pystyy kävelemään useammankin kilsan. Jive on jotakin arki- ja juhlakengän väliltä. Kehtaan käyttää näitä sekä töissä sekä juhlavampina hetkinä.

No, tässä kokoelmani on:


En ole ostanut ainuttakaan paria täysihintaisena (ovh 79 e). Suurimmasta osasta olen tainnut pulittaa n. 50 euroa ja viimeisimmästä punaruskeasta parista, kuten kuvasta näkyy, 40 euroa.

Hassua on, että tuo ruskea kenkäpari oli tosiaan Turun Nilssonilla tuohon hintaan ja vastapäätä sijaitsevassa Aleksi 13. myymälässä sitä myytiin normaaliin hintaan. Mikähän logiikka tässä piili? No, sainpa hyvät popot syksyn ykkösvärissä.

Lopuksi tietysti kysyn, mitä kenkää sinä olet ostanut usemman parin? Jos sinulla on Jive-korkkareita, millainen värikaari niistä muodostuu?

Mukavaa päivänjatkoa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Nokialaiset by Julia Lundsten


Keskiviikko-iltaista!

Oi voi, tässäpä korvaava laskettava asia unilampaiden sijaan...

 
Näillä olisi syksyn kenkähuolet ratkaistu, eikös vain? Voisi sipsutella sievänä kellohelmana syysmyrskyissäkin...

 

Pitäisiköhän pyytää mieheltä synttärilahjaksi?


Jos sinulla on jo Julia Lundstenin suunnittelemat nokialaiset, niin mistä ostit omasi?


Kuvat on haettu täältä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hemmotteluksihan se meni!

Perjantaista!

Tiedän, keskiviikkona shoppailumopo taisi hieman karata käsistä.. Minulla on muutama traditionaalinen ajankohta vuodesta, jolloin oikein odotan tiettyjen liikkeiden alennusmyyntejä tai tarjouksia.

Kirjojen osalta sellainen taitaa olla joulun jälkeiset alennukset niin Akateemisessa kuin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Kesäkuisin olen taas hamstrannut lomalukemiset Suomalaisen pokkarialesta. Voi että, tämä on NIIN luksusta pelkän kokeiden korjaamisen tai opintosuoritusten sijaan... Toki minun pitäisi väsätä kokonainen proseminaari kesällä, mutta tällä hetkellä en jaksa edes ajatella asiaa... On mulla oikeus nauttiakin kesästä ja lukea ihan mitä huvittaa! Sen verran väsy olo on tällä hetkellä.


Tällä kertaa luettavaksi valikoitui Mma Ramotsewea parin lisäkirjan verran. Parissa kuukaudessa ehtikin jo tulla ikävä tuoa sympaattista botswanalaista ladya. Muut kirjat valitsin hämärien positiivisten muistikuvien perusteella tai ihan takakannen tekstien perusteella. Oletko sinä lukenut jonkin noista romaaneista? Mistähän kannattaisi aloittaa? Muistelen, että ainakin tuota Falconesin Meren katedraalia hehkutettiin joitakin vuosia sitten.


Toinen pahoja kuolaus- ja tärinäefektejä aikaansaava ale on kohdallani Accessorize-putiikin ale. Tällä kertaa mukaan tarttui kohtuullisesti värikäitä korviksia (nuo siniset tulevat olemaan IHANAT sen 60-luvun leningin kanssa!).


Hieman epätildamaisempaa linjaa edustavat tuo Afrikka-henkinen kaulakoru ja VARSINKIN tuo lepardihuivi. Jotenkin vain koin, että sille voisi olla kesän aikana kuitenkin käyttöä. Jos ei ole, niin arvon vaikka teille ;)


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä aleostoksena löysin tosiaan balleriinat Aleksilta. Nämä nahkakengät tuntuivat ok hyviltä jalkaan (eivät tosin yhtä hyviltä kun kaksi vuotta käytössä olleet Mangon punosballeriinat), ja hankin vielä erilliset nahkaiset pohjalliset pidentämään kenkien käyttöikää ja pehmentämään kävelyä.

Nyt annan synninpäästön itsellni tästä tuhlailusta, lupaan nauttia löydöistäni ja pistän samalla kukkaronnyörit kiinni. Seuraava loputon rahareikä on jo hyvin tiedossa. Meidän pitäisi myös hankkia liukuovikaapistot työhuoneeseen. Minkä firman/ merkin palveluihin olette olette olleet tyytyväisiä? Kaapit pitäisi kaiketi teettää ihan mittatilaustyönä, jotta kohtuullisen korkea huonetila saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla :)

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Huomioikaapa sivupalkin pienimuotoinen kesäkysely :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Rospuuttosään city-kengät


Maanantaista!

Tänään palautui mieleeni taas se, että ai niin, Naantalihan sijaitsee täällä Varsinais-Suomessa. Kyseisessä kaupungissa paistaa sanonnan mukaan aurinkoinen. Ehkä säiden herra oli siis kerrankin varsin suopealla päällä, ja antoi armopaloja meille lähiseudun asukkaillekin. Todella kaunista oli ainakin sen vähän aikaa, kun aurinko jaksoi horisontin yläpuolella olla.


 En kuitenkaan puijaannu tästä hetkellisetä valoilmiöstä. Yli kymmenen vuoden kokemuksella tiedän, mitä todellisuus on. Täällä talvi on täällä perusturkulainen. Ja mitä se sitten tarkoittaa - ikuista vihmovaa vettä, parhaassa tapauksessa loskapaakkuja ja raskaita räntähiutaleita.

No, jos totta puhutaan, taitaa se talvi ja varsinkin talven tuleminen muuallakin Suomessa olla edellä kuvatun kaltaista. JA kaikista ikävintä puuhaa on yrittää keksiä, miten pysyisi kuivana noissa keleissä...


Kun sovin tuossa taannoin hääpukua koskevista kaupoista, yllätin itseni (jälleen kerran) haaveilemasta siitä, millaiset syys-/talvikengät hankkisin. Kuolailin monenmoisia nahkasaappaita, kunnes erään erittäin sateisen viikon jälkeen tajusin, mitä se talvitodellisuus todennäköisesti jälleen kerran tässä maankolkassa tarkoittaa. Harmitus oli valtava, mutta sitten asennoiduin pragmaattisesti - minun täytyy yksinkertaisesti etsiä sellaiset kengät, jotka ovat säänkestävät, mutta mielestäni viehättävät. Turha tuhlata rahoja ja pilata kenkiä, kun voin hankkia jotakin samanaikaisesti järkevää ja kivaa!


Olin itse asiassa etsinytkin jo edellisenä vuonna talvikauden kumppareita tai säänkestäviä kaupunkikenkiä - siis sellaisia,  joiden kanssa voi käyttää villakangastakkia ja joissa on kiva mennä vaikka kahville kaupungille. Nyt sellaiset sitten löytyivät, Aleksilta. Olen joistain syystä pitänyt Tommy Hilfigeriä ärsyttävänä amerikkalaisen elämäntavan airuena ja muutenkin minua on siepannut yli kaiken tietynlainen merkkitietoisuus. No, nyt olen tyytyväinen Tommy Girl-saappaineni. On nautinnollista oikein odottaa sadesäätä, kävellä lammikon läpi ja vielä kaupunkitakki päällä!


Saappaissanion mukavan lämmin vuori ja hankin niihin vielä fleece-pohjalliset.


Järkyttävän kalliit kengät kumppareiksi olivat (maksoivat enemmän kuin mitkään saappaistani), mutta eiköhän sellaisiin kenkiin oikeasti kannata panostaa, joita joutuu käyttämäänkin. Toivon sijoittaneeni hääpukurahat nyt järkevästi - toimivaan talvitakkiin ja loskakelien luottokenkiin.

Tällainen vinkki siis turkulaisille ja kaikille muillekin rospuuttokeleistä ahdistuville!

OIkein mukavaa illanjatkoa!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Vagabondeja syksyksi

Hei taas!


Tämän kesän alet ovat olleet kohdallani kohtalaisen (ruukku- ja) kenkäpainotteiset.  Pikku hiljaa myös naistenlehtien mantra "Osta sellaista, mikä käy syksylläkin" on tuottanut tulosta. Hansan Click´stä tarttui juhannuksen alla kahdet erittäin kelvot syyskengät mukaan. En yleensä vieraile kyseisessä liikkeessä, sillä muovin käry hyökkää jo ovelta. Ja minähän en voi sietää muovikenkiä!  Koska Vagabondeja löytyi kovin niukasti muista liikkeistä alehintaisina, päädyin tarkistamaan tilanteen myös kyseisestä putiikista. Ja kappas! Löytyi juuri sellaisia kuin olin kaavaillutkin :)



Nämä harmaanbeiget yksilöt ovat täsmälleen samanlaiset kuin keväällä ostamani punaiset! Olen käyttänyt korkkareita esim. töissä ja publiikissa. Hirveän hyvät käyttökengät! Sopivat niin arkeen kuin juhlaan. kengät taisivat olla noin 30 % alennuksessa Click`ssä.




Toinen ehkä enemmän ex tempore-ostos oli nämä 1920-luvun tyyliset Charleston kengät. Nämä olivat 50% alennuksessa, jotakin 30-40 euron väliltä. Ei kovin paha hinta suosikkimerkkini nahkakengistä.! Näitä voisin käyttää syksyllä ainakin 60-luvun tyylisten A-linjaisten pikkumekkojen kera, esim näiden vanhojen tuttujen kanssa.


Sellaista tällä kertaa! Kirjoittelen vielä pariin otteeseen ennen Itavallan reissuamme. Mitkä olisivat teidän viime hetken Wien-tärppinne?