keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Hakusessa täydellinen imetysneulemekko

Tervehdys!

Nyt olisi sitten sellainen parisen viikkoa laskettuun aikaan. Vaikka kaikenlaista vaivaa on matkan varrella ollut, on kyllä aika kiitollista olla kesäajan odottaja! Tähän asti on menty samoilla rönttykamppeilla eikä ole tarvinnut miettiä raskaustoppahousujen ynnä muiden hankkimisia.

Eilen kylmenevät kelit yllättivät oikeastaan ensimmäisen kerran. Tämä palautti mieleeni saman tien myös seuraavan haasteen, joka nurkan takana odottaa - mahdolliset rintatulehdukset. Alvarin kohdalla rintatulehduksia tuli neljä, joihin kaikkiin söin antibioottikuurin. Kaksi tulehduksista äityi erityisen pahoiksi 40 asteen kuumehorkiksi.

Olen ajatellut suhtautua asiaan spartalaisella tyyneydellä: osin voin vaikuttaa asiaan oikeanlaisella lämpimällä pukeutumisella, mutta valitetttavasti rintatulehdukset johtunevat osittain maidontuotannon määrästä sekä perintötekijöistä, sillä myös äitini kärsi molempien imetettävien kohdalla samaisesta vaivasta. Tulee siis, mitä tulee. Kyllä niistäkin selvitään.

Imetysvaatteita minulta löytyy ihan mukavasti edellisen imetyskaaren jäljiltä. Olenkin ajatellut panostaa lähinnä muutamaan laadukkaaseen villaiseen imetysvaatteeseen, jotka hankin vaikka uutena, jos muuten ei löydy.


Jo edellisessä raskaudessa haaveilin Milkerin Liv-tunikasta. Suomesta niitä saa ainakin Bebesistä, mutta hinta on kyllä tosi suolainen 119 e. Olen nyt kyttäillyt tovin niitä käytettyinä, mutta jäänyt toistaiseksi jonon kakkoseksi. Siksipä ajattelin kysäistä tätäkin kautta, olisiko jollakulla lukijalla myydä tarpeettomaksi jäänyttä omaansa minulle? Hakusessa olisi S tai M-koko, en ole ihan varma, kumpi olisi parempi. Siksipä otan kiitollisena vastaan infoa myös merkin mitoituksesta.

Samaten, jos jollakulla olisi myydä villaa sisältäviä imetysneuleita, voisi niitäkin tarjota myytäväksi s-postitse. Onneksi omistan ennestään muutaman Boobin imetyshupparin ja fleecella vuoratun paidan, joten ensi hätään kyllä pärjäillään.


Tähän lopppuun vielä naapurissa asuvan ystäväni ottama raskauskuva, johon tykästyin kovasti. Aika norsunahan sitä tässä jo mennään, joten oli ihanaa vähän sutia meikkiä naamaan ja ikuistaa pulleus nätillä tavalla muistojen arkistoihin :)

Lämmin kiitos ystävälle!

Mukavaa päivänjatkoa kaille!

Liv-tunikan kuva on  haettu täältä

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin näytät kauniilta! Hehkuvalta. :)

Oi joi, rintatulehdukset. Ei kiva. Multa ei ole tuo spartalainen asenne onnistunut, vaan melkeinpä neuroottisesti varjelen rintamusta viimalta, kylmältä ja täyteen pakkautumiselta. Ystävältä loppui imetys ärhäkkääseen rintatulehdukseen. :/

Paljon voimia loppuraskauteen ja synnytykseen!! :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: No kiitos, meikillä ja hyvällä kuvaajalla on merkitystä, sekä tietysti sisäisellä onnellisuudella :)

Eihän nuo rintatulehdukset kivoja ole ja on tosi hyvä, että niiltä suojautuu. Oli kyllä monta kertaa lähellä Alvarinkin imetys, mutta joskus viidne kuukauden kohdilla helpotti ja lopullista imetystaivalta tuli yhteensä vuosi ja neljä kuukautta. Katsotaan, miten käy nyt.

Rintatulehduksetonta loppuvuotta sinulle!

Karkkis kirjoitti...

Onpa ihana imetystunika! Tuollaisen haluan joskus tulevaisuudessa. Että jos saat käsiisi, niin ostan sitten toivottavasti joskus pois! :D

Huh, toivottavasti ei tällä kertaa tule niin kovia rintatulehduksia.