maanantai 3. lokakuuta 2016

Vähän isomman pojan huone

Maanantaista!

Mehän ei jätetä mitään viime tinkaan... paitsi, että jätetään ;) Mutta nyt on edistytty projektissa "vauva" - ja huh, huh kun helpottaa!

Loppuviikko sujui siis rykäistessä yläkerta uuteen uskoon. Mistään sen suuremmasta ei ollut kyse kuin muutaman strategisen huonekalun siirtelystä, mutta kerrannaisvaikutukset olivatkin sitten merkitykselliset: pystyn nyt muutosten seurauksena laittamaan syntyvän lapsen vaatteet ja tarvikkeet vihdoin paikalleen sekä miettimään Alvarin huoneen dynamiikkaa.


Muuttuvia tekijöitä oli oikeastaan kolme: minne laittaisimme vauvan hoitopöydän, makuuhuoneemme kirjahyllyn sekä ison vaatekaapin, jossa mieheni pitää käyttövaatteitaan. Rajoituksia oli seuraavat: hoitopöytä ei mahdu kylpyhuoneeseen eikä voi olla Alvarin huoneessa, jotta poika voi nukkua yönsä rauhassa. 

Yläkerran aulatila on puolestansa asuntomme heikko lenkki: siinä on hukkanelioitä, ja oikein mikään ei toimi siellä. 

Miehen vaatekaappi on saatu sijoitettua aulatilan yhteen kuolleeseen kulmaan ja sitä olisi ollut sääli lähteä siirtämään, varsinkaan Alvarin pikkuriikkiseen huoneeseen. Pojan huoneeseen kyseistä massiivista  kaappia ei olisi kuitenkaan loppujen lopuksi voitu edes sijoittaa kaavaillulle kohdalle palouloskäynnin vuoksi. Mutta jos iso kaappi jää aulaan, sinne ei sitten enää mahdu hoitopöytää (heh, mahtaakohan teistä kukaan edes hahmottaa, mitä tarkoitan näillä kuvailuillani) ...


Lopputuloksena vaihdoimmekin vain hoitopöydän ja kirjahyllyn paikkoja. Mies ei tosin oikein lämmennyt ajatukselle hoitopöydästä makuuhuoneessamme. Onhan siinä riski, että yöunet häiriintyvät pahasti, jos vaippoja vaihdellaan keskellä yötä (mies on siis todella huonouninen tapaus). 

Joka tapauksessa hoitopöytä laitettiin nyt makkariin ja kyseisen huoneen yleisilme keveni huomattavasti. Kirjahylly muutti puolestansa Alvarin huoneeseen, mikä kevensi tuotakin pientä huonetta. Paperilla (ja visuaalisesti) näyttää siis hyvältä, mutta toki todellisuus valkenee sitten kun vauva on saapunut tykömme.


Kesän myötä varastoksi muuttuneesta saunasta kannettiin vihdoin pojan huoneeseen myös kesäinen tori.fi-löytöni: mallia "päiväkoti" oleva lasten leikkipöytä sekä toisen tori.fi-kaupan saldona saapuneet vankilapuoti Onnimannissa valmistetut jakkarat. Itse asiassa tuo sienijakkarakin on samaisesta myymälästä, mutta ihan uutena ostettu. Ajattelin muuten ensin jotakin huokeaa Ikea-pöytää lastenhuoneeseen, mutta tuollainen jykevä puolipyöreä päiväkotipöytä on ihan nappivalinta monenlaiseen tilaan.

Boknäs-kirjahyllyyn lastenhuoneen elementtinä liittyy tietysti taas omat vaaransa. Tarkoituksena on nyt pikimmiten vaihtaa tuo mappivitriinin ovi puiseksi tapaturmien välttämiseksi. Lisäksi ylin hylly saa luvan lähteä varastoon odottamaan tulevia vuosia. Siten kokonaisuus kevenisi vielä hieman.


Muuten Alvarin huone näyttänee aika samalta kuin ennen. Nyt poika pystyy kuitenkin jo hieman puuhailemaankin siellä :)


Isomman pojan sänkykin on jo odottamassa isovanhemmilla. Muuramen Jollaa ei kuitenkaan yksinkertaisesti jaksettu ottaa tässä suurten muutosten syksynä käyttöön vaan pidämme apinan vielä hetken häkissä ;)
 

Hoidon aloittaminen, pottailun aktiivinen harjoittelu sekä meikäläisen työkeikaus yhdistettynä loppuraskauteen ovat imeneet sen verran mehut, että päätettiin jatkaa pinnasänkyilyä vuoden vaihteeseen. Ja ehkäpä sujuvan sisaruussuhteen syntymisenkin kannalta on hyvä, ettei pojalta viedä sänkyä sille mokomalle syntyvälle rääpäleelle nyt heti laitokselta kotiutumisen jälkeen. Sitten kun, tilanne vähän tasoittuu ja lapsukaiset pääsevät rauhassa tutustumaan toisiinsa, voidaan alkaa jutella, josko Alvari ottaisi ison pojan sängyn ja vauva saisi hänen pinniksensä :)

Mutta tulevat sänkyjärjestelyt ovat sitten toisen postauksen aihe. Niistä lisää lähiviikkoina!

Mukavaa ja kirpsakan aurinkoista viikonalkua kaikille!

4 kommenttia:

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Nonniin, paikkansa löysivät hienosti. Nyt sitten vaan uutta tulokasta hakemaan :)
Aurinkoista viikkoa ja onnea tulevaan!

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tuo kirjavitriini mahdu teidän olohuoneeseen? Kuuluisi ehkä enemmän sinne kuin lastenhuoneeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lastenhuone! Siellä asustaa monella tavoin onnekas pikkumies. :)

Meillä oli hoitopöytä odottamassa saunan puolella vauvan syntymää. Lopulta siinä oli niin paljon tavaraa päällä, kuten vauva-amme, shampoot ja muovipusseissa talvikengät öhöm, etten jaksanut alkaa raivata ja siirtää sitä, kun laitokselta kotiuduin pikkuisen kanssa.

Lopulta siinä kävi niin, että totuin vaihtamaan vaipat kylppärin lattialla ja hoitopöytä on edelleen saunassa (ja kiva, rempattu sauna varastokäytössä). Vauvalla ikää nyt 8 kk. :)

Kohta sulla on h-hetki edessä! Paaaaljon tsemppiä!

Turun Tilda kirjoitti...

Celia: Pikku hiljaa palapelin palaset loksuvat kohdillensa :) Mukavia syyspäiviä myös siihen suuntaan :)

anonyymi: Kiitos ehdotuksesta. Myös tämä seikka on otettu huomioon äisien pohdintojeni aikana. Sinne hylly on varmasti matkalla jossain vaiheessa, kun taion valuuttaa sellaiset 500 e. Pitäisi nimittäin hankkia uusi pala mappivitriiniä sekä pari muuta osaa, jotta se saataisiin sille ainoalle paikalle, mihin se olohuoneessa sopisi. Eli näillä mennään nyt :)

anonyymi2: Kiitos kehuista! Onnellisen pikkumiehen elämän ykkösonnellistajat ovat tosin euron arvoinen betonipikkuauto sekä pappa, jolta riittää loputtomasti aikaa ja huomiota poikaselle. Noita teidän kaavan mukaan menneitä tarinoita kuulee silloin tällöin. :D Toisaalta helpottavaa huomata, että pärjäily on mahdollista ilman monia härpäkkeitä. Toivottavasti pääsette pian saunomaankin ;) Mukavaa syksyä teidän perheelle!