lauantai 2. kesäkuuta 2018

Perth - osa 2. Mitä tehdä Perthissä?

Tervehdys!

Aikaa on kulunut luvattoman paljon viimekertaisesta postauksesta, mutta ruuhkavuodet - ne taitavat painaa nyt todella päälle! Yritän yhä pitää kiinni tästä blogistakin. Ehkäpä pitäisi kuitenkin valita väliin vähän vähemmän työllistäviä postauksia (,sillä näiden aussijuttujen kuvankäsittely vie aika paljon aikaa). 

Onneksi on tuo Instagram, jonne pystyy pienellä kynnyksellä lisäilemään kaikkea ajankohtaisempaa. Jos olet seurannut jo useamman vuoden tätä blogia (ja tykännyt), niin suosittelen oikeasti seuraamaan minua instassa (@turuntilda). Yllättävän paljon sinnekin pystyy hetkiä ja ajatuksia vangitsemaan. Nyt on onneksi seuraava satsi kuvia on valmiina, joten pystyin laatimaan ihan blogijutunkin. :)

Tällä kertaa palaan muistelemaan parhaita juttuja, joita lapsiperheenä saattoi tehdä Perthissä. Nähtävää ja koettavaa olisi ollut paljon enemmänkin, mutta päädyimme valitsemaan sellaiset kohteet, jotka olivat toteuttamiskelpoisimmat taaperoiden kanssa. Pikkulasten (ainakin meidän muksujen) kohdalla on kullanarvoista pitää kiinni rutiineista. Siksi pyrimme suunnittelemaan retket ruokailut ja päiväunimahdollisuudet huomioiden. Esimerkiksi lauttaretki saarelle, jossa asuu maailman pienimpiä kenguruja (quakkia), jäi tekemättä. Myös eräällä toisella saarella asustavia pingviinejä olisi ollut kiva käydä moikkaamassa, mutta ehkä sitten hieman vanhempien lasten kanssa. 

Länsi-Australian olosuhteissa on myös ensiarvoisen tärkeää huomioida vallitsevat sääolosuhteet - keskipäivällä kuumuus alkoi olla lähes sietämätöntä auringossa. Päivän korkeimmat lämpötilat huitelivat monena päivänä 35 asteen molemmin puolin. Siksi lyhyempiinkin retkiin oli varustauduttava kunnon nesteytyksellä sekä aurinkosuojauksella kuten rasvoilla ja peittävillä vaatteilla.

Tällaisia olivat suosikkikohteemme:


1. Caversham Wildlifepark

Jos pitäisi valita vain yksi kohde, jonne suosittelin lämpimästi kaikenikäisille, niin se olisi varmaankin Caverham Wildlifepark. Puisto sijaitsee maaseudulla, reilusti Perthin ulkopuolla, joten parhaiten paikkaan pääsee autolla. Caversham Wildlifeparkissa asustelevat kaikki mahdolliset Australian villin luonnon eläimet sekä koko joukko maatilan eläimistöä. Hinnat puistoon ovat kohtuulliset: aikuiselta pääsylippu maksaa 29 AUD ja lapsilta hinta on 13 AUD (euroina ota pois hinnasta noin kolmannes).
 

Tarhan eläimet on sijoitettu aika mukavasti Australian maantieteellisten olosuhteiden mukaan eli esim Pohjois-Australian viidakoiden asukkaat löytyvät samalta suunnalta puistosta jne. Suurin osa eläimistä asustelee normaalin villieläintarhan tapaan omilla aidatuilla alueillaan, joille turisteilla ei ole asiaa, mutta muutama poikkeus löytyy - koaloita ja vompatteja pääsee tiettyinä aikoina oikein kunnolla halailemaan ja mikä parasta - kengurut loikkivat ja elelevät erittäin laajalla puistomaisella alueellaan ja vierailijat pääsevät niiden joukkoon ihan vapaasti! Kenguru-zonella näitä sympaattisia otuksia voi kaikin mokomin rapsutella, syöttää tai vain seurailla niiden tekemisiä.

 

Rehellisesti sanottuna, tuolla kengurualueella olisi voinut viettää useamman tunnin vain katsellen noiden eksoottisten otusten menoa! Ehkä söpöin tilanne tuli vastaan, kun huomasin poikasen nukkuvan maassa röhnöttävän emonsa pussissa...


Alvari ja Kaisla olivat varsin innoissaan uusista eläintuttavuuksista. Erityisesti Kaisla lähes sekosi nähdessään pörröisiä otuksia (tosin hänelle olisi riittänyt vastaavan reaktioon naapurin kissakin ;)). Alvarikin tykkäsi kovasti. Veikkaan kuitenkin, että jos herra olisi saanut vihiä villieläinpuiston naapuristossa sijaitsevasta traktorimuseosta, meidän kaikkien visiitti kenguruiden luokse olisi ollut vaarasas ;) Kaiken kaikkiaan 2-3 tuntia eläinten parissa oli pienille tarpeeksi, juurikin nousevan lämpötilan. Söimme välipalan puiston kahviossa ja paluumatka sujuikin makoisista päiväunista nauttien :)

2. Fremantle

Fremantle on Perthin naapurikaupunki, joka sijaitsee Swan Riverin suistossa. Oikeastaan en aluksi edes tiennyt Fremantlen olevan Perthistä erillinen kaupunki ennen kuin luin sen olevan koko Länsi-Australian toiseksi suurin kaupunki! Ja tuossa pienessä sympaattisessa kaupungissa on 27 000 asukasta.... Kertonee jotain siitä, kuinka autiota aluetta läntinen Australia kokonaisuudessaan on.

Teimme oman Fremantle-vierailumme ensimmäisenä Aussi-viikonloppuna, jolloin meillä ei ollut autoa käytössämme. Se ei haitannut, sillä Fremantleen pääsee Perthistä kätevästi lautalla tai vaikkapa linja-autolla kuten me teimme.


 

Olin kuullut ja lukenut paljon hyvää Fremantlesta. Meinasimme jopa asettua matkamme ajaksi sinne asumaan, mutta onneksi emme sentään! Se olisi sijainnut liian kaukana mieheni työpaikasta. Vierailun arvoinen paikka kuitenkin on.

Fremantle on sekoitus pittoreskia katutunnelmaa kahviloineen sekä jylhää satama-aluetta. Kaupungissa sijaitsee myös Länsi-Australian ainut Unescon suojelukohde, Fremantlen vankila, joka on suosittu nähtävyyskohde nykyään. Toinen ehdoton vierailukohde on Fremantlen vanha kauppahalli, joka pursuilikin kaikkea mielenkiintoista! Edelleen mieltäni on jäänyt kaihertamaan eräs mahtava korista punottu pikkulaukku, jota en tullut hankkineeksi...


Odotin reissulta rentoa istuskelua kahviloissa (Cappuccino Strip-niminen alue on tähän oivallinen), katumuusikoita, pientä shoppailua sekä tunnelmointia meren äärellä. Vaikka lasten kanssa reissaaminen tuokin omat rajoitteensa, niin jotenkin tuo päivä onnistui täydellisesti! Se oli ehkä aikuiseen makuuni tyylikkäin reissupäivä - pieniä ihmisiä unohtamatta :)

 

Päivä oli helteinen, jopa paahteinen, mutta varjossa oli ihanaa. Pääsin ulkoiluttamaan UFF-mekkoani reissussa useampaankin otteeseen, mutta tällä reissulla mekko tuli jopa taltioitua.


Sataman liepeillä poika pääsi maailmanpyörään isin kanssa. Sillä aikaa naisväki rentoutui: Äiti nautti tällöin ihanassa rauhassa päiväkahvin, neiti päiväunet.


Fremantlen laitamilla sijaitsee vissiin runsaastikin antiikki- ja käytettyjen tavaroiden liikkeitä, mutta lasten kanssa en pystynyt niiden valikoimiin. Sen sijaan löysimme aivan mahtavan erilaisia karttoja yms paperituotteita myyvän liikkeen. Sieltä mukaamme tarttui ihana vanhan ajan koala-aiheinen juliste lastenhuoneeseen sekä hauska lelukarttapallo, josta olemme jälkikäteen tutkailleet mm. lentoreittiämme Australiaan ja takaisin.



3. King´s park

Jos pitäisi nostaa yksi Perthin kaupungin keskustan nähtävyyksistä yli muiden, se olisi varmasti King's Park. Itse asiassa paikka onkin Länsi Australian suosituin nähtävyys.

 

 King's Park on korkealla, ydinkeskustan yläpuolella sijaitseva jättimäinen puisto- ja virkistysalue. Alue on sekoitus puistomaisia alueita, kasvitieteellistä puutarhaa sekä alueelle luontaista kasvillisuutta.  Puistosta avautuu käsittämättömän huikeat maisemat Swan Riverin ja Bisnes City Districtin suuntiin.
 
 

Perthiläiset itse pitävät puistoa olohuoneen jatkeenaan. Se on erittäin suosittu paikka tavata ystäviä piknikin tai grillailun merkeissä. Kovakuntoiset aussit käyvät mielellään kuntoilemassa puistossa. Myös lapset on huomioitu useammalla eri ikätasot huomioivalla leikkipaikalla.

  kuva wikipediasta

King's Parkin kuuluisin kulmaus, jota kohti puiston kadut ovat myös suunnattu, on ensimmäisen ja toisen maailman sodassa palvelleille, kaatuneille australialaisille omistettu muistomerkki, jonka kohdilta aukenee kaikista huikein näköala kauaksi horisonttiin. Täytyy vain tähän loppuun todeta, että monta puistoa olen nähnyt, mutta liekö tämä ihan oikeasti tähän astisista kaunein?


4. Perthin keskusta ja satama-alue

Emme lopun kaiken viettäneet Perthin varsinaisessa keskustassa kauheasti aikaa, sillä autottomina käytimme vapaa-aikamme kulloisenkin majapaikkamme läheisyydessä, kauemmilla retkillä tai rannalla. Olen jo aiemmissa postauksissa todennut, että suomalaisen turistin makuun paikallisten kauppojan aukioloajat olivat todella lyhyitä, sillä liikkeet sulkeutuivat useina päivinä n. klo 17.

Shoppailua rakastaville voin kuitenkin suositella lämpimästi Watertown Brand Outlet-nimistä Outlet-aluetta Perthin ydinkeskustan laitamilla. Perjantaisin kyseinen paikka oli auki jopa kahdeksaan (!) illalla, joten mekin ehdimme sinne kertaalleen. Liikevalikoimasta löytyi mm. kivoja lastenvaateliikkeitä, kansainvälisiä urheilu-, outdoor-, farkkumerkkejä sekä aussien omia vaatemerkkejä.


 

Muuten Perthin ydinkeskustasta jäi mieleeni erityisesti eräs katolle rakennettu lasten leikkipuiston tyylinen paikka (Perthin uuden bussikeskuksen tietämillä), missä muksut saattoivat myös läträtä vedellä ja vanhemmat nautiskella juomiaan beach house-tyylisen musiikin tahdissa. Verratonta, jos vain uskalsi jättää taaperonsa leikkimään... me emme... Neitihän innostui isoveikkansa ohella paikasta vähän liikaakin eivätkä vanhemmat meinanneet pysyä menossa mukana...  Onneksi varavaatteita oli tullut otettua jonkin verran mukaan ;)



Täysin uusittu satama-alue on eräs Perthin keskustan vetonauloista. Jotenkin tämä assosioitui mielessäni Turun jokirannassa vuosien saatossa tehtyihin muutoksiin, vaikka maisemat ovatkin toki täysin toiset. Joka tapauksessa komeasti valaistut pilvenpiirtäjät, nosturit sekä väriä vaihtavat sillat olivat vaikuttava näky pimenevässä illassa. Tällä uusitulla satama-alueella järjestetään kuulemma myös paljon erilaisia konsertteja ja tapahtumia ajan kohdasta riippuen. Niitä kannatta tsekkailla erilaisilta Perthiin liittyviltä sivustoilta ennen mahdollista matkaa kaupunkiin :)



5. Aqwa

Kolmiviikkoisen reissumme loppumetreillä mietimme muutamankin eri vaihtoehdon välillä, mitä tehdä. Perthissä on kuulemma mahtava eläintarha, mutta toisaalta olimme vierailleet Cavershamin villieläinpuistossa, joten reissu sinne tuntui toistolta. Sen sijaan Perthin vedenalaiseen maailmaan tutústuttava akvaario, Aqwa tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä emme aiemmin olleet vierailleet vastaavanlaisessa paikassa muualla päin maailmaakaan.


 
 
 

Aqwa osoittautui loistavaksi valinnaksi. Molempia taaperoikäisiin luokiteltavia muksuja tuntui kiehtovan kalat ja muu vedenalainen maailma todella paljon. Huikein elämäs oli tietysti ajelu putkessa, jonka yli ja sivuilla uiskentele haita, rauskuja ja muita kookkaita kaloja. Kaisla huvitti (toivottavasti ei pahasti häirinnyt) muita vierailijoita hihkumalla ja toistelemalla lähes koko ajelun ajan sanaa "kala"! Hän oli sen juuri matkan alla oppinut.

Kaiken kaikkiaan Aqwa oli riittävän kompakti reilun parin tunnin reissulle, Tällaiset puolipäivätekemiset ovat ihan parhaita pienempien lasten kanssa reissatessa :) Aqwasta löytyi myös tosi kiva museokauppa sekä viihtyisä kahvila. Tosin aivan akvaarion vieressä sijaitsee monipuolinen ravintoloiden ja pikkukauppojen keskittymä, aivan mahtavaa lasten rantaa unohtamatta :)




6. Rannat

Tarkoitukseni oli poimia viisi helmeä Perthin lähistöltä, mitä metropolialueella tehdä. Laitanpa kuitenkin kuudennenkin kiellon päälle, nimittäin merenrannan!


En oikeastaan osaa vinkata rantojen suhteen sen tarkempaa, sillä omat rantareissumme valikoituivat asuinympäristömme mukaan. Perthissä kuitenkin arvatenkin rantaviivaa riittää, ja osa rannoista on sopivan suojaisia lasten läträysleikkejä varten, osa taas parempia esimerkiksi leijalautailuun, mikä on ilmeisesti erittäin suosittu (ja tuuliolosuhteiltaan suotuisa) harrastus juuri tuolla kyseisessä osassa Australiaa. Eri tyyppisistä rannoista faciliteetteineen löytyy netin syövereistä runsaasti tietoa.

 

Kuitenkin syy, miksi rantapäivä oli kohdallamme yksi jos toinenkin, oli se, että Perthin alueen rannat ovat vain ihan huippuja (aussien itsensäkin mielestä): merivesi oli näin paikallisena loppusyksynä yhä yli 25 asteista (toisin kuin esim. Melbournessa, jossa oli maaliskuussa jo kuulemma hyytävää) sekä se, että lapset vain nauttivat niin kovasti rantaleikeistä. Läträystä, kirmausta ja hyppyjä. Siitä oli pienten unelmaloma tehty!


Toivottavasti näistä esille tuomistani vinkeistä on jatkossa hyötyä jollekulle tulevalle Perthiin matkustavalle perheelle. Ja toivottavasti te muut vain nautitte reissustamme muuten näin valokuvien muodossa.

Matkasta tullee varmaan aikakin yksi postaus vielä jatkossa, mutta ehkäpä seuraava postaus on vaihteeksi jotain ihan koto-Suomesta.

Oikein ihanaa kesäkuun alkua kaikille!

2 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Kiva lukea näitä matkailuvinkkejä (ja kyllä kaikkia muita sun postauksia myös!)! Australia on yksi toivematkakohteista, ja vaikkei sinne asti varmaan ihan lähiaikoina tule lähdettyä, niin hauska nähdä kuvia ja lukea millaista siellä on. Mukavaa kesää!

Karkkis kirjoitti...

Ihania kuvia ja vinkkejä! Etenkin nuo kengurut, voi miten söpöjä! Ja rannat! Näyttää niin houkuttelevalta!