Olen ottanut ihan tarkoituksella etäisyyttä tähän blogiin ja nauttinut kovastikin tauosta. Ehkä sen ansiosta tässä parin päivän verran on tuntunut jo siltä, että voisin jälleen kirjoittaa jotakin tänne palstalleni. Pienoinen ongelma on ollut kuitenkin se, että vaikka into bloggailuun on jälleen löytymässä, koin aivan kauhean writer´s blockin, enkä keksinyt mitään järkevää sanottavaa, vaikka joitakin aiheita harhaili mielessäni!
No tällaisessa tapauksessa ei kai voi muuta kuin tarttua rohkeasti virtuaaliseen sulkakynään ja alkaa asetella sanoja toistensa perään. Kirjoittaminen ei ole aina sitä mahdollisimman luovan hetken odottelua vaan toimintaa ja toteutusta. Todennäköisesti jälkimmäisellä metodilla juttu alkaa taas luistamaan.
Joululomalla olen nukkunut, tavannut perhettä ja ystäviä sekä lukenut. Ah, mitä luksusta! Sain joululahjaksi parikin viime vuotista Finlandia-kisaajaa, mutten valitettavasti sitä eniten toivomaani Katja Ketun Kätilöä. Sen sijaan Laila Hirvisaari ja Rosa Liksom odottavat hyllyssäni loppuunsaattamista.
Ensimmäisenä lukunurkkauksessani valmistui kevyempi, mutta kuitenkin vakavan sanoman sisältävä Piiat - The Help. Kirja yksinkertaisesti osoittautui niiksi teoksiksi, jotka on rykäistävä puolessatoista vuorokaudessa.
Piiat on fiktiivinen teos, joka on silti ammentanut inspiraationsa kirjailija Kathryn Stockett`n lapsuuskokemuksista. Hänen perheensä lastenhoitajana toimi monta vuosikymmentä sama värillinen rouva, Demetrie, jonka tarinoita pieni Kathryn kuunteli tämän laittamien herkullisten aterioiden äärellä ja joka muodostui vanhempien erotessa melkein tärkeämmäksi aikuiskontaktiksi ja lohduttajaksi kuin kumpikaan omista vanhemmista.
Vasta myöhemmin Kathryn heräsi pohtimaan, millaista mahtoi olla mustan, valkoisten kotiapulaisena työskennelleen mississippiläisen naisen elämä 1960-luvun radikaaleina vuosina, jolloin rotuerotteluajattelun kyllästämän valkoisen valtaväestön ja mustien kansalaisoikeuksia ajaneiden aktivistien välinen jännite purkautui levottomuuksina, ja mikä mahtoi olla osaansa tyytyvän, työpaikkansa puolesta pelkäävän värillisen kotiapulaisen kokemus noista vuosista. Valitettavasti Kahtryn ei pysähtynyt miettimään asiaa ennen kuin oli liian myöhäistä - Demetrien kuoleman jälkeen kirjailija pohti vuosikausia vastausta kysymykseen ja tämä sai hänet kirjoittamaan teoksen nimenomaan tumman etelävaltioissa eläneen kotiapulaisen silmin.
Piiat on melko mustavalkoinen teos, jossa henkilöt jakautuvat selkeästi hyviksiin ja pahiksiin, mutta tämä johtuu tietysti kirjan lähtökohtana vaikuttaneista historiallisista tapahtumista. Teoksen mustien naiset näyttäytyvät varsinkin aluksi valkoisten kaltoin kohdeltuina palvelijoina, joiden on pakko niellä heihin kohdistuvat rasistiset puheet ja teot ja uhrata jopa omien lastensa hyvinvointi isäntiään palvellessaan. Valkoisten paremman väen naisten pääasiallisen rooli näyttäytyy taas sopivan aviopuolison metsästämisenä, hyväntekeväisyyskutsujen järjestämisenä ja piikojen käskyttämisenä. Valkoiset naiset ovat siis turhamaisia, typeriä ja värillisen loukatessa heitä jopa pitkävihaisempia ja julmempia kuin miehensä (Klu Klux Klanissa). Verkostojaan hyödyntäen valkoisten rouvien on mahdollista tuhota värillisten naisten ja heidän perheiden sosiaalinen ja taloudellinen asema vuosikausiksi.
Kirjan päähenkilöitä on kolme, joiden äänellä tarinaa vuorotellen viedään eteenpäin. Aibilee ja Minny ovat mustia kotiapulaisia, jotka lopulta ottavat riskin halutessaan muuttaa maailmaa. Avukseen he saavat parikymppisen valkoisen Skeeterin, jonka haaveena on kirjoittaa kaunistelematon kirja mustien kotiapulaisten todellisesta arjesta. Piiat kuvaa pitkälti tämän salaisen operaation edistymistä samalla, kun kunkin päähenkilön on taisteltava päivittäisessä elämässä sopeutuakseen ympäristön asettamiin normeihin, vaikka yhteinen projekti muuttaa heitä kutakin, varsinkin Skeeteriä persoonana. Kirja on toisaalta myös kuvaus todellisesta ystävyydestä, joka ei tunne esteitä - ei edes rotulakeja.
Kuten muidenkin pohjimmiltaan ihmisarvoa ja ihmisyyttä käsittelevien kaunokirjallisten teosten ja elämänkertojen kohdalla ainakin minua itseäni kiehtoi Piioissa juuri se rohkeus, jolla ne ensimmäiset uskaltavat asettua yhteisön moraalisesti väärin olevia valtanormeja vastaan. Ollako kuin alakoulun välitunnilla ne oppilaat, jotka katsovat hiljaa vierestä, kun sitä luokan erilaista kiusataan vai sanoako rohkeasti, ettei hyväksy toimintaa ja asettua heikomman puolelle?
Vaikka Piiat olikin kevyt, naiskirjallisuuden kastiin kuuluva teos, siinä oli jotakin yhtäläisyyttä ennen joulua Teemalla esitetyn Hyvästi Bafana- elokuvan kanssa. Kyseinen tanskalaisen Bille Augustin ohjaama raina kertoo eteläafrikkalaisen vapaustaistelija Nelson Mandelan ja hänen 20 vuotta vanginvartijana toimineen James Gregoryn ystävyydestä. Myös tässä tapauksessa valkoinen oppii omien havaintojensa ja värillisen ystävän kautta ymmärtämään, että ihmis- ja kansalaisoikeudet kuuluvat kaikille.
Samalaisesta oikeudentunnon vuoksi ympäristön normeja vastaan asettumisesta kertovat mielestäni myös elokuvat Gandhista ja Sophie Schollista. Jälkimmäisestä henkilöstä voi lukea lisää täältä. Suosittelen Piikojen lukemisen ohella myös niitä katsottaviksi!
Onko kukaan muuten jo nähnyt tuota Piioista tehtyä elokuvaa? Oliko mielestänne onnistunut versio?
Mukavaa päivänjatkoa!
Kuvalähteet: 1, 3 4 ja 2
10 kommenttia:
Itse pidin kovasti Piiat- elokuva versiosta. En ole kirjaa lukenut, jonotan sitä vielä ystävältäni, jolla se on kesken. Muistan vain syvän liikutuksen elokuvan jälkeen, sekä kauniita ja inspiroivat vaatteet. :)
Sophie Scholl o yksi favoriitti-elokuviani. Hieno tuo aiempi postauksesikin, minkä liitit, kiitos siitä. Se on hyvä kysymys, olisiko meistä itsestämme puolustamaan heikompaa, ja taistelemaan oikeuden puolesta, suuria vääryyksiä vastaan. Schindlerin lista ja tällaiset elokuvat toivottavasti meitä siihen inspiroi. Yksi lempparibiiseistänikin löytyi postauksesi lopusta :) Hyvää uutta vuotta sinulle Tilda!
Kirjaa en ole lukenut eli siihen en osaa verrata, mutta elokuvan näin ja pidin siitä kovasti.
Olimme katsomassa elokuvaa naisoporukalla: ikähaitari 16 - 75 vuotta. Kaikki tykkäsimme, mutta nuorin sanoi jälkikäteen, että olisi tarvinnut alussa vähän enemmän taustatietoa (vaikka hissa peruskoulusta 9 :) :)
Itsekaan en ole lukenut kirjaa, mutta yhdyn muiden kommentteihin siina, etta minusta elokuva oli erittain hyva. Yksi parhaista elokuvista, joita olen viimeaikoina katsonut.
Hauskaa että kirjoitit "Piioista", Joulupukki toi minullekin kyseisen opuksen! En ole sitä vielä ehtinyt aloittaa mutta nyt kirjoituksesi jälkeen varmastikin tartun kirjaan piakkoin. Pienen vipeltäjän äidin lukuaika tosin rajoittuu myöhäisillan tunteihin, joten kirjanluku tuppaa aina olemaan vähän hitaanlaista... :)
Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja miehellesi!
Kiva, kun palasit bloggailemaan!
Mä tykkäsin Piiat-leffasta todella paljon, se oli mielestäni ajatuksiaherättävä ja liikuttava. Mutta kyllä kirja on aina kirja, joten ehkä vähän ajan kuluttua tartun vielä siihenkin.
-Annis-
Laala: Kiitos kommentista, mielenkiintoni elokuvaa kohtaan kasvoi :)
Mimosa: Kiva, että vanha postaus antoi ajatuksia! Hyvää uutta vuotta myös sinulle Mimo :)
anonyymi: Kiva kuulla :)
anonyymi2: Juu, yhdysvaltain rotusortojärjestelmä jää peruskoulussa vähemmälle. Itse viittaan siihen (jos puheripuli yllättää) joko seiskaluokan Pohjois-Amerikka osiossa (keskittyy pääasiassa sisällissotaan ja siirtolaisuuteen), jolloin käsitellään orjuutta ja mitä sen jälkeen tapahtui tai sitten kasilla, kun puhutaan Apartheid-politiikasta, niin saatan kertoa, että myös muualla on ollut vastaavaa toimintaa. Paljon jää siis oppilaan oman kiinnostuksen varaan... mutta kiva kuulla, että leffa on hyvä!
Sara: Kiva kuulla :)
Kerttuli: Hyvää uutta vuotta myös teidän perheelle! :) Se on sopivan tapahtumarikas ja eteenpäin rullaava kirja, hyvä joululahjaidea :)
Annis: Voi, kiitos! Kiva kuulla, että joku oli kaipaillut minua. Suosittelen ehdottomasti kirjaakin :)
Olipas kiva lukea, mitä mieltä olit kirjasta. Täytynee lukea!
anonyymi: Suosittelen :)
Lähetä kommentti