Retro raskausmekko ja Pupu Tupuna-rakkautta

Morjens!

Nyt alan olla jälleen raskauden siinä vaiheessa, ettei oikein mikään mahdu päälle - paitsi tietysti tämä edellisen raskauteni aikana tekemä retro tori.fi-löytö. Suomalaisen äitiysvaateklassikon Pia & Paulan takkimekko on aika muumikaapu, mutta se saadaan patellavyön ansiosta näyttämään ihan siedettävältä. Jos Marilyn-vyötärö ei ole mahdollinen, niin raskaana olevahan voi hieman huijata muotoja tissinalusvyötäröllä ;)

Jos joku on muuten kiinnostunut ostamaan näitä muutamia retrohenkisiä raskausajan mekkoja, niin kannattaa ottaa yhteyttä s-postitse. Ihan kuukauden sisällä en näistä vielä luovu, mutta tämäkin paksupuuvillainen mekko taipuu varmasti talviodottajalle sopivaksi.

 

Retrorakkauksista hieman lisääkin: Olen huomannut, että lasten vaatetuksen suhteen en ole ollut tähän mennessä ihastunut kovin retroon stailiin. Esimerkiksi Metsolan vaatteet ovat kyllä laadukkaita, mutta ehkä hieman liian räikeitä omaan makuuni. Eräs merkin valikoimasta löytyvä mallisto tekee kuitenkin poikkeuksen; se saa sydämeni oikeastaan läpättämään ihan hurjasti:



Lapsuuteni klassikko, Pupu Tupuna! Oi ihanuutta :)

Rakastin (ja pelkäsin) Alvarin ikäisenä sitä Pupu Tupuna-kirjaa, jossa jänönen kiipeää talon piipusta sisään ja tömähtää takan kautta lattialle. Kohta piti lukea kuitenkin uudestaan ja uudestaan... Pitäisikin varmaan tsekata lapsuuden kodin kirjahyllyt, josko edes muutama Pupu Tupuna-klassikko olisi tallella. Onneksi Tupuna-kirjoja näyttäisi olevan hyvin kierrätettynäkin tarjolla (sekä kaiketi ihan uutenakin kirjakaupoissa).

Heti, kun bongasin Pupu Tupunat Metsolan mallistosta, aloitin niiden kuumeisen metsästämisen. Kovin helppo niitä ei ole näköjään löytää käytettyinä. Parin kuukauden sitkeän kyttäämisen jälkeen olen kuitenkin onnistunut löytämään kolme hyväkuntoista Pupunaa: kaksi tulevalle vauvalle sekä trikoopaidan Alvarille. Tuosta viimeisimmässä oli itse asiassa vielä laput kiinni. Lentiskkapaita oli selvästi alepaita, josta maksoin kiltisti pyydetyn 20 euron hinnan. Bodyt lähtivät n. 10 eurolla posteineen.

Päivän kysymykseni kuuluukin, että tiedättekö, milloin Pupu Tupunat ovat mahdollisesti alessa Metsolan sivuilla tahi mahdollisilla jälleenmyyjillä? Olisin tiedosta kovin kiitollinen :) Tai ehkäpä raskin ostaa Alvarille seuraavan koon paidan ihan normaalihintaisena joululahjaksi.

Mukavaa päivänjatkoa! Muistakaapa vielä, että Turun Kirjamessulippujen arvonta jatkuu vielä tämän vuorokauden loppuun. Käykääpä osallistumassa :)

Haluatko liput Turun Kirjamessuille?

Iltaista!

Lupailin vielä toista postausta täksi päiväksi ja se on tässä:

Tulevana viikonvaihteena 30.9.-2.10. 2016 järjestetään jälleen Turun Kirjamessut Turun Messukeskuksessa. Mukana on jälleen laaja kattaus näytteille asettajia, kustantamoita ja esiintyjiä.

Tämän vuoden pääteemoja ovat Saksa ja Satakunta. Samalla lipulla voi myös poiketa Turun Ruoka- ja Viinimessuilla.

Kirjamessut ovat olleet vakiintunut osa syysriittejäni. Rakastan hivellä tieto- ja taidekirjoja sekä istahtaa toviksi kuuntelemaan mielenkiintoisten sanankäyttäjien ajatuksia. Ruokamessujen puolella paikallisten tuottajien tarjoamat maistiaiset ovat tuoneet uusia sittemmin vakinaistuneita rakkauksia omaan ruokapöytään.

Tällä kertaa en kuntoni takia todennäköisesti jaksa paikalle lähteä, mutta sain Åblogien ja Turun Messukeskuksen yhteistyönä mahdollisuuden arpoa kaksi kahden lipun pakettia kyseisille messuille.

Voit osallistua lippupaketin arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, mitä teosta suosittelisit syksyn pimeisiin hetkiin tee- tai kahvikupposen kera nautittavaksi. Kommentissa tulee olla sähköpostiosoite mukana, jotta saan ilmoitettua voittajalle nopeasti voitosta. Arvonta-aika on tällä kertaa aika lyhyt, se päättyy keskiviikkona 28.9. keskiyöllä. Ilmoitan onnettaren suosikeille voitosta henkilökohtaisesti torstaina. :)

Mukavaa illanjatkoa kaikille :) 

EDIT: Arvonta on suoritettu ja voittajille tiedotettu voitosta (voittajat voi muuten katsoa tuosta kommenttiboksin puolelta). Kiitos kaikille osallistuneille :) 

Toiveena eheyttävä synnytyskokemus

Tervehdys!

Toissa viikolla koitti hetki, jota olin pelännyt, mutten hektisen työkuukauden aikana onneksi ehtinyt sen enempää ajatella: neuvolassa selvitettiin, olisiko mahavauva perätilassa Alvarin tavoin. 

Koska meidän neuvolasssamme on käytössä vain se kaikkein perinteisin selvitysmenetelmä eli käsikopelo, terveydenhoitaja varasi varmuuden vuoksi ajan naapurineuvolaan. Siellä käytössä on sentään sellainen neukkuaikainen ultrauslaite, joka alkaa valittamaan heti työn raskaudesta, kun se laitetaan päälle. :D Kyseisellä masiinalla saadaan kuitenkin selville se, mitä pitääkin eli vauvan tarjonta.

No, laite ei ollut kuin puoli minuuttia päällä ja vastaus oli valmis: vauva on oikein päin eli väärin päin! 

Voitte arvata, että sen hetkinen tunne oli jotain uskomatonta helpotusta. Tai ehkä tuota iloa on vaikea käsittää, jos kaikki on mennyt normaalisti, mutta perätilasynnyttyjälle ajatuskin siitä, että saisi  kokea normaalin synnytyksen on uskomaton. Jo se on ajatuksena eheyttävä, vaikka toki raivotarjontasynnytyksessäkin voi mennä moni asia hankalan kautta.

Toki jo Alvarin syntymä oli kokemuksena allekirjoittaneelle eheyttävä. Sain syliini sentään terveen elävän lapsen. Perätilasynnytykseen liittyy kuitenkin monia haasteita: Ensinnäkin päätös sektion ja alatiesynnytyksen välillä ei ole yksinkertainen. Minulle jäi hieman heitteille jätetty olo, sillä itsehän päätös siitä on tehtävä, vaikka ammattihenkilöstä kertookin molempien riskit ja edut. Jotenkin olin toivonut, etten joutuisi päättämään enää mitään, sillä ensimmäisen raskauden päätös raskaudenkeskeytyksestä oli jo koetellut henkisiä voimavaroja mielestäni jo ihan tarpeeksi. Netistä ei auttanut etsiä vastausta, sillä kauhutarinoita... No, niitähän riittää.

Kuten tiedätte, päädyi(n)mme alatiesynnytykseen, sillä tunsimme (etäisesti) henkilöitä, joilla oli siitä positiivisia kokemuksia. Lisäksi alatiesynnytys on tutkitusti vauvan vastustuskyvyn kehittymisen sekä äidin toipumisen kannalta parempi vaihtoehto. Toki päätökseemme vaikutti mageneettikuvauksella saatu tieto siitä, että Alvari olisi pienikokoinen ja lanteissani olisi tarpeeksi tilaa. Alvarin perätila oli myös nk. täydellinen perätila eli vauva syntyisi peppu edellä jalat linkussa.

Mutta, mutta... Itse synnytys oli kokemuksena melkoisen kamala. Ponnistusvaive pitkittyi supistusten romahdettua. Kolmas epiduraalipiikki lamautti toisen puoleni kehoa ja kätilön oli pideltävä jalkaani ylhäällä ponnistaessani. Lisäksi joka ikistä ponnistusta vaivaisi järkyttävä toispuoleinen issiassärky ja aloin hyperventiloida paniikissa. 

 

Perätilasynnytyksessä ei ole mahdollista valita synnytysasentoaan vaan on oltava perinteisessä gynekologin tutkimusasennossa. Sali on täynnä ihmisiä tarkastelemassa tällaista omituisuutta. Ei siis mikään rauhallinen kokemus. Kaiken lisäksi Alvarin tila alkoi heiketä, vaikkei se minulle selvinnytkään omien tuskieni keskellä. Poika syntyi velttona ja hengettömänä, mikä järkytti mieheni. Hän sanoikin, että seuraavaa lasta ei perätilasynnytetä. Alvarin syntymän jälkeen olimme myös kuulleet tapauksesta, jossa viikon ikäinen perätilavauva oli kuollut hapenvajauksen vaurioihin. 

Oma mielipiteeni ei kuluvan raskauden aikana ole ollut vielä sinetöity, sillä halusin odottaa tuota tarjonnan selvittävää ultrausta. Perätila yhdistettynä tiettyihin kuluvalle raskaudelle ominaisiin vaivoihin olisi varmaan saanut minutkin kääntymään lopulta sektion kannalle. 

Mutta nyt haaveissa on tosiaan se eheyttävä synnytyskokemus! Minulle se ei tarkoita ammeessa lillumista panhuilumusiikin soidessa eikä varsinkaan kotisynnytystä (huh, mikä ajatus tuo viimeinen kohta). Eheyttävä tarkoittaa eri naisille eri asioita. Jokaisen valintoihin vaikuttavat edeltäneet kokemukset. 

Itse haluan synnyttää paikassa, jossa on mahdollisimman monipuolinen kattaus ammattihenkilöstöä. Synnytys on joka tapauksessa varmasti kivulias kokemus, mutta jos eheyttävää olisi jo se, että saisi ponnistaa sellaisessa asennossa kuin haluaa - eikä ponnistusvaihe olisi yhtä pitkä kuin viimeksi. En panisi pahakseni myöskään sitä, että synnäriltä pääsisi pois muutenkin kuin paareilla maaten. Mutta jos näin menee, niin ei mitään. Pääasia, että käärö voi hyvin!

Millaiset asiat tekivät synnytyskokemuksestasi eheyttävän?

Ps.  Tänään myöhemmin tai huomenna olisi luvassa vielä pikainen Turun kansainvälisten kirjamessujen lippupaketin arvonta. Älkää missatko :)

Ps2. Olen vihdoin vastannut muutamaan koulu- ja opiskeluaiheiseen kysymykseen, mitä jätettiin tähän elokuiseen postaukseen. Pahoitteluni, etten jaksanut reagoida niihin töiden lomassa.

35 v + 35 rv

Moi!

Täällä ollaan. Trikoossa. Maha täynnä muutakin kuin pullaa (tämä lause on väännetty lainaus Alvarin Pikku Papu-levyltä)!

Juu, ajattelin joskus kesällä, että kiva palata töihin ihan siksikin, että voin ottaa ainakin muutaman kerran blogiin päivän asukuvia näin tukevasti raskaanakin. No, lopputulos oli se, että kun sain aamuisin kiskottua lääkinnälliset hoitosukat jalkaan kumihanskojen kera ( ei muuten mitään ihan yksinkertaista touhua ison mahan kanssa), totesin aika pian, etten taida jaksaa muuta. Meikkiä oli ainoastaan ekana päivänä naamassa. Hiukset sentään kampasin (lähes) joka päivä. Aika muutos sellaiselle, joka aiemmin nautti siitä, että  laittoi hiukset töihin ja vähän meikkiäkin.:D

Asujen kanssa kävi vähän samoin. Sain todeta, että lääkinnällisten hoitosukkien kanssa ei auttanut laittaa raskausfarkkuja jalkaan, kun ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet! Lisäksi klassisen tyylikään kynähame- ja mekkokokonaisuudet sai unohtaa, sillä jouduin pitämään noiden stay-up sukkien päällä nilkkasukkia, jotteivät nuo yli sadan euron terveysvälineeni hajoaisi :/ Loppujen lopuksi ei enää arvattavasti kiinnostanut koko pukeutumispuoli. Pyörin koululla löysissä mammatunikoissa (ison mahan vuoksi mekotkin olivat muuttuneet vähän sellaisiksi), ja toivoin, etten vilautellut mitään strategista liian pahasti. Jos mahdollista, laitoin kyllä mammaleggarit noiden hoitosukkien päälle "huipentamaan" asukokonaisuuteni, mutta välillä oli oikeasti niin kuumia päiviä, että olo kävi sisäisen patterini kanssa kohtuu tukalaksi.

 

No, joka tapauksessa työpäivät ovat nyt tällä erää takana! Olen ollut jo viikon verran kotosalla, mutta hulinaa on riittänyt: tiedonsiirrot sijaiselle, Alvarin kahdet 2-vee synttärit, sukulaisia yökylässä, hoitosopimuksen tekeminen päiväkodissa, mahdollinen enterorokko, omat synttärit, yllätys-Babyshowerit (kiitoksia murut!), teille tiettömille kadonneen neuvolan raskaustodistuksen metsästämistä, neljä neuvolaa neljänä arkipäivänä peräkkäin ynnä muuta mukavaa.

 

Öisin ei oikein enää nukuta, ja paikkoja kolottaa, mutta viis siitä!

Kulunut viikko oli kuitenkin 35-vuotiaalle mammalle raskausviikoilla 35 + täyttä elämää (niin sisäisesti kuin ulkoisesti). Tällä hetkellä, tässä raskaudessa, vauva on oikein päin eli väärin päin, sainpa positiiviset pikapäätökset Kelasta sekä vanhempainrahakaudesta että äitiysavustuksesta. Lisäksi Alvari sai terveyssyitteni takia täysipäiväisen hoitopaikan vauvan syntymään saakka(, josta olen syvästi kiitollinen) ja minä vihdoin tänään nukuttua ensimmäiset kunnon päikkärit sitten kesäloman!

 

Ja sitten, tietysti juuri töiden päättymisen jälkeen, saapui postissa vaihtarimekko, jota olisi voinut käyttää työasunakin - Noshin pitkähihainen raitamaksi. Uskallan väittää, ettei se veny mahankaan kohdalta ihan muodottomaksi vaan käy hyvin myös vauvan syntymän jälkeen. :)

Mutta, mitäs sitten? Mistähän sitä kirjoittelisi seuraavaksi?

Mukavaa illanjatkoa kaikille! :)

Jaksaa, jaksaa...

Moro!

Tässäpä hieman väliaikatietoja:

Elossa ollaan - ja toistaiseksi yhä yhtenä kappaleena.  Kuluneet viikot ovat olleet antoisia, mutta en varmaan ikinä ole ollut näin väsynyt. No, minun sanontani kuuluu niin, että äitiysloma kuittaa univelat (eli ei hakeuduta sentään vielä manan majoille) ;)

En sitten saanut saikkuakaan. Lääkärin mukaan laskimoni ovat kyllä pilalla lopullisesti (mistä ihmeestä noita ihanasti sanansa valitsevia lääkäreitä löytyy...), mutta on kuulema ihan sama seisonko vai makaanko tässä lähiviikkoina. Olen sinänsä samaa mieltä tämän terveyden auktoriteetin kanssa - töissä on fyysisesti huomattavasti helpompaa kuin tempoilevan ja kränäävän taaperon kanssa. Tietty olisi ollut kiva kuulla, että laskimoillani on jokin tulevaisuus ;) Onni on kuitenkiin hyvät lääkinnälliset hoitosukat. Toisaalta työt vievät mukavasti ajatukset pois tästä ketkusta loppuodotusajasta, ainakin aina silloin, kun pikku kakkonen ei pistele kipeästi kantapäätä, peppua yms johonkin kehoni kohtaan.

Seuraava pääasiallinen huoleni onkin ollut (niin, kuka tässä hässäkässä enää mitään perätiloja ehtii miettiä .D), mitä ihmettä teen, kun äitiyslomani alkaa. Kunnassamme on käytössä tuo uusi, sinänsä ihan ymmärrettävä säästötoimenpide eli subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän, etten kykene pojan pihaleikkejä vahtimaan tässä tulevina viikkoina.
Muutaman unettoman yön jälkeen (unetttomuus johtui tosin muutamasta muustakin tukalahkosta raskausajan vaivasta) päätin soittaa päiväkodinjohtajalle ja tiedustella, mitä vaihtoehtoja meillä on. Tuo mukava nainen kuunteli empaattisesti ja käski unohtamaan murehtimisen - Alvari saa olla koko syyskuun hoidossa, myös äitiyslomani alkamisen jälkeen. Päivähoito-oikeuden rajaus astuukin vasta seuraavassa kuussa voimaan! Lokakuu katsotaan sitten erikseen.

Hip ja hei - silloin ei ole kaiken kaikkiaankaan todennäköisesti montaa odotusviikkoa jäljellä. Ja se mun äippäloma alkaa ensi viikolla. Ehkä sitten ehdin kirjoitella enemmän ja kuvien kera :)

Tsemppiä itse kullekin elämän eri vaiheiden tuomiin haasteisiin :)

Ps. Tein kaupat mekosta, jota olen etsinyt ja etsinyt. Tässäpä kuvamateriaalia Erinin musavideon muodossa. Oma Velvet Lake-mekkoni tulee olemaan tosin musta pinkeillä hyöhenkuvioilla :)