maanantai 16. kesäkuuta 2014

Äitiyspakkaus 2014


Maanantaista!

Nyt äkkiä simmut kiinni ja johonkin toiseen osoitteeseen, jos tämänvuotinen äitiyspakkaus tunkee ulos jo silmistä ja korvista!

Ajattelin kuitenkin jakaa lukijoitteni kanssa fiiliksiäni tämän uskomattoman hyvinvointivaltion aikaansaannoksen suhteen, sillä kaikki teistä eivät kaiketi ole pelkkien mammablogien seuraajia.


Yhteiskuntaopin opettajana olen vuosia laittanut ysiluokkalaiset kirjoittamaan tarinaa tuiki tavallisesta suomalaisesta Virtasen perheestä, jolle sattuu ja tapahtuu elämän aikana kaikenlaista. Nuorten tehtävänä on ollut kirjoittaa tarinaan mahdollisimman paljon käänteitä, joissa yhteiskunnan turvaverkko on ottamassa vaikeuksiin tai erityisen herkkään tilanteeseen joutuneita kansalaisiaan.

Monen monituiset naurut olen ehtinyt matkan varrella nauraa, sillä ihan kamalia ja kamalan ihania juonenkäänteitä vieroitushoidoista uusioperheiden kommelluksiin ja raadollisiin pettämis- ja kuolemantapauksiin on noissa tarinoissa vastaantullut. Pointti on kuitenkin mennyt yleensä perille - yhteiskunta on auttanut jäseniään monin tavoin matkan varrella. Eräs suosituimmista juonikuvioista on tietysti salamarakastuminen ja pienen vauvan "pullahtaminen" maailmaan ;) Useinmiten nuo ah, niin rakastuneet vanhemmat ovat valinneet rakkauden hedelmälleen juuri äitiyspakkauksen hyödyllisine tarvikkeineen :)

Vaikka asioita opettaisi kuinka paljon tahansa teoriassa, todellisuus saattaa yllättää ja mykistää. Eilen postista hakemani äitiyspakkaus saapui ensinnäkin pikapikavauhtia (reilussa viikossa) ja on oikeasti varsinainen runsauden sarvi. Tuota sisältöä ei voi oikeasti rinnastaa siihen 140 euron korvaukseen, vaikka ymmärränkin hyvin, että monilapsiseen perheeseen ei sitä kolmatta pakkausta ehkä enää hankita. Sen sijaan tällainen toivottavasti ensimmäisen elävän lapsen odottaja on tällaisesta äidiksi ja perheeksi tunnustamisesta niin otettu ja iloinen :) :)

Mutta mitkäpä vaatekappaleet olivat TIldan erityisiä suosikkeja? En oikeasti ole ehtinyt vielä kaikkeen tutustumaan ja hyödyllisyysaspekti selvinnee tietysti vasta käytössä, mutta tietyt värikkäät kuosit ja heh, eläimet vetivät tietysti meikäläistä puoleensa ;)

1. Tuo ylimmän kuvan oravihaalari on niin lutuinen ja todennäköisesti sopiva meidän veikalle sitten keväänkorvilla.


2. Karsastin hieman tuota pallerobodya etukäteen kuvan perusteella, mutta rusehtavan oranssi väri voikin olla tosi söpö syysvauvelille! Äitini muuten vinkkasi, että jalkaterälliset bodyt ovat ehdottamat alle puolivuotiaiden kanssa. Miksiköhän kaupoissa myydään niin paljon aikuismaisia collegehousuja yms. pikkuisille?

3. Foorumeilla luuhanneena tiedän, etteivät kaikki mammat ole pitäneet tämän vuotisen toppahaalarin kuosista. Minusta taas tuo siihen kirjattu runo on ihan söötti,  ja hei - ilmainen lämpöhaalari! En valittaisi!

4. Kurreja löytyi pakkauksesta vähän enemmänkin... En haluaisi pukea pikkuistani pelkkään retrokuosiin, mutta tämä on vain... en kestä... ihan liikkis!


5. Lämpöpussi on tänä vuonna koristeltu ihanilla aapoilla :D Ihan huippu!


6. Ja tämä pussilakana! Voisin kuvitella, että se olisi mieheni suosikki, kunhan hän malttaa vähän paremmin pakkaukseen tutustua :)

No, miltä pakkaus vaikuttaa? Mitkä olivat sinun suosikkisi näistä tai koko sisällöstä?

Lisätietoa tämän vuoden pakkauksesta ja sen sisällöstä löytyy Kelan sivuilta.

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Ehkäpä nyt sitten huomenna ehdin vanhojen postausten kommenttien kimppuun.

11 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Tuo äitiyspakkaus on kyllä suurta luksusta - olen sen aikoinani ottanut molemmille lapsilleni. Ja äitisi on kyllä oikeassa tuossa potkupukuasiassa - kaikkea kivan näköista löytää kyllä kaupoista, mutta käytännöllisyys onkin sitten toinen juttu. Saatikka se, missä vauvelin on mukava olla. Itse perin serkultani aikoinaan noita kunnon potkupukuja lisää ja ne olivat niin hyvää tekoa, että käytyään läpi serkkuni 3 lasta ja minun 2, kelpasivat vielä hienosti kiertoon veljeni lapsille.
Kivoja kuoseja on tuossa tämän vuoden pakkauksessa - vaikka itse vierastankin retrokuoseja (ne ajat kun olen itse elänyt), niin tuossa ne ovat sopivassa suhteessa uudempien kanssa. Kiva pakkaus!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiva postaus! Olen vakkarilukija, joka ei koskaan kommentoi, joten en ole vielä edes onnitellut vauvan tulosta, vaikka myötäelänyt kyllä olen :). Nuo potkarit ovat käteviä, kun ei erikseen tarvitse pukea sukkia, mutta on niissä kollareissakin hyviä puolia. Kollarit olivat mielestäni käyttöiältään pidempiä, koska potkarit eivät oikein pysy kunnolla potkivan vauvan jaloissa (tai siis jalat oikeissa paikoissa), silloin kun ovat reilut ja kun jäävät pituudessa naftiksi, niitä ei voi enää ollenkaan käyttää. Kollareita voi ensin kääriä :). En tiedä onko samaa ollenkaan silloin, jos tyyppi ei huido jaloillaan koko ajan, niinkuin meidän nyt 1,5v poika teki. Joillakin vauvoilla ei sitten sukat pysy jaloissa ollenkaan, eli silloin nuo potkarit on kyllä varmasti paremmat. Itse huomasin, että kun sukat ovat tarpeeksi "pienet", niin pysyvät kyllä, tosin meillä on tuollainen rimppakinttu, pullukampaa saattaa sukat puristaa. Mutta kyllä sitä nopeasti huomaa, mitkä vaatteet tuntuu omalla vauvalla mukavimmilta! Ihanaa loppuodotusta! -Salla

Anonyymi kirjoitti...

Otin aikanaan esikoista odottaessa äitiyspakkauksen, toisen kohdalla rahana ja nyt taas kolmannen kohdalla tuon pakkauksen ja olin jälleen ihan myyty sen sisällölle :). Jopa enemmän positiivisesti yllättynyt kuin aikanaan esikoista odottaessa. Ehkä näin yli kolmekymppisenä hahmottaa pakkauksen arvon ja hienouden eri tavalla kuin silloin vähän päälle parikymppisenä.

Minusta tuo lämpöpuku on kuosiltaan aivan ihana ja tuskin maltan odottaa, että sen saa käyttöön. Ei pakkauksessa ollut kuoseiltaan tai väreiltään oikeastaan mitään pettymyksiä tällä kertaa.

Niin kuin tuossa joku kommentoikin, niin toisen kanssa ne sukalliset housut ovat erittäin toimiva vaihtoehto ja toisen kanssa eivät sitten todellakaan :). Rimppakinttu pikkukakkonen onnistui tunkemaan molemmat jalat sukallisen housun yhteen punttiin. Toisaalta tiukemmat sukat sopivat rimppakintulle hyvin, joten tavallisten collareiden käyttö ei ollut ongelma. Esikoisella taas päinvastoin: sukat puristivat säärimakkaroita ja sukallisten housujen käyttö oli ehdotonta, jos halusi pitää varpaat lämpimänä. Eipä näitä voi tietää, joten ilmeisesti kaikkeen pitää varautua taas tälläkin kierroksella :). Rimppakintulle ostin muuten tyttöjen puolelta jotain leggins-mallisia housujakin joskus, vaikka poika olikin kyseessä... Ne kun pysyivät niin mukavan napakasti jalassa, eikä vauva saanut potkittua kinttujaan pois punteista.

T. E

tee hoo kirjoitti...

Tuo uusi on NIIIN ihana! Edellinen oli jotenkin aneemisen masentava ja lakanaakaan en kyennyt käyttämään kun tuntui että ne sammakonkutaleet suunnittelivat jonkinlaista joukkohyökkäystä pullottavilla silmillään :)
Meillä potkupuvut oli aivan mahdottomat. Pikkuakka kun päätti kasvaa vähän omilla käyrillään. Sen sijaan ne pöksyt joissa oli jalkaterät oli aivan mahtavat. Pysyivät hyvin paikallaan meidän pullukalla vaikka oli sätkivää sorttia. Isompana toki juttu oli aivan eri.

Elisa LPP kirjoitti...

Mä en ole tätä pakkausta nähnytkään, mutta onpahan kiva :)

Turun Tilda kirjoitti...

Lady of the Mess: Kiitos käyttökokemusten jakamisesta! Kaupoissa helposti hullaantuu ja haluaa pukea lapsensa miniaikuiseksi huppareineen ja slipovereineen, vaikka vaavin olisi paras köllötellä ihan perustrikoissa. Tämän olen oppinut vasta nyt, mutta onneksi enne lapsen syntymää :)

Salla: Kiva kun kommentoit :)Kiitos, tässäkin oli paljon hyvää infoa. Täytynee mennä sitten vain lapsen ehdoilla, mutta hyvä tietää tällaisista seikoista jo etukäteen. Kiitos siis kommentista!

E: Heh,ikä laittaa arvostamaan asioita eri tavoin. Täytyy opettajana todeta, että kouluruuankin hienouden ymmärsi paremmin sitten vasta opettajana, kun se oli jo maksullista ;)

Kiitos omien kokemusten jakamisesta! Olipa hyvä, että tulin ottaneeksi jälleen kerran aatoksiani esille. Yksin pähkäillessä ei välttämättä tule keksineeksi kaikkea, vaikka vauvatietoa yrittääkin imeä itseensä :)

Tee Hoo: Kaikissa pakkauksissa taitaa olla omat kivat ja nojoo-juttunsa. Sammakot kuulostavat vähän pelottavilta, mutta olen kuullut ylistystä taas siilimakuupussista :) Kiitos sinullekin kokemusten jakamisesta!

La Petite Princesse: Juu, kiva on :) Olisikohan tätä alettu jakaa joskus maaliskuun paikeilla ja siihen asti jaettiin vuodne 2013 pakkausta :)

Saara kirjoitti...

Voi eih, mä olen ihan missannut miten kiva äitiyspakkaus tänä vuonna on! :D Mä otin esikoiselle aikanaan äitiyspakkauksen (tuli siis vuoden 2008 pakkaus, kun typy syntyi keväästä 2009..), ja siinä oli joitain käyttöön tulleita juttuja, mut suurta osaa en osannut käyttää. Säilöin kuitenkin kaikki vaatteet uskollisesti ja nyt kun pikkuveli syntyi viime syksynä, niin yhtäkkiä moni isosiskon äitiyspakkauksen käyttämättä jäänyt osio tulikin käyttöön. :) En siis tarvinnut toista äitiyspakkausta, kun ensimmäinen oli vielä tallella ja rahalle oli käyttöä vaunukaupoilla.

Tällä kertaa esimerkiksi itse pakkauslaatikkoa käytin olohuonepetinä pikkuveikalle, vaikka isosiskon aikaan en todellakaan osannut nähdä laatikolle käyttöä. Myös moni siskolle "väärään aikaan" sopinut vaate istuikin veljen päälle paremmin vuodenaikaan sopien.

Jalkaterälliset potkuhousut kyllä jäi käyttämättä pikkuveljenkin kohdalla, koska ongelmaksi muodostui, että jalat ei yksinkertaisesti pysynyt potkuhousun lahkeissa. Pienet jalat kun meni kippuraan, niin lahkeet olikin yhtäkkiä tyhjät. Sen sijaan esim Lindexin velourhousujen lahkeensuiden resorit on sen verran napakat, että jalat saa olla missä kippurassa vaan, niin jalat pysyy lahkeissa. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo tän vuoden äitiyspakkaus näyttää niin namilta verrattuna vuoden 2012 ankeaan koppaan. Yhtä yöpukua tuli käytettyä ja toppahaalaria sekä toppapussia. Ylivertainen tuote sen vuoden

Anonyymi kirjoitti...

Pakkauksessa oli villahaalari joka lämmitti kipakoissa pakkasissa.
Potkareita ei ole vauvelille tullut käytettyä koska joko hän potki jalat pois tossuista tai sitten jalkaterän osa oli liian pieni. Koin vaipanvaihdon tavis housuilla helpommaksi. Mutta on tietenkin makuasia.

Anonyymi kirjoitti...

Meni nyt moneksi kommentiksi kun puhelimesta viestitän. Piti vielä sanoa että tuo turkoosi vanuhaalari on tooosi suloinen. Se oli onneksi 2012 pakkauksessa kivan kuosinen.

Kutri kirjoitti...

Kaikki esittelemäsi näyttää ihanalta! Mä olen ottanut pakkauksen kaikille kolmelle ja olen joka kerta ollut tyytyväinen. Tuotteet ovat laadukkaita, kestäviä ja pestäviä.
Se on muuten totinen tosi, että jalkaterälliset bodyt, potkarit ja haalarit ovat ehdottomia! Ne pienet veijarit potkiskelevat pienet sukat pois jaloistaan alta aikayksikön, ja sitten on puolukanraakilevarpailla jo kylmä.