lauantai 14. helmikuuta 2009

Talvitakit - Part One







Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille!

Lupailin jo ajat sitten talvitakkiesittelyjä. No tässä ovat tärkeimmät käyttötakkini:

Ruskean villakangastakin hankin kolme vuotta sitten Stockmannilta. Merkki on Vero Moda. Hassua, mutta muistan myös, mistä sain rahat takkiin. Tein kyseisenä kesänä korkeakouluharjoittelun historianlaitoksellamme. Palkka ei ollut huima, n. 800 euroa kuussa, mutta jotenkin onnistuin saamaan osan rahoista säästöön, jotka sitten sijoitin tähän kyseiseen takkiin.

Takki on malliltaan hyvin tildamainen: klassinen malli ja vyötärönauha. Pituus oli myös tärkeä tekijä: Etsin ensisijaisesti hyvin istuvaa hametakkia, sillä siistimmistä työ- ja opiskeluasuistani suurin osa on hameita. Olen ollut takkiin erittäin tyytyväinen. Se on pysynyt yllättävän hyvin kuosissaan eikä ole nukkaantunut. Tosin, pyrin käyttämään takkia vain työ- ja kaupunkitakkina. Keväällä vien sen kemialliseen pesuun, sillä toivon, että voisin käyttää takkia vähintään myös seuraavat kolme vuotta.

Marjapuuronvärisen takin olen ostanut myöskin Stockmannilta. Se on merkiltään Etcetera, jonkin verran hinnakkaampi ja laadukkaampi merkki. Kyseinen takki on hiukan vanhempaa mallia, muistaakseen neljä vuotta vanha. Takki oli kyseisenä syksynä osa Stockan New York-teemakamppanjaa, ja ihastuin siihen heti! onneksi sain äidin sponssaajaksi ja sain takin muistaakseni synttärilahjaksi.

Tuollainen sotilaallinen malli taitaa olla ihan kelpo kamaa edelleen, ja väri on puolestaan tällaiselle vaalealle tyttelille erityisen sopiva. Tätä takkia en tainnut käyttää viime talvena kertaakaan huonojen kelien takia, sillä se on jonkin verran paksumpaa kangasta kuin ruskea takki. Tänä vuonna olen jälleen ihastunut siihen ja se on ollut useamman kerran päälläni :)

Kolmas takki on vakkarini pillifarkkujen ja saapikkaiden kanssa. Hankin tämän Hennesiltä vuosi sitten. Takissa on tildamaisesti vyötärönauhat, ja takin väri sopii minulle aika kivasti :) Paras yksityiskohta on ehdottomasti takin kaulus, jota voi käännellä ja väännellä eri malliseksi.

Mikä on sinun lempparisi? Joko näistä tai sitten omasta vaatekaapista?

Takkikavalkaadin lisäosat:

saappaat: Ambra

lakki ja kaulahuivi: Vero Moda

12 kommenttia:

Herttainen kirjoitti...

Toi marjapuuro on tosi nätti ja etenkin niistä keskimmäinen kuva on tosi upea! Jotenkin mieletön tunnelma siinä, toi tie, metsää jne.

Oispa mullakin noin monta erilaista takkia talvelle. Tällä hetkellä ei yhtään (paitsi yksi laihtumisen vuoksi lähinnä äitiystalvitakiksi soveltuva), joten harrastan kerrospukeutumista ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita, naisellisia takkeja kaikki. Tykkäsin ehkä tuosta ensimmäisestä eniten. Hyvää ystävänpäivää sinulle!

Turun Tilda kirjoitti...

Rva Herttainen: Kerron terkut miehelle, sain hänet kerrankin ottamaan kuvia ;) Harmi vaan, kun oli tuollainen suhmura päivä!

Anonyymi: Kiitos kommentista! Oikein ihanaa ystävänpäiväehtoota myös sinne :)

Pineapple Penguin kirjoitti...

Onpas ihania kuvia! Näytät tosi kauniilta, vaikkei kasvoja näykään :) Mun suosikki taitaa olla eka...

Cerisier kirjoitti...

Marjapuurotakki on noista suosikkini.

Minulla on vain kaksi talvitakkia, nilkkapituinen tummanvihreä ja polvipituinen violetti (!). Violetti ei kyllä ole niin sähäkkä kuin mitä värin perusteella voisi luulla :) En osaa valita suosikkiani niistä, molemmat yhtä ihania.

Turun Tilda kirjoitti...

Pineapple Penguin: No naamasta en hirvittävästi tykännyt itse noissa kuvissa ;) Tais olla aikamoisia irvistyksiä :D

Kiitoksia nyt kehuista kummiskin :)

Cerisier: Tummanvihreä ja violetti kuulostavat ihanilta :) Sellainen pehmeä luumu tai mustikkakeitto voisi mennä meikäläisenkin väreihin :)

Micci kirjoitti...

Nättejä takkeja kaikki, mutta ehkä toi marjapuuronpunainen on mallinsa puolesta mun lemppari.

Mun talvitakeista ehdoton ykkönen on uniikki, käsintehty, pitkä villakangastakki, missä on leveä helma, kirjailut hihansuissa ja helmassa sekä isot hopeasoljet edessä. Arkisempia takkeja mulla on sitten pitkä, yksirivinapitettu villakangastakki, jota käytän ehkä eniten (Ollut mulla jo tosi monta vuotta, joten on vähän jo nukkainenkin. Uuden vois hommata kun löytää.) sekä lyhyt vyöllinen villakangastakki. Mustia kaikki, yllättäen...

Turun Tilda kirjoitti...

Micci: Kuulostaa tosi hienolta se uniikkitakki. Täytyy käydä vilkaisee sun blogia, jos oisit vaikka esitellyt sen jossain vaiheessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä itse olet hameiden käyttäjänä seuraavasta asiasta? Aiemmin pidettiin kai jonkinlaisena ohjesääntönä, että hameen tulee näkyä reilusti takin alta tai sitten ei ollenkaan. Jälkimmäistä ohjeistusta on kai hieman hankala toteuttaa useimpien hameiden kanssa ellei takki ole reilusti alle polven. Nykyäänhän tällaista "sääntöä" ei kai tunneta. Itseäni häiritsee asia vain, jos hametta näkyy pieni lipare takin alta.

Turun Tilda kirjoitti...

Anonyymi:Hyvä kysymys! Nykyään, kun hameen ja takin pituus seilaa edestakaisin, kyseinen ongelma tulee nopeasti vastaan ;) Olen kyllä sitä mieltä, että on tyylikkäämpää, että hame ja takki ovat samanmittaisia.

Itselläni noissa kuvissa näkyy ihan vähän pitsiä, mikä on mielestäni ok, mutta ei hirvittävästi enempää. Pahin yhdistelmä on jos yhdistäisin tuohon alimpaa takkiin jonkin polvimittaisen hameen. Ei toimi.

Pitkän hameen kanssa taas sopii parhaiten lyhyt jakkumallinen takki tai täyspitkä takki. Tietysti mokomista tyyliseikoista saa hankittua itselleen pitkän ostoslistan...

Micci kirjoitti...

Ennen olin itsekin tarkempi tuosta asiasta, mutta mun mielestä kamalinta oli kuitenkin se, jos hame oli kovasti takkia lyhempi eikä näkynyt ollenkaan. Silloin tulee helposti sellainen fiilis, että alaosa on jäänyt kotiin! :D Eli mieluummin se hame saa sieltä mun mielestä näkyä jonkin verran. Nykyään kyllä saatan laittaa lyhyenkin hameen kanssa ihan pitkän takin. Jotenkin se ei ole enää niin tärkeää.. Kaikkein tyylikkäintähän se kai olisi, jos takki olisi samanpituinen kuin hame, mutta silloin täytyisi olla aika monta takkiakin!

Tulipa taas selkeä kommentti..

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kaikki takit, varsinkin kaksi ylimmaista! Olemme sitten siina marjoja, etta ma myos olen aivan ihastunut kaikkiin vyotaronauhatakkeihin =)

Aivan ihanat noi saappaat myos! Oot upeat loydot tehnyt kylla. Kerro jos naat jossain samantyylisia :)